| Aihe: Onko "harjoituksista" hyötyä? | |
|---|
|
En löytänyt topiccia aiheesta jota olen pähkäillyt pitkään, joten tässä tulee.
Sanotaan että soittamalla oppii soittamaan. Minäkin ajattelin pitkään näin. Nyt en ole aivan varma. Seitsemisen vuotta olen itsekseni kitaraa soittanut ilman kenenkään kummempia opastuksia. Ikinä ei ole varsinaisesti tullut tehtyä tiukkoja "harjoitteita", esimerkiksi monille tuttua 1-2-3-4-treeniä.
Viikko sitten kävin ensimmäisellä kitaratunnillani. Opettajani mielestä olen hyvä soittaja mutta sanoi tekevänsä minusta vielä paremman. Näytti minulle muutaman harjoitteen, jotka saivat minut tuskailemaan. Juurikaan noilla ei musiikillista arvoa ollut, mutta pakottivat aivoni keskittymään ja sormien liikkumaan eri tavalla kuin ennen, ikään kuin välttäisin ennalta opittuja, kaavoihin kangistuneita tapojani.
Nyt kun voin soittaa kyseiset harjoitukset ilman suurempaa tuskailua, olen miettinyt että onko näistä nyt sitten konkreettiseta hyötyä jatkossa. Tulenko tulevaisuudessa oppimaan uusia hankalia kuvioita helpommin vai pitäisikö vain keskittyä tähän musiikin soittamiseen kuten ennenkin?
Opettajani on kyllä erittäin taitava soittaja ja arvostettu opettaja. Kuitenkin näistä harjoitteista ollaan montaa mieltä kitaravirtuoosien keskuudessa. Esimerkiksi Paul Gilbert on sanonut ettei reenaa mitään semmoista mitä ei voisi käyttää soitossaan. Toisaalta vaikkapa Steve Morse vannoo näiden reenien nimeen.
Mitä mieltä täällä ollaan? Oppiiko musiikkia soittamalla soittamaan vai onko välillä hyvä höylätä aivan puhtaasti tekniikkaa?
"Odotin sellaista Tony Halmeen näköistä kaveria sieltä ilmaantuvaksi, joten shokki oli kova kun mielikuvat romahti." -DM | |
Väittäisin ettei pelkällä soittamisella kovinkaan hyväksi soittajaksi tulla. Minusta ainoa oikea tapa on treenata kaikenlaisia asteikkoja ja ottaa ne haltuun. Sitten kun voi jammailla erilaisia skaaloja ihan millaisen taustan päälle haluaa niin silloin ollaan ehkä löydetty jo oma tyyli (ehkä?). Tällä lailla kun edetään skaaloilta toiselle niin hommaan tulee kyllä tolkkua jos soitto kehittyy ja motivaatiota piisaa.
Minusta on tärkeää ,ettei yritä kuulostaa keltään tai soittaa yhtään mitään muuta kuin mitä itsestään tulee.
Jotta tällainen musiikki menisi eteenpäin tarvittaisiin ympärille muitakin soittajia ,jotka haluaisivat soittaa näin. Tämähän ei vielä ole mitenkään sidottu mihinkään tiettyyn musiikkigenreen.
Aivan taatusti usea on sitä mieltä että niistä tabulatuureista on hyötyä ja on myös hyvä opetella melodioita soittamaan korvakuulolla. Minusta noilla tabuloilla voi pyyhkiä hanurin ja muutenkin kannattaa keskittyä oman musiikin tekemiseen kuin opetella muiden fraaseja.
Kirjankin voi opetella ulkoa,mutta siihen ei tarvita välttämättä lukutaitoa. Olisi siis järkevä opetella sellaisia kuvioita ,että pystyisi soittamaan ne omat tarinat sinne olipa se musiikki sitten millaista tahansa.
