Kitarat: soittaminen ›

Mun isoisä tykkäs erikoisista tapauksista ja keräsi niitä tuttavapiiriinsä. Kertoi mm. yhdestä joka halusi aina soittaa haitaria ja osti oikein kalliin pelin ja otti tunteja, mutta ei koskaan oppinut mitään muuta kun c-duuriasteikon. Istui kuitenkin haitari sylissään ja otti sen mukaan kaikkiin tapahtumiin ja jos sitä pyydettiin soittaan se soitti c-duuriasteikon. Ei edes ukko nooa taittunut. Tapahtui 50-luvulla. Ois se tosi tylsää jos kaikki ois lahjakkaita kaikessa.

Krice: Ei kun nimenomaan soittaminen ja säveltäminen on kaksi eri asiaa. Tässä ketjussa kyse on soittamisesta, johon motoriikka liittyy olennaisesti.
 
Luovuus näkyy ja kuuluu kyllä kaikessa, ihan fraseerauksesta lähtien. Varsinnii jos mennään impron puolelle. Tekniikka tietysti edelleen mukana työkaluna.

gary field: Mun isoisä tykkäs erikoisista tapauksista ja keräsi niitä tuttavapiiriinsä. Kertoi mm. yhdestä joka halusi aina soittaa haitaria ja osti oikein kalliin pelin ja otti tunteja, mutta ei koskaan oppinut mitään muuta kun c-duuriasteikon. Istui kuitenkin haitari sylissään ja otti sen mukaan kaikkiin tapahtumiin ja jos sitä pyydettiin soittaan se soitti c-duuriasteikon. Ei edes ukko nooa taittunut. Tapahtui 50-luvulla. Ois se tosi tylsää jos kaikki ois lahjakkaita kaikessa.
 
Lienee sanomattkin selvää että römpsää tuli ovista ja ikkunoista.

Laulava Kylätohtori: No niinhän se menee, ...
 
Nyökkäilen pääosin mukana, paitsi tässä kohtaa:
 
Itse näkisin lahjakkuuden tarkoittavan osaltaan riittävää kiinnostusta ja innostusta harjoitella valtavia määriä ilman turhautumista tai kyllästymistä.
 
Minä taas en laskisi lahjakkuuden piikkiin sitä että jaksaa harjoitella. Kyse on itsekurista ja pitkäjänteisyydestä - perimmiltään kyvystä ja pyrkimyksestä lykätä välitöntä mielihyvää. Elämässä ei voi välttyä turhautumiselta tai kyllästymiseltä.
 
Pointtini siis on, että itsekuri ei ole lähtökohtaisesti geneettinen ominaisuus (kuten esimerkiksi musikaalinen lahjakkuus), vaan yksilöstä itsestään riippuva tunnetaito, joka opitaan tai ei opita lapsena. Sitä voi kuitenkin harjoitella ja kehittää vielä aikuisellakin iällä.
 
Totta kai tämä asiakokonaisuus (ihminen) on "vähän" moniulotteisempi, mutta kärjistänkin tässä tätä peruspointtia. Me saamme perimässä jotain, me saamme kasvuympäristössämme kulttuurievoluution myötä jotain, ja jossain vaiheessa meillä on mahdollisuus ymmärtää, tiedostaa, oppia ja kehittyä. Perimällemme emme mitään voi, kotikasvatuksellemme emme juurikaan, mutta oleellista onkin se mitä me itse voimme tehdä itsellemme, kanssaihmisillemme ja omille lapsillemme.

Laulava Kylätohtori: Vaikka osaamme kaikki kirjoittaa, se ei tee meistä kirjailijoita. Ja vaikka kirjoittaisin, kuinka nopeasti tahansa, en ole silti kirjailija, jos itse sanoma puuttuu. Ja se kenellä on kyky luoda ja keksiä tuo sanoma on kirjailija -
 
Sinne päin, mutta ei se vielä ihan noinkaan helppoa ole. http://www.kirjailijaliitto.fi/liitto/jaseneksi/

Vähän samoilla linjoilla tuosta, että lahjakkuus on eri juttu kuin se, että jaksaa harjoitella - nimittäin sen verran monta olen nähnyt myös erittäin lahjakkaita ja erittäin laiskoja tyyppejä. Ja mikä ärsyttävintä, nuo lahjakkaat laiskurit tuntuvat silti kuulostavan (muusikoista kun puhutaan) huomattavasti paremmilta kuin ne vähemmän lahjakkaat, jotka käyttävät tuntikausia päivässä harjoitteluun. Se, että jaksaa harjoitella. on sinnikkyyttä tai pitkäjänteisyyttä - joka puolestaan tukee lahjakkuutta kyllä erinomaisesti. Yhdistelmä lahjakas+sinnikäs synnyttää tyyppejä, joista kuullaan vielä.
 
Voihan toki olla, että vaikka nämä "laiskurit" eivät ulkopuolisen tarkastelijan mielestä näytä juurikaan treenaavan, heillä pyörii itse asiassa pään sisällä kaikenlaista hienoa prosessia koko ajan: uusia melodioita, rytmejä ja kenties kokonaisia kappaleita syntyy, vaikka he eivät koskisi omaan instrumenttiinsa päivä- tai viikkokausiin. Treenaaminen jo käsitteenä on sen verran monisäikeinen, että siitä keskusteleminen on hankalaa ellei termejä tehdä selväksi. Joillekin treenaamista on ainoastaan superkurinalainen asteikkojen/patternien nyplääminen, toiset taas pitävät yhtä lailla treenaamisena sitä kun radio on auki ja meneillään olevan kappaleen sointuasteita ja melodioita analysoidaan siinä muun puuhastelun ohessa.
 
Mää en ainakaan usko ylenmääräiseen tasapäistämiseen, eli siihen, että jokaisesta ihmisestä voi tulla ihan missä tahansa asiassa alansa huippu, jos vaan käyttää tarpeeksi aikaa jonkun asian treenaamiseen. Toisille nyt vaan näyttäisi olevan hirveän paljon helpompaa omaksua tiettyjen alojen ja aihealueiden osaamista kuin toisille. Sitten taas puolestaan joiltakin ei onnistu jokin juttu millään, vaikka koko ikänsä treenaisi. Ja sitten suurin osa on jossain noiden ääripäiden välillä. Omalla kohdallani esim. kuvataiteelliset lahjat ovat sitä luokkaa, että tikku-ukkoa esittävän piirroksen alle mun on käytävä kaiken varalta kirjoittamassa, että kyseessä on tikku-ukko.

Jucciz...
 
Hyviä pointteja, erityisesti tuo päänsisäinen harjoittelu - johon lasken myös kuuntelun ja tietenkin katselun.
 
Se, että joku soittaa hyvin vaikka ei koskisi instrumenttiinsa päivä- tai viikkokausiin, ei tietenkään vielä tarkoita etteikö hän olisi sitä joskus pidellyt hyvinkin pitkiä aikoja: kyllä se tietyn tason saavuttaminen tietyn työmäärän väistämättä vaatii, toki toisilta enemmän kuin toisilta.
 
En itsekään usko kuvaamaasi tasapäistämiseen, vaan olen kimurantin kiteytyksen linjoilla:
 
Maailmanluokan virtuooseja ei tule kuin murto-osasta, mutta harva myöskään on niin lahjaton, ettei kohtuullisella duunilla ja pitkäjänteisellä treenaamisella saavuttaisi taitotasoa, jolla on mahdollista tehdä musiikkia.

Tuo lahjakkuuden käsite on vähän sellainen nykypäivän Graalin malja, kaikki sitä hamuaa vaikkei sitten tiedä mitä sillä tekis ja pistää sitten rintapieltään koristamaan kun se on vähintäänkin yhtä hieno kuin paksu lompsa ja miellyttävä ulkomuoto. Siinä on myös se etu että se tekee ihmisestä taiteellisen ja muut ei pysty ymmärtään sitä.
Niinkuin tässäkin keskustelussa on jo tullut ilmi, se on itsessään aika merkitysköyhä sana ja pääpiirteissään korvattavissa sanomalla, että asianomainen on hyvä oppimaan.

Musiikissa ,uskoisin, että jokaisesta lahjattomastakin voi tulla kovalla työllä ja treenaamisella sellainen kaveri että pystyy tekemään omia biisejä. Jos joku Steve Vai tai Ynkkä on se mitä pidetään todella hyvänä/lahjakkaana niin sellaista monesta ei tule edes treenaamalla. Vaikka olisi mielenkiintoa ja siihen upottaisi aikaa kymmeniä tuhansia tunteja.
Kyllä siis lahjokakin tarvitaan,mutta musiikki on verrattuna vaikka kuvataiteeseen siinä mielessä parempi, että jokainen voi oppia soittamaan jollakin tasolla jos haluaa sitä oikein paljon ja tekee sen eteen työtä. Se voi olla osasta ,se työ, jopa niin hauskaa ettei hän pidä sitä mitenkään vastenmielisenä.
 
Kaikista ei voi tulla taas hyviä maalareita tai urheilijoita,ei vaikka treenaisi kuinka paljon. Kirjailijoita tai runoilijoitakaan ei tule jos ei siihen ole jotakin lahjoja.
Hiihtoakin tai juoksua voi harrastaa koko ikäkänsä ja siitä voi vielä tykätäkkin. Silti voi käydä niin ettei koskaan tule yhtään mitallia mistään.
 
Siksi jo aikaisemmin olen kehottanut tekemään ja panostamaan siihen oman musiikin tekemiseen kun siihen on jokaisella mahdollisuus päästä jos on halua. Treenaamaan asteikoita ja tekemään omia biisejä.
Parempi sekin ,minusta, kuin lopettaa koko harrastus kun huomaa ettei koskaan voi tulla sellaiseksi kuin joku suosikki kitaristi on. Silti voi tulla hyväksi soittajaksi kun löytää ja soittaa niitä omia juttuja.
Nykyään tuntuu olevan joku sellainen käsitys ,että jos ei ole maailman paras jossakin tai ihan älyttömän hyvä niin ei kannata tehdä/harrastaa koko juttua. Sitä kannattaa kuitenkin tehdä mistä itse tykkää ja siinäkin voi kehittyä kun treenaa lisää.

Keskittymiskyky on ainakin sellainen, joka meillä kaikilla on vähän erilainen.
Junnuja ja aikuisia olen valmentanut urheilupuolella, niin aina se on ollut sama homma. 1-1,5 tunnin treenit 3-5 kertaa viikossa. Alussa jo näkee, ketkä saattaa olla vielä vuoden päästä kuvioissa ja homma kehittyy heillä ihan varmaan.
Nappuloissa on ollut joskus muutama ylitse muiden ja saattaa olla kyse luonnon lahjoistakin. Näissäkin parissa nappulassa on ollut silti päällepäin näkyvissä sellainen ilmiö heti alusta asti, että pälpättämisen sijasta keskitytään juttuun, ilman eri komentoa. Se on jotenkin sisällä joillakin, että pälpättämisen sijasta ollaan hiljaa, kuunnellaan ja hikoillaan. Onnistuminen tuo motivaatiota, se on sellainen loputon kierre. Siinä on tavallaan tehoa sitten siinä harjoittelussa, suhteessa käytettyyn aikaan.
Sitten voi ajatella myös silleen, että toinen näkee ongelman pakollisena paskana, josta saattaa olla joskus muka hyötyä. Tehdään läksyt ja rämpytetään sitten omia. Toinen tykkää aina vaan vaikeammista asioista, vaikkei lähtisi millään kulkemaankaan. Joku pakkomielle sanoo, että tehtävä on ratkaistava ja suorastaan tykätään, ettei se helpolla lähde kulkemaan. Piinasta voi tulla nautinto,..
Niinhän se Lance Armstrong sanoi, että eihän se ole kuin noin kolmen tunnin päivittäinen tuska, mikä pitää kestää ja se on oikeastaan mukavaa, kun reidet on kunnolla tulessa. Norjalaiset hiihtäjät ei itke palkintopallilla koskaan. Helvetillinen duuni on tehty sitä varten, että siellä ollaan, missä on tarkoitus olla.
Huipuissa on siinä luonteenlaadussa aina jotain, mikä poikkeaa taviksista. Jos en väärin muista, niin Nykäsen Masa on laskenut mäestä enemmän harjoitushyppyjä, kuin sen jälkeen tulleet edustajamme yhteensä. Nykäsen aikaan ei ollut hissiä torneissa. (Matti Pulli). Pekka Vasala olympia voittaja, päätteli, ettei ole enää asiaa huipulle ja lopetti juoksu-uransa, kun oli huomannut eräänä sateisena aamuna, ikkunasta katsoessaan ajattelevansa sellaista tyhjänpäivästä asiaa kuin huonoa keliä. Björn Borgista oli liikkeellä juttua, miten älyttömänä hän oli lapsena pallotellut tennispalloa autotallin oveen ja harjoitellut aina vaan.
Huippujen elämänkertoja lukiessa on ihan silmiinpistävää se, että he ovat harjoitelleet inhimillisesti katsoen ihan älyttömänä ja siinä harjoittelussa on ollut aina tavoite korkealla.
Sekavaa tekstiä, mutta ihan ajatuksena, kun en kitaran tekniikkaharjoituksesta osaa tässä vielä keskustella. Luen kyllä kaikki muiden jutut, kiinnostaa silleen. Haluan vaan muuten osallistua keskusteluun. Onhan tämä aika yleisaihe lopulta kuitenkin ja käy alaan kuin alaan.

