Kitarat: soittaminen ›

Hynkel Belzepop: Sitten ketjun aloituksen on tullut aloitettua yksityistunneilla käyminen, sekä systemaattinen treeni. Säännöllisesti perusrudimentteja läpi HITAASTI, pääpainon ollessa fraseerauksessa sekä jazz-teorian soveltamisessa käytäntöön. Myös transkriptiot mukana, toistaiseksi vaativin biisi jonka olen saanut plokattua lienee Brubeckin Take Five. Edistystä siis tapahtuu, jopa huikeaa tahtia tietyin osin.
 
Treenimäärä pysyy maltillisena, 1-4 h päivässä, useimmiten kuitenkin noin puolitoista tuntia. Se näyttää riittävän, jos oikeasti keskittyy ja saa vään ohjausta.
 
Vaikka täällä on menty paljonkin ohi varsinaisen aiheen, treenaaminen siis todellakin kannattaa myös vanhemmalla iällä. Ihmeellisintä tässä on se, että aikaa on saanut järjestymään. Kaikkea kun ei tarvitse treenata yhtä soittoa, vaan treenipäivän voi jakaa vaikka kolmeen osaan! Kiitos kaikille kannustuksesta!
 
Mahtavaa ja inspiroivaa. Itsellä hieman kuiva kausi treenaamisessa nyt.

Hynkel Belzepop: Sitten ketjun aloituksen on tullut aloitettua yksityistunneilla käyminen, sekä systemaattinen treeni. Säännöllisesti perusrudimentteja läpi HITAASTI, pääpainon ollessa fraseerauksessa sekä jazz-teorian soveltamisessa käytäntöön. Myös transkriptiot mukana, toistaiseksi vaativin biisi jonka olen saanut plokattua lienee Brubeckin Take Five. Edistystä siis tapahtuu, jopa huikeaa tahtia tietyin osin.
 
Treenimäärä pysyy maltillisena, 1-4 h päivässä, useimmiten kuitenkin noin puolitoista tuntia. Se näyttää riittävän, jos oikeasti keskittyy ja saa vään ohjausta.
 
Vaikka täällä on menty paljonkin ohi varsinaisen aiheen, treenaaminen siis todellakin kannattaa myös vanhemmalla iällä. Ihmeellisintä tässä on se, että aikaa on saanut järjestymään. Kaikkea kun ei tarvitse treenata yhtä soittoa, vaan treenipäivän voi jakaa vaikka kolmeen osaan! Kiitos kaikille kannustuksesta!
 
Hienoa!
 
Itse en ole viime aikoina ehtinyt soittamiseltani treenaamaan :)
Viimeisten parin viikon ajan on ollut bänditreenit lähes joka toinen päivä ja kun siihen lisätään vielä noitten biisien oma harjoittelu treenien ulkopuolella, on tuo 3-4 tuntia päivässä riittänyt minulle aika lailla - soiton opiskelu on siis jäänyt taka-alalle.
 
Soittaminen on kuitenkin ollut hyvin monipuolista, parilla eri soittimella (myös bassolla) ja usean tyylistä musiikkia kuitenkin mukavuusalueella pysyen.
 
Yhtäkkiä soittamiseen tuli rentoutta ja rohkeutta ja viimeisten parien bänditreenien ajan olen soittanut yhtäkkiä paremmin kuin koskaan ennen :)
 
Nyt toinen bändi on kesälomien takia parin viikon treenitauolla, joten arvatenkin tässä liikenee jonkin verran aikaa myös niille harjoituksille, joita opettajani kanssa olen käynyt läpi.

Tervehdys arvon palstalaiset.
 
Ajattelin liittyä ikävuosiltaan lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä olevien nuorten ketjuun. Alla historia sekä nykypäivä parilla rivillä. Toivottavasti tämä irrottaa kielenkantoja, vertaistukea sekä kenties myös jotakin konkreettista.
 
Guitar Heron tehtyä tehtävänsä ja juniorin innostuttua kitaransoitosta tuli kaivettua vaatehuoneen nurkasta jotakuinkin 20+++ vuotta pölyttynyt Ibanetsi. Parin vuoden muisteluiden (koskaan en ole tuntiakaan ottanut ja termi "pentatoninen" tuli tutuksi tällä toisella kierroksella) ja jonkinlaisen edistymisen jälkeen on tullut kohta jossa vastassa ovat paikalleen jämähtäminen ja siihen turhautuminen.
 
Haaveissani soittelen sujuvasti akustista bluesia plekulla sekä ilman, komppailen Nous'che Rosenbergin tapaan tahi rääkkään naapureita sähköisesti malliin Lynyrd Skynyrd - SRV - Graveyard - RHCP - Clutch - Opeth - Slayer. Tässä tietenkin on vain pikkiriikkinen osakatsaus tunnetummasta osasta kiinnostuksen kohteita, mutta suuntaa antava sellainen. Erinomaisen mahtavaa on (lue:olisi) tykittää tanakkaa komppia Belzeboob jr:n sweepatessa esiteinisydämen kyllyydestä. ROCK!
 
Täälläkin esille tullut yhteen sektoriin keskittyminen ei ole vaihtoehto koska mielelläni osaisin vähän pelailla kaikkea mitä kuunneltuakin tulee. Sektoreille pitäisi löytyä jonkinlainen yhdistävä tekijä, ehkäpä soitonopettaja joka osaisi vetää lankoja yhteen ja fokusoida tekemistä. Tällä hetkellä (ja päällä) tilanne on se että jonkin aikaa esim. djangoilun "treenaamisen" jälkeen on Reign In Blood painunut unholaan ja sekös nyppii. Erilaisten nettisaittien avustus alkaa olla läpi kaluttu, kiitos Justin Sandercoelle ja M. Schwartzille hyvästä yrityksestä.
 
Jos jollakulla olisi jopa heittää kehiin todistetusti kykenevää opettajaa, älkää epäröikö ehdottaa. En ole ihan varma onko täällä korrektia mainita nimiä, pikaviesti toimii mainiosti. En tule nimiä levittelemään. Itse vaikutan pääkaupungissa, joten suotavaa olisi että myös opettaja olisi samalta suunnalta.
 
Tattista ja kumarruksia jo etukäteen.

Belzeboob:
 
Jos jollakulla olisi jopa heittää kehiin todistetusti kykenevää opettajaa, älkää epäröikö ehdottaa. En ole ihan varma onko täällä korrektia mainita nimiä, pikaviesti toimii mainiosti. En tule nimiä levittelemään. Itse vaikutan pääkaupungissa, joten suotavaa olisi että myös opettaja olisi samalta suunnalta.
 
Tattista ja kumarruksia jo etukäteen.
 
Yksi lähtökohta olisi kysellä tuolta, vaihtoehtoja löytyy:
http://muusikoiden.net/wanted/haku. … stus=&kokemus=&with_image=0

Itsellä on ollut kitara 14 vuotiaasta asti, nyt ikää 34. Tuon ajan sisällä on aikakausia jolloin soittamista tapahtui vähän tai ei ollenkaan. On myös aikoja että aktiivisesti soittelin.
 
Vasta kun olin 25 tai 26, kävi tuuri ja päädyin soittamaan hyvään bändiin osaavien tyyppien kanssa. Oli siinä perässä juoksemista, mutta aktiivisestinkunkotona treenas ja treenejä meillä oli suht usein sitä kehittyi ja pysyi mukana. Sen jälkeen onkin ollut reilusti keikkoja eri kokoonpanoissa jne...
 
Mutta itse pointti on se että kuitenkin vasta yli 30:nä tajusin oikeasti ruveta treenaamaan, aikaisemmin treenasin ja opettelun juttuja mutta fuskasin siellä täällä.
Nyt kun on paljon enempi järkeä tuossa treenaamisessa kehitys on ollut huimaa. Toki tavallaan on pohjaakin. Välillä harmittanut että ei silloin teininä tajunnut miten tärkeää joidenkin asioiden treenaaminen oikein olisi ollut. Silloin kiinnosti naiset ja viina/biletys
enempi.
 