Hyvän kitaristin määritelmä ei myöskään ole se, että montako nuottia soittaa minuutissa vaan se onko oikeasti jotain sanottavaa. Jos sitä sanottavaa on niin sen voi sanoa ihan muutamallakin äänellä ja se on lähes aina paljon parempi kuin että veivaisi miljoonia nuotteja koko kaulan mitalta.
Minusta hyvän kitaristin määritelmiin voisi laskea sen kuinka vähällä hän voi tietyn jutun soittaa ja kuulostaa silti itseltään.
Kaikilla hyvillä kitaristeilla on oma tunnistettava tyylinsä. Jos siis haluaa siihen kerhoon on opeteltava ne asteikot ja niiden soittotavat ihan itse ,eikä kopioida toisten soittoa.
Harjoituksista on siis hyötyä jos tietää mitä ja miten harjoitellaan. | |
mpekkanen: Minusta hyvän kitaristin määritelmiin voisi laskea sen kuinka vähällä hän voi tietyn jutun soittaa ja kuulostaa silti itseltään.
Kaikilla hyvillä kitaristeilla on oma tunnistettava tyylinsä.
Miksi vähän soittaminen olisi itseisarvoisesti parempi kuin paljon soittaminen? Toisaalta tunnistettava soittotyylikin voi olla ja kuulostaa, sanotaanko nyt ei niin kauhean hyvälle.
Harjoitteisiin ja musiikin soittamiseen painottamiseen taas en itse usko, että on yhtä oikeaa vastausta. On paljon soittajia sekä kuuntelijoita, joista toiset tykkäävät robottimaisen tarkasta suorituksesta ja toiset taas sinne päin roiskinnasta, jossa fiilis on vain kohdallaan. Näin mustavalkoisesti ilmaistuna. Eihän jako oikeasti yleensä noin selkeä ole. Roiskinta voi olla hyvinkin tarkasti soittajan ranteessa halussa ja pilittäjät taas voivat pilittää housut kosteina fiiliksissä, mutta ehkä saatte kiinni ajatuksesta.
Omana ohjenuorana pitäisi, että painota sitä osa-aluetta jossa tunnet olevan tarvetta kehittämiselle. Turhanpäiväinen ohje ehkä, mutta tällä ainakin itse menen.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
Harjoittelua tarvitaan jos ei osaa soittaa. | |
Krice: Harjoittelua tarvitaan jos ei osaa soittaa.
Mitä tarkoittaa "Ei osaa soittaa"? Varmaan tarkoittaa edelleen eri asiaa riippuen keneltä kysytään.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
Kampela77: Mitä tarkoittaa "Ei osaa soittaa"? Varmaan tarkoittaa edelleen eri asiaa riippuen keneltä kysytään.
Jos et osaa soittaa sitä mitä sitten yritätkään soittaa. | |
Krice: Jos et osaa soittaa sitä mitä sitten yritätkään soittaa.
Sitä kai mä tuossa yritinkin jo monimutkaisesti sanoa.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |  Hynkel
01.07.2013 23:21:51 (muokattu 01.07.2013 23:22:05) | |
|
mpekkanen: Hyvän kitaristin määritelmä ei myöskään ole se, että montako nuottia soittaa minuutissa vaan se onko oikeasti jotain sanottavaa.
Tästä olen kanssasi samaa mieltä, muuten kirjoitat kyllä kukkua :) Asteikoita opiskelemalla oppii soittamaan asteikoita. Asteikot ovat työkaluja, eikä niiden opettelu sellaisenaan johda kyllä yhtään mihinkään.
Ilman muuta kannattaa kuunnella muita soittajia, jopa kopioida sieltä juttuja. Ihan yksi yhteen levyn perässä soittaen oppii fraseerausta, kehittää rytmitajua, avartaa musikaalisuutta jne.
Ketjun aloittajalle onnittelut soittotunneille menemisestä. Kysy siltä opettajalta mitä nämä asiat kehittävät, varmasti saat vastauksia. Jos sinua on viety mukavuusalueen ulkopuolelle, voit viedä opelle vaikka omenan seuraavalla kerralla.
