Kitarat: kitarakamat ›

Mulla väri-inhokkina Fenkun seiskaribursti eli se keltapunanen. Liian värikäs!

Mun väri-inhokkeja on kaikki kirjavat ja metallihohteet. En kyllä koskaan ole ymmärtänyt näitä Fenkun laimean keltaisia ja sinisiäkään. Se Ferrarin punainen on varma valinta Stratolle. Kauniit petsaukset on myös jees, kuten tässä mun Kiina-Steinbergerissä.
 
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=32394057556&l=c1493fdeb8
 
Noita ei muuten luultavasti ole toista samanlaista. Tilasin sen omien speksien mukaan. Valmistajan sivuilla näkyvässä kuvassa on mun skitta :-)

Timo JM: Se Ferrarin punainen on varma valinta Stratolle. Kauniit petsaukset on myös jees, kuten tässä mun Kiina-Steinbergerissä.
 
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=32394057556&l=c1493fdeb8
 
No nyt kun ton Steinbergerin linkitit, niin sen voi lisätä meikäläisen inhokkilistalle jemien ja hevisuunnikkaiden perään ;D Ja väreistä kun oli puhetta, niin hyvin hyvin harvoin innostun mistään valkoisesta kitarasta, varsinkaan stratosta. Strato on jo muutenkin niin peruskeppi, että valkoisena se on jotenkin vaan halvan näköinen. Straton pitää olla sellanen SRV-henkinen tumma ja loppuun hakattu sotaratsu.

Muovinen: No nyt kun ton Steinbergerin linkitit, niin sen voi lisätä meikäläisen inhokkilistalle jemien ja hevisuunnikkaiden perään ;D
 
Se on hauska peli. Ei todellakaan vakavasti otettava :-)

Timo JM: Se on hauska peli. Ei todellakaan vakavasti otettava :-)
 
Mutta samalla myös asiallisen käytännöllinen.

Hillboy: Itseasiassa nyt kun mietin niin vasta viime viikollahan soitin kiinalaista kitaraa joka soi aivan helkutin komeasti. Hohner Er1-mo tais olla akkarin malli. Sellanen pieni roots-henkinen .. hmmm
 
Varsinaisesti _kallista_ kiinalaista en ole soittanut.
 
En tarkoita, etteikö näistä "halpamaista" tulisi hyviäkin instrumentteja, mutta ison osan olisi voinut jättää tekemättä ja panostaa vaikka yhteen kitaraan tai pedaaliin saman verran kuin kolmeen halpaan ja huonoon yhteensä. Saataisiin mahdollisesti edullista ja keskinkertaista.
 
- L
 
Olen samaa mieltä, että sen halvan roskan voisi jättää kokonaan tekemättä oli se kiinalasta tai minkä maalaista tahansa. Olet kyllä oikeassa, että roskan tuotanto on keskittynyt tiettyihin halvan työvoimakustannusten maihin.

hallu: Olen samaa mieltä, että sen halvan roskan voisi jättää kokonaan tekemättä oli se kiinalasta tai minkä maalaista tahansa. Olet kyllä oikeassa, että roskan tuotanto on keskittynyt tiettyihin halvan työvoimakustannusten maihin.
 
Ja kuinka monta lapsiressukkaa pettyy ja kokee valtavaa turhautumista, kun isi on mennyt ostamaan em. pa*kaa lapsen pyydettyä kitaraa...

hallu: Olen samaa mieltä, että sen halvan roskan voisi jättää kokonaan tekemättä oli se kiinalasta tai minkä maalaista tahansa. Olet kyllä oikeassa, että roskan tuotanto on keskittynyt tiettyihin halvan työvoimakustannusten maihin.
 
Mutta - talouden realiteetit huomioon ottaen, miten muuten saatais niitä "edullisia" kitaroita niitä tarvitseville? Kas kun teollinen soitintuotanto ei ole ollenkaan sitä, että tappioista piittaamatta tehtäis "silmät kiinni" oikein toosi laadukkaita soittimia ikään kuin hyväntekeväisyysmielessä..
Kun tuppaa edelleenkin olevan voimassa se wanhan kansan viisaus, että jos haluaa halvan ja todella hyvän, on ostettava molemmat.
Tietty näissä on myös se seikka otettava huomioon, että se, mikä toisessa merkissä on vaan "jännä ominaisuus" ja mukavasti sen kanssa juttuun tulee, koskapa soittimessa on "vertaansa vailla oleva hinta-laatusuhde" onkin sitten jossain muussa kiistaton osoitus laaduttomasta tuotannosta, tai ainakin jotain.. ;)

Laulava Kylätohtori: Ja kuinka monta lapsiressukkaa pettyy ja kokee valtavaa turhautumista, kun isi on mennyt ostamaan em. pa*kaa lapsen pyydettyä kitaraa...
 
