Aihe: Nightingale/Edge of Sanity/Dan Swanö etc
1 2
Vekkuli1981
15.04.2010 14:51:19
Pidänpä tässä työpäivän ratoksi sivussa kovemman luokan Dan Swanö-sessioita. Aattelin sitten avata keskustelunpoikasta miehen musiikista.
Herrasta enemmän:
http://en.wikipedia.org/wiki/Dan_Swan%C3%B6
 
Eli kyseessähän on ruotsalainen muusikko, lauluntekijä, laulaja, kitaristi, basisti, kosketinsoittaja, rumpali ja tuottaja. Eräänlainen legenda metallipiireissä, joskin monien bändiensä keikkaillessa äärimmäisen harvoin ei ole ehkä suuren yleisön tietoisuudessa ansaitsemallaan tavalla, vaan eräänlainen musiikinharrastajien suosikki.
 
Eniten tunnettuhan herra on Edge of Sanitystä, joka itsellenkin on äärimmäisen tärkeä yhtye, ensimmäinen death metal-bändi johon tykästyin ja täten merkittävä kehittäjä omalle musiikkimaulle. Myös tuon bändin tapa tehdä kokeellisimpia, jopa popimpia, biisejä levyilleen oli nähdäkseni auttamassa oman musiikkimakuni laaja-alaisuutta. Nykyisin pääbändinä tummansävyistä, progressiivista hard rockia soittava Nightingale. Lisäksi siis suunnaton määrä muita projekteja sekä 1 omalla nimellä julkaistu sooloalbumi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Edge_of_Sanity
http://en.wikipedia.org/wiki/Nightingale_(band)
 
Joitain näytteitä eri bändeistä:
Nightingale: Shadowman http://www.youtube.com/watch?v=JCD5nl_YAdg
Nightingale: Revival http://www.youtube.com/watch?v=YNv7SCB4A2U
Edge of Sanity: Twilight http://www.youtube.com/watch?v=gZmk … from=PL&playnext=1&index=45
Edge of Sanity: Black Tears http://www.youtube.com/watch?v=SaBN … from=PL&playnext=1&index=40
Edge of Sanity Crimson http://www.youtube.com/watch?v=eJA0UUvu9bE
Dan Swanö: Sun of the Night http://www.youtube.com/watch?v=usPy … _from=PL&index=0&playnext=1
Bloodbath: Ways to the Grave (live in Wacken) http://www.youtube.com/watch?v=493cE8UJbUg&feature=related
 
Itselle Swanön musiikilla on siis ollut iso merkitys niin historialtaan kuin nykyisin kuuntelunkin myötä. Tuottajan ominaisuudessaan hänen modernimpi otteensa ei ole kaikkien mieleen, mutta itselle kyllä putoaa.
 
Mainittakoon myös huvittava yksityiskohta, eli herran tapa soittaa oikeakätistä kitaraa leftinä - normi oikeäkätisen virityksellä. Perverssin näköistä. Suuri kiitos vielä Akimanille, joka Korroosio-iltamissaan toi taannoin Nightingalen ekaa kertaa Suomeen. Olin muna pystyssä koko keikan, ja tulihan niitä edge of sanity-ajan vetojakin :)
 
Lisähuomiona vielä, että ukkelin lauluhommat ovat itselleni hyvinkin mieleen, varmaan paras tietämäni sekä örinä että puhtaita harrastava heppu.
 
Muita tykästyneitä?
Punisher
15.04.2010 19:06:03
 
 
Ilmoittaudun.
 
Edge of Sanityn molemmat Crimsonit omistaneena ja ehkä jossain määrin jopa puhkikuunnelleenakin innostuin tämän hepun kädenjäljistä. Midaan kosketus Opethin kahdella ensimmäisellä levyllä, mieluisa (mutta hieman ajan hampaan nakertama) sooloalbumi ja _varsinkin_ Nightingalen 2000-luvun alun tuotanto on soinut säännöllisesti soittimessa. Yksi eniten arvostamiani muusikoita metalli-/musiikkikentällä Devin Townsendin, Mikael Åkerfeldtin ja Ihsahnin ohella.
 