Ei se iästä kiinni ole. Tietty on pakko realiteetit tunnustaa ettei sitä enää virtuoosiksi kehity, mutta en ehkä haluaisikaan. musiikki on hauskempaa kuin koskaan. Koska tahansa siis kannattaa aloittaa soittaminen. silti vaikka ikääkin jo on jonkin verran, en pysty olemaan haaveilematta päiväunille siitä maailmantähteydestä mistä kakaranakin haaveili. Lopun ikääni sinne pyrin, varmaan vanhainkodistakin yritän päästä keikoille soittamaan. Musiikki on mulle osa elämää ja elämän tapaa. Jos en pystyisi soittamaan olisin jotenkin muuten kuvioissa mukana.

Minun kohdallani trenaaminen vanhemmalla iällä (47-v, soittanut kohta pari vuotta) on sujunut puolisen vuotta todella mukavasti ja motivoituneesti, kun (ex-)kollegat pyysivät mukaan autotallitrioon soittelemaan.
 
Nyt sujuu kohtuullisesti komppi jo moneen rokkiklassikkoon, tosin vähän noloa kuultavaahan se on tietty tämän foorumin taitajiin verrattuna. Ja esim. tuolla yhdessä toisessa ketjussa linkatun nuoren Sarah Longfieldin taitojen tasolle pääsemiseen ei taida oppimiskyky ja loppuelämä enää riittää (= realiteetit). Mutta hällä väliä, kun on alkanut tulla oikeasti tunne että oppii soittamaan ihan oikeasti ja jotain nyt jo osaakin! Hemmetin hieno fiilis!
 
Laulajaa ollaan yhä vailla, instrumentaaleina vedetään biisit, pitäisi varmaan rustata wanted-ilmoitus.

Olen soittanut kitaraa jostain 13 vuotiaasta saakka. Nyt olen 23v, en siis ole vanha vielä. Teki mieli silti ottaa osaa keskusteluun, koska olen löytänyt sen teini-iän treenausinnon ja motivaation nyt kuluneen vuoden aikana. Johonkin 18 vuotiaaksi saakka treenaaminen oli pakko-oireista ja saatoin lukittautua tuntikausiksi soittelemaan ja sitä tuntui kehittyvän joka viikko. Koulusta tullessani otin kitaran syliin ja uppouduin muusikoiddennettin. Noh sitten tuli intti ja baarit yms. Bänditoiminta loppui ja se polte katosi hetkeksi. Uusien biisien opettelu/sävellys jäi. Tuli soiteltua ehkä kerran viikkoon. Joskus ehkä kerran kuukauteen. Intin aikana en soittanut kertaakaan.
 
Nyt on uusi bändi alla ja pää suorastaan pursuaa ideoita! Jostain löysin myös innon opetella sweeppaamaankin kunnolla, pikkaaminen on aina ollu se ykköstekniikkajuttu mihin on keskittynyt, mutta nyt teki vaan mieli opetella sweeppausta. Olen aina halunnut osata, koska se kuullostaa kivalta. Noh nyt olen edennyt todella paljon pelkässä kuukaudessa. Jos ennen sain kuvion pidettyä kasassa temmolla 130 kolmasosia(iskulle kolme nuottia), niin nyt olen päässyt jo tempoon 188 niin että kuviot pysyy hyvin kasassa. Puhtaudesta yhtään tinkimättä. Tavoite on joku 200. Tarkoitus olisi aina opetella jotain uutta jännää. En muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani tekniikkatreenistä!

käsi: Itsellä on ollut kitara 14 vuotiaasta asti, nyt ikää 34. Tuon ajan sisällä on aikakausia jolloin soittamista tapahtui vähän tai ei ollenkaan. On myös aikoja että aktiivisesti soittelin.
 