Hynkel: Luovuus näkyy ja kuuluu kyllä kaikessa, ihan fraseerauksesta lähtien. Varsinnii jos mennään impron puolelle. Tekniikka tietysti edelleen mukana työkaluna.
 
Luovuus ei kuulu edelleenkään ketjun aiheeseen, mutta voit toki jatkaa inttämistäsi.

mpekkanen: musiikki on verrattuna vaikka kuvataiteeseen siinä mielessä parempi --- Kaikista ei voi tulla taas hyviä maalareita tai urheilijoita --- Kirjailijoita tai runoilijoitakaan ei tule ---
 
Ja musiikki on kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja urheiluun verrattuna erityisasemassa koska?
 
Ei, ei auennut aikaisemmasta viestistäsi, koska siinä sivuutetaan täysin se ajatus, että myös kirjallisuudella ja kuvataiteella on selkeä teoria ja perusasiat, joita voi lähteä harjoittamaan, jos niissä haluaa määrätietoisesti kehittyä - vaikka harrastusmielessä *). Miksei toki myös urheilulajeilla. Kaikkia näitä voi myös opiskella II asteella ja korkea-asteella, kuten musiikkiakin. Vai oletko nyt tosissasi siinä, että virtuoosisoittajaksi tulo on jotenkin helpompaa kuin esim. menestyskirjailijaksi tai huippu-urheilijaksi? inb4 loaded question
 
*) Itse asiassa, nettiaikana on paljon viihdyttävämpää lukea harrastajakirjoittajien/-kolumnistien taitavasti muotoiltuja blogikirjoituksia kuin kuunnella harrastajabändien demoja tai makuuhuonesolistien youtube-videoita.

krk: Minä taas en laskisi lahjakkuuden piikkiin sitä että jaksaa harjoitella. Kyse on itsekurista ja pitkäjänteisyydestä - perimmiltään kyvystä ja pyrkimyksestä lykätä välitöntä mielihyvää. Elämässä ei voi välttyä turhautumiselta tai kyllästymiseltä...
 
No joo, kyllähän soiton opettelu on niin pitkäjänteinen prosessi, että se vaatii väkisinkin itsekuria. Lähinnä tarkoitin, että soiton opettelu vaatii niin paljon työtä, että sitä ei jaksa kukaan, jos ei sisältä löydy jotain voimaa (tähän viittasin lahjakkuudella), joka saa ihmisen innostumaan ja tarttumaan kitaraan aina vaan uudeestaan...
 
Jucciz: Vähän samoilla linjoilla tuosta, että lahjakkuus on eri juttu kuin se, että jaksaa harjoitella - nimittäin sen verran monta olen nähnyt myös erittäin lahjakkaita ja erittäin laiskoja tyyppejä. Ja mikä ärsyttävintä, nuo lahjakkaat laiskurit tuntuvat silti kuulostavan (muusikoista kun puhutaan) huomattavasti paremmilta kuin ne vähemmän lahjakkaat, jotka käyttävät tuntikausia päivässä harjoitteluun. Se, että jaksaa harjoitella. on sinnikkyyttä tai pitkäjänteisyyttä - joka puolestaan tukee lahjakkuutta kyllä erinomaisesti. Yhdistelmä lahjakas+sinnikäs synnyttää tyyppejä, joista kuullaan vielä.
 
