Lego 08.12.2010 15:52:22 | |
---|
Toinen arvio 'Perpetual Slaughterista'. Swollen Eye View jatkaa tanakan deathin työstöä, pitkälti samassa hengessä kuin alkuvuodesta arvioidulla esikoisdemollaan. Tyylillisesti bändi sijoittuu sinne 90-luvun alun ruotsalaiseen lokeroon, jossa koskettimia ei tarvittu, eikä melodisesta vokalisoinnista ollut puhettakaan. Yhtyeen merkittävin vahvuus lepää rouheissa riffeissä, joita ei tosin pystytä tukemaan riittävän tarttuvilla melodioilla. Etenkin Savage Resurrection kärsii ontuvasta lopputuloksesta, sillä biisin ideoista olisi voinut jalostaa ensiluokkaisen riuhtaisun. Kiekon soundit ovat positiivisella tavalla demomaiset, sillä tällaisessa rupuisessa raastossa on oma viehätyksensä, joka kuuluu olennaisena osana raakaan deathiin. Orkesteri on ottanut melkoisen loikan eteenpäin, joten eteläpohjalaisten seuraavia siirtoja kannattaa seurata tarkasti. Arvion toimitti Mika Roth http://desibeli.net/ Ja vielä yksi livepätkä Oulusta. Decadence of my Mind + Blinded by Fear (At the Gates Cover) http://www.youtube.com/watch?v=loYe5rRSU-QSWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 28.01.2011 11:41:52 | |
---|
Niinhän siinä sitten kävi että Swollen Eye View on kuukauden bändi tänään 28.1 ilmestyneessä Inferno Magazinessa! Kova juttu! Arvioteksti: "Bändin nimi oli muistissa. Vaasalaisten kuolothrash on uusinut ilmettään paremmalla tuotannolla ja biiseillä. Harvoinpa on näin rupisesta kaaoksesta löytynyt näin paljon johdonmukaisuutta ja suorastaan hittiaineksia. Vaikutteita tuntuu kertyneen useammaltakin alan pioneerilta ja useilta aikakausilta, ja nimenomaan parhailta sellaisilta. Carcass on soundillisesti hyvä vertailukohde, rujoja vokaalisuorituksia myöten, vaikkei suoria sävellyksellisiä yhtymäkohtia ehkä löydykään. Bändi on omailmeisen melodinen ja siloittelematon, mutta nakertaa kuulijaansa tehollaan ja viiltävällä aggressiollaan. Tämä on rock'n'rollia Saatanasta." Siinäpä kuumottavaa tekstiä arvion toimittaneelta Aadolf Virtaselta, SEV kiittää ja kumartaa. Bändin mietteet voit lukea uusimmasta Infernosta joka löytyy lehtipisteistä tänään 28.1. http://www.inferno.fi/ Meitäkin saa kannattaa antamalla tähtiä Nummirockin demosetä-skabassa. Jos siltä tuntuu. http://demoseta.nummirock.fi/wp/?p=4826Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Jaskanpoika 28.01.2011 14:06:45 | |
---|
Jumalauta onnea! ¯ (°_o)/¯ |
Lego 28.01.2011 15:49:39 | |
---|
Jaskanpoika: Jumalauta onnea! Kiitoksia paljon. Piti lisäämäni vielä että lähitulevaisuudessa olisi Vaasassa keikka, tästä ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 22.02.2011 10:37:02 | |
---|
"Surging from the western coast of Finland, Swollen Eye View recently put out Perpetual Slaughter, the second demo thus far in its three-year existence. Their style of somewhat melodic death metal feels decidedly European, falling somewhere between latter-day Carcass and mid-school Swedish groups like At The Gates, maybe even The Crown. The raw-yet-pounding-and-balanced production job could even give you a sense of Entombeds most polished moments, but their musical side remains decidedly more modern and just slightly technical." Siinä pieni ote lontoonkielisestä arviosta joka on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa: http://www.metalreviews.com/reviews/detail.php3?id=6992 Vaasan keikka meni pienten väärinkäsitysten saattelemana sivu suun. Sillä rintamalla on nyt hiljaista joten katsotaan missä ollaan seuraavaksi ja koska. Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 01.03.2011 14:02:27 | |
