Hienoa että shufflesta ollaan kiinnostuneita!!!
Se on mitä jaloin komppi ja se ken hallitsee, olkoot ikuisesti ylistetty!
Mutta asiaan: Silloin kouluaikoina mielestäni osasin hieman jopa varioida shufflea, nykyisin en niinkään. Mutta missä olen mielessäni parempi kuin kouluaikana on se seikka että nyt vaikka sanavarasto on hieman suppeampi siihen kuin aikaisemmin, niin perusasia kulkee paljon paremmin.
Eli soitan koruttomampaa komppia, mutta paremmin.
Mistä tulikin mieleen että Epis on mun mielestä eniten totuuden jäljillä tässä asiassa: älkää antako sen shufflen saada teitä sekaisin. Kaikille kehittyy se "jokin" siihen komppiin... tai sitten ei. Yleensä ei. Zap |
Olen saanut älyttömästi apua Rileyn ekan kirjan alkusivujen harmaasta lootasta (HITAASTI), perus-shufflejen mukana kolmimuunteisen 8-osaparin laulamisesta (HITAASTI) sekä eri aksenttivaihtoehtojen liikeratojen yksityiskohtaisesta purkamisesta (HITAAAAASTI). Bonuksena myös Stanton Mooren kirjoista tuttu 8-osien kvantisointiprosentin muuntoharjoitus, jos siitä selviää tempon pysyessä samana niin ten poäng.
Toinen hyvä on se että pääsee soittamaan asianmukaisten tyyppien kanssa. Siellä alkaa haitsunsuhinan määrällä ja ghostien määrällä olemaan väliä. Shuffle, niinkuin moni muukin bänditoiminta, on joukkuelaji.
+ aina ei tarvi rumpalin soittaa "kattokaaheimeitsialleviivaatätäshufflea" -shufflea. TJEU: Moneen kertaan mainittu Walk Between the Raindrops sekä Peter Erskinen myöhemmät vaiheet.
Eijjuma, toistin itseäni vajaan vuoden takaa :D:D:D No, mielipiteeni ovat ainakin pysyneet saman. "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
Kefiiri
pata
Epämuusikko
belarusman