Silloin myöhäis-keskiajalla, kun nautin klasarisoitto-opetusta, sanoi soitonopettaja, että "Niin hinnakkaan soittimen osto, kun vaan on mahdollista, on ainoa oikea menettelytapa..." Tietenkin klasaripuolella asia on pikkusen eri. Joku todella hyvä ja laatuisa stroka maksaa näet saman ku tusina Tokaita..

En väitä kammoavani PRS:iä, mutta ymmärrän nuo pari kommenttia edellisellä sivulla oikein hyvin: ei se ole Les Paul eikä Stratocaster ja jotenkin se nimenomaan kärsii oman vahvan identiteetin puutteesta, vähän semmoinen hajuton ja mauton ilmestys. PeRSoonaton, sanoisin, ei oikein omaa juttua, sitä kai nuo kirjaimet meinaavatkin.
 
Niin joo, ja Mesan vahvistimista en tunnu saavan "omaa soundiani" kirveelläkään. Vaikea sanoa, onko tässäkään kyseessä varsinainen kammo, mutta ei niistä vaan tunnu löytyvän sitä, mitä kitarasoundilta haen. Monia on testattu, ei toki kaikkia.
 
Kammo Bugeraa, Behringeriä ja muita halpismerkkejä kohtaan nyt tuskin on edes mainitsemisen arvoinen asia. Ainoat Behringerit tässä talossa ovat olleet miksauspöytiä, niitä on ollut kaksi. Jälkimmäisen jälkeen vaihdettuani Soundcraftiin pohjakohinatasot tippuivat kolmisenkymmentä desibeliä. Kertonee jotain komponenttien laadusta.

Laulava Kylätohtori: Näin määkin ajattelin, kunnes tajusin, että pelkkä kamarunkkaus ja vehkeiden vaihto on aivan yhtä oikea tapa harrastaa kitaralaitteita kuin soittaa kuin enkeli 40 vuotta samalla halvimmalla kiinan ritsalla suoraan mikrokupeen...
 
Pointtini on siis, että jos haluaa harrastaa enemmän kamojen vaihtoa, niin mikäs siinä. Ei kai se niin väärin ole... Hymiö perään, ettei tule väärin ymmärryksiä... ;)
 
Tokihan omalla rahalla saa tehdä mitä haluaa :)
 
Ja varmasti siihen enkelimäiseen soitantoonkin tarvitaan hieman paremmat laitteet kuin halvin Kiinalainen ritsa ja mikrokupee....
 
Jos kuitenkin kaikki soittimet olisivat kavereilla jotka soittavat niitä ihan aktiivisesti niin monien hieman vanhempien kitaroiden hinta ei olisi ihan niin suuri kun niitä ei ostettaisi keräily mielessä. Kolikossa on siis kaksi puolta. Kun keräillään soittimia niin se tavallaan nostaa niiden hyvien käytettyjen hintoja. Ei välttämättä tarkoita uusien kitaroiden hintoja ,vaan vanhojen.
 
Vielä uudestaan ,että jokainen voi omalla rahalla tehdä mitä huvittaa.
 
Itse aiheeseen olen jo aikaisemmin kirjoittanutkin kaikenlaiset väärennökset ja halvat kiinanihmeet. Näiden lisäksi Ibanezin rg tyyliset kampikitarat eivät istu oikein kouraani ja en tykkää niistä oikein ulkonäöllisestikkään. Jotenkin tulee sellainen vaikutelma ,että ovat täysin tilutteluun tehtyjä hajuttomia ja mauttomia kitaroita. Joskus on ollut rg550 ja ei ollut minun juttu. Ibanezilla on joitakin jazz kitaroita (sellainenkin on joskus ollut)jotka ovat ihan hyviä ja vanha Iceman on kanssa ihan hieno. En voi siis sanoa että ihan kauheasti inhoaisin Ibaneziakaan.
Kun tässä on ollut puhetta PRS kitaroista niin kyllä ne minustakin ovat vähän sellaisia etteivät herätä oikein tunteita mihinkään suuntaan,siis se muotoilu. Joskus 90-luvulla PRS laittoi markkinoille sellaisen pleksillisen pulttikaulaisen ja oli jopa aika lähellä etten ostanut sellaista mallia jossa olisi ollut 3 Lindy Fralinin mikkiä. Ne oli sellaisia hieman leveämpiä yksikelaisia aika samaa kokoa kuin p90. Niissä oli napapalat niin että kolme ohkaisemman kielen napapalaa oli toisella laidalla kuin paksumpien kielien napapalat. Kitaran body oli rakennettu kolmesta palasta. Siinä oli myös PRS vibra. Jostain syystä se kuitenkin jäi ostamatta.
 