Mitähän Nightingalelle kuuluu nykyään, aika vähän liikkuu dataa sakin liikkeistä?
Vekkuli1981
15.04.2010 19:19:05
Punisher:
Mitähän Nightingalelle kuuluu nykyään, aika vähän liikkuu dataa sakin liikkeistä?

 
No, Dan Swanöllähän hommaa piisaa ja mies ei kuitenkaan tee musiikkia päivätyönään. Uutta Nightingale-albumia piti olla syksylle tulossa, mutta itseasiassa kuulin juuri, että saattaa venähtää.
 
Tarkoituksenani olisi joka tapauksessa tuoda loppuvuonna bändi uudestaan Suomeen harvinaiselle livekeikalle. Pitäisi olla toteutumassa, tästä sitten joskus lisää tarkemmin. Ja oon kyllä esittänyt melkosta toivelistaa settiä koskien, toivottavasti edes jotain noista spesiaaleimmista toteutuu :DDD
 
Tuolta voi aina toisinaan urkkia lisäkuulumisia:
http://www.ultimatemetal.com/forum/dan-swanoe-69/
 
Itselle yksittäisistä levyistä tuo soololevy Moontower on melkein kovin, minusta se taas on kestänyt ajan hammasta erittäinkin hyvin :D Oli kyllä julmetusti edellä aikaansa tuo levy.
Vekkuli1981
16.04.2010 11:58:47
Jatketaan nyt viikonloppua odotellessa vielä...
 
Nightingale - Enigma/Black Tears (live in Sweden Rock 2005)
http://www.youtube.com/watch?v=fw_wrRMo45w
 
Ei hitto kun lähtee! Ja tuo Enigma-alku saa aikaan kylmät väreet.
dea
16.04.2010 21:33:35
Edgen Crimson on kyllä hieno levy.
Jankku
16.04.2010 22:40:41
Miten muistan kuulleeni joskus että Swanö olis tekemäs Moontowerille jatkoa?
Ja tämä lama-ajan blues minunkin kotona soi!
Vekkuli1981
18.04.2010 20:53:13
Puhetta oli, mutta ei siitä ainakaan mun korviin ole varsinaisesti uutta kuulunut. Vai olisiko materiaali menossa tähänSwanön lupailuun:
 
"There is also a new unnamed project in the works. I have begun to throw ideas around with Ragnar Widerberg (ex. Saint Deamon)
 
The plan is that we will both take care of all instruments where it works the best. Musically it´s gonna be a mix of my writing for Moontower/E.O.S. and Bloodbath mixed with the insanity and "ambience" of Diabolical Masquerade and Karaboudjan/Pan Thy Monium. It will be a conceptalbum about the patients of a home for the criminally insane, located on Swanön!!"
 
Olihan tästä pahus soikoon pitkät ketjut jo ennestään olemassa, meni jotenkin haulla pieleen tms. kun en muka ollut löytävinäni. Onneksi sentään huomasin itse, ennenkuin joku pääsi kuittaan :)
kärsä
19.04.2010 21:43:43
 
 
Harvoinpa nykyisin tulee tänne kirjoiteltua, mutta Edge of Sanity ja Spectral Sorrows, oi sitä nuoruutta, aivan loistavia biisejä. Ennen Crimsoneita taisin lopettaa Edge of Sanityn kuuntelun, pitäisi kai niihinkin tustustua.
DarkVision
23.04.2010 17:00:13
Itsellä suurin tietoinen kosketus Swanön musiikkiin on Nightingalen Invisible-levy, joka tuolla levyhyllyssä pilkistää.
Ja odotuksestani huolimatta levy oli, ja on edelleen pettymys. En ole saanut siihen minkäänlaista tarttumapintaa, aina uudella yrittämälläkin se vain tuntuu tylsältä ja muodottomalta. Ehkä se edelleen odottaa aikaansa..
 
