Kitarat: kitarakamat ›

Snapo: Se on sitten eri asia, että kuinka homma pelittää sähköjen kanssa.
 
Kivaa tarinaa, mutta mulle on kyllä yks fidun hailee miltä sähkökitara kuulostaa ilman sähköjä.
 
Vahva runkoresonointi ym. kyllä kertoo soivista puista mutta silti se on niin monta kertaa todettu, että sähköillä moni "tumppu" toimii erinomaisesti, että tällaiset analyysit on mielestäni yhtä tyhjän kanssa.

Void: Kivaa tarinaa, mutta mulle on kyllä yks fidun hailee miltä sähkökitara kuulostaa ilman sähköjä.
 
Vahva runkoresonointi ym. kyllä kertoo soivista puista mutta silti se on niin monta kertaa todettu, että sähköillä moni "tumppu" toimii erinomaisesti, että tällaiset analyysit on mielestäni yhtä tyhjän kanssa.
 
Ei nyt niinkään se, että miltä se kuulostaa vaan miltä se tuntuu. Tuleehan siitä ihan eri fiilis kun soittaa soinnun ja se resonointi välittyy kehoon. Tuntuu vähän ku kitara olis "elossa". Kait mulla sitten on kehnot kriteerit.

Snapo: Ei nyt niinkään se, että miltä se kuulostaa vaan miltä se tuntuu. Tuleehan siitä ihan eri fiilis kun soittaa soinnun ja se resonointi välittyy kehoon. Tuntuu vähän ku kitara olis "elossa". Kait mulla sitten on kehnot kriteerit.
 
Totanoin, sulla on sika hieno carvin:-). Ei pitäsii näin Gibson ketjussa tällaista sanoa, mutta oli ihan pakko kun katsoin nuo sun omat kuvat.
 
Niin siitä resonoinnista ja miten se tuntuu kropassa, niin mulla on vähän semmoinen tuntuma, että sehän riippuu vähän siitä resonoinnin taajuudesta. Mun kokemuksen (ja mitä minulle on kerrottu) mukaan kirkkaasti resonoiva painavapuu ei tunnu kropassa juuri ollenkaan tai ei ainakaan samalla tavalla kuin matalalta resonoiva kevyt puu, joka kieltämättä tuntuu kuin kitara hengittäisi.
 
Sitä en kylläkään osaa sanoa että miten tuo resonointi vaikuttaa soundiin. Itse lähinnä kiinnitän huomiota atakkiin ja sustainiin. Lankkukitaroissa sustaini on se vahvuus ja syntinä pidän äänen ennenaikaista kuolemista tai ainakin toivon että jokaisessa asemassa se olisi suhteellisen johdonmukainen (ainakaan vierekkäisillä nauhoilla ei soisi olevan isoja heittoja). Fendereissä toki on heleä atakki ja mukava napsu, mutta sitten archtop kitaroissa enemmän sitä atakkia toivon ja semmoinen lievä tumppumaisuus kuuluu niissä asiaankin.
 
Siinä resonoinnissahan on kai riskinsäkin, koska jos kovasti voimakkaasti resonoiva kroppa sattuukin jostakin kohtaa resonoimaan juuri väärällä taajuudella niin että se tappaa äänen ja tulee semmoinen kuollutpiste, niin sitten vituttaa koko resonointi ja miettiin, että parempi vaan kun ei olisi resonoinut ollenkaan, niin olisi kieli tuostakin kohdasta soinut edes vähän aikaa:-). No laatukitaroissa ei tämmöisiä kuolleita pisteitä pitäisi olla (itse en ainakaan ole onnistunut löytämään).

Snapo: Ei nyt niinkään se, että miltä se kuulostaa vaan miltä se tuntuu. Tuleehan siitä ihan eri fiilis kun soittaa soinnun ja se resonointi välittyy kehoon. Tuntuu vähän ku kitara olis "elossa". Kait mulla sitten on kehnot kriteerit.
 
Noo ehkä vähän liian kärkkäästi sanoin, fiiliskin on tärkeää ja sitä nyt tulee ties mistä ja milloin.
 
Les paulien runkoratkaisuita on helposti ainakin kolmea eri laatua, joten sekin vaikuttaa jo sointiin. Esim. itellä nyt chambered lp joka akustisesti soi todella vahvasti ja kevyt koppa resonoi helposti. Sähköillä sitten ei ihan yllä kokopuisen R8:n tasolle, jonka resonointi ei ollut yhtä vahvaa, mutta mourusi sitten niin perhanan hienosti.
 
Kehnoimmin on soinut rei-itysporattu painavahko lp standard.
 