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají. |  mpekkanen
01.07.2013 23:40:00 (muokattu 01.07.2013 23:51:11) | |
|
Hynkel: Tästä olen kanssasi samaa mieltä, muuten kirjoitat kyllä kukkua :) Asteikoita opiskelemalla oppii soittamaan asteikoita. Asteikot ovat työkaluja, eikä niiden opettelu sellaisenaan johda kyllä yhtään mihinkään.
Ilman muuta kannattaa kuunnella muita soittajia, jopa kopioida sieltä juttuja. Ihan yksi yhteen levyn perässä soittaen oppii fraseerausta, kehittää rytmitajua, avartaa musikaalisuutta jne.
Ketjun aloittajalle onnittelut soittotunneille menemisestä. Kysy siltä opettajalta mitä nämä asiat kehittävät, varmasti saat vastauksia. Jos sinua on viety mukavuusalueen ulkopuolelle, voit viedä opelle vaikka omenan seuraavalla kerralla.
Kyllä asteikoita opiskelemalla oppii soittamaan ja jos kuunnellaan vaikka jazz musiikkia niin aika pitkälti se koostuu asteikoista ja asteikoista nämä biisit. Kyllä asteikoitakin voi soittaa musikaallisesti ja ei se tarkoita ,että ne asteikot olisi soitettava järjestyksessä ,vaikka C sävelestä lähtien jne...
Minusta olisi järkevämpää kehittää sitä omaa soittoa ja omaa fraaseerausta kuin opetella ULKOA joidenkin muiden juttuja jotka ei sitten käytännössä tarkoita yhtään mitään.
Jazz musiikissa voi olla joskus jopa ne sävelet kaikein tärkeimpiä ,joita ei soiteta.
Toki jollekkin voi soittotaito tarkoittaa sitäkin ,että osaa nuotiolla komppata Syksyn Sävelen.
Jos kuuntelee vaikka John Coltrane tai vaikka Jimi Hendrixiä niin kyllä niistä erilaisten skaalojen harjoittelusta on todellakin hyötyä. Se on sitten jo toinen juttu miten niillä asteikoilla ilmaisee itseään. | |
Tekniikka palvelee musiikkia, muttei saa olla itseisarvo, ts. molempi parempi. | |
Jotenkin musta tuntuu että se Coltrane ehkä osasi jotain muutakin kuin asteikoita, ja soiton juju on ihan jossain muualla. Mutta eipä tämä tästä takomalla muutu, ollaan vain Pekkasen kanssa seurailtu eri juttuja.
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají. | |
Omalta kohdalta voin sanoa vaan sen, että keikkoja on tuntunut ilmestyvän kalenteriin siitä huolimatta, että 1234-treenien sijaan oon aina mieluummin opetellut kokonaisia kappaleita, tai edes kokonaisia melodioita, riffejä tai mitä tahansa jollain tapaa järkevältä kuulostavia musiikillisia "rakennuspalikoita".
Tämähän ei siis tarkoita sitä, etteikö 1234-treeneilläkin saisi keikkaa. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | |
Oma kokemus: puhdas harjoitusten soitto tappaa soittoinnon nopeasti ja tehokkaasti. Jotenkin ei vaan jaksa, ei tekniikkaharjoituksia eikä teoriaopiskelua. Molempien systemaattinen harjoittaminen on johtanut voimakkaaseen epäkiinnostukseen kitaransoittoa kohtaan, kerran on tullut sen myötä lähes täydellinen soittokatko puoleksi vuodeksi.
Nykyään koen itselleni paremmaksi tavaksi opetella asioita ns. "tavoitekohtaisesti". Haeskelin keksimääni sointukulkuun melodiaa ja hetken päästä hoksasin soittavani duuriasteikkoa. En ollut moista ennen opetellut, mutta nyt kyseisen taustan päälle sitä tuli harjoiteltua ja se oli huomattavasti perusharjoitusta mukavampaa, koska pääsin samalla luomaan omaa musiikkia. Samoin nyt tekeillä olevaan biisiin haluan sellaisen tietyn nopean lickin, jota en vielä osaa kunnolla. Aikaisempiin opettelukertoihin verrattuna harjoittelumotivaatio on tällä kertaa hyvin erilainen, koska jälleen kerran pääsen sen opettelun kautta luomaan omaa ja samalla puskemaan oman osaamisen rajoja kauemmaksi.