Äärimmäisen paljon pidän kuitenkin ko. levyn kansitaiteest, sellainen sopivan hämyinen ja mukavalla tavalla yksityiskohtainen.
O Lord, bless this thy hand grenade, that with it thou mayst blow thine enemies to tiny bits, in thy mercy.
Parasite
23.04.2010 17:13:25
Edge of Sanityn Unorthodox, Spectral Sorrows, Purgatory sekä molemmat Crimsonit ovat kaikki olleet mulle erittäin tärkeitä levyjä jo pitkään. EoS taisi jopa ensimmäisiä death metalliksi luokiteltavia yhtyeitä, joita joskus yläasteella aloin kuunnella ja edelleen putoaa. Harmi että yhtye ei koskaan saanut sen suurempaa huomiota.
"Lesbokiekko sen sijaan vois pienten sääntömuutosten jälkeen olla ihan katottavaa." -Burn
Lebowski
23.04.2010 22:02:25 (muokattu 23.04.2010 22:06:54)
Edgen When All Is Said kokoelma on näppärä kun kakos levyllä on molemmat Crimsonit. Noihin ei kyllä kyllästy koskaan. Mullekkin EOS oli niitä ekoja death metal bändejä joihin tutustu sillon taannoin kun Spectral Sorrows & Purgatory Afterglow ilmesty. Kyllähän mies osaa semmosta hittikamaa säveltää että oksat poes.
 
Swanön Moontower on kyllä myös loistomatskua. Sen kun jostain löytäis vinnyylinä...
Nightingale jäänyt pikkasen vähemmälle huomiolle, pitänee siihenkin joskus syventyä enämpi.
"Is this darkness in you too" -TM
Vekkuli1981
31.05.2010 11:49:45
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=28&t=191114
 
Siellä se Nightingale ja 8 muuta nyt seisoisi.
www.myspace.com/caughtinthebetween
jigsore
01.06.2010 15:19:22
 
 
Moontower-soolo uppoaa parhaiten, uudessa Infernossa oli osuva arvio muuten.
Vekkuli1981
15.06.2010 14:36:01
Uhkailevat pahukset, notta marraskuun Helvation Festivalilla saattaa olla Nightingalen toimesta luvassa sukellusta "Danin brutaalimpaan historiaan"...namnamnam. Nähtäväksi jää.
www.myspace.com/caughtinthebetween
Vekkuli1981
30.07.2010 17:08:14
Vekkuli1981: Uhkailevat pahukset, notta marraskuun Helvation Festivalilla saattaa olla Nightingalen toimesta luvassa sukellusta "Danin brutaalimpaan historiaan"...namnamnam. Nähtäväksi jää.
 
Kyllä sieltä nyt taitaa olla sellanenkin tulossa! Medleyn muodossa aikovat uppoutua tavaraan.
www.myspace.com/caughtinthebetween
TTV
30.07.2010 18:45:58
Eipä tuo uusinkaan kokoonpano, Demiurg, kovin huonolta kuulosta. Mellevää svedudödistä taas vaihteeksi :-)
 
http://www.myspace.com/demiurgofficial
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.)
Vekkuli1981
25.10.2010 16:02:17
Nightingale ehti tuossa soittaa tänä vuonna (jopa) toisenkin keikan tulevan Helsingin vedon lisäksi, Romaniassa. Kiinnostuneet voivat spoilata itseään settilistan suhteen täältä:
http://www.setlist.fm/setlist/night … rch-bucharest-romania-13d57d2d.html
 
Tuskin kauheasti muutoksia voi Suomeen odottaa. Ja nokkelimmatpokkelimmathan luonnollisesti kiinnittivät jo huomionsa numeroon 15...
www.myspace.com/caughtinthebetween TILAA HORSE METAL-ALBUMI http://www.levykauppax.fi/artist/caught_in_the_between/horse_metal/
Vekkuli1981
10.11.2010 22:13:25
Lauantaita odotellessa, Imperiumin Pirun Tusinassa Dan Swanö!
http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1359
 
Miehestä pitäisi jonkinlaista juttua olla tulossa myös perjantain hesarin NYT-liitteeseen, jos joku jaksaisi skannata niin arvostaisin.
www.myspace.com/caughtinthebetween TILAA HORSE METAL-ALBUMI http://www.levykauppax.fi/artist/caught_in_the_between/horse_metal/
Lebowski
19.04.2013 00:51:26
Ohos, tämä hyökkäsi odotettujen julkaisujen kärkeen että heilahti. Dan's the man.
"Is this darkness in you too" -TM
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)