Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musiikin kuunteleminen ja hankkiminen nykyään.
1 2
EvilDead
20.05.2013 15:05:51 (muokattu 20.05.2013 15:23:40)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Että tämmöinen aihe. Toivottavasti keskustelua syntyisi.
 
Viime päivinä olen huomannut itsessäni seikkoja, etten jaksa enään hirveästi keskittyä musiikin kuunteluun tai panostaa musiikin ostamiseen. Syynä näihin on pitkälti internet, tarkennettuna Spotify ja tämä harmittaa minua. Musiikkiin on nykyään erittäin helppoa päästä käsiksi ja tarjontaahan on paljon. Siksi on toisinaan hankalaa keskittyä siihen yhteen bändiin, kun muutakin pääsee tutkimaan nopeasti.
 
No sen myös olen huomannut, ettei enään kauheasti kiinnosta ostaa levyjä, paitsi uutuuksia. Tämä on varmasti monilla ihan erillaista, kun itse en omista köyhänä tietokonetta kummosempaa soittovehjettä, mutta levyjä tulee tutustuessa yleensä kuunneltua Spofystä pari kertaa läpi ja sen jälkeen tuntuukin, että on käytännössä turhaa ostaa fyysisenä niitä.
 
Suoraan sanoen toisinaan kaipaan kovasti aikoja jolloin internettiä ei ollut ja "sen oikean" bändin löytäminen tuntui palkitsevalta. Toisaalta, ehkei ilman internettiä löytäisi sitä.
 
Mitäs mietteitä teillä olisi?
 
Oh by the way, which one's Pink?
Epämuusikko
20.05.2013 15:30:16 (muokattu 20.05.2013 15:30:52)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Komp, ilman vittumaista mummonmuusi-ja markka-ennenolikaikkiparempeilua.
 
Paitsi etten panosta uutuuksiin sinänsä ja ostan kyllä levyjä.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
FuguManiac
20.05.2013 15:45:34 (muokattu 20.05.2013 15:48:45)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No internet on ylipäänsä tehnyt maailmasta hektisemmän paikan. Kaikkea on tarjolla nyt ja heti, kun siihen kulttuuriin tottuu niin eipä sitä jaksa syventyä mihinkään enää hirveästi jos ei heti nappaa.
 
Eräskin seinänaapuri kuunteli joskus taannoin jatkuvasti musiikkia kovalla volyymilla. Musa oli paskaa, mutta eniten häiritsi se, ettei se kuunnellut YHTÄKÄÄN kappaletta loppuun asti. Kyseessä oli nuori tyyppi, eikä tämä ole uniikki kokemus.
 
Mielestäni tätä median ja kulttuurin ylitulvaa kuvastaa hyvin tämä Fingerpori-strippi:
 
http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1349778727083?ts=968
 
Enkä nyt tosiaankaan ala urputtamaan että ennen oli paremmin kaikki, onhan nykyään helpompi esimerkiksi levittää omaa musiikkia kansainvälisestikin, mutta kyllä minusta tietotekniikka jossakin määrin passivoittaa ja hallitsee ihmisiä. Itse tunnen monia ihmisiä, jotka päivittävät jatkuvasti koko elämänsä ja kaikki tekemänsä "siistit jutut" Facebookiin. Eipä siinä mitään, mutta herää vaan kysymys että kuinka läsnä ne kaverit sitten on siinä itse tekemisessä ja tilanteessa kun koko ajan tarvitsee olla joku älypuhelin handussa ja twiittaamassa että "pelaanpas tässä futista ja aurinko paistaa!"
 
Ironistahan se on, että esitän tämmösen puheenvuoron nettifoorumilla! :D
 
EDIT: ja sorry jos meni offtpociksi, mutta joskus vaan on asiaa :P
 
Play that funky music, white boy!
EvilDead
20.05.2013 15:59:39 (muokattu 20.05.2013 16:01:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hevikangsta:
Enkä nyt tosiaankaan ala urputtamaan että ennen oli paremmin kaikki

 
Tämä ei ollut minunkaan tarkoitukseni. Totesin, että _toisinaan_ tuntuu siltä, mutta kehityksellä on tietysti hyvätkin puolensa, mitä sinä juuri hyvin kerroitkin ja itsekkin sanoin, ettei ehkä ilman internettiä koskaan löytyisikään niitä bändejä joista saattaisi innostua kovasti.
 