Ehkä tämän lätinän pointtina oli siis se, että mielestäni on tärkeää tietää, miksi jotain harjoittelee ja mitä sillä saavutetaan. Muuten hommasta loppuu into äkkiä.
Kuten joku tässä jo mainitsikin, aloittajan kannattaisi kysäistä opettajaltaan, että mikä kyseisten harjoitusten tarkoitus oli. Tiedä vaikka olisit juuri tietämättäsi opetellut soittamaan jonkun jutun, minkä olet aina halunnut osata. |  aalataur
02.07.2013 00:56:03 (muokattu 02.07.2013 00:56:20) | |
|
On. Kaikesta soittamisesta on hyötyä. Musikaalinen käyttää tekniikkaharjoituksia ja skaalajuoksutuksia välineenä myöhemmin ja pystyy tuottamaan hyvänkuuloista kamaa. Epämusikaalisella ne jää sinne mekaanisen kuvion tasolle. Musikaalisuus on se erottava tekijä, ei niinkään minusta se miten on harjoitellut. Eri tiet vievät samaan päämäärään, jos on sitä musikaalisuutta.
Kuitenkin soittaminen saa olla hauskaa ja meikä ainakin soitan 90% kamaa (nykyään oikeastaan 100%) minkä haluan oppia siksi että se kuulostaa niin hyvältä. 1234 kromaattinen juttu ei kuulosta, joten en enää soita niitä enkä koskaan ole soittanut kuin kokeilumielessä. Venyvyyttä, synkkaa, independenceä ja tämmösiä voi opetella muillakin tavoilla.
Biisejä opettelemallakin voi opetella tekniikkaa, opettelee teknisiä biisejä.
http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
mpekkanen: musiikissa ne sävelet ovat kaikein tärkeimpiä ,joita ei soiteta.
Korjasin tuon lauseen kuntoon. |  Tonski
02.07.2013 01:36:48 (muokattu 02.07.2013 01:39:20) | |
|
Otsikkoon lyhyesti ja ytimekkäästi vastaten: on. Väitän ettei tälläkään kitarapalstalla ole hirveästi kitaramaikkoja, jotka voivat suoralla naamalla väittää etteivät ole koskaan antaneet oppilailleen harjoituksia soitettavaksi. Tässä tulee välittömästi tarve määritellä harjoitus, ennenkuin tästä keskustelua voi jatkaa mihinkään suuntaan, eiks? Eikö 'harjoitus' ole pohjimmillaan useimmiten jonkinlainen kokonaista musiikillista teosta lyhyempi pätkä musiikkia, jonka on tarkoitus harjoittaa jotakin muusikon/soittajan osa-aluetta musiikin ja soittimensa hallinnan suhteen? Kyllähän opistoissakin säveltapailuissa on perkeleesti harjoituksia, missä pitää kuunnella oikeat intervallia/melodiat/rytmit/kadenssit ja kirjottaa ne ylös; ne on asetettu oikeaan paikkaansa oikeanlaisiksi ja oikealla tavalla palvelemaan tarkoitustaan oppijan kehittämisessä oikealla tavalla. Tästä pääsee taas äkkiä yhteen muurahaispesän sohaisuun:
Väitän, että 1234-treenitkin ovat joskus järkeviä. Jos oppilaalle pitää opettaa jostain syystä juuri heti kromaattinen asteikko eikä sorminäppäryys taivu edes 1234-treeneihin, niin on erittäin järkevää kohdistaa harjoite juuri tuohon ongelmaan; voihan sen tehdä kromaattisen asteikon hinaamisen kautta, mutta aivan alkuun voi olla helpompi koordinaation kannalta pysytella ihan yhdessä asemassa. En varmana antais kolmi-, neli- tai viisisointuarpeggioista tehtyä etydiä jatsfraseerauksella treenattavaks kaverille, jonka sormien