Kuten yllä jo totesin, niin en tarkoittanut, että lahjakas jaksaisi treenata enemmän, vaan että lahjakkuus (kiinnostus soittoon) saa ihmisen ylipäätään tarttumaan kitaraan. Ehkä lahjakkuus on väärä sana, mutta kuitenkin...
 
Tuo on totta, että jotkut oppivat rikollisen helpolla asioita. Toisaalta kyllä he ovat muutenkin parempia soittamaan (kaikilla tasoilla), joten itse näkisin, että tämä on juuri sitä lahjakkuutta. Lahjakas on yksinkertaisesti niin kyvykäs, että lahjaton ei voi millään harjoittelumäärällä päästä samaan. Joku sanoi, että lahjakkuus on pelkkää hyvää oppimiskykyä. Mielestäni ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka toisiaan sivuavatkin.
 
Mää en ainakaan usko ylenmääräiseen tasapäistämiseen, eli siihen, että jokaisesta ihmisestä voi tulla ihan missä tahansa asiassa alansa huippu, jos vaan käyttää tarpeeksi aikaa jonkun asian treenaamiseen. Toisille nyt vaan näyttäisi olevan hirveän paljon helpompaa omaksua tiettyjen alojen ja aihealueiden osaamista kuin toisille. Sitten taas puolestaan joiltakin ei onnistu jokin juttu millään, vaikka koko ikänsä treenaisi. Ja sitten suurin osa on jossain noiden ääripäiden välillä. Omalla kohdallani esim. kuvataiteelliset lahjat ovat sitä luokkaa, että tikku-ukkoa esittävän piirroksen alle mun on käytävä kaiken varalta kirjoittamassa, että kyseessä on tikku-ukko.
 
Olen täysin samaa mieltä. Ei lahjakkuutta voi kuitata pelkällä suurella harjoituksen tai työn määrällä. Kyllä lahjakkuudessa on kyse myös geneettisen tason paremmuudesta. Esim. vaikka rytmitajuakin voi harjoitella johonkin pisteeseen asti, niin jos sitä ei ole, niin ei harjoitelullakaan pitkälle pääse...

Janus: Ja musiikki on kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja urheiluun verrattuna erityisasemassa koska?
 
Ei, ei auennut aikaisemmasta viestistäsi, koska siinä sivuutetaan täysin se ajatus, että myös kirjallisuudella ja kuvataiteella on selkeä teoria ja perusasiat, joita voi lähteä harjoittamaan, jos niissä haluaa määrätietoisesti kehittyä - vaikka harrastusmielessä *). Miksei toki myös urheilulajeilla. Kaikkia näitä voi myös opiskella II asteella ja korkea-asteella, kuten musiikkiakin. Vai oletko nyt tosissasi siinä, että virtuoosisoittajaksi tulo on jotenkin helpompaa kuin esim. menestyskirjailijaksi tai huippu-urheilijaksi?
 
*) Itse asiassa, nettiaikana on paljon viihdyttävämpää lukea harrastakirjoittajien/-kolumnistien taitavasti muotoiltuja blogikirjoituksia kuin kuunnella harrastajabändien demoja tai makuuhuonesolistien youtube-videoita.
 
Nämä on tietysti minun henkilökohtaisia arvioita ja ainakaan minusta ei tulisi maalaria tai kirjoittajaa eikä urheilijaakaan jos niillä pitäisi elättää itsensä. Nyt olen jo eläkkeellä, että en elätä kyllä musiikillakaan itseäni.
Tämä on vain minun mielipide,mutta vaikka ihan pienenä tykkäsin piirtää niin kyllä se kävi aika nopeasti selville ettei minulla ole lahjoja sillä saralla. Varmasti kaikki lapset tykkäävät jossain vaiheessa piirtää ja leikkiä värikynillä.
 