Oh by the way, which one's Pink?
Kimmo72
20.05.2013 16:34:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En juurikaan kuuntele musaa nykyään. En oo moneen vuoteen ostanut mitään. Joskus humaltuneena juutuubista jotain kuuntelen. Radioo jos joudun kuuntelemaan niin kuuntelen mieluummin puheohjelmaa. Mikä lie yliannostus sitten.
 
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Krice
20.05.2013 20:31:26
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Internet ei ole muuttanut ostokäyttäytymistäni kovinkaan merkittävästi. Pidän edelleen fyysisistä levyistä, joskin tietysti vanhempana musiikin kuuntelu vääjäämättä tuntuu vähenevän ja keskittyvän laatuun. En käytä Spotifyä, ehkä olen liian vanha sellaiseen.
 
ganesha
20.05.2013 20:41:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Spotify on kyl hyvä kaikenlaisen hämärämmän matskun löytölaari ja sit ne levyt tulee tilattua netistä, mikäli niitä fyysisessä formaatissa saa. Rahaa menee nykyään ehkä entistäkin enemmän musiikkiin.
 
Edvin.
20.05.2013 21:23:02
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämmöinen kaltaiseni diginatiivi ei oikein voi (tietenkään) samaistua aloitusviestin fiiliksiin kun kaikki maailman musa ja muutkin jutut on ollut lähestulkoon aina ulottuvilla. Eikä mulla sitten ole oikein niitä negatiivisia tuntemuksia internetin aiheuttamista ilmiöistä. Välillä tulee koettua jopa riemastuttavia hetkiä koneella kun löytää jotain oikeasti mielenkiintoista, joka johtaa uuteen mielenkiintoiseen asiaan joka taas seuraavaan... tämä jokin voi olla wikipedia-artikkeli, musiikkikappale Youtubessa, dokumenttiohjelma Yle Areenassa, viimeisimpänä minulla jonkun tännekin linkkaama Coursera-niminen palvelu jossa oli paljon mielenkiintoisia musiikkiaiheisia videokursseja. (Valitettavan usein tulee kuitenkin passivoiduttua seuraamaan sitä saamarin Facebook-feediä.)
 
Tein Spotify-tunnuksen reilu kolme vuotta sitten ja olen vain iloinen koko palvelusta koska se yhdessä Last.fm:n kanssa aiheutti aikamoisen musiikkimaun avartumisen. Vieraisiin genreihinkin oli helppo tutustua parilla klikkauksella. Ja uutta ja mulle uutta vanhaa löytyy jatkuvasti. Välillä on tietenkin jonkinlaista musankuunteluväsymystä, jaksoja jolloin kuukaudessa mun omille kuukausittaisille soittolistoille ei päädy yhtään uutta musiikkia.
 
Nykyisin on vallalla ilmiö, että poukkoillaan Youtube-, Spotify- ja Last.fm-suositusten verkossa ja parissa tunnissa ohi menee 20 bändiä joista ei koskaan ole kuullutkaan ja jatkossakaan tuskin kuulee. Hyvä esimerkki tästä on Youtube, jossa välillä huomaa ajautuneensa indiebändien klikkauskierteeseen, kun oikean reunan suosituksista löytyy jatkuvasi ennenkuulumattomia bändejä houkuttelevalla kuvituksella varustettuna. Näissä videoissa joku aina kommentoi jotain tyyliin "I'm on the best side of youtube again". Myönnettäköön, että naurettavan paljon musiikkia menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (last.fm:n mukaan olen kuunnellut historiani aikana about 2000 artistia), mutta välillä löytyy "se oikea" oma bändi jota jää kuuntelemaan vielä vuosiksi eteenpäin.
 
CD-levyt ostan yleensä lähes pelkästään keräilymielessä jo silloin kun kuuntelukertoja on takana useita ja levyn musiikki tuntuu omalta ja tärkeältä. Tuntuu tärkeältä että levy löytyy hyllystä, vaikkei sitä tule kuunneltua kuin joskus harvoin autossa, muuten musiikki tulee koneelta.
 