koordinaatio ei riitä soittamaan pätevästi kromaattista asteikkoa. Tässä tapauksessa 1234-treenit vaikuttaa hyvinkin järkeviltä. Jossain triidissä avauduin vähän siitä, miten täällä foorumilla joskus käsitellään termiä 'teorian tunteminen', kait tämä menee vähän samaan kastiin.. suoraan sanottuna vituttaa se, että sen 1234-treenin on aina pakko olla se eka sylkykuppi aina, kun puhutaan mistä tahansa harjoitteesta treenaavalle muusikolle. Ei tässä voi kohta komppauksestakaan puhua ilman, että ne on eka varoittava esimerkki. Ei se ole treeniksen vika, jos jengi käyttää sitä päin vittua.. Ruuvimeisselilläkin voi puhkoa typeryyttään omat silmänsä, mutta ei se varsinaisesti itse työkalua huononna mihinkään suuntaan; sitä on vain käytetty väärin. Musaa on monesti järkevää pilkkoa pienempiin palasiin ja jopa joskus tehdä harjoitteita, jotka eivät ole mistään biisistä; pääasia on se, että harjoite on jossain määrin täsmätreeni siihen, mikä on ongelman nimi.
Lopuksi tiivistäen: soittamalla pelkkiä harjoituksia oppii soittamaan pelkkiä harjoituksia. Musiikki on hyvin monipuolinen konsepti ja pyrkimyksessä ymmärtämään sitä tulis mun mielestäni kokonaisvaltaisuuden olla ensisijainen tavoite. Musaa kun voi käsitellä aivoissaan, harjoitella, kuunnella ja ajatella niin helvetin monella eri tavalla. Musta on paljon mukavampaa kuunnella musiikista sitä, miten sen eri kerrokset suhtautuvat toisiinsa, kuin jatkuvasti vain sitä, miten yksi osa-alue siinä ilmenee. Ts. saan paljon enemmän henkistä tyydytystä musasta kuullessani homman toimivan Orkesterissa X kaikkien eri soittimien ja äänten välillä hyvin yhteen, kuin kuunnellessani vain siitä biisistä eristettyä yhden soittimen raitaa. Opettaessa itseään voi pyrkiä valitsemaan harjoituksista ne huippupedagogisesti pätevimmät, eikä välttämättä aina niitä junnaavimpia; tarkotan siis sitä, että pitäis mielessään harjoituksien olevan monesti pieni osa laajempaa kokonaisuutta, joka on musiikilliselta ulosanniltaan jotain paljon enemmän kuin pelkkä tuo harjoitepätkä yksinään. Kiitos ja anteeksi. | |
ADEHD:
Viikko sitten kävin ensimmäisellä kitaratunnillani. Opettajani mielestä olen hyvä soittaja mutta sanoi tekevänsä minusta vielä paremman. Näytti minulle muutaman harjoitteen, jotka saivat minut tuskailemaan. Juurikaan noilla ei musiikillista arvoa ollut, mutta pakottivat aivoni keskittymään ja sormien liikkumaan eri tavalla kuin ennen, ikään kuin välttäisin ennalta opittuja, kaavoihin kangistuneita tapojani.
Tuollaiset harjoitteet saattaa olla myös ikään kuin voimisteluja sormille ja joskus, niillä herätetään molemmat aivopuoliskot toimimaan erikseen ja vaikka yhtäaikaa. Motoriikka kehittyy ja siitä ei voi olla haittaa. Ehkä ne auttaa jatkossa, tiedä hänestä?
http://www.youtube.com/watch?v=DiFEFL6ThRI | |
ADEHD:... Esimerkiksi Paul Gilbert on sanonut ettei reenaa mitään semmoista mitä ei voisi käyttää soitossaan. Toisaalta vaikkapa Steve Morse vannoo näiden reenien nimeen...
Kannattaako sitä ottaa kovin tosissaan mitä tommoset jätkät sanoo treenamisestaan. Puhuuko esim. Gilbert nykytilanteesta vai koko kitaristintaipaleestaan? Epäilen, että kyllä hän on aikoinaan kulkenut hyvinkin tunnollisesti nimenomaan sen elottoman ja ilottoman tekniikkajakson läpi. On sitten kylläkin saattanut hyvinkin pian ruveta muuntelemaan niitä mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Vaan en tiedä, kunhan arvuuttelen. |  krk
02.07.2013 12:11:04 (muokattu 02.07.2013 16:36:08) | |
|
mpekkanen: Kyllä asteikoita opiskelemalla oppii soittamaan ja jos kuunnellaan vaikka jazz musiikkia niin aika pitkälti se koostuu asteikoista ja asteikoista nämä biisit. Kyllä asteikoitakin voi soittaa musikaallisesti ja ei se tarkoita ,että ne asteikot olisi soitettava järjestyksessä ,vaikka C sävelestä lähtien jne...
Minusta olisi järkevämpää kehittää sitä omaa soittoa ja omaa fraaseerausta kuin opetella ULKOA joidenkin muiden juttuja jotka ei sitten käytännössä tarkoita yhtään mitään.
...
Teemu Viinikainen sanoo Rytmi elää - kirjassaan 2009:
"Jazzmusiikin oppimiseen transkriptioiden tekeminen on oleellinen keino. Itse olin laiska, enkä tehnyt niitä useaan vuoteen aloittaessani tämän musiikin soittamisen. Osasin kyllä asteikoita ja sointuja vinon pinon, muta soittoni ei siltikään kuulostanut hyvältä - siis jazzilta! Sitten yhtenä kesänä päätin ottaa selvää, mistä oikein on kyse ja tein tusinan verran soolotranskriptioita. En ole koskaan oppinut ja kehittynyt yhtä paljon kuin sinä kesänä! Todella moni asia valkeni aivan uudella tavalla ja yhtäkkiä kuulemiseni kehittyi huimasti. Sen jälkeen olenkin ollut sitä mieltä, että transkriptioiden tekeminen on paras tapa oppia tätä musiikkia ja siihen kannustan myös tämän kirjan kohdalla."
Olen Viinikaisen kanssa samaa mieltä. Jos on tarkoitus soittaa musiikkia jota muutkin ehkä haluavat kuunnella, on syytä tutustua perinteeseen. Perinne tarkoittaa paitsi itse piisejä, myös fraseerausta eli millä tavalla niitä piisejä ja melodioita muut soittavat ja ovat soittaneet. Perinteinen ja paras tapa oppia perinnettä on matkiminen eli suora kopiointi. KAIKKI huippukitaristit ovat tietämäni mukaan tehneet sitä.
Mitä paremmin perinnettä haluaa ottaa haltuun, sitä yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin kopiointi ja matkiminen on tehtävä. Vain kuuntelemalla ja matkimalla musiikista voi oppia niitä asioita, joita kirjoissa, asteikoissa ja teorioissa ei ole. Ne ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät mekaanisesta soitosta sitä kuuluisaa "musiikkia".
Musikaalisuudesta on tässä matkimisessa kovastikin apua, mutta ennen kaikkea kyse on viitseliäisyydestä ja itsekurista. Oikoteitä ei ole, ja laiskuus näkyy - tai oikeastaan kuuluu. Ilman työntekoa ei ole kehitystä.
Kun soittaja sitten harjoittelee ja kehittyy, hänelle alkaa muodostua oma näkemys ja sen myötä se oma ääni - jos on muodostuakseen. Ja kyllä, kun sitten oikeasti soittaa, on tärkeää soittaa sitä mitä mielessään kuulee (= se oma näkemys). Se oma näkemys ei välttämättä ole kovin kiinnostava, jos se perustuu asteikkojen sahaamiseen.
Edit: kirjoitusvirhe korjattu. - So it was fun when I finally got to suck... that was a big moment... the suck level, that was a big moment for me...
Joel Paterson | |
Esim. John Coltranen biisi Giant Steps perustuu kolmeen eri asteikkoon joita siinä kappaleessa soitetaan hieman eri järjestyksissä.
Sen biisin voi kyllä varmasti soittaa muutenkin ja opetella vaikka Coltranen foni osuudet ulkoa,mutta jos ollaan tarkkoja niin jos sitä biisiä ei soita samalta asteikolta kuin se on alkujaankin soitettu eli miten se on sävelletty niin silloinhan se oma ns.versio ei ole edes sama kappale. Vaikkakin se kuulostaisi samalta. Siinä kappaleessa on jo tahtilajikin niin vaikea ,että jos sitä skaalaa ei tiedä niin on lähes varmaa että metsässä ollaan.
Voihan vaikka triangelillakin soittaa kaikki maailman biisit ,mutta se on jo toinen asia tunnistaako kukaan yhtäkään niistä.
Jazz ja blues musiikissa olisi ,minusta, tärkeintä löytää se oikea sävellys niin silloin siitä voisi tehdä omalta kuulostavan version helpostikkin. Jos on pakko kuunnella ja matkia muiden soittoa niin kehottaisin kuuntelemaan enemmän muitakin soittimia kuin pelkästään kitaristeja.
Tämäkin asia on niin siitä kiinni mihin pyritään sillä musiikin tekemisellä. Onko se päämäärä omien kappaleiden tekeminen vai covereiden soittaminen.
Jos on jälkimmäinen niin on ihan ymmärrettävää ettei rautalanka bändin kitaristi voi soittaa tuttuja teemoja mitenkään avantgerdemaisin ottein tai jos soitetaan metallimusiikkia niin siihen vedetään slidellä bluesia.
Varmasti kaikenlainen soittaminen on yhtä arvokasta, mutta minusta olisi parasta yrittää tehdä sitä omaa musiikkia ja kehittyä siinä. Toki monenlaisesta treenaamisesta on apua jo senkin takia ,että tulee siihen soittoon uutta kulmaa ja ei jämähdä paikoilleen. Myös erillaisia virityksiä ja maailman musiikkia kannattaa kuunnella ja soittaa. Minusta kannattaa soittaa myös muitakin kielisoittimia kuin pelkästään kitaraa, koska ne tuovat myös siihen kitaran soittoon uusia tuulia vaikka se soittotyyli olisi ihan sitä samaa mitä on aina tykännyt soittaa.
Kaikenlaisen monipuolisen musiikin kuuntelusta ja mahdollisesti treenamisesta ei varmaankaan ole haittaa.
Kuitenkin vielä näistä asteikoista niin jos kappaleita säveltää niin johonkinhan ne soinnut ja melodiat perustuu,yleensä joihinkin asteikoihin ja rytmeihin. On siis aivan huttua väittää ettei kannata opetella erilaisia skaaloja ja niiden soittamista.
Kirjoitin jo aiemmin ettei niitä asteikoita tarvitse soittaa kuin robotti ,vaan niitäkin voi soittaa musikaallisesti ja ei asteikoiden soittaminen tarkoita sitä, että ne soittotilanteessa kaikki sävelet soitetaan aina. Kaiken voi tehdä joko hyvällä maulla tai sitten jotenkin muuten.
Joku oli tuolla viisastellut kun kirjoitin ,että jazz musiikissa ne tärkeimmät sävelet voi joskus olla niitä mitä ei soiteta. Jos on yhtään perehtynyt jatsin soittoon niin tämän varmasti silloin tietää jo.
Mutta mitäs tästä vaittelemään. Jokainen voi minun puolesta treenata kitaransoittoaan ihan miten haluaa. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