Jos tähän alkaisi ihan oikeasti listaamaan kaikki ne kitarat joita inhoaa jostain syystä tai kitaroita jotka ovat muuten hyviä,mutta joku väri on sellainen ettei sitä halua jos ei saa niin halvalla että sen saa maalautettua toisenlaiseksi niin se lista olisi aika pitkä. Aika monella merkillä on silmää miellyttäviä soittimia ja sitten niitä vähemmän miellyttäviä. Dean on sellainen merkki ,että vaikka itsellä on ollut hevikitaroita kymmenittäin niin jostain syystä tämä Deanin lapa on sellainen joka ei miellytä omaa silmää. Flying V mallissa se ehkä vielä jotenkin menee,mutta itsellä on jo Gibsonin Flying V ,joten ei ole tarvetta moiselle.

Jucciz: PRS ei ole Les Paul eikä Stratocaster. PeRSoonaton.
 
Hyvä niin. Niitä iänikuisia ja vanhoja ratkaisuja ei olekaan mitään ideaa kopioida. Mikithän niissä on se mikä tekee sen persoonattomuuden. Mikkejä on aika helppo vaihtaa, mutta siitä Fenderin pahkasta ei pääse eroon helposti.

mpekkanen:
Jos kuitenkin kaikki soittimet olisivat kavereilla jotka soittavat niitä ihan aktiivisesti niin monien hieman vanhempien kitaroiden hinta ei olisi ihan niin suuri kun niitä ei ostettaisi keräily mielessä. Kolikossa on siis kaksi puolta. Kun keräillään soittimia niin se tavallaan nostaa niiden hyvien käytettyjen hintoja. Ei välttämättä tarkoita uusien kitaroiden hintoja ,vaan vanhojen.
 
Vielä uudestaan ,että jokainen voi omalla rahalla tehdä mitä huvittaa.
 
Tästä nimenomaisesta jutusta on täällä, kuin myös tuolla "suuren maailman" eri foorumeilla käyty keskustelua.. ;)
Sulla tuossa vaan on toisensa kumoavat lauseet, Eli selvennettynä: ns. "keräilykitaroita" saisivat ostaa vain aktiivisoittajat, mutta sitten tuo viimeinen lause kumoaa tuon statementin. Ja kuka sitten antaa sen "ostoluvan" sekä millainen pitäisi olla se soittaja sekä hänen soittotaitonsa.
Viela, saahan taidettakin ostaa muutkin kuin taidemaalarit, jos sallitaan kömpelö yleistys/rinnastus.
Lähinnä tuo hinnannousu on seurausta ihan talouden lainalaisuuksista. Kun on kysyntää, ja tarjonta on rajallinen, niin hinnat tuppaavat nousemaan. Vintagemarkkinoitten "terävä kärki" on toisaalta jo vuosikausia ollut niin kaukana hintapoliittisesti ihan "tavallisen soittajan" ulottumattomissa, ettei tuolla ole ns. käytännön merkitystä. Näin luulen, ja olenhan mä tuolla(kin) puolella hitusen toiminut.
Katsotaan asiaa välillä myönteiseltä kannaltakin - nuo isommat "keräilijät" ovat noita kuuluisia soittimia tavallaan "museoineet". Ja ei aina edes "tavallaan", onhan noita myyty takaisin valmistajien kokoelmiin, sekä ihan julkisesti näytteillä oleviin näyttelyihin (esim. Chinery collection)
 
No, nyt mentiin taas koko lailla raakasti ohi tuosta merkkikammo-aiheesta..pahoittelen.

mpekkanen: Ja varmasti siihen enkelimäiseen soitantoonkin tarvitaan hieman paremmat laitteet kuin halvin Kiinalainen ritsa ja mikrokupee.....
 
No, enpä tiedä. Ei kyllä noilla, mutta kaverilla oli joskus korealainen Tokain strato (täysin originaali) ja Line6 Flextone II ja lähti kyllä sillä tavalla, ettei itsellä koskaan, vaikka olisi Bluetonet ja pelit ja vehkeet. Uskomatonta soittoa ja oli kyllä soundit kohdallaan. Itse asiassa juuri tämänlaisista itse koetuista tilanteista olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että se soundi kaikesta kliseisyydestä, ärsyttävyydestä ja harhaoppisuudesta huolimatta tosiaan lähtee paljon myös sormista - ainakin siinä musiikissa, mistä itse pidän..