Vasta kun olin 25 tai 26, kävi tuuri ja päädyin soittamaan hyvään bändiin osaavien tyyppien kanssa. Oli siinä perässä juoksemista, mutta aktiivisestinkunkotona treenas ja treenejä meillä oli suht usein sitä kehittyi ja pysyi mukana. Sen jälkeen onkin ollut reilusti keikkoja eri kokoonpanoissa jne...
 
Mutta itse pointti on se että kuitenkin vasta yli 30:nä tajusin oikeasti ruveta treenaamaan, aikaisemmin treenasin ja opettelun juttuja mutta fuskasin siellä täällä.
Nyt kun on paljon enempi järkeä tuossa treenaamisessa kehitys on ollut huimaa. Toki tavallaan on pohjaakin. Välillä harmittanut että ei silloin teininä tajunnut miten tärkeää joidenkin asioiden treenaaminen oikein olisi ollut. Silloin kiinnosti naiset ja viina/biletys
enempi.
 
Ei se iästä kiinni ole. Tietty on pakko realiteetit tunnustaa ettei sitä enää virtuoosiksi kehity, mutta en ehkä haluaisikaan. musiikki on hauskempaa kuin koskaan. Koska tahansa siis kannattaa aloittaa soittaminen. silti vaikka ikääkin jo on jonkin verran, en pysty olemaan haaveilematta päiväunille siitä maailmantähteydestä mistä kakaranakin haaveili. Lopun ikääni sinne pyrin, varmaan vanhainkodistakin yritän päästä keikoille soittamaan. Musiikki on mulle osa elämää ja elämän tapaa. Jos en pystyisi soittamaan olisin jotenkin muuten kuvioissa mukana.
 
Tässä on kyllä paljon samoja juttuja, mitä oma kitaransoittohistoria pitää sisällään. Se on hieno tunne kun löytää sen poltteen. Pystyy nauttimaan musiikista, niin soittamisesta ja kuuntelemisesta, ihan uudella tavalla.

käsi: varmaan vanhainkodistakin yritän päästä keikoille soittamaan.
 
Jos sattuu edes muistamaan mitä sitä on aiemmin tullut harrastettua :D

Pakko tulla hehkuttamaan kitaransoiton uutta kevättä! =D
 
Mittariin tulee pian 32v ja bänditouhun loputtua (vaimon hieman auttamana), aloin miettimään et mitäs nyt. Palasin muistoissani aikaan ennen bändiä (ollessani 18v) ja muistelin et mullahan oli tapana treenata ihan tosissaan. Siitä riemastuneena hommasin kiinteätallaisen ibanezin ja sen normivireeseen (vuosien drop virehevin jälkeen) ja Mesat olohuoneen nurkkaan. Palauttelin mieleen vanhat moodit, joista en oikein ollut koskaan tajunnut perimmäistä ideaa. Ymmärsin että ne perustuu duuriasteikon nuoteille, mutta mielessäni olin ajatellut kaikkien olevan vain eri tapoja soittaa samaa esim em skaalaa ympäri otelautaa. Vasta lueskeltuani Satrianin Jokken selostusta asiasta, ymmärsin kokeilla kaikkia moodeja E-nuottia pohjalla rämpyttäen. Tästä tajusin et mullahan menee koko loppuelämä tän asian sisäistämiseen ja yhtäkkiä tajusin miksi Petrucci/Vai vetää mistä vetää yms ja pakko oli saada 7-kielinen. Ja nyt on intoa treenaamiseen, jota ei ole ollut vuosiin. =D Ei oo enää luomisen tuskaa, vaan saa muiden tekemiä kipaleita renkuttaa. DTn A change of seasons valikoitui ensimmäiseksi harjoittelun kohteeksi...
 
Eihän musta jazz mieheks ole mut jos edes paremmaksi rock kitaristiksi!

