![]() 23.05.2013 01:21:30 | |
---|---|
JPQ: Jännää että hollywood brassia vaikka jouset SOn heikoin kohta joskin (en käytä itse SOta enkä mitään livenä kun en tee keikkoja) komentti vain kuulemani musiikin pohjalta. ja luultavasti jos voisin soittaa live keikkoja käyttäisin myös läppäriä. Ei sitä rauta synistä mahkuja mitenkään koota todellista unelma settiä. joka silti kalpenee softalle. ps. utelias näistä seteistä ja sinulla oli ennen Tritoninkin myyntiä yksi minusta kätevimmän oloisista seteistä ei liikaa tavaraa muttei liian vähänkään. Silloin kun tavara aika monipuolista. Bändikäytössä jousisaundit tulee aika pitkälti yhdistelemällä Omnisphereä ja Kurren saundeja. Jotain jousia on SO:sta toki myös käytössä. Noista kun ei oikeen löydy uskottavaa brassia oli mulle valinta selkeä, enkä hetkeäkään kadu. Hollywood brass on aivan mahtava! Joo, mielummin vähemmän kamaa ja tuntee ne paremmin ku hirvee läjä gearia josta tuntee vaan osan oikeesti hyvin. Teen musiikkia työksenikin ja kyllä tällä setillä pärjää erittäin hyvin. - Tiko www.youtube.com/mctipi | |
![]() 25.05.2013 16:22:25 | |
Muutama vuosi sitten tuli vähäisillä säästöillä ostettua YAMAHA PSR-E423 uutena paikallisesta musiikkiliikkeestä. Sen suurempia taustatutkimuksia en tehnyt, kun en vielä niin paljoa instrumenteista tiennyt/tiedä. Tähän saakka ihan hyvin palvelleet tällaisen amatöörin sormien alla, vaan miten on, löytyykö tästä nappilaudasta iloa tai hyötyä hieman edistyneemmälle synastille? Ilmaiskaa mielipiteenne! | |
![]() 25.05.2013 18:39:28 (muokattu 25.05.2013 18:39:35) | |
ProDexorite: Muutama vuosi sitten tuli vähäisillä säästöillä ostettua YAMAHA PSR-E423 uutena paikallisesta musiikkiliikkeestä. Sen suurempia taustatutkimuksia en tehnyt, kun en vielä niin paljoa instrumenteista tiennyt/tiedä. Tähän saakka ihan hyvin palvelleet tällaisen amatöörin sormien alla, vaan miten on, löytyykö tästä nappilaudasta iloa tai hyötyä hieman edistyneemmälle synastille? Ei, toi on aivan paska kotikeyboardi. Ilmaiskaa mielipiteenne! Pyynnöstä (kerrankin). | |
![]() 25.05.2013 21:18:16 | |
-Akai VX-90 -Alesis Micron -Elka Organ -Novation K-station -Madison (Siel) OK500 tässä keyboardissa on analoginen rumpukone -Siel Orchestra 2 -Siel Expander 80(Moog slayer modaus tehty loppuvuodesta -MFB Kraftzwerk (semimodulaari pulputin) -Mini-synthi twister (semimodulaari syna) -Korg monotron duo -Korg monotron delay | |
![]() 26.05.2013 00:20:39 | |
Syntikat: Casio CZ3000 Casio CZ5000 Crumar Bit01 Crumar Bit99 Elka EK-44 Ensoniq EPS Ensoniq SQ-80 Kawai K3 Korg Poly 61M Oberheim Matrix 6 Quasimidi Raven (Max) Roland D-50 Roland Juno 106 Roland MKS-70+ PG-800 Sequential Circuits Split Eight Siel DK-80 Siel Opera 6 Yamaha DX-7 MK1 Yamaha TG-55 Yamaha TX-802 Master-kiippari: M-Audio Keystation Pro 88 | |
![]() 24.06.2013 21:54:54 | |
Meikäläisen laitteet tällä hetkellä: - Roland RD-700SX - Clavia Nord Electro 2 - E-mu Proteus 2 (kyllä, ihan oikeasti) Softasynia: - NI Kontakt (3 ja 4 molemmat) - Cakewalk Sonar 7 Producerin mukana tulleet synat (z3ta+, Pentagon I, Dimension LE, Rapture LE yms.) - Spectrasonics Omnisphere www.mikeya.net | |
![]() 27.06.2013 21:32:30 | |
Onpa teillä paljon soittimia. Mihin te tarvitte noin monta? Itselläni on vain Fazerin piano langerin koneistolla ja ei-mikään-niin-huippu digipiano. Niin no on meillä sitte casion Keyboard joka on lähinnä meidän 3 veen leluja. Töissä soitan päivittäin Yamaha u3:sta ja toisinaan kawain flyygeliä. Kotiin olis tarkoitus ostaa tasokkaampi piano,sekä akustinen että digi, kun sitten joskus on siihen varaa.. | |
![]() 27.06.2013 22:18:31 | |
Kaanma: Onpa teillä paljon soittimia. Mihin te tarvitte noin monta? Kyse ei aina ole tarpeesta. Mihin ihminen lopulta tarvitsee yhtään mitään? :) The Modulation Wheel // www.soundcloud.com/themodulationwheel | |