Uudet julkaisut tulee pyöriteltyä monta kertaa streamattuna ennen kuin uskaltaa ostaa. Syynä mulla tietty se ettei rahaa nuorella lukiolaisella liiemmin tuhlattavaksi ole, vaan musahankinnat pitää tehdä harkiten. Tietokoneen mp3-kirjastoa on taas helppo kartuttaa hyvällä omallatunnolla kirjaston kautta.
 
En voi siis sanoa onko asiat menneet huonommalle tolalle, joissain asioissa varmasti; jos kaikessa niin niin oli varmaan suht fantastista elää sen 20-30 vuotta sitten :)
 
"Me soitamme progea. Siihen eivät liity tytöt mitenkään." - HulluNieminen
käsi
20.05.2013 21:30:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

uusien bändien löytyminen on helpottunut mun mielestä, mutta tarjonta on toisaalta niin suuri että sen kahlaaminen läpi on mahdotonta. Uutta musaa itelleni löydän esim facebookin ja spotifyn kautta siten että joku kaveri soittaa jotain musaa ja jakaa sen faceen laittamalla spotify linkin. mutta en jaksa riemastua enää niistä, jotenkin helppous ja sellainen kertakäyttöisyys on lisääntynyt. ei pelkästään musiikissa vaan viihteessä yleensä. yuutuubi ja netti yleensä on pullollaan viihdettä. jokin ainutkertaisuus on kadonnut siitä.
 
Musaa toki kuuntelen paljon, alitettavan usein se on myös vain tausta hälinää jolloin ei ole oikeasti väliä mitä siellä soi. samoin on käynyt elokuvien jne kanssa mulle. netflix jne, tarjontaa on ihan hemmetisti. tuntuu että keskityn leffaan vain siloin kun käyn katsomassa sen leffoissa. musiikin kanssa samoin, livenä parasta.
 
toisaalta netti on nostanut myös marginaalisemman musiikin helposti saataville joka on toisaalta mahtavaa, sieltä ne hienoimmat omat löytöni olen tehnyt. aiemmin tuskin olisin näihin artisteihin törmännyt. Myös oman musiikin esille tuominen on helpompaa ja halvempaa. Oliko ennen paremmin? en osaa sanoa. se mitä kaipaan on se älytön riemu kun löysin jonkun harvinaisen levyn kaupasta, tai sain vihdoin suosikki bändini levyn käsiini jonka olin joutunut tilaamaan ja odottamaan viikkokausia. Toisaalla on sitten taas helppous. kaikken saa nyt heti. ei tarvi odottaa viikkoja/päiviä että levy tulee postiluukusta. Uutta musiikkia löytää helpommin ja musiikkia on tarjolla todellakin vaikka joka päivälle parikin uutta artistia.
 
en tiedä, helppous vs riemu ja odottaminen. Piti hetki vielä miettiä, omalta kohdaltani musiikin suhteen asiat on paremmin. sitä saan niin paljon kuin haluan. ehkä ainutkertaisuus on kadonnut, mutta viime vuosina se onkin korvaantunut keikoilla, eikä sillä että laittoi levyn soimaan.
 
elokuvat, tv-sarjat jne. nämä on jotenkin menettänyt mun silmissä arvoaan enempi. ei leffa ole sama kun sen katsoo tietokoneelta tai telkusta kuin sen että katsoisi leffoissa. sarjat voi katsoa alusta loppuun vaikka yhdellä kerralla jos jaksaa. ehkä tässä on sama kuin musiikille kävi, kaikki muuttuu ja arkipäiväistyy. toki pakko myöntää että näin netflixin, viaplay jne aikana kun olen noita joitain hommannut, olen myös käynyt enemmän elokuvissa kuin vuosiin.
 
eipä tainnut olla järkeä tässä kitjoituksessa mutta jotain mietintää. kiinnostava aihe
 
Euphonium
20.05.2013 21:54:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän se on niin, että kun ennen Internetiä levyjä osti harvakseltaan, niitä rakasti ja arvosti ihan toisella lailla kuin nykyisin. Toisaalta löytöjen tekeminen on nykyään usein helpompaa, mutta ei aina.
 
