Gabe: Se on aika kirkas ja vähän raaempi kuin kaulamikki. Voisin kuvitella että jakaa vähän mielipiteitä, omassa setissä kuitenkin toimii.
Tuskin se sitten itselle sopisi.
Osaisiko joku sanoa Phat Cat-kaulamikille matsaavaa tallahumpparia? Eli sellainen, joka olisi vain hiukan tummempi soundiltaan? Pitäisi kuitenkin rouhia säröllä hyvin. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
Aijaijai, nyt on hymy leveenä ja syy on se, että tämän threadin aihe sai hienon päätöksen. Tokai LC-85 soi nyt juuri niin hyvin kuin uskalsin toivoa...
Kävi niin, että kävin Vantaalla F-musiikissa, jossa kitararakentaja Jarno Salolla on oma "kitaracorneri". J.Salo on käsittääkseni nouseva kitararakentaja nimi ja tehnyt kitaroita ja omia kitaramikkejä jo vuosia. Salo tekee duuninsa Järvenpäässä, mutta osan viikosta F-musiikin palkkalistoilla.
Kerroin Salolle mikä Tokaissa mättää ja hänen kanssa päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että hän tekee kitaraani mikit (tottakai myy omat mikkinsä) ja sopivat kytkennät, joilla päästäisiin siihen suuntaan, joita tavoittelin, eli kaulamikki olisi suht kirkas, erotteleva, ei bassoinen. Tallamikiksi taas rouheaa rokkisoundia.
Ratkaisu oli siis, että kaulamikki olisi kaksikelainen, mutta kuitenkin P90 luonteeltaan (älkää kysykö mikä tekninen toteutus on, mutta joku spesiaaliratkaisu). Ulostuloteholtaan mieto.
Tallamikiksi sitten perus humppari, ulostuloteholtaan kuitenkin maltillinen.
Kytkennöistä sitten tehtiin niin, että tone-potikasta tehtiin nosto-potikka, joka muuttaa mikkien sarjakytkennän rinnankytkennäksi. Ei vaikuta tallamikkiin vaan vain valitsimen keski- ja kaula-asennoissa.
Lopputulos,
Mikkien soundista en osaa tehdä vertauksia muihin mikkeihin, koska olen aika vähän vaihdellut tai kokeillut eri mikkivaihtoehtoja, mutta isoin plussa tulee kaulamikistä ja sen rinnankytkentämahdollisuudesta, joka teki kaulamikistä erittäin monipuolisen ja sopivan omaan käyttööni. Sarjassa kaulamikki antaa sellaista perinteisen kuuloista paksua Les Paul -soundia, kun taas rinnankytkettynä tuo paksuus poistuu ja jäljelle jää selkeä, erotteleva ja kirkkaahko, jopa hieman stratocaster-tyyppinen soundi. Erittäin käyttökelpoinen soundi tällaisen paatuneen stratocaster-miehen korvaan...
Testasin taannoin Gibsonin uudempaa Les Paul Standardia, jossa oli myös sarjaan-/rinnankytkentä -systeemi, mutta se jätti silloin vähän kylmäksi, ja olin jopa vähän skeptinen, kun Salo sitä ehdotti, pakko myöntää. Yllätyin, nyt kyllä toimii hienosti!.
Lopuksi voisi sanoa, että kylläpä mikeillä vaan voi olla järkyttävän suuri vaikutus lopulliseen soundiin, vaikka ei se nyt varmaan mikään suuri yllätys ole!. Aiemmat BKP Painkillerit vaan olivat oman Tokain kanssa sellaiset, että ne tuntuivat vetävän soundin aivan tukkoon ja ei tehnyt oikein edes mieli tarttua koko kitaraan, kun ei siitä saanut mitään käyttökelpoista soundia irti (omaan makuuni). Nyt ei malttaisi laittaa sitä telineeseen lainkaan! :D
Kiitos kaikille vastanneille ehdotuksista jne.! |
Gabe
LaMotta
gator
JohnPatrick