Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Ihan kuinka haluat muttei se mikään kovin hyvä keikka ollut, hyvin samalla tavalla vetivät kuin dvd:nä julkaistulla Glastonburyn keikalla samalta kesältä, mitä nyt Daltreyn ääni oli vielä huonommassa kunnossa. Oli ollut huonona jo Roskildessä joka kai oli ollut se edellinen keikka. Pitkänä miinuksena vielä Areenan enintään välttävä akustiikka.
 
Samaa mieltä tästä. No, tulipahan nähtyä silti.
 
Luin eilen loppuun Pete Townshendin "Kuka olen" (sanaleikki hukkuu käännökseen) -muistelmateoksen, ja olin lievästi pettynyt (mikä voi johtua siitä, että Keith Richards asetti riman niin korkealle omassa elämäkerrassaan). Olisin lukenut mielelläni enemmän sekä the Whon alkuvaiheista että bändikavereista ja vähemmän kitaristin myöhemmistä vaiheista ja ihmissuhteista. Vähän hörhön ja turhankin ekstentrisen kuvan miehestä myös sai noine kaikkine Meher Baba -juttuineen ja muine häröilyineen, mutta on siinä tainnut olla myös mielenterveys aika lailla koetuksella kaiken koetun seksuaalisen hyväksikäytön ja muiden traumojen ohella.
 
Mutta kannattaa kirja silti lukea. Lukeminen kannattaa aina.

mik: lisättäköön tähän vielä se, että The Who tribuuttiorkesterimme Kuka W...?
 
Nyt on kyllä ihan pakko todeta että olis helkkarin mielenkiintoista tsekata teidän bändi livenä.. !!

Jii-Gee: Nyt on kyllä ihan pakko todeta että olis helkkarin mielenkiintoista tsekata teidän bändi livenä.. !!
 
http://www.sture21.fi/ai1ec_event/kuka-w-plays-the-who?instance_id=357

BigD: http://www.sture21.fi/ai1ec_event/kuka-w-plays-the-who?instance_id=357
 
No viddu.. ja Rollareitakin vielä !!
Harmi vaan et vähän olis matkaa jos tonne lähtis.

Lisää tuoreita Classic Albums -jaksoja Teemalta:
 
Rockin klassikkolevyt: Quadrophenia
Yle Teema Sunnuntai 21.4. klo 21:00
The Whon klassikkolevyn tarina. Vuonna 1973 ilmestyneen temaattisen tupla-albumin kaoottisia tekovaiheita muistelevat mm. Pete Townshend ja Roger Daltrey. (Quadrophenia: Can You See the Real Me?, Britannia 2012)
 
E: Eipä olekaan ko. sarjaa, vaan BBC:n tuottama dokkari, vaikka Teemalla saman otsikon alla näyttävätkin.
http://www.bbc.co.uk/programmes/b01k83bl/features/about-the-studio

jra: Lisää tuoreita Classic Albums -jaksoja Teemalta:
 

 
E: Eipä olekaan ko. sarjaa, vaan BBC:n tuottama dokkari, vaikka Teemalla saman otsikon alla näyttävätkin.
http://www.bbc.co.uk/programmes/b01k83bl/features/about-the-studio
 
Hieno dokumentti ja avasi hyvin sekä levyn tekovaiheita että bändin jäsenten senhetkisiä keskinäisiä kemioita. Mahtavaa oli myös se harvinainen kuvamateriaali, esim. surullisenkuuluisalta USA:n kiertueen avauskeikalta.

Tolle Townshendin demotuotannolle täytyy antaa kanssa demosedän erityismaininta. Vähintään kuukauden demojen parhaassa kolmanneksessa.

Moon oli yksi ensimmäisiä oikeita innoittajiani rumpujensoitossa ja kyllä se kuuluu paikoin vieläkin. Täysin ainutkertainen kaveri oli hän.

velipesonen: Sama täällä, Ringo on mulle ykkönen, sitten tulee yhdistelmäpersoona Elvin+Moonie.
 
Joku sanoi että Jimi Hendrix on sähkökitaran Keith Moon ja siinä on ihan perää.
 
Mä aloin Ringoa arvostamaan vasta paljon sen jälkeen kun olin jo Beatlesia kuunnellut. Se on jotenkin niin huomaamatonta musikaalisuudessaan se työskentely. Bonhamiakin aloin diggailemaan vasta kun Vikkulan Timo sanoi ennen Maritta Kuulan ekan soololevyn äänityksiä että kandeis kuunnella. Olen vähän hidas.

Kailis: Mä aloin Ringoa arvostamaan vasta paljon sen jälkeen kun olin jo Beatlesia kuunnellut. Se on jotenkin niin huomaamatonta musikaalisuudessaan se työskentely. Bonhamiakin aloin diggailemaan vasta kun Vikkulan Timo sanoi ennen Maritta Kuulan ekan soololevyn äänityksiä että kandeis kuunnella. Olen vähän hidas.
 