Ennen tuli ostettua levyjä esimerkiksi lehtiarvostelujen perusteella tai sitten oli kuullut radiosta yhden biisin ja sen perusteella osti sitten koko levyn. Joskus se oli pettymys joskus ei.
 
Nykyäänkin saatan tilata kuulematta levyn, jota on kehuttu esim. Bluesnews-lehdessä. Lähinnä ostan sellaisia levyjä, joita ei löydy Spotifystä. En kuuntele juurikaan musiikkia suoraan CD:ltä, vaan siirrän ostamani levyt aina heti tietokoneelle, kun olen ne saanut kotiin. Keräilyesineinä en osaa CD-levyjä arvostaa. Vanhoja rakkaita vinyyleitäni kylläkin.
 
Kuuntelen musiikkia taas nyt viiskymppisenä paljon, välissä minulla oli vuosia, jolloin en paljonkaan kuunnellut. Taustamusiikista en pidä. Jos teen jotain muuta samalla, kuuntelen radiostakin mieluummin puheohjelmaa.
 
Janus
20.05.2013 22:04:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Euphonium: Taustamusiikista en pidä.
 
Samoin!
 
Jos teen jotain muuta samalla, kuuntelen iTunesista mieluummin kiinnostavia podcasteja.
 
Fix'd.
 
EvilDead
20.05.2013 22:13:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tosi mielenkiintoisia mielipiteitä olette tuoneet esille. Mä itse olen aina ollut keräilijä -tyyppiä, mutta Spotifyn vuoksi se musiikin ostaminen fyysisenä on menettänyt entisestään loistonsa. Tulee aina punnittua samalla järjelläkin, kun tuloni on melko rajalliset vielä, että tarvitsenko minä todellakin tämän levyn? Sitten työni on vielä sellainen, joka entisestään vähentää tätä oston tarvetta, sillä työpaikan kautta minulla on saatavilla laaja kokoelma levyjä, joista voin ottaa kaikki kiinnostavat levyt ja kopsata ne kotona koneelle ilmaiseksi.
 
Mä olen tässä miettinyt, että jos ihan vain omaksi huvikseni yrittäisin olla mahdollisimman pitkään käyttämättä internettiä musiikin kuunteluun ja tutustumiseen. Ehkä sen verta joustan, että tilaan kuitenkin levyjä netin kautta. Aiheuttaa vain työpaikalla sitten turhauttavia tunteja, kun en voi kuunnella töitä tehdessä musiikkia.
 
Oh by the way, which one's Pink?
käsi
20.05.2013 22:17:40
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

miksi kiusata itteäsi sillä ettei netin kautta voisi kuunnella musiikkia? loppujen lopuksi se taitaa olla nykypäivää sekä alan tulevaisuutta. levyjä varmasti tehdään kauan keräilijöille ja tosi faneille. ehkä netistäkin voi pian lisämaksua vastaan saada parempi laatuisia streamejä ja/tai mp3:sia joita on sitten kiva kuunnella niistä hifi musiikin toistolaitteista.
 
HaloOfFlies
20.05.2013 22:22:45
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen lopettanut esim. Radio Rockin ja Cityn kuuntelun ihan kokonaan. Alkaa se jokapäiväinen suppea biisivalikoima pursuta ulos korvista. Kokeilin tänään Groove FM:ää ja taisin löytää uuden suosikkiaseman. Pakko sanoa, että vanhan 70-luvun soulin kuunteleminen radiosta työpäivän aikana on virkistävää vaihtelua Cityn jo puhkikulutetuihin rock-klassikoihin.
 
Spotifyta käytän enimmäkseen siihen, että teen soittolistoja niistä keikoista joilla on tullut käytyä. Levyjä en koskaan Spotifyn kautta kuuntele vaan mieluummin fyysisessä muodossa.
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
EvilDead
20.05.2013 22:23:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

käsi: miksi kiusata itteäsi sillä ettei netin kautta voisi kuunnella musiikkia?
 