---|
Uutta arviota tarjoilee tällä kertaa hcsanomat.fi. "Ruotsalaiset kaiut ovat näille kavereille kuuluneet Pohjanlahden yli tavallistakin voimakkaammin. Vaasalaisyhtye apinoi hyvässä hengessä At the Gatesin ja Dark Tranquillityn kaltaisia kuolometallin uranuurtajia sortumatta vahingossakaan omaperäisyyteen. Perinteikäs ulosanti ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole lainkaan huono asia, sillä Perpetual Slaughter on tyylikäs ja asiallinen vuoden 2010 näkemys jalosta tappamisen kulttuurista. Kitarariffit ja kertosäkeiden melodiat ovat kuin päivitettyjä versioita melodeath-klassikkolevyiltä The Gallery ja The Minds I. Swollen Eye View on onnistunut tiivistämään neljän keskenään melko erilaisen raidan parikymmenminuuttisen repertuaarinsa toimivaksi kokonaisuudeksi, mikä on jo sinänsä hatunnoston arvoinen suoritus. Kolmostykitys Savage Resurrection toimii murhaavuudessaan selvästi parhaiten, kun taas päätöskappale Death Run poimii hedelmät upean kappalerakenteensa ja jopa eeppisen ulottuvuutensa ansiosta tosin feikkilopun jälkeiset kosketinhumpuukit olisi voinut mielihyvin jättää rannalle. Tämänkaltaisia ratkaisuja voisi silti odottaa mahdollisesti tulevalta kokopitkältä, sillä tietynlainen mahtipontisuus vyöryy kappaleesta riippumatta luontevasti tärykarvoille. Soundipolitiikka on kauttaaltaan toimivaa, joskaan ei ultimaattisen hehkuttamisen arvoista. Lopulta tuntuukin, että aavistuksen komeammalla miksauksella tekeleestä olisi kuoriutunut teos. Vaasalandiasta painellaan menemään asenteella ja hyvällä kokonaisuuksien hahmottamisella. Massiivisemmat soundit tukisivat sävellyksiä ja melkoisen hyvää soittoa paremmin, joten tähän kannattanee panostaa seuraavalla julkaisulla enemmän. Kun suurin motkottamisen aihe löytyy äänimaailmasta, voi pullien todeta olevan hyvin uunissa." 8/10 Kirjoittanut: Tomi Salmi http://www.hcsanomat.fi/swollen-eye-view-perpetual-slaughter/Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 01.04.2011 14:04:27 | |
---|
Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 09.06.2011 22:49:38 | |
---|
Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 15.07.2011 20:51:57 | |
---|
Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 18.07.2011 00:52:25 | |
---|
Me gusta. SWOLLEN EYE VIEW
Oma bändi. Jossain Death metallin harmaalla alueella liikutaan. |
Lego 24.01.2013 16:00:36 | |
---|
Kauan on edellisestä mutta vihdoin päästiin tykittelemään uutta narulle, alla linkki pikku pätkään rumpumeiningeistä. Huomenna kitaroiden kimppuun. Tuleva EP on nimetty ytimekkäästi 'Art of War' ja se tulee sisältämään neljä uutta rapsakkaa rallia. http://youtu.be/PZQp8ecEZRU |
Lego 27.01.2013 22:13:27 | |
---|
|
Lego 26.02.2013 10:35:14 | |
---|
Ja vox: http://youtu.be/a1LXMOsJlYw Kaikki on taltioituna ja miksaus alkanut, lähitulevaisuudessa on mahdollista kuulla biisiä oikeasti. |
Lego 12.04.2013 18:11:43 | |
---|
|
Boltsa 12.04.2013 22:20:17 | |
---|
Boltsa |
Juicy 14.04.2013 14:42:47 | |
---|
Nyt on kyllä aika pirtsakkaa mättöä, jotenkin soljuu luontevammin kuin aiemmin. Tulee välillä jopa MPE mieleen (hyvällä tavalla), vaikkei silleen samoilla apajilla ollakaan. |
Nyt on ihan uusi tuttavuus, mutta tämähän oli helvetin hyvää mättöä. Mie oon vaan basisti... |
Lego 19.04.2013 18:11:16 | |
---|
|
Lego 26.04.2013 18:02:15 | |
---|
|
Lego 03.05.2013 18:07:04 | |
---|
|