Eka lp:ni oli myös chambered: oli kiva kansi, soi äänekkäästi akustisesti ja resonoikin ihan kivasti - mutta painoi vain n.3kg -> tuntui lelulta.

En tiedä onko Gibsonin taikaa, mutta viime viikolla kun olin Huurupiilon maanantaijameissa 225:n kanssa niin mulle tarjottiin kitaristin paikkaa keikkailevassa bändissä. No aika harvakseltaan keikkailevassa tosin vielä tällä hetkellä, mutta parannus nykytilanteeseen on kuitenkin merkittävä kun edellisestä maksullisesta keikasta on kai kohta pari kolme vuotta. Kiitos, Gibson.

Snapo: Ei nyt niinkään se, että miltä se kuulostaa vaan miltä se tuntuu. Tuleehan siitä ihan eri fiilis kun soittaa soinnun ja se resonointi välittyy kehoon. Tuntuu vähän ku kitara olis "elossa".
 
Tähän vaikuttaa kielipaksuus. 0.11 -setti täristää puuta eri tavoin kuin 0.08 -setti.
 
Gibsonit ovat tehtaan jäljiltä kymppisetelillä, joten uusissa ei tästä pitäisi eroa tulla.

Void: Kivaa tarinaa, mutta mulle on kyllä yks fidun hailee miltä sähkökitara kuulostaa ilman sähköjä.
 
Niin periaatteessa mullekin...
 
Vahva runkoresonointi ym. kyllä kertoo soivista puista mutta silti se on niin monta kertaa todettu, että sähköillä moni "tumppu" toimii erinomaisesti, että tällaiset analyysit on mielestäni yhtä tyhjän kanssa.
 
... mutta syystä tai toisesta mun kitaroista akustisesti parhaiten soivat ovat sähköistettynäkin soinniltaan parhaita. Tähän perustuen pistän jatkossakin sille akustiselle soinnille painoarvoa kitaroita testaillessa.
 
Mennään mutulla koska ei ole faktaa tunkea pöytään mutta jos otetaan 20 kitaraa joista kymmenen soi akustisesti hyvin ja kymmenen "tumppua" niin suuremmalla todennäköisyydellä ne akustisesti hyvin soivat soivat hyvin myös sähköisesti.

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa: omistan Gibsonin ja kaikki on siinä mielessä hyvin! Ei tartte paljon haahuilla muitten perään.

Snapo: ...
 
Kiva snapshotti Gibsonin nykymalleista, joita omankin kokemuksen mukaan on Suomessa tarjolla tänä päivänä, kiitosta. Relevanttia onkin, mielestäni, juuri se, että mitä potentiaalinen asiakas odottaa saavansa, jos aikoo NYT ostaa G-kitaran. Netissä kun olen huomannut olevan tapana pyöristää Sen Parhaan vuosikerran aika lähelle sitä omaa kitaraa. Mikä on toki luonnollista, jos siitä kitarasta kovasti pitää.
 
Tällainen neutraali arvio puolustaa paikkaansa aina silloin tällöin, koska valmistusmenetelmät kehittyvät vuosikymmenten aikana (vaikka tietysti puritaanin mielestä ei pitäisi), ja haukut nykylaadusta voivat ollakin ihan paikkaansapitäviä vaikka oma 10v vanha G olisikin tiptop ja parasta ikinä.
 
Etenkin vertailu muita high-end -kitaroita vastaan on aika tärkeää, koska silloin saa vähän osviittaa siitä, mitä rahalla oikeastaan saa. Haluaako G sitten myydä enemmän kitaroita vanhoille asiakkaille, vai hankkia uusia? Siihen kai se hinta-laatu -kysymys asettuu.
 
E: Niin ja ne sähköt - nehän voi vaihtaa. Jos se kitaran sointi ei ole akustisesti kovin tärkeää, niin tuleeko se loistosaundi sitten mistä? Wanha kunnon harrastaja osoittaa toki 50-luvun PAFfeihin ja parinsadan paper-in-oil -kondensaattoreihin ;)

Gibson Melody Maker on jännä resonoinnin osalta. Se kuulostaa akustisesti äänekkäältä ja hieman sanoisko kylmältä. Sellaiselta 'pilipalikitaralta'. Sähköisesti se kuulostaakin ISOLTA ja jo yhden biisin jälkeen (bändisoitossa siis) unohtuu kaikki lelumaisuudet yms. Se soi kuin ois yhdestä palasesta tehty! Eikä ole kuolleita kohtia. Halpa pilipali, jota on älyttömän hauska soittaa ja kuulostaa massiiviselta. Ei mulla muuta tähän hätään. Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin.