Kaikkeen harrastus toimintaa on tietenkin ratkaiseva seikka se ,että kyseisellä yksilöllä on halu ja kiinnostus harrastaa sitä asiaa oli se sitten kitaran/pianon soitto tai mäkihyppy. Se kiinnostaa vaikka se ei toisikaan heti mitään positiivista palautetta tai rahaa.
Kuitenkin jos puhutaan oikeasti lahjakkaista ihmisistä oli se harrastus mikä vaan niin kyllä tänä päivänä sitäkin täytyy olla(ainakin jonkun verran) jos sillä saralla haluaa itsensä elättää. Tätä ei varmasti silloin lapsena mietitä,mutta näin se homma menee. Jos on virtuoosimainen soittaja niin tällainen kaveri on myös poikkeuksellisen innokas ja nopea oppimaan uutta soittoa. Pelkkä halu ja treenaminen ei tee virtuoosia musiikissa tai missään muussakaan lajissa ,jos uhreilijasta tai maalarista voidaan käyttää sanaa "virtuoosi".
 
Kyllä maalata voi,kirjoja, runoja ja blogeja voi myös kirjoittaa mutta ostaako niitä töitä kukaan on jo toinen asia.
 
Siitäkin saisi jo ihan erillisen kirjoituksen ,että ketä voidaan pitää muusikkona,kirjailijana,urheilijana,runoilijana,taiteilijana? Kuka voisi kutsua itseään näillä termeillä? Van Gogh ei tainut myydä kovinkaan paljoa eläessään omia taiteitaan ja silti kukaan ei tänä päivänä varmasti kiistä etteikö hän olisi ollut taiteilija ja maalari.
 
Virtuoosiksi ei tule musiikkialalla yhtään sen helpommin kuin missään muussakaan. Näin en ainakaan itse uskon. Musiikkissa voi kuitenkin jokainen tehdä omaa musiikkia jos haluaa tai treenata sitten jotain muuta jos sellainen tuntuu mielekkäämmältä. Ihan samoin voi myös blogeja kirjoittaa tai käydä kävelyllä tai harrastaa huonojen soittopätkien katsomista youtubesta. Onneksi me kaikki olemme erilaisia :)

Laulava Kylätohtori: ...Joku sanoi, että lahjakkuus on pelkkää hyvää oppimiskykyä. Mielestäni ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka toisiaan sivuavatkin...
 
No, se lahjakkuus on semmonen liukas olio, ulospäin ei ole havaittavissa muuta kuin hyvä oppimis/omaksumiskyky ja samoin tietysti sen opitun hyödyntäminen. Itse olisin valmis luopumaan koko käsitteestä.

Krice: Luovuus ei kuulu edelleenkään ketjun aiheeseen, mutta voit toki jatkaa inttämistäsi.
 
Sä oot kyllä legenda.

Janus:
 
EDIT: Ja jos joku on sitä mieltä, että pelkkä ei riitä, voi todistaa vääräksi ns. 10 000 tunnin säännön, jossa jonkun asian täydellinen hallitseminen ("mastery") vaatii vähintään 10 000 tunnin perehtymisen asiaan. 5 tuntia päivässä treenaamalla (esim. 1+1+2+1) tuohon menee vajaa 5 ja puoli vuotta.
 
Musiikissa vaikuttaa sen halun lisäksi moni muukin asia siihen "menestymiseen". Jos soitat jotain erikoisempaa soitinta tai sitten asut pienellä paikkakunnalla niin vaikka olisit kuinka hyvä niin se ei riitä jos ympärillä olevat toiset soittajat ovat tasoltaan jotain muuta kuin 10 000 tuntia treenanneita.
Mitä tarkoittaa täydellinen hallitseminen? Saavuttaako sen jokaisella soittimella 5 vuodessa jos treenaa innokkaasti 5 tuntia päivässä ja ihan kuka tahansa. En kyllä usko, ikävä kyllä.
Itse en usko, että on edes mitään absoluuttista määrää soittoa joka tekee "mestarin "jossakin instrumentissa. Minusta musiikki on elämän kestävä oppiminen ja aina sieltä löytyy uutta jos vain on halua sitä löytää.
 
Menestyminen musiikki alalla ei ole pelkästään osaamisesta kiinni. Kansanmusiikki ja jazz puolella on todella paljon soittajia joilla ei ole koskaan mitään mahdollisuuksia tienata sellaisia summia kuin levy-yhtiöiden mainostamilla ja tekemällä tehtyjen pop/ rock bändien kanssa,vaikka soittotaito olisi näihin pop/rock tyyppeihin 6-0 ihan kaikella musiikillisella alueella.
 
Nykyään nätti isorintainen laujaja pääsee pidemmälle kuin oikeasti osaava tavallisen näköinen joka laulaa vaikka kansanmusiikkia. Musiikissa vaikuttaa kaikenlaiset muut ulkoiset tekijät siihen menestymiseen ,ettei kaikki ole aina edes siitä virtuoositeetistäkään kiinni. Suomessa voi joku olla vaikka kuinka virtuoosi soittamaan esim. Kiinalaista kansanmusiiikkia pipalla tai joku joka on ihan tajuton soittamaan shamisenia ,mutta täällä Suomessa sellaisella musiikilla ei ole mitään mahdollisuuta tienata sellaisella musiikilla. Muutamia keikkoja voi olla vuodessa ,mutta sellaisten soittajien naamat eivät ole yleensä lehtien kansissa tai muutenkaan esillä.
 
Menestyminen on siis myös kiinni siitä onko sellainen muodissa ja saako siitä joku leivottua rahaa. Tunteeko oikeita ihmisiä ja hieman tuuristakin.

mpekkanen: Musiikissa ,uskoisin, että jokaisesta lahjattomastakin voi tulla kovalla työllä ja treenaamisella sellainen kaveri että pystyy tekemään omia biisejä. Jos joku Steve Vai tai Ynkkä on se mitä pidetään todella hyvänä/lahjakkaana niin sellaista monesta ei tule edes treenaamalla. Vaikka olisi mielenkiintoa ja siihen upottaisi aikaa kymmeniä tuhansia tunteja.
Kyllä siis lahjokakin tarvitaan,mutta musiikki on verrattuna vaikka kuvataiteeseen siinä mielessä parempi, että jokainen voi oppia soittamaan jollakin tasolla jos haluaa sitä oikein paljon ja tekee sen eteen työtä. Se voi olla osasta ,se työ, jopa niin hauskaa ettei hän pidä sitä mitenkään vastenmielisenä.
 
Kaikista ei voi tulla taas hyviä maalareita tai urheilijoita,ei vaikka treenaisi kuinka paljon. Kirjailijoita tai runoilijoitakaan ei tule jos ei siihen ole jotakin lahjoja.
Hiihtoakin tai juoksua voi harrastaa koko ikäkänsä ja siitä voi vielä tykätäkkin. Silti voi käydä niin ettei koskaan tule yhtään mitallia mistään.
 
Siksi jo aikaisemmin olen kehottanut tekemään ja panostamaan siihen oman musiikin tekemiseen kun siihen on jokaisella mahdollisuus päästä jos on halua. Treenaamaan asteikoita ja tekemään omia biisejä.
Parempi sekin ,minusta, kuin lopettaa koko harrastus kun huomaa ettei koskaan voi tulla sellaiseksi kuin joku suosikki kitaristi on. Silti voi tulla hyväksi soittajaksi kun löytää ja soittaa niitä omia juttuja.
Nykyään tuntuu olevan joku sellainen käsitys ,että jos ei ole maailman paras jossakin tai ihan älyttömän hyvä niin ei kannata tehdä/harrastaa koko juttua. Sitä kannattaa kuitenkin tehdä mistä itse tykkää ja siinäkin voi kehittyä kun treenaa lisää.
 
Mitähän ihmettä minä juuri oikein luin.
 
mpekkanen: Kyllä maalata voi,kirjoja, runoja ja blogeja voi myös kirjoittaa mutta ostaako niitä töitä kukaan on jo toinen asia.
 
No voe voe.
 
mpekkanen: Musiikkissa voi kuitenkin jokainen tehdä omaa musiikkia jos haluaa.
 
Mutta ostaako sitä kukaan on jo toinen asia.

Olette sitten käyttäneet koko päivän sen jauhamiseen, jonka esitin jo muutamalla rivillä, ja nyt olettekin about samaa mieltä :-)