Kitarat: kitarakamat ›

Wradlin: Ei pelkkä nuoriso vaan ylipäätään opiskelijat, joiden taloudellisesta tilanteesta vanhempi väki tuntuu olevan vieraantunut varsin hyvin. Kela tarjoaa opiskelijalle kuukaudessa max 499 miinus verot, jotka itsessään riittävät vain vuokraan. Jollain pitää maksaa ruoat, matkat, opiskelukulut yms eikä niistä summista todellakaan osteta "hyviä" kitaroita vaan niillä mennään mitä saadaan. Helppo se toki sitten vanhempana "oikeassa" palkkatyössä käyvänä on ostella parin tonnin keppejä tuon tuosta ja ihmetellä, kuinka nuoremmat ihmiset silti ostelevat niitä "keskinkertaisia" soittimia.
 
Tämä siis yleisesti, ei kellekään yhdelle suunnattuna.
 
Juu, olet oikeassa. Yleensä opiskelijat ovat nuoria, noin niin kuin normina.
 
t. Opiskelija 36-v., joka tosin käy töissä samalla.

Kun jossain vaiheessa oli puhetta ettei Tokai ole tehnyt mitään omia kitaramalleja niin se ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä niitä on ollut ja vieläpä usealla vuosikymmenellä. Se miksi niistä ei ole sitten tullut samanlaisia "hittejä" kuin Fenderin telestä tai stratosta niin johtuu monestikkin ihan kitaristeistä itsestään. Monet ovat niin puritaaneja ,että jos tehdään vaikka samaa kitaraa mitä F ja G on tehnyt 50 ja 60-luvuilta lähtien (esim.) niin jos niitä alettaisiin valmistamaan vaikka neon väreillä niin ei niitä kukaan ostaisi,vaikka olisivat ihan F ja G itsensä valmistamia kitaroita.
Myöskin aikaisemmin Japanilaisia kitaroita pidettiin ensisijaisesti kopio kitaroina ja ilmeisesti ei löytynyt tarpeeksi ostajakuntaa näille uusille malleille.
 
Kun puhutaan jostain Japanilaisten työmoraalista verrattuna vaikka Meksikoon niin kyllä Meksikossakin tehdään hyviä soittimia. Itsellä on Meksikon tehtaalla valmistunut Martinin ukulele joka on todella hyvä soitin. Tosin se maksoi 300 euroa ,että sillä saisi kymmenen näitä kaikkein halvimpia aasialaisia halpapelejä. Kyllä oli kuitenkin sen rahan arvoinen soitin ja on siis vieläkin.
 
Työmoraaliin vaikuttaa varmasti se millaisia ihmisiä kitaratehtaille palkataan ja millaista palkkaa heille maksetaan ja millaiset ovat muut työ-olot. Jos tehdas tuottaa halpasoittimia niin ei siinä yksittäisen ihmisen työpanos paljoa soitinta paranna jos ne osat ovat jo sellaisia ,että niistä ei saa kukaan hyvää soitinta. Soittimia harvoin tehdään missään halpaverstaassa niin, että yksi ihminen tekee koko kitaran. Siis niin ei yleensä toimita hieman pienemmissäkään yrityksissä,jotka valmistavat laatusoittimia. On toki sellaisia rakentajia jotka tekevät ihan kaiken yksin alusta loppuun ,mutta kyllä se sitten näkyy myös siinä hinnassa ja laadussa.
 
Jos taas joku inhoaa jonkun merkkisen soittimen soittajia niin vaikuttaako se jotenkin soittimien laatuun joilla nämä inhokit soittavat.
Maailmassa on niin paljon soittajia ja erilaista musiikkia ,että jos joku ei miellytä niin kukaanhan ei sitä pakota ostamaan, Kuuntelemaan tai katsomaan.
 
Tosin tässä on sellainen poikkeus ,että monessa työpaikalla ja ostoskeskuksissakin soi aina joku musiikki ja jos siitä kamasta ei tykkää niin sitä ei kyllä oikein karkuun pääse. Radioitten soittolistat ovat kyllä sellaisia ,että ne saavat hyvänkin biisin kuulostamaan huonolta kun se soitetaan kymmenesti joka päivä ja lähes joka radiokanavalla niin eipä tarvitse ihmetellä jos levyn myynti laskee. Tämä on jo toinen tarina kylläkin...

Japanilainen työmoraali alkaa sekin olla jo vähän sellainen klisee ilman substanssia.

Hynkel: Japanilainen työmoraali alkaa sekin olla jo vähän sellainen klisee ilman substanssia.
 
Totta. Kuin suomalainen sisu.

Mr. Speed: Joo, tuo on ihan täysin sidonnainen siihen kuinka iso perhe on elätettävänä ja millaisista asioista laskuja tulee :) Kuten sanottua, itse olen ensimmäiset kalliimmat kampsuni hankkinut juurikin opiskellessani. Ihan omilla rahoilla.
 