MarkoA: Gibson Melody Maker on jännä resonoinnin osalta. Se kuulostaa akustisesti äänekkäältä ja hieman sanoisko kylmältä. Sellaiselta 'pilipalikitaralta'. Sähköisesti se kuulostaakin ISOLTA ja jo yhden biisin jälkeen (bändisoitossa siis) unohtuu kaikki lelumaisuudet yms. Se soi kuin ois yhdestä palasesta tehty! Eikä ole kuolleita kohtia. Halpa pilipali, jota on älyttömän hauska soittaa ja kuulostaa massiiviselta. Ei mulla muuta tähän hätään. Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin.
 
Onko mikit p90?

Miksihän uudehko SG kehittää erityisen paljon hankaussähköä? Hetken soittamisen jälkeen mikkiin koskiessa napsuu. Ilmiö (hankaussähkö) tapahtuu myös ilman sähköjä soitellessa.

Eilinen B. Granfeltin jutustelu juurikin näistä kitaran puista oli ihan mielenkiintoista kuultavaa, myös pari muutakin siitä taisi Benin kanssa keskustella.
 
Kyllä Benkku ainakin puhui kevyistä puista ja siitä, että sen kitaran "pitää tuntua kropassa" kun sitä soittelee ja sanoi, että kitaran soundissa on ne puut aika tärkeässä roolissa.
 
Puhetta oli myös siitä onko se body chambered vai ei ja B.G mainitsi ainakin sen, että chambered soi akustisesti enemmin (hitsi kun muistaisi että sanoiko paremmin, isommin jne. mutta en uskalla arvailla). B.G:llä itellään oleva Custom Shopin malli oli ns. umbibody ja kevyillä puilla mikä on yleensä sitä paremmin soivaa puuta.
 
Mä ite ainakin menen sillä linjalla, että ilman sähköjä hyvin soiva kitara on myös sähköisesti paremmin soiva.
 
Täällä joku jo mainitsikin sen, että tämän huomaa varsinkin clean- ja pienellä rososoundilla soitettaessa.
 
Mutta loppuun pitää kyllä todeta sama mitä B.G. sanoi, että nämä ovat hänen näkemyksiään, samoin kuin mäkin näen asiat omalla tavallani.
 
Sinänsä soundiasiat onkin sellaisia että ne jakaa mielipiteitä, makuja kun on useampia ;)

MarkoA: Gibson Melody Maker on jännä resonoinnin osalta. Se kuulostaa akustisesti äänekkäältä ja hieman sanoisko kylmältä. Sellaiselta 'pilipalikitaralta'. Sähköisesti se kuulostaakin ISOLTA ja jo yhden biisin jälkeen (bändisoitossa siis) unohtuu kaikki lelumaisuudet yms. Se soi kuin ois yhdestä palasesta tehty! Eikä ole kuolleita kohtia. Halpa pilipali, jota on älyttömän hauska soittaa ja kuulostaa massiiviselta. Ei mulla muuta tähän hätään. Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin.
 
Miten muuten tuo monesta palasta tehty kitara pärjää verrattaessa yhdestä palasta tehtyyn? Eikö ole parempi että 2/3- osaa kitarasta soi hyvin kuin huono yhden palan runko :)?

pappasfin:
Puhetta oli myös siitä onko se body chambered vai ei ja B.G mainitsi ainakin sen, että chambered soi akustisesti enemmin (hitsi kun muistaisi että sanoiko paremmin, isommin jne. mutta en uskalla arvailla). B.G:llä itellään oleva Custom Shopin malli oli ns. umbibody ja kevyillä puilla mikä on yleensä sitä paremmin soivaa puuta.
 

 
Onhan se ihan selvää, että jos puu on tiheydeltään erilaista niin se ero syntyy mikroskooppisella solutasolla, eikä sitä eroa mihinkään pois taiota tekemällä makroskooppisia painonpudotusreikiä kun se varsinaine puumateriaaliresonoi yhta huonosti, mutta sitä on vaan vähän vähemmän.

ibnz: Kiva snapshotti Gibsonin nykymalleista, joita omankin kokemuksen mukaan on Suomessa tarjolla tänä päivänä, kiitosta. Relevanttia onkin, mielestäni, juuri se, että mitä potentiaalinen asiakas odottaa saavansa, jos aikoo NYT ostaa G-kitaran. Netissä kun olen huomannut olevan tapana pyöristää Sen Parhaan vuosikerran aika lähelle sitä omaa kitaraa. Mikä on toki luonnollista, jos siitä kitarasta kovasti pitää.
 
Tällainen neutraali arvio puolustaa paikkaansa aina silloin tällöin, koska valmistusmenetelmät kehittyvät vuosikymmenten aikana (vaikka tietysti puritaanin mielestä ei pitäisi), ja haukut nykylaadusta voivat ollakin ihan paikkaansapitäviä vaikka oma 10v vanha G olisikin tiptop ja parasta ikinä.
 