Laulava Kylätohtori: .. se soundi kaikesta kliseisyydestä, ärsyttävyydestä ja harhaoppisuudesta huolimatta tosiaan lähtee paljon myös sormista - ainakin siinä musiikissa, mistä itse pidän..
 
Totta kai, mutta hyvät "työkalut" helpottaa päämäärään pääsyä! Eikö?

fox: Tästä nimenomaisesta jutusta on täällä, kuin myös tuolla "suuren maailman" eri foorumeilla käyty keskustelua.. ;)
Sulla tuossa vaan on toisensa kumoavat lauseet, Eli selvennettynä: ns. "keräilykitaroita" saisivat ostaa vain aktiivisoittajat, mutta sitten tuo viimeinen lause kumoaa tuon statementin. Ja kuka sitten antaa sen "ostoluvan" sekä millainen pitäisi olla se soittaja sekä hänen soittotaitonsa.
Viela, saahan taidettakin ostaa muutkin kuin taidemaalarit, jos sallitaan kömpelö yleistys/rinnastus.
Lähinnä tuo hinnannousu on seurausta ihan talouden lainalaisuuksista. Kun on kysyntää, ja tarjonta on rajallinen, niin hinnat tuppaavat nousemaan. Vintagemarkkinoitten "terävä kärki" on toisaalta jo vuosikausia ollut niin kaukana hintapoliittisesti ihan "tavallisen soittajan" ulottumattomissa, ettei tuolla ole ns. käytännön merkitystä. Näin luulen, ja olenhan mä tuolla(kin) puolella hitusen toiminut.
Katsotaan asiaa välillä myönteiseltä kannaltakin - nuo isommat "keräilijät" ovat noita kuuluisia soittimia tavallaan "museoineet". Ja ei aina edes "tavallaan", onhan noita myyty takaisin valmistajien kokoelmiin, sekä ihan julkisesti näytteillä oleviin näyttelyihin (esim. Chinery collection)
 
No, nyt mentiin taas koko lailla raakasti ohi tuosta merkkikammo-aiheesta..pahoittelen.
 
Onhan tuossa vielä sekin pointti, että vaikka sen kalliin vintagekitaran saisikin ostettua, niin sitä ei voi oikein käyttää koska sitä ei voi oikein huoltaa ettei arvo laske. Keräilyn vaatimuksiin kuuluva alkuperäisyyden vaade tekee kitaran aktiivisen soittokäytön oikeastaan aika hankalaksi. Tietenkin sähköt ja raudat voi tiettyjen rajojen puitteissa vaihtaa niin, että ne alkuperäiset on palautettavissa, mutta esimerkiksi nauhojen vaihto tai edes niiden hionta on jo asia jota pitää miettiä että raatsiiko.
 
Tietenkin voi arvottaa asian itselleen niin, että soitin pistetään hyvään soittokuntoon teki se keräilyarvolle mitä tahansa. Käsittääkseni esim. Teemu Viinikainen käyttää vanhoja ja arvokkaita soittimia juurikin soittotarkoitukseen ja on huollattanut vanhat gibsoninsa hyvään iskuun. Toisaalta jos mennään sinne terävimpään kärkeen jossa soittimen arvo on siellä kymmenistä tuhansista ylöspäin niin varmaan menee jo harkintaan, että pistäisikö sen sittenkin vitriiniin.
 
Kaikenkaikkiaan itse en paheksu soittimien keräilyharrastusta. Tarjontaa on niin valtavasti, että taatusti jokaiselle soittajalle löytyy työkalu. Oikeastaan on aika ihana ajatus, että kun soitin on palvellut taiteilijan työkaluna tiensä päähän, niin sitä ei heitettäisi roskiin vaan se saisi uuden arvoisensa elämän keräilijän vitriinissä hyvän huolenpidon ja rakkauden ilmapiirissä pääsisi vanhuuttaan viettämään.

hallu: .. mutta esimerkiksi nauhojen vaihto tai edes niiden hionta on jo asia jota pitää miettiä että raatsiiko.
 
No, senverran tuosta, ettei se nauharemontti ihan hirvittäviä arvonalenemia aiheuta. Hyvin tehtynä ihan kannattavaa, kun/jos sitä vintagesoitinta meinaa soitella himassa suurina juhlapäivinä.. =)
Viis prosenttia ammattitaitoisesti tehtynä on se alenema, Vintage Traderin 2007-vuoden taulukon mukaan.. Tuskin on muuttunut, ja jos on, niin voi vallan hyvin olla pienempikin. Kun näet markkinoille ensi kertaa tulevat "oikeet" vintagepelit tuppaa olemaan vähän jo heikommassa hapessa. Ne on perin harvassa nuo "closet queenit".. ;)

mpekkanen: Jos 30-luvulla tehdyn Nationalin resonaattorin saa suurinpiirtein samalla rahalla kuin mitä ne maksavat uutena niin onhan se aika mielenkiintoinen asia jos sitä vertaa vaikka Gibsonin 50-luvulla tehtyihin lankku sähkökitaroihin. Valmistusmäärät ovat varmasti olleet Gibsoneilla suuremmat. Saa laittaa Nationalin hintaan ainakin yhden nollan perään ,että ollaan siinä Gibsonin hinnassa.
 
Saahan sitä rahansa laittaa mihin haluaa ja markkinathan ne hinnat määrää.
 
Itse kuitenkin hieman karsastan jos hamstrataan sellaisia vehkeitä ,ihan pelkän rahan takia, jolla joku toinen voisi tehdä hyvää musiikkia. Tarkoitan sellaista keräilyä ettei kitaraa osata edes soittaa.
Toki rikkailla ihmisillä on mahdollisuus valita mihin rahansa laittavat ja näin tulee aina olemaan. Itsellä ei ole nyt eikä tulevaisuudessa sijoitus ongelmia, että ei tämä nyt niin kauheasti haittaa kun eläkkeellä ollaan.
 
Jos hyvän soittimen haluaa niin kannattaa kääntyä jonkun soitinrakentajan puoleen. Näin saa itselleen sellaisen pelin jossa on kaikki mitä on siihen halunnutkin ja sillä voi vielä soittaa ja ihan keikkaillakkin. Soittajasta voi myös hieman riippua sekin vaikka se soittimen hinta voisi joskus vielä noustakkin :)
 
Minä en usko, että soittimia keräillään rahan takia. Raha on vain sivutuote keräilyharrastuksessa. Kitaroiden keräily vaatii niin paljon asiantuntemusta ja paneutumista siis asialle omistautumista ja sen kerätyn omaisuuden realisoiminen (siis voittojen kotiuttaminen) on astetta mutkallisempaa kuin vakkapa arvopapereiden kohdalla. Siksi uskon, että keräilijä kerää intohimosta ja rakkaudesta riippumatta siitä osaako soittaa vai ei. Niinhän se on myös antiikin keräämisessä, että joku voi ostaa vaikka vanhan rukin vain siksi, että esine on kaunis ja harvinainen, vaikk aei osaisi itse kehrätä ollenkaan lankaa.
 
Minusta asia on niin, että soittajat soittaa jotkut uusill asoittimilla ja jotkut vanhoilla kukin mieltymyksensä mukaan, mutta se kaikkein arvokkain vintage ei ole välttämättä enää soittopeli siinämielessä kuin me sen useinmiten ymmärrämme.

Jucciz: En väitä kammoavani PRS:iä, mutta ymmärrän nuo pari kommenttia edellisellä sivulla oikein hyvin: ei se ole Les Paul eikä Stratocaster ja jotenkin se nimenomaan kärsii oman vahvan identiteetin puutteesta, vähän semmoinen hajuton ja mauton ilmestys. PeRSoonaton, sanoisin, ei oikein omaa juttua, sitä kai nuo kirjaimet meinaavatkin.
 
Niin joo, ja Mesan vahvistimista en tunnu saavan "omaa soundiani" kirveelläkään. Vaikea sanoa, onko tässäkään kyseessä varsinainen kammo, mutta ei niistä vaan tunnu löytyvän sitä, mitä kitarasoundilta haen. Monia on testattu, ei toki kaikkia.
 
Kammo Bugeraa, Behringeriä ja muita halpismerkkejä kohtaan nyt tuskin on edes mainitsemisen arvoinen asia. Ainoat Behringerit tässä talossa ovat olleet miksauspöytiä, niitä on ollut kaksi. Jälkimmäisen jälkeen vaihdettuani Soundcraftiin pohjakohinatasot tippuivat kolmisenkymmentä desibeliä. Kertonee jotain komponenttien laadusta.
 
Hehee... PRS ja Mesa yhdistelmä mun käsissä taas tuo just parhaat puolet esiin.