Sama täällä. No, mää olin joulukuuhun 2010 asti opiskelija ja kyllä mulla jo silloin oli mielestäni aivan kelpo soittokamat. Toisaalta, tuolloin olin jo muutaman vuoden keikkaillutkin ihan työksen opintojen ohellai, joten pelkistä harrastusvälineistä ei enää ollut kyse - vaan myös työkaluista.

slapvete: Totta. Kuin suomalainen sisu.
 
Tai se, että nuorisossa on tulevaisuus.

Timo JM: Mä olen säätänyt useamman Floikan ja se on ollut aina yhtä vastenmielistä. Nykyään en siihen suostu, ellei joku ihana nainen pyydä virittämään lapsensa skittaa :-)
 
Sulta puuttuu rutiinia, ts. sä et vaan osaa. ;) Floikka ei kyllä ole intuitiivisin tallalaitos maan päällä, mutta ei se ole lainkaan niin inha monsteri kuin monet ulisevat. Kun muutaman sata kertaa on säätänyt sen, niin eipä se tunnu enää hirviöltä. Soundillisesti floikka ei kyllä ole lemppareitani, mutta se onkin toinen stoori.
 
Mutta kukin tyylillään ja sillätapaa.

Jucciz: Tai se, että nuorisossa on tulevaisuus.
 
Onhan näitä.

slapvete: Kun muutaman sata kertaa on säätänyt sen, niin eipä se tunnu enää hirviöltä.
 
Sen yhden ja saman floikan..? No, ehkä sillä monsterimaineella on todellisuuspohjaakin...
;)

73nd3r: Sen yhden ja saman floikan...?
 
Mitäs lottoaisit? ;)
 
Kyllä noita floikkakeppejä on mennyt käsieni kautta pikkaisen enemmän kuin yksi...

slapvete: ...ei se ole lainkaan niin inha monsteri kuin monet ulisevat.
 
No ei ole tosiaan. Ne muutamat floiderit mitä itselle on käsiin osuneet, ovat säätyneet siinä missä muutkin vehkeet. Oman f-kitara tuntuu olevan aina vireessä vaikka se olis muutaman viikon soittamattakin (... tai ehkä just siksi?) Merkkikammon lisäksi ei kuitenkaan kannata ottaa vielä lisäksi floiderkammoa itselleen. Tutustumisen ja säätelyn kautta onnistuneisiin kokemuksiin.

Hynkel: t. Opiskelija 36-v., joka tosin käy töissä samalla.
 
Miten sulla riittää vuorokaudessa tunnit? :) Pitää nostaa hattua.

Floyd Rose kampena on toki erilainen kuin perinteinen stratonkampi ja myös sen säätäminen on myöskin erilaista. Kun sen lukitsee jollain puupalikalla niin homma saattaa jopa kotikonstein onnistua. Hyvä viritysmittari on myös tarpeen ja hyvät hermot, joita itsellä ei tahdo olla tällaiseen nysväämiseen.
Floyd Rose kitaroita on kuitenkin sen verran paljon ollut ja taitaa vieläkin olla ainakin yksi,että jos niitä joutuu säätelemään niin aina on parempi jos se kampi on originaali versio jossa on valurautaa ja muutenkin parempi soundinen kuin muut halpisversiot.
Jos palataan aiheeseen niin kaikki parinsadan kitarat joissa on Floyd Rose kierrän kyllä kaukaa. Harvoimpa originaali kampea ainakaan uusissa kiinalaisissa tämän hintaluokan vehkeissä on muutenkaan. Kyseiselle kammelle ei itsellä ole enää muutenkaan ihan kauheasti käyttöä.
 
Taaskin nämä olivat vain omia ajatuksia ja saa olla erimieltä.

Minun mielestäni kelluva talla tekee alapään soinnista jotenkin löysän. Itse muutan aina tavallisenkin tremolon kiinteäksi eli runkoon kiinni.
 
On se floikkari ihan hyvä joihinkin juttuihin. FR Strato on ainoa kitara jolla olen pystynyt vetämään livenä Roadrunnerin alusta loppuun. Ja pysyi vireessä.
 
Mitä itse aiheeseen tulee niin muotoilu- ja tyylikammoa löytyy kaikkia hevikitaroita kohtaan.

mä vähän luulen, että nää pahimmat floikkakammottajat (ei kammettajat välttämättä) ei vaan osaa. se kun ei se säätö ole vaikeaa tai edes rakettitiedettä.
 
stratossa ennen diggailin koviakin jousituksia, mutta nykyään jeff beck -tatsi toimii. eli kammella ylös ja alas. vintage-tallankin saa säädettyä kivaksi - jos haluaa.
 
monet mnettiläiset taitaa hinkata enemmän nettiä kuin keppiä tai edes tattia.
soitta- ja nauttikaa vehkeistänne. haaveilkaa unelmakamoista ja käykää kokeilemassa kalliita. kyllä sen hinnan tajuaa siinä vaiheessa kun soittaa fenderin custom shoppia muiden rääpäleiden jälkeen. when You're ready!!!

Epsu!: Hyvin osasit pukea minun ajatukseni sanoiksi :-)
 
Teillä on hyvä maku. :)

rosberg: mä vähän luulen, että nää pahimmat floikkakammottajat (ei kammettajat välttämättä) ei vaan osaa. se kun ei se säätö ole vaikeaa tai edes rakettitiedettä.
 
stratossa ennen diggailin koviakin jousituksia, mutta nykyään jeff beck -tatsi toimii. eli kammella ylös ja alas. vintage-tallankin saa säädettyä kivaksi - jos haluaa.
 
monet mnettiläiset taitaa hinkata enemmän nettiä kuin keppiä tai edes tattia.
soitta- ja nauttikaa vehkeistänne. haaveilkaa unelmakamoista ja käykää kokeilemassa kalliita. kyllä sen hinnan tajuaa siinä vaiheessa kun soittaa fenderin custom shoppia muiden rääpäleiden jälkeen. when You're ready!!!
 
No joo 7 fender cs omistaneena.Saundi ja fiilis hjuva.Kahdesta mennyt kaula propelille.Et se siitä laadusta.

Kun ämnetin toria selaa niin todennäköisimmin soitin menee nopeasti ohi, jos siinä on EMG:n mikit ja floikka. Yksi molemmin ominaisuuksin varustettu soitin on kylläkin ollut omistuksessa, nimittäin Washburn MG-74 - ja juu, nimenomaan sellainen vaaleanpunainen korealainen kullitetuilla osilla. Mikit oli siis ed. omistajan temppuilemat, ja se oli riittävän perverssi kokonaisuus, jotta perushevivermeskammon sai ohitettua. Muutoin en suunnikkaita kohtaan tunne suurempia antipatioita, hiljattain sain kokeilla japanilaista Jackson RR:ää. Istui lapaseen todella mukavasti, ja floikkakin oli blokattu. Ärsyttävästi valui polven päältä koko ajan veke, mutta ei niitä vissiin sängyn reunalle rämpyteltäviksi ole suunniteltukaan.
 
Sitä MG:tä edelsi toinen kummajainen, Fender Tie-Dye Stratocaster. Ajatuksen tasolla jännä, mutta lopputulos oli korkeintaan keskinkertainen hevikepponen. Jos ostaisin tilukirveen, tokkopa lavassa lukisi Fenderiä. Sitä kohtaan on tullut muutenkin jonkinlainen asennepulma. Omistettuani Telecasterin se lapa alkoi jotenkin yököttämään, ja sitten kyllästyin koko merkkiin, ja kaikki Fender-johdannaiset Champ-vahvaria myöten lähtivät. Reilut kymmenen vuotta samassa asunnossa viihtynyt Mex-Strato kylläkin piti sijoittaa niin lähelle, että kaipuun tullen tunnearvokkaan kitaran voi lunastaa takaisin.
 
Gibsonin tuotoksia kohtaan minulla ei ole muuta kammoa kuin Les Paul Goldtop. Ylipäänsä kullanväriset kitarat on vaan niin riipiviä, mistä päästään sinne Musari-osastolle. Joku niissäkin vaan on. Ehkä tämä on peräisin John Petruccista. Kertaalleen on studiosessioissa lyöty Sterling-basso kätöseen, ja hemmetin hyvähän se oli soittaa. Mutta jotain tavattoman hengetöntä siinä ulkomuodossa vaan on.
 
Ainut mitä en osaa oikein millään perustella on PRS. Ikinä en ole sellaista koittanut, en edes koskenut, ja silti jokin niissä etoo täysin. Merkkikin sen jo sanoo, kun siitä on unohtunut kaksi e-kirjainta pois, ehhehehe.
 
Mitä nyt halpishärveleitä on käsissä käynyt niin Behkun nupit ainakin hoiti asiansa ihan hyvin. Ei hienoja tai ihmeellisiä, mutta tuuttasi ääntä ongelmitta. Pari purkkiakin niiltä on ollut, jostain syystä tykkään sanoa niitä berbereiksi. Polkemisten kautta voin todeta, että wahit ja säröt on ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta ultra chorus oli pitkään käytössä. HB:t on tullut skipattua enemmän tai vähemmän tietoisesti. Sattuipa tosin kerran sormiin niiden tekemä teräskielinen elektroakustinen. Siitä ei kyllä millään maailman säädöillä olisi saanut soittokelpoista, mutta ihan hyvältähän se näytti.

Tom Andersonin lavan takaa löytyvä Comic Sans on muuten sellanen kammotus, että en ikinä ostaisi. Sama kuin olisi oksentanut päiväpeitolle ja nukkuisi sen päällä selvinpäin.