Etenkin vertailu muita high-end -kitaroita vastaan on aika tärkeää, koska silloin saa vähän osviittaa siitä, mitä rahalla oikeastaan saa. Haluaako G sitten myydä enemmän kitaroita vanhoille asiakkaille, vai hankkia uusia? Siihen kai se hinta-laatu -kysymys asettuu.
 
E: Niin ja ne sähköt - nehän voi vaihtaa. Jos se kitaran sointi ei ole akustisesti kovin tärkeää, niin tuleeko se loistosaundi sitten mistä? Wanha kunnon harrastaja osoittaa toki 50-luvun PAFfeihin ja parinsadan paper-in-oil -kondensaattoreihin ;)
 
Voidaanko esimerkiksi vuoden '59 kevyttä Les Paulia verrata edes 2009 vuoden painavaan reitettyyn malliin jossa eri arvoiset potentiometrit, mikit ja erilainen kaulaliitos vai pitäisikö verrata siihen Custom Shopin reissueen joka on rakenteeltaan lähempänä tuota alkuperäisrä. Tietysti näitä voidaan katsella aikojensa sarjatuotantoa vertaillessa mutta varsinaiset tuotteet ovat toisistaan poikkeavat.

Vilpur1: Voidaanko esimerkiksi vuoden '59 kevyttä Les Paulia verrata edes 2009 vuoden painavaan reitettyyn malliin jossa eri arvoiset potentiometrit, mikit ja erilainen kaulaliitos vai pitäisikö verrata siihen Custom Shopin reissueen joka on rakenteeltaan lähempänä tuota alkuperäisrä. Tietysti näitä voidaan katsella aikojensa sarjatuotantoa vertaillessa mutta varsinaiset tuotteet ovat toisistaan poikkeavat.
 
Eipä niitä voi verrata, mutta nykyään joudutaan pelaamaan niillä kitaroilla, joita tehdään nykyään. Siihen kai se puut vs. sähköt -polemiikki kulminoituu. Esim. kun sitä paljonpuhuttua wanhaa mahonkia ei saa, pitäisikö etsiä joku toinen korvaava laji, vai jatkaako tuoreemmalla, mutta samannimisellä lajikkeella vaikkei se lopputulos olisi niin hyvä. Ruokangas taitaa tehdä Unicorninsa seetristä, ja ainakin siinä saunditestissä, joka youtubesta löytyy, Ruokankaan oma kitara oli omaan korvaan paras. Siinähän oli alkuperäinen '59, re-issueita pari ja Unicorn. Huomioitavaa lie se, että jos tavoite on kuulostaa '59 LP:ltä, sen saavuttamiseksi voi joutua käyttämään aivan eri osia nykyään.
 
Sikäli G:n kilpailijoilla on tässä etu, että heidän ei tarvitse niin välittää perinnetietoisista (suur)kuluttajista, vaan soittimet voidaan tehdä kulloisten parhaiden käytäntöjen mukaan. Uusi potentiaalinen asiakas, jolla ei ole merkkiuskollisuutta painolastinaan, voikin hyvin siis todeta G:n tuotteiden olevan hintaluokassaan yliarvostettuja ihan perustellusti.

JaaGeRMaisTeR: Onko mikit p90?
 
Yksikelaiset on. Ja sellaiset stratomikin paksuiset sekä muutenkin näköiset, mutta käämiä on enemmän. Kuulostaa lähinnä tuhdilta yksikelaiselta, ei P90:ltä (vaikka nekin on yksikelaiset).
Runko on muistaakseni yhdestä palasta, en tähän hätään voi tarkistaa kun kitara ei ole paikalla. Ittse en sokkotestillä varmaan pystyisi sanomaan monestako palasta body on, enkä puun hyvyydestä muutenkaan. Liekö edes umpivanerista erottaisin. Liian monimutkaista.

MarkoA: Yksikelaiset on. Ja sellaiset stratomikin paksuiset sekä muutenkin näköiset, mutta käämiä on enemmän. Kuulostaa lähinnä tuhdilta yksikelaiselta, ei P90:ltä (vaikka nekin on yksikelaiset).
Runko on muistaakseni yhdestä palasta, en tähän hätään voi tarkistaa kun kitara ei ole paikalla. Ittse en sokkotestillä varmaan pystyisi sanomaan monestako palasta body on, enkä puun hyvyydestä muutenkaan. Liekö edes umpivanerista erottaisin. Liian monimutkaista.
 
Olipa hauskasti muotoiltu.. Yksi kela mutta monta käämiä. Mini humbucker?