Ringon vähäeleinen biitti on uskomattoman hienoa rokenrollia.
Bonham taas on ihan erilainen, hänen työskentelynsä on väkinäistä.

Katselin tuon bbc dokkarin tänään päivällä ja hihittelin kyllä huolella Dannynkin tuossa ylempänä mainitsemalle jenkkikiertueen avauskeikalle, kun Keijolta lähti taju muutamaankin kerran kesken keikan. Oli melekoisen vahvat mömmöt kaverilla käytössä tuohon aikaan.
 
Muutoinkin hyvä dokumentti; Rogerin ja Peten välinen suhde on selvästi ollut monimutkainen jo vuosikymmeniä ja siten tuntuu jotenkin uskomattomalta että edelleen tekevät töitä yhdessä keikkailemalla - hyvä asia kylläkin että musiikkia on mahdollista edelleen päästä kuulemaan livenä. Enää kaksi kuukautta Damin keikkaan...

Yksi kaveri ehdotti Ringon vasenkätisyyttä syyksi Moonien soittotyyliin. Eli Moonie olisi ollut eräänlainen boostattu evoluutioversio Ringosta.

Voi pojat, liput hankittu Wembleyn keikalle 8.7! Kiima on valtaisa.
 
Mites on, jos pitäisi nostaa yksi The Whon biisi suosiksi ylitse muiden, niin minkä valitsisitte? Mulle se on tämä http://www.youtube.com/watch?v=cyv_65o1HDY
Daltreyn leijonamainen karjunta, Entwistlen päälle jytisevä basso, Townshendin säröinen kitara, Moonin tykitys, hienot sanoitukset...kaikki täydellistä.

Itse onnistuin hankkimaan loistavan lipun 16.6. keikalle. Näytti pitkään loppuunmyytyä, mutta nyt saa taas lippuja ihan virallisia kanavia pitkinkin.

Kuuntelin hiljattain taas kerran Whos Nextiä ja mietin että Moon on ainutlaatuinen siksikin, että joko aistii eri biisien tunnelmia, tai oman fiiliksensä mukaan soittaa sitä mitä tulee.
 
Nextilläkin eri biiseissä on eri Moon ja juuri Bargainissa on kaikki estot pois. Saman albumin Wont Get Fooled Againissa soittelee paljon hillitympi poika. Tiedän että biisi on äänitetty eri sessioissa ja eri maassakin kai, mutta silti.
 
Suosikkibiisiä on paha sanoa. Koko tuotanto on tärkeä ja eri esityksissäkin on suosikkeja.
 
Tästä tulee aina hyvä mieli. Hieno erimerkki siitä kuinka kolmella soittimella ja äänissä laulamisella saa sävyjä vaikka muille jakoon:
http://www.youtube.com/watch?v=a6PgUcATPyc
 
Tää voisi olla paras. Fyysisiä reaktioita aiheuttaa:
http://www.youtube.com/watch?v=gDbAtWpoA6k

Ehkä mulle suosikkibiisi on tämä: http://www.youtube.com/watch?v=dG1HJdEuCn0
 
Tai tämä: http://www.youtube.com/watch?v=NkocF-WlGgE

Whon eka pauhaa tuossa taustalla. Polydor pyörii ympyrää ja Daltrey änkyttää.
 
My Generation -lp on varmaan ylimielisen lauluäänen maksiimi. Daltrey tuntuu halveksivan kaikea: kuuntelijoitaan, bändiään, brittiläistä luokkayhteiskuntaa, biisejä, tyttöystävän kainalokarvoja.
 
Tuli yks' ja kaks' yllättäen mieleen, että kyllähän tämä lähes garagelevy, punkin arrogantti ja intellegentti esiaste. Bändi saa ladattua jokaiseen biisin tukahdetuttua aggressiota, jopa soulbiisitkin lähinnä toimivat heikkona esirippuna tuhoavalle asenteelle. Jokainen Peten kitara-akordi ilmaisee haistakaa paska kaikki -attityydiä.

texjazz: Whon eka pauhaa tuossa taustalla. Polydor pyörii ympyrää ja Daltrey änkyttää.
 
My Generation -lp on varmaan ylimielisen lauluäänen maksiimi. Daltrey tuntuu halveksivan kaikea: kuuntelijoitaan, bändiään, brittiläistä luokkayhteiskuntaa, biisejä, tyttöystävän kainalokarvoja.
 
Tuli yks' ja kaks' yllättäen mieleen, että kyllähän tämä lähes garagelevy, punkin arrogantti ja intellegentti esiaste. Bändi saa ladattua jokaiseen biisin tukahdetuttua aggressiota, jopa soulbiisitkin lähinnä toimivat heikkona esirippuna tuhoavalle asenteelle. Jokainen Peten kitara-akordi ilmaisee haistakaa paska kaikki -attityydiä.
 
Kyllä ja sitten vielä tämä outo spastisuus, jossa konemaisuus ja eläimellisyys kohtaavat.