Viimeinen keikka meni niin huonosti, että loppui innostus koko soittamiseen. Se on musiikin voitto, kun meikäläisen kitarat pysyvät laukuissaan. Ei näköjään treenaamisesta ole mitään hyötyä. Ei opi, ei kehity.
 
Ja mitäs tuota: kun on miljardi parempaa harrastelijasoittajaa.

texjazz: Viimeinen keikka meni niin huonosti, että loppui innostus koko soittamiseen. Se on musiikin voitto, kun meikäläisen kitarat pysyvät laukuissaan. Ei näköjään treenaamisesta ole mitään hyötyä. Ei opi, ei kehity.
 
Ja mitäs tuota: kun on miljardi parempaa harrastelijasoittajaa.
 
Menikö sisu kaulaan? Kyllähän nuo keikat aina jännittää, mut jos ne menee treeniksellä, niin menee ne keikallaki.

Eipä ole tullut kitaraan juuri koskettua nyt kohta kahteen kuukauteen. Esikoinen kohta kuusiviikkoinen ja vienyt ajan sen verran, ettei vapaina hetkinä edes jaksa/kiinnosta alkaa soittamaan.

texjazz: Viimeinen keikka meni niin huonosti, että loppui innostus koko soittamiseen. Se on musiikin voitto, kun meikäläisen kitarat pysyvät laukuissaan. Ei näköjään treenaamisesta ole mitään hyötyä. Ei opi, ei kehity.
 
Ja mitäs tuota: kun on miljardi parempaa harrastelijasoittajaa.
 
Eipä ole kitaransoitto urheilua. Ja keikoilla mokaamisesta allekirjoittanut voisi kirjoittaa pitkänkin kirjan. Sieltä vain se into aina hetken päästä palaa.
 
Olen tietoinen siitä, että itseäni parempia soittajia on Suomessakin luultavasti tuhansia, mutta silti 5 miljoonaa sellaista, jotka ei osaa soittaa juuri mitään. Eihän tämä mihinkään vaikuta, mutta niinku tohon siun viimeiseen.

texjazz: Viimeinen keikka meni niin huonosti, että loppui innostus koko soittamiseen. Se on musiikin voitto, kun meikäläisen kitarat pysyvät laukuissaan. Ei näköjään treenaamisesta ole mitään hyötyä. Ei opi, ei kehity.
 
Ja mitäs tuota: kun on miljardi parempaa harrastelijasoittajaa.
 
No, minä ajattelen niin että maailmassa on noin miljardi (tjsp.) parempaa juoksijaa kuin minä, mutta kyllä minä silti käyn lenkillä.
 
Kulttuurianalogiaa käyttääkseni: monilla on varmasti sana hallussaan minua paremmin, mutta jos minulla on asiaa, niin itse minun on se sanottava.
 
Jos treenaaminen ei auta, niin silloin kannattaa pitää pieni tauko. Lue hyvä kirja (tai ei sen ole pakko olla hyvä) ja käy vaikka biitsillä (ei sen tarvitse olla biitsi, kunhan olet hetken aikaa ajattelematta soittamista ja ahdistumatta) ja kattele sitten uudelleen olisiko jotakin tapahtunut tai ottaako soittimen ajattelminen nuppiin.

tukse: Menikö sisu kaulaan? Kyllähän nuo keikat aina jännittää, mut jos ne menee treeniksellä, niin menee ne keikallaki.
 
Kiva kuulla että täällä on ammattitason soittajiakin, itse ainakin keikkailen sen verran harvakseltaan, että sillä keikkatilanteella ei ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa mitä kämpällä tapahtuu.
 
Se on ainutlaatuinen tapahtuma, jossa biisit soitetaan eri tavalla kuin kämpällä.
 
Monitorointi on ihan erilainen ja yleisön läsnäolo antaa soittoon erilaisen energian. Laulaja huutaa tarpeettomasti innoissaan jotain kohtia.
 