![]() 28.06.2013 01:30:17 (muokattu 28.06.2013 01:45:45) | |
Kaanma: Onpa teillä paljon soittimia. Mihin te tarvitte noin monta? Itselläni on vain Fazerin piano langerin koneistolla ja ei-mikään-niin-huippu digipiano. Niin no on meillä sitte casion Keyboard joka on lähinnä meidän 3 veen leluja. Töissä soitan päivittäin Yamaha u3:sta ja toisinaan kawain flyygeliä. Kotiin olis tarkoitus ostaa tasokkaampi piano,sekä akustinen että digi, kun sitten joskus on siihen varaa.. ihan ensiksikkin ne on kolme ihan täysin eri asiaa soitteleminen, säveltäminen ja valmiin (mihin sitten ikinä tarkoitukseen menevänkin) materiaalin tuottaminen. soittamiseen luonnollisesti tarttee soittimen jonka soundista itsekin tykkää, säveltämiseen tarttee soittimen jolla onnistuu ylipäätänsä luomaan/tulostamaan jotain (kaks ensimmäistä voi olla just piano), ja tuottaminen eeehh.. etenkin siinä tuottamisessa on kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia mieltymyksiä vähän tekijästä riippuen, päivästä riippuen, sen hetkisestä tarpeesta riippuen. less is more, mut ei asiakkaiden kohdalla ja asiakkaillakin tahtoo olla vähän omia mieltymyksiä.. jostain päästä on välillä soitin poistettava mutta aina sitä huomaa että toisesta päästä tulee kohta tilalle kaks uutta. onko se sitten tarpeellista? jossain tapauksissa se on välttämätöntä! sanotaan nyt vaikka 80-luvun autenttisen brassin tai chordin tekemiseen ei digipiano ja fazer ihan riitä, tai jos tuleekin välitön tarve tehdä näyttämölle ambienssia ja heti perään pitäis saada stagelle vaikkapa autenttinen B3-soundi. ja nämä oli ihan vaan muutama esimerkki.. joskus soundit on liian yksulotteisia eli ois hyvä olla enemmän textuuria, modulaarisuutta, variointia ym. sillon voi olla tarpeellista kasasta useista soittimista erillisiä tasoja joita miksataan yhteen. joillaki voi joskus mennä ihan höpöksi homma, eli biisiä ei printata ennen kuin se tietty chorus siihen tiettyyn soundiin on aito tms. ei ole olemassa yhtä kompaktia ratkaisua, paitsi plugarit on tietysti olemassa. silti ei nekään kaikille kelpaa ne kun tuppaavat olemaan ei niin inspiroivia käyttää, ja mikä olis sen ikävämpää kuin ei inspiroiva ympäristö tehdä töitä. niinpä tertyy valtavat arsenaalit "välttämättömiä" soittopelejä joista ei voi yhdestäkään luopua - kunnes jostain ilmaantuu korvaava mööpeli tilalle joka ihan vähän parempi.. | |
![]() 28.06.2013 01:59:20 | |
Kaanma: Onpa teillä paljon soittimia. Mihin te tarvitte noin monta?. Kukin tarpeidensa mukaan. Pianolla tai digipianolla ei vielä paljoa hammond -juttuja soitella. Tosin tässä yhteydessä muistuu mieleeni erään pitkän linjan kanttorin avautuminen siitä, miten hän oli monesti joutunut soittelemaan kotikeikoilla beekolmosilla, joissa on ihan hirveät äänet ja kaikenmaailman komppeja.... Keskustele siinä sitten uruista. Niin kauan kysymykset eri soittimien tarpeellisuudesta on ihan jees, kun niitä ei esitä soitonopettaja. | |
![]() 28.06.2013 10:00:13 | |
Kaanma: Onpa teillä paljon soittimia. Mihin te tarvitte noin monta? Itselläni on vain Fazerin piano langerin koneistolla ja ei-mikään-niin-huippu digipiano. Niin no on meillä sitte casion Keyboard joka on lähinnä meidän 3 veen leluja. Töissä soitan päivittäin Yamaha u3:sta ja toisinaan kawain flyygeliä. Kotiin olis tarkoitus ostaa tasokkaampi piano,sekä akustinen että digi, kun sitten joskus on siihen varaa.. Itse käytän laitteitani lähinnä oman musan tekoon (mulla on siis eräänlainen kotistudio). Joskus vien Rolandin ja Nordin keikallekin. Nää munkin laitteet on jo aika "vanhoja" eikä näissä oo niitä uusimpien mallien hienouksia, mutta kyllä näillä voi hyvää musaa tehdä. www.mikeya.net | |
![]() 29.06.2013 20:22:07 | |
Ok, kiitos selvennyksestä :D Meidän perheessä soittaa pianoa minä ja kaksi lasta. Soitan myös töissä, siis kuuluu mun työnkuvaan. Mutta en ole säveltäjä tms. Itselleni nuo syntikat yms on vähän sellanen musta aukko joista en ymmärrä mitään. | |
![]() 07.07.2013 23:24:43 (muokattu 08.07.2013 13:43:38) | |
Kaanma: Ok, kiitos selvennyksestä :D Meidän perheessä soittaa pianoa minä ja kaksi lasta. Soitan myös töissä, siis kuuluu mun työnkuvaan. Mutta en ole säveltäjä tms. Itselleni nuo syntikat yms on vähän sellanen musta aukko joista en ymmärrä mitään. jos jollekulle ne ei olis just musta aukko niin eihän niitä tarttiskaan testailla ja kokeilla :) | |
![]() 08.07.2013 08:34:07 | |
tarmo:Tosin tässä yhteydessä muistuu mieleeni erään pitkän linjan kanttorin avautuminen siitä, miten hän oli monesti joutunut soittelemaan kotikeikoilla beekolmosilla, joissa on ihan hirveät äänet ja kaikenmaailman komppeja.... Keskustele siinä sitten uruista. Joutui varmastikin soittamaan myös jokakodin Hammondia: http://www.gearslutz.com/board/atta … ond-transistor-organ-help-photo.jpg | |
![]() 08.07.2013 11:05:33 | |
Prophet: Joutui varmastikin soittamaan myös jokakodin Hammondia: http://www.gearslutz.com/board/atta … ond-transistor-organ-help-photo.jpg Hoksasin kyllä tämän. Oivalsin myös keskustelukumppanini tarkoittavan juurikin noita urkuja, vaikka oltiin jo tovi puhuttu urkujazzista. Mitäköhän urkujazzia mies mahtanut kuunnella :) Pointtini tuossa edellisessä viestissäni olikin, että musiikin ammattilaisten olisi hyvä edes tietää, mistä puhutaan. Olisi surkea tilanne, jos joku nuori urkuintoilija yrittäisi selittää opettajalle kiinnostustaan Jimmy Smithin soittoon ja opettaja ei voisi käsittää, mikä niissä kusisissa sähköuruissa niin kiinnostaa... | |
![]() 13.07.2013 14:58:19 | |
- M-Audio Axiom 49 apuna musan teossa koneella - M-Audio Venom -syna yleistä häröilyä varten, aika vähällä käytöllä tällä hetkellä - Roland Juno Gi bänditoimintaa varten - Casio Privia PX-130 digipiano puhtaasti klassista pianonsoittoa varten | |
![]() 23.07.2013 16:04:21 | |
samulijp: Pikkasen soittimet tässä päivittynyt: Hammond C3 + Leslie 147 Moog Voyager Yamaha Motif ES6 Roland RD-300sx Nord Electro 3 Paljon olisi vielä hankittavaa :) +Rhodes Mark1 Stage 73 :) "Funkin up tonight!" | |
![]() 30.07.2013 00:16:13 (muokattu 30.07.2013 00:34:48) | |
vuosipäivityksen paikka.. uudet synat: Mode Machines x0xb0x/jotain modauksia Use Audio Plugiator + CME Bitstream 3X Akai s-612 + MD280 Korg Poly800 ..ja ei, en todellakaan aio modata vanhat synat: Korg 800DV CV-modeilla + Kenton pro2000 Korg Trident MKI E-mu Emulator II Ensoniq ASR-10 + OEX-6sr Ensoniq ASR-X Ensoniq TS-10 poistetut synat: Oberheim Xpander Akai s-950 Roland s-220 Yamaha A4000 | |
![]() 31.07.2013 13:54:16 | |
tarmo: Pointtini tuossa edellisessä viestissäni olikin, että musiikin ammattilaisten olisi hyvä edes tietää, mistä puhutaan. Olisi surkea tilanne, jos joku nuori urkuintoilija yrittäisi selittää opettajalle kiinnostustaan Jimmy Smithin soittoon ja opettaja ei voisi käsittää, mikä niissä kusisissa sähköuruissa niin kiinnostaa... Minun mielestä koko sähköisen urkuilun idea on siinä, että ei selitellä tai olla opetettavana vaan omataan vahva oma näkemys sekä kuunnellaan muita alan taitajia... Itse olen välillä typertynyt kun raahaan joskus keikkaurkuni johonkin ja ilmenee, että samassa yhteydessä joku toinen haluaisi soittaa sillä jotain ja kun sanon, että kyseessä on vanhan ajan drawbar keikkaurku, ei se sano mitään vaan muiden mielikuvituksessa laite muuttuu milloin pianoksi ja milloin syntikaksi ja sitten joku muu yrittää väärän informaation perusteella soittaa sillä jonkun oman ohjelmanumeron ;-) | |
![]() 02.08.2013 13:04:56 | |
Doepfer PK88 + MacBook w/ Mainstage.. ;) Saundit pääasiassa Locigin kirjastoista, mutta lisänä Komplete 8 ja Omnisphere. Ei lopu kesken.. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)