Keskustelua raskaammasta musiikista ›

carnation:Lulu on parasta missä Metallica on ollut mukana sitten Loadin kulta-aikojen (Bleeding Me, Outlaw Torn jne.)
 
Ei sarkasmia.
 
On ilahduttavaa nähdä, että täällä on muitakin, jotka näkevät Lulun esteettisen ytimen löytyvän juurikin sen rumuudesta. Ehkä monille ongelmaksi on muodostunut se, ettei Lulu vedä itseäään näin puhetyylisesti sanottuna "överiksi" vaan pyrkii tietty hienovaraisuuteen, jonka johdosta monet ovat saattaneet erehtyä luulemaan sitä Metallican levyksi. Kyseessä on kuitenkin Reedin ja Metallican yhteinen levy, jossa kaksi lähtökohtaisesti yhteensopimatonta elementtiä tuodaan yhteen. Olen sitä mieltä, että levyllä olisi ollut potentiaalia olla huomattavasti syvällisempi kaikin puolin, kuumehoureinen matka psyykkeeseen, jossa useat meille epämiellyttävät mutta alati kiehtovat aiheet piileksivät.
 
Tällaisenakin Lulu on ehdoton kulmakivi Metallican diskografiassa ja parasta, mitä Metallica on Newstedin lähdettyä tehnyt musiikillisesti. Kuuntelin muutama eilen muutaman biisin St. Angerilta, eikä sekään paska levy ole, vaikka monet niin tahtovatkin väittää. Levyltä huokuu läpi itse asiassa vilpittömältä tuntuva innostus asiaan, ja biisimateriaalikin toimii paikoin kiitettävästi, vaikka kokonaisuus ei olekaan niin ehyt kuin toivoa voisi. Näin kymmenen vuoden jälkeen levyn soundimaailmakin tuntuu kiehtovalta sen ollessa todella uniikki. Itselläni ei ainakaan tule mieleen toista levyä, joka kuulostaisi samalta. Death Magneticia en omista, mutta olen sitä kuunnellut pariin otteseen. Tässä kohtaa tuntuu, että bändi on kadottanut innostuksensa tehdä jotain uutta ja nyt pyritään vain miellyttämään faneja sillä, että karikoiden jäljitellään yli kaksikymmentä vuotta vanhaa materiaalia ilman kunnon visiota siitä, mitä ollaan tekemässä. Levyltä löytyy paikoin todella hyviäkin riffejä, mutta kokonaisuus on jotenkin innoton, väsynyt ja päämäärätön. Sävellykselliset ratkaisut ovat välillä todella kömpelöitä ja tuntuvat olevan paikalla vaan sen takia, että biiseihin saataisiin erityisesti Justicen monimutkaisuutta.
 
En tiedä, mitä Metallican tulevaisuus tuo mukanaan erityisesti uusi levy. Tuntuu, että mitä tahansa bändi tekeekään, niin se lytätään yleisön puolesta armottomasti. St. Anger sai osakseen tarpeettoman ankaraa kritiikkiä, mutta erityisesti Lulun saama viha surettaa allekirjoittanutta, koska bändi ei välttämättä tämän johdosta uskalla jatkossa kokeilla uusia asioita ennakkoluulottomasti. Tietysti Death Magneticin saama huono vastaanotto antaa toivoa siitä, että ehkä Metallica uskaltaisi vielä kokeilla, jos se palaisi vaikkapa Load-Reloadin kaltaiseen musiikilliseen jatkumoon. Mene ja tiedä, vain aika näyttää.
 
Pakko vielä kompata Carnationia Junior Dadin suhteen ja mennä jopa niinkin pitkälle, että sanon, että se on yksi Metallican parhaimmista biiseistä.
 
Koko ylläoleva kirjoitus ei sisällä sarkasmia.