Rumpalit pyrkivät soittamaan aivan liian nopeasti ja lisäilevät monenlaisia juttuja, joita eivät välttämättä osaa kovin hyvin.
 
Osittain riippuen ihan miksaajasta, niin osa soitosta kuuluu ja osa ei.
 
Pari biisiä vetää niin, että on viritin päällä eikä kitarasta kuulu mitään.
 
Jos yleisö on juovuksissa, se pitää kovaa meteliä ja jotkut kohdat eivät kuulu ollenkaan puheensorinan yli.
 
Jos ei sitten oma tiimi ole vetänyt sen verran pohjia, ettei pysy ihan tolpillaan.
 
Yleensä olen keikan jälkeen kovin tyytyväinen itseeni. Ihan sen takia että voitin taas sen kauhutilan, joka seuraa kun menee tuonne yleisön eteen munailemaan.

VIPMetal: Pakko tulla hehkuttamaan kitaransoiton uutta kevättä! =D
 
Mittariin tulee pian 32v ja bänditouhun loputtua (vaimon hieman auttamana), aloin miettimään et mitäs nyt. Palasin muistoissani aikaan ennen bändiä (ollessani 18v) ja muistelin et mullahan oli tapana treenata ihan tosissaan. Siitä riemastuneena ...
 
Hauska nähdä että täällä on kohtalotovereita. :)
 
tender.insanity: Eipä ole tullut kitaraan juuri koskettua nyt kohta kahteen kuukauteen. Esikoinen kohta kuusiviikkoinen ja vienyt ajan sen verran, ettei vapaina hetkinä edes jaksa/kiinnosta alkaa soittamaan.
 
Höpsis, mukula kantoreppuun ja kitara käteen. :) Näin meillä esikoisen kanssa, siitä on hauska kuvakin. Kaveri on onneksi tykännyt kitaroinnista alusta lähtien. Saa nähdä miten on sitten tämän toisen kanssa..

Kitaraa olen soittanut nyt vähän reilut kolme vuotta ja siitä se kolme vuotta on ollut kohtalaisen säännöllistä harjoittelua. Olen toki kehittynyt huimasti varsinkin viimeisen vuoden aikana ja vaikeimpina biiseinä mitä pystyn soittamaan on mm. Bodomin blooddrunk, bed of razors ja towards dead end sooloja lukuunottamatta. En kuitenkaan diggaile bodomia, mutta pidän sitä hyvänä treenimatskuna. Silti aina masentaa ku kattoo jossain youtubevideoita, missä kymmenen vuotiaat tytöt vetää kovempaa settiä.
 
Aloitin soiton siis 13-vuotiaana perus bluesilla ja jollain rokilla. Sittemmin siirryin soittamaan lähes pelkästään Opethia. Välillä myös vituttaa kun kaveri joka on soittamut 5 vuotta, ja väittää ainakin ettei treenaa paljo paskaakaan vetää niin varmoilla otteilla jotain hevi tiluja että huh huh. Toisaalta itse olen panostanut myös mnipuolisuuteen ja esim,. sorminäppäilytekniikat, ja osittain myös flamenco tekniikat ovat hallussa toisin kuin tällä heviä soittavalla kaverillani. Suurin onglemani on ollut kunnollisen alternate pickingin opettelu, ja voin vakuuttaa economy pickingin täysin hallitsevana, että älkää edes opetelko sitä. Se voi äkkiseltään näyttää ja tuntua järkevältä/nopealta, mutta ei käytännössä toimi koskaan niin hyvin kuin varma alternate pikkaus... Sittenkun sen kerran oppii ja sisäistää, niin alternateen siirtyminen on täyttä tuskaa. There's no turning back.

LotusEater:
 
16wee = vanhemmalla iällä? Hoo, tässä varmaan tarkoitetaan ihan näitä lähemmäs 30+ aloittajia :b
ps. Itse aloitin 16v ja kyllä sitä nyt jotain oppii näin vanhanakin, myös sinä!