Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Cough (US) & Witch Mountain (US) 11-13.4.2013
1
Mosaiikki
11.01.2013 09:27:05 (muokattu 11.01.2013 09:28:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Amerikkalaiset COUGH ja WITCH MOUNTAIN ensi kertaa Suomeen - Doom-yhtyeiden keikkakaupunkeina huhtikuussa Helsinki, Turku ja Oulu
 
Amerikkalaiset Cough ja Witch Mountain saapuvat huhtikuussa ensimäistä kertaa Suomeen. Perinteistä doomia ja pirullisen kuuloista sludgea arkaaniseen varhaismetalliin yhdistelevä Cough on pikku hiljaa hivuttautunut yhdeksi genren ykkösnimistä. Yhtyeen viimeisin albumi, vuonna 2010 julkaistu Ritual Abuse, on loistava osoitus siitä mihin yhtye pystyy: viiden biisin levy massiivista ja ahdistavaa psykedeelistä doomia on taannut yhtyeelle paikan alan miesten ykkösdivisionassa ja pitänyt sen tien päällä lähestulkoon kolme vuotta putkeen.
 
Yhdysvaltojen länsirannikolta kotoisin oleva Witch Mountain on kulkenut urallaan kiertuekumppaniaankin pidemmän matkan. Vuonna 1997 perustettu perinteistä doom metallia soittava yhtye sai varsinaisesti vauhtia uralleen vasta vuonna 2009, jolloin nykyinen laulajatar Uta Plotkin liittyi bändiin. Vuonna 2011 ilmestyneet South of Salem albumin painava doom metal sai Profound Lore levy-yhtiön kiinnostumaan yhtyeestä ja viime vuonna ilmestynyt levy Cauldrion of the Wild nosti hetkessä Witch Mountainin alan musiikkimedian ja metalliyleisön tietoisuuteen. Muiden muassa Electric Wizardin Jus Obornin, Pitchfork-nettisivuston sekä Spin-lehden ylistämä yhtye on tuoreimman levynsä tiimoilta kiertänyt aktiivisesti kotimaassaan ja nyt on ensimmäisen Euroopan kiertueen vuoro.
 
Cough ja Witch Mountain soittavat maassamme kolmen keikan rundin, joka alkaa torstaina 11.4.2013 Oulun Nuclear Nightclubilta jatkuen perjantaiksi 12.4. Turun Klubille. Yhtyeiden viimeinen Suomen kiertueen etappi on lauantaina 13.4. Helsinki ja paikkana on tuolloin Studio Paksu. Ennakkoliput Turun ja Helsingin keikoille tulevat myyntiin 15.1.2013. Kiertueen järjestävät yhteistyössä Blow Up That Gramophone sekä Imperiumi.net verkkomedia.
 
COUGH (US)+ WITCH MOUNTAIN (US)
11.4.2013 Oulu, Nuclear Nightclub
12.4.2013 Turku, Klubi (Ilta) 12/14€. Ennakko: Tiketti
13.4.2013 Helsinki, Studioravintola Paksu 15/20€. Ennakko: Tiketti
 
https://www.facebook.com/events/516506688383330/
 
http://www.relapse.com/label/cough.html
http://www.facebook.com/Cough666
http://www.facebook.com/witchmountain
http://witchmountain.bandcamp.com/
 
http://www.imperiumi.net/
_________________
Tuotantotoimisto Blow Up That Gramophone
http://www.blowup.fi
 
Mosaiikki
15.01.2013 10:28:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä Helsinkiin!
 
http://www.tiketti.fi/Cough-US-Witc … intola-Paksu-Helsinki-lippuja/18440
 
Mosaiikki
29.01.2013 12:50:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cough - A Year In Suffering
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EJ2iJJinol0
 
Witch Mountain - A Power Greater
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=cwg07xPKdf8
 
Parit arviot.
 
http://pitchfork.com/reviews/albums/16634-cauldron-of-the-wild/
"Uta Plotkin's voice should be declared a national treasure, of the doomed nation if not the whole damn American music scene. Bluesy, ballsy, sensual, and commanding, this lady's powerful pipes make this band what it is, and when she chooses to exercise the fullness of her dizzyingly elastic range (as in, for example, her rumbling death growls on "Veil of the Forgotten"), the result is electrifying"
 
http://www.cvltnation.com/cough-ritual-abuse/
"Anyway, I think the show was fucking good. It was so loud some people felt sick afterwards"
 
Mosaiikki
11.02.2013 12:20:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Helsingin iltaan lisätty Tombstoned!
 
Tombstoned - Searching
http://www.youtube.com/watch?v=KE-nrVwo0eg
 
Mosaiikki
19.02.2013 13:31:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Turun ja Oulun liput myynnissä!
 
http://www.tiketti.fi/Cough-USA-Wit … -USA-Klubi-ILTA-Turku-lippuja/19190
 
http://www.levykauppax.fi/oulu/
 
Mosaiikki
22.02.2013 12:26:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ilmaiset tsetit tuolta!
http://www.imperiumi.net/index.php?act=compos&id=224
 
Mosaiikki
11.03.2013 14:08:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cough (US) - Witch Mountain (US) - Tombstoned 13.4.2013 Helsingin konsertin keikkapaikka muuttuu.
 
Bändit esiintyvät Korjaamon Vintillä.
http://www.korjaamo.fi/fi/tietoa-korjaamosta/vintti
 
Studioravintola Paksuun aikaisemmin ostetut liput kelpaavat sellaisenaan Korjaamolle.
 
http://www.tiketti.fi/Cough-US-Witc … ehdas-Korjaamo-vintti-lippuja/18440
 
Mosaiikki
12.04.2013 22:07:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huomenna Korjaamo!
20:00 Ovet auki
20:30 Tombstoned
21:30 Witch Mountain (US)
22:30 Cough (US)
 
Cough "Athame"
http://pitchfork.com/reviews/tracks/15155-cough-athame/
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «