Aihe: Mikko Herranen
1 2
Johnny Buzz
12.07.2012 09:49:15
 
 
Nelikielipiru: On säveltänyt ite kaikki biisit.
 
Joo, säveltänyt, soittanut, laulanut, miksannut ja äänittänyt kaikki itse lukuunottamatta muutamia jousiosuuksia. Todellinen soololevy siis.
Marshallga
12.07.2012 12:47:38
Hatunnosto herra Herraselle. Ei voi kuin kadehtia tällasia moniosaajia. Levykin on mainiota kuunneltavaa.
"Support music, not rumors."
Nelikielipiru
13.07.2012 10:20:30
 
 
Johnny Buzz: Joo, säveltänyt, soittanut, laulanut, miksannut ja äänittänyt kaikki itse lukuunottamatta muutamia jousiosuuksia. Todellinen soololevy siis.
 
Juuri näin.
Pläski yrittää soittaa passoa.
HaloOfFlies
24.02.2013 14:10:37 (muokattu 24.02.2013 14:30:03)
 
 
Oli kyllä livenä niin vaivaannuttavan karmeaa sontaa, etten toiste herran keikalle eksy. Ja jos kaveri on sokea, niin melko vakuuttavasti hän hyppi ja heilui pitkin lavaa. Laulaa kyllä osasi, mutta siihenpä se jääkin. Levyä en ole ostanut enkä osta tämän livekokemuksen jälkeenkään. Samanlaista Radio Rock-paskaa kuin joku Mokoma. Hyi helvetti. Jaksoin kuunnella kaksi tai kolme biisiä ja sen jälkeen ei enää kiinnostanut kuulla nuottiakaan.
 
Ei Herranen kyllä hirveästi yleisöä lattialle vetänyt Teatrialla. Olisiko ollut joku kymmenen henkeä katsomassa ja loput sitten anniskelualueen puolella. Kun vertaa esim. siihen, että hänen jälkeensä tulleet Klamydia ja PMMP saivat porukan sieltä anniskelualueelta lattialle.
 
Kyllähän Herranen aivan erinomainen laulaja on, mutta fakta vaan on se että tuo taustabändi on niin persoonaton ja munaton ettei paremmasta väliä. Tämän kaverin pitäisi päästä johonkin oikeasti hyvään bändiin solistiksi, niin ihmisiä voisi ehkä jopa kiinnostaakin hänen musiikkinsa. Sillä kyllähän tuo aika karua kieltä kertoo, että hävisi noin selvästi Klamydialle ja PMMP:lle suosiossa. Ja myöskin se kertoo sen, ettei nämä Voice Of Finland-voittajat kiinnosta yhtään ketään.
 
Ja välispiikit vaihtoon. Ei ketään kiinnosta kuulla esim. höpinää maailman tuhoutumisesta.
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
Miikss
24.02.2013 17:38:14
Ei se oo täysin sokea.
"Lähinnä sie oot sellanen inhorealistinen postmodernia kautta seuraava taidelaji"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)