V-Amp on mallintava härpätin, joten se työntää pihalle valmista signaalia pääteaste- ja kaiutinmallinnuksineen, joista jälkimmäisen käsittääkseni voi kytkeä pois. Niinpä tämän mukaan olisi järkevintä ajaa V-Ampista signaali mahdollisimman neutraaliin päätteeseen, eli ihan normaaliin PA-päätteeseen, ja siitä kitarakaiuttimeen (ja V-Ampista kaiutinmallinnus pois). Näin siis teoriassa. Käytännössä korva päättää, mikä kuullostaa hyvältä. Varmasti kaikilla mainituilla (kitaraputki, kitaratrankku, PA) päätteillä voidaan päästä hyvään lopputulokseen. Putkipäätteet ovat kuitenkin kalliita (esim. mainittu Mesa), eivätkä ne mallintavan etuasteen tapauksessa mielestäni ole sen arvoisia. PA-päätteitä saa taasen erittäinkin edullisesti kitaratrankkujen sijoittuessa siihen välimaastoon. Jatkoa ajatellen putkipääte voisi olla hyvä sijoitus, vaikkakaan V-Ampin kera se ei pääse oikeuksiinsa. PA-päätteen voi myöhemmin (jos tulee tarve oikealle kitarapäätteelle) valjastaa sitten vaikka laulukamakäyttöön, hukkaan ei mene sekään. Oma valintani kuitenkin kallistuisi kitaratrankkupäätteeseen, ne kun ovat suht' edukkaita ja laadukkaalle sellaiselle olisi käyttöä myöhemminkin, mikäli räkkikamoissa pysytellään. Esim. Rocktronin Velocity 100 -trankkupäätettä näkee käytettynä parilla sataa, uutena Thomannilla vähän reilut 300 euroa. Monet epäilevät tuon tehojen riittävyyttä bändikäytössä, toiset taas vakuuttavat potkua olevan tarpeeksi. Itse uskoisin jälkimmäistä, vaan omaa kokemusta ko. vehkeestä ei ole. Kaapiksi sitten valitsisin jonkun 2x12" kaapin helpon roudattavuuden takia. Esim. Marshall 1936 on hyvä peruskaappi, tosin kaikkien mieleen ei ole tämäkään. Ja vielä tuosta tehontarpeesta... Useimmiten sitä tehoa tarvitaan eniten juuri treenikämpällä, ei keikalla. JuSu Ooostakaa ooostakaa, hyvejä kitaroita, Ibanez, Charvel, Falcon... Katso tori. |