Kuten sanoin: omaksi huvikseni. Se idea kuitenkin oli ajatusten kanssa leikittelyä, mutta lähinnä sen vuoksi ajattelin, jos se ajan mittaa vaikuttaisi yleisesti kuuntelukykyyni. Todennäköisesti ei.
 
Oh by the way, which one's Pink?
käsi
20.05.2013 22:27:41
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sen verran pakko sanoa vielä että musiikkia, siis ihan levyjä, olen ostanut paljon viime vuosina keikoilta. ihan bändien tukemis mielessä ja toisaalta jos keikka on ollut hyvä ja pitänyt bändin musiikista niin levyjä on lähtenyt mukaan. ihan hiljattain ostin jonku punk bändin c-kasetinkin.
 
jannu
20.05.2013 22:47:31 (muokattu 21.05.2013 08:50:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käytän Spotifya, Soundcloudia, Bandcampia, jaadajaada ja siihen päälle ostan levyjä. Helvetin paljon helpompaa löytää uutta musiikkia nykyään kuin ennen ja joka muuta väittää on laiska ja/tai tyhmä. Tuli havaittua, että kun alkaa tuntua ettei löydy uutta ja laadukasta niin silloin on aika vaihtaa genreä.
 
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
Edvin.
21.05.2013 00:02:04
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mainittakoon vielä, että nykyisellään nuorten keskuudessa (oman kaveripiirin pohjalta), on jopa jotenkin arvostettavaa, tai vähintään hieman erilaista ylipäätään omistaa itse hankittuja ja harkittuja fyysisiä albumeita, sillä sen verran internetlatauspainotteiseksi on musan hankkiminen mennyt. Multa löytyy reilu 100 itse hankittua levyä, jonka uskoisin olevan reilusti enemmän kuin keskimääräisesti ikätovereillani.
 
Vaikka onkin varmaan monen mielestä pieni määrä, niin rehellisesti sanoen olen tyytyväinen noista levyistä muun muassa siksi että voin kokea olevani enemmän musiikinystävä kuin moni muu. Ja miksi näin ei olisi? Kun itse musan voi hankkia netistä käden käänteessä, levyjen hankkimisen syyksi jää omistushalu, artistin tukeminen, fiilistely tai em. elitismi. Pelkästään musan takia ei noita kohta enää kukaan osta.
 
Nuo ulkomusiikilliset seikat tulevat kuitenkin kohtuullisella hinnalla fyysistä levyä ostettaessa, ei se paljoa kalliimpi ole kuin iTunes-lataus; en siis väitä että levyjen ostaminen olisi turhaa - päinvastoin, niistä on paljonkin iloa!
 
"Me soitamme progea. Siihen eivät liity tytöt mitenkään." - HulluNieminen
Wradlin
21.05.2013 01:54:42 (muokattu 21.05.2013 01:56:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Spotifyn ja YouTuben kautta tulee etsittyä ja löydettyä aika paljon uutta kuunneltavaa. Sieltä se päivittäinen kuuntelu suureksi osaksi koostuu, sekä taustamusiikkina että varsinaisen keskittymisen kohteena. Toki myös cd:t sekä varsinkin koneelle tallennettu musiikki käytössä. Välillä sitten ostelen fyysisiä levyjä riippuen tarjonnasta ja omasta varallisuudesta.
 
Jos kärjistää niin mieluiten kuuntelen levyä ilmaiseksi Spotifysta ja maksan sitten keikkalipusta ko. artistille.
 
E: Lisätään se, että jos ostan musiikkia niin ostan sen mieluiten fyysisenä kopiona.
 
Euphonium
21.05.2013 08:21:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Edvin.: Kun itse musan voi hankkia netistä käden käänteessä, levyjen hankkimisen syyksi jää omistushalu, artistin tukeminen, fiilistely tai em. elitismi. Pelkästään musan takia ei noita kohta enää kukaan osta.
 
Maailmassa tehdään vielä paljon hyviä, pienten julkaisijoiden levyjä, joita ei saa spotifystä tai muutenkaan missään muussa muodossa, kuin fyysisenä levynä. Näitä levyjä hankin. Internetistä saa suuresta tarjonnasta huolimatta vaillinaisen kuvan julkaistavasta musiikista.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «