Aloittelijat ›

Ketjun aloituksesta on jo kohta kolme vuotta kulunut ja oma soittokin jatkuu edelleen. Olin tosiaan yhdessä bändissäkin tässä välissä. Nyt soittelen kaverin kanssa duo-pohjalta ja hauskaa on edelleen. Keikkoja ei vielä ole ollut, mutta ehkä niitäkin jossain vaiheessa.

Oma soitin ollut pajalla nyt viikon, on ollut tuskaista kun joka päivä on basso käynnyt käsissä normaalisti.. nyt vain pyöritellyt peukaloita ja huokaillut :)

jperala: Oma soitin ollut pajalla nyt viikon, on ollut tuskaista kun joka päivä on basso käynnyt käsissä normaalisti.. nyt vain pyöritellyt peukaloita ja huokaillut :)
 
hanki toinen ;)

xerxes: hanki toinen ;)
 
Kävi mielessä mutta ei kuitenkaan :)

loane:
Todennäköisesti tässä käy niin, että kun sinnikkäästi vaan harjoittelen, niin sitten joku aamu vaan se valkenee ja let it be alkaa jo kuulostamaan oikealle. Sitä odotellessa..
 
Ainakin kehittyy pitkäjänteiset hermot tässä harrastuksessa.
 
Kyllä se siitä lähtee. Itse hankin ensimmäisen kitaran muutama vuosi sitten. Olen silti "aloittelija" vieläkin. Soittamaan ei opi kuin soittamalla. Kannattaa katsoa tuota let it be:tä you tubesta Marty Schwarz:in opastuksella. Välillä itsekin tuntuu että taidot menee vain taaksepäin, mutta päivät jolloin oppii jotain uutta, vaikka vain jotain pientäkin on palkitsevia.

Moi kaikille, vanhus liittyy joukkoon. Ikää on hiukan vajaa 60 ja pitkään kytenyt soittoharrastus alkaa nyt. Rumpuja olen satunnaisesti nuorempana saanut kokeilla, en kuitenkaan ole koskaan soittanut yhtäkään kappaletta alusta loppuun, en osaisikaan vaikka perus rokkikomppi jotenkin taipuisikin, no nyt sitä voi harjoitella, hommasin sähkorummut ja kyllä on kivat eikä kukaan kuule etten osaa...
Kitarakin on ollut mielessä koko pitkän nuoruuteni, mutta ukkonooaa kummempaa en siitä ole koskaan saanut irti joten nyt otetaan härkää sarvista ja juuri hommattu Hagströmin Swede saa tottua huonoihin ja luokattomiin sointuihin heh. Jotenkin tuntuu että voisi vuorokaudessa olla ainakin pari lisätuntia jotta saisi tätä kuumetta jähyteltyä ja pikkaisen välillä nukuttuakin. Youtuben ja suuren kitarakirjan turvin nyt mennään eteenpäin alkaen ihan alkeista ja koetetaan että vieläkö on jossain pääkopan sopukassa käyttämätön muistin sirunen johon voisi oppeja tallentaa. Suurena kannustimena on ollut tämän ketjun lukeminen ja kiitos siitä kaikille kokemuksiaan jakaneille, näillä mennään.

Yli 20vuotta soittoa takana eri bändeissä ja vieläkin takkuaa TSEMPPIÄ VAAN!!

Pakko laittaa tilanneraportti innostamaan ja kannustamaan toisia "vanhuksia". Panhuilun soittoa nyt takana puoli vuotta, ei mitenkään jokapäiväistä mutta joka viikko ainakin pari kolme kertaa. Muutama lastenlaulu alkaa menemään alusta loppuun ja al my loving eli Beatles tietty tämän ikäluokan ukolle ehottomasti kuuluu opetella, no siinnä on vielä harjoittelua. Vaan olenmpas saanut samassa talossa asuvan bousokin(vai miten se kirjoitetaan)soittajan mukaan tai hän minut pari kertaa ollaan soiteltu yhdessä. Jatkakaa vaan kaikki sinnikkäästi niin minäkin.
Pillinpuhaltaja 62v.

Monet musiikkiopistot ottavat avoimelle puolelle ikään katsomatta opiskelijoita. Katselin omasta opistostani (siis musiikkiopistossa jossa olen varsinaisena oppilaana) avoimen puolen kurssien hintoja, eivätkä ne mielestäni olleet ihan hirvittäviä. 10 kertaa 30 min on siinä 250 - 350 e hintatasossa, joten ei kamalan paha. Jos ajattelee, että samaan rahaan saa osallistua mupeen (musiikin perusteet = 1 kerta viikossa 45 min), niin tuohan on jo edullista. Kirjoitin tämän ihan vaan vinkkinä, että käykääpä katselemassa oppilastosten sivuja. Ne ottavat uusia opiskelijoita tässä huhti-toukokuussa ja avoimelle puolelle mennään sitten sen mukaan, miten tunteja on vapaana (ilman pääsykoetta). Tässä on ratkaisevaa usein ilmoittautumisjärjestys.

Päätin minäkin alkaa muusikoksi ja laitoin eilen basson tilaukseen Thomannilta. Ja on kyllä myönnettävä että jos en tätä ketjua olisi löytänyt ja lukenut niin olis saattanu jäädä haaveet haaveiksi. Aattelin ei sitä enää tän ikäsenä kehtaa alkaa mutta nyt toi oma ikä (37) ei enää niin pahalta tunnukkaan. Ei tässä toki ammattimuusikon ura oo haaveenakaan. :)
 
Basson valitsin kun olin eksyny kerran jotain tuntemattomaksi jäänyttä basisti suuruutta keikalle kuunteleen ja aattelin että, Oho, onpa siinä letkeä peli.
 
Kiitoksia tähän ketjuun kirjoittaneille. On saanu vähän kuvaa siitä miten tätä hommaa voi lähteä edistään. Siis sitten kun se soitin joskus saapuu... Taustaa on musiikista sen verran että jonku biisin sointua joskus aikoinaan osasin kitaralla rämpyttää. Eipähän tarvi vanhoista huonoista soittotavoista oppia pois ja saa ihan uudet huonot soittotavat tilalle. Voi kun se joulu jo tulis...

Tässä on nyt jokunen vuosi (sanotaan että noin viisi) mennyt erilaisia kitaroita näpelöidessä ja omituisia soittimia tehdessä. Olen oikeasti ollut "aloitteleva harrastaja jo 35 vuotta", koska soittaminen jäi välillä jopa vuosikymmeniksi. Aloitin lähes nollasta ja harjoitteleminen on ollut TODELLA laiskaa. Vähän niinkuin Veli Sikiöllä: en harjoittele, en esiinny, enkä levytä vaan odottelen että minut löydetään.
 
No kuluneena talvena (kai koska hyllystäni ei löytynyt enää sopivaa lukemista) olen soitellut paljon enemmän kuin yleensä. Kuinka ollakaan, olen oppinut aika lailla ainakin omalla mittapuullani. Se mikä oli pari vuotta sitten aivan liian vaikeaa alkaa jo sujua, sormien ulottuvuus ja koordinaatio on parantunut ja tuntuu jopa että opin helpommin uusia kappaleita kuin ennen. Ihan kuin siitä olisi tullut sellainen myönteinen itseään ruokkiva kierre; mitä enemmän pääkopan nuottiarkiston hoitajaa vaivaa sitä paremmin se näyttää suoriutuvan hommistaan. Olen ajatellut niinkin että tässä iässä (60) on kuulemma tärkeää käyttää päätään johonkin, ja kappaleiden ulkoa opettelu tuntuu mielekkäämmältä kuin ristisanojen täyttäminen.

samijay: Päätin minäkin alkaa muusikoksi ja laitoin eilen basson tilaukseen Thomannilta.
 
Hieno mies! Basisteja ei ole yhtään liikaa. Tai edes tarpeeksi.

Tervetuloa samijaylle minunkin puolestani, tie on auki taivasta myöten! Noin nuorille miehille olisi tietysti muitakin houkutuksia tarjolla kuten naiset tai urheilu. Naiset tosin suhtautuvat myönteisesti varttuneempaankin soittajaan (ehkä siksi että soittaja osaa selvästi käytellä ainakin sormiaan jos ei enää muuta) ja lähes aina musiikki pelastaa ihmisen urheilulta, ainakin ajan mittaan.

Jaa, pitäskö sitä tännekkin "osallistua". Itse uskaltauduin bändireeneihin mikin varteen vasta kolmekymppisenä. Muutto kotiseudulle takasin näytti ensin, että tämä homma oli tässä. Rakensin talon välissä eli joku 3 vuotta täysin ulkona kuvioista. Sitten huomasin, että vanha kaveri hakee laulajaa kasari coverpumppuun ja aukes ihan uudet kuviot. Nyt 37v:nä marraskuussa tuli yhdeltä projektilta EP pihalle ja sai suht hyviä arvosteluja medioissa. Syksylle näyttää, että alkaa levyn nauhotukset ja homma on ihan perkeleellisen hauskaa.
 
Sen minkä on huomannu, että on löytänyt porukoita vanhemmalla iällä joitten kanssa homma toimii rennosti ja huumori on edelleen pysyny siellä teinipoika tasolla. Sitten kun ei ole mitään paineita menestyksestä ja lahjakkaita kavereita bändissä niin kiva tehdä laadukkaasti asioita. ;-)
 
Ainoo joka on ittee joskus mietityttäny tässä "myöhäisessä" alotuksessa, että kun ois aikoinaan luottanu omaan tekemiseen enemmän niin vois olla ns. pitemmällä tuossa lauluhommassa.

Nostetaas tätä ketjua taas vähän.
 
Kesän aikana tapahtui pieni itsekurin pettäminen ja kotiin tuli ihana Stratocaster ihastuttamaan seinälle Martinin akustisen viereen. Nyt ollaan sitten limbossa kahden kitaran välissä ja molemmilla pitäisi yrittää harjoitella. Kivaa on kyllä. On sähkökitarassa kuitenkin vain oma hauskuutensa vaikka akustisella onkin varsin nautinnollista laulua säestää.
 
Vielä ei voi sanoa että soitto irtoaisi mitenkään erityisen mallikkaasti, mutta on tämä reilu puolitoista vuotta harjoittelua jotain vaikuttanut eikä ihan niin avutonta enää ole räpeltää. Soittotunnit on kyllä olleet pelastus. Vaikka ajoittain iskee turhautuminen niin hyvä opettaja saa taas innon palautettua.
 
Sattuman oikusta löytyi myös lähipiiristä harrastelijakitaristi jonka kanssa ollaan yhdessä rämpytelty ja räpelletty silloin tällöin. Niin se näköjään mieli muuttuu vaikka en erityisesti ole halunnut mitään soittokavereita etsiä niin hauskaahan se on sitten kun sellainen ilmestyy saataville. Josko sitä joskus vaikka jonkun rumpalinkin kanssa pääsisi soittelemaan jahka oppii vähän tuota Stratoa hallitsemaan... Nälkä kasvaa syödessä ;)

Haa. Itsekin tein lisähankinnan ja menin ostamaan halpisdigipimputtimen kaveriksi halpishammondin :D Kyl nyt kelpaa soitella. Valitettavasti tuuri soittelukaverin suhteen ei ole ollut yhtä hyvä, edelleen ihan itekseni joudun soittelemaan :/ Tosin voi olla parempikin näin näillä soittotaidoilla :) 2 vuotta itellä soittoa takana, ja nyt vaihtuu sitten opettaja. Saas nähdä mitä tästä jatkosta sitten tulee... :/

loane: Lähinnä ongelmani on se, etten pysy tahdissa mukana niin kuin pitäisi. .
 
Ainakin winampin soittimeen saa plugarin,jolla voi hidastaa tempoa,muuttaa savellajia ja nopeutta.
Enempaa en osaa neuvoa,mutta kuvioissa ollaan mukana.
Edistyminen tunnostaa olevan hitaan puoleista,mutta eihan tassa mitaan kiiretta ole,vasta tuli60 tayteen,no perus soinnut alkaa menna miettimatta ja jotku instrumentti
biisit, jopa perhe tunnistaa__
Kaikille"vanhoille"soittamisen iloa!
-cerdo-

Olen nyt 48-v. Noin vuosi sitten pari kollegaa aiemmasta työpaikasta pyysi mukaan soittamaan sähkökitaraa rokkitrioon, linjauksilla "ei ryppyotsaisesti" ja "ihan vaan omaksi iloksi". Se oli aivan parasta mitä saattoi tapahtua tälläiselle vasta vähän aikaa kotosella soittelua aloitelleelle. Vuosi sitten en osannut soittaa varmaan kuin yhden tai kaksi kappaletta alusta hädin tuskin loppuun asti, nyt menee kohtuullisesti yli 10 klassikkobiisin kompit/riffit. Sooloilu on edelleen vähäistä ja itse asiassa päämielenkiintoni onkin nyt ihan selkeästi komppikitaroinnissa.
 
Motivaatio on korkealla ja käyn myös yksityisopetuksessa kitaratunneilla. Kitaroita on kertynyt jo muutama, äänet syntyy ja raikaa ulos hyvällä mallintavalla laitteella (11R) ja monitorilla. Täysin tarpeettomasti ja järjenvastaisesti halajan nyt myös monipuolista putkivahvaria.
 
Hienoa bändikuviossa on itse soittamisen ja yhdessäolon lisäksi erityisesti se, että kehittyy soittamisessa huimasti, kun vähän väliä joutuu ylittämään itsensä opetellessaan jotakin sen hetkisen taitotasonsa hieman/sopivasti ylittävää coveria. Ja biisit täytyy opetella alusta loppuun asti, ei riitä vain intro tai pääriffi. Itseluottamus nousee, kun osaa biisejä kokonaan eikä vain pieniä paloja.
 
Vahvistuksiakin bändiin mietimme, josko löytyisi sopiva kosketinsoittaja, laulaja, toinen kitaristikin. "Soitamme mitä vaan, paitsi emme tangoa tai ihan äärimmäistä death-metallia." (joo, tiedän että täällä on Wanted palsta)

Juu. Soittoharrastusta yritetään täälläkin pitää yllä, vaikka jaloissa pyörii vähän reilu vuoden ikäinen poika ja muutenkin arjessa tekemistä riittää.
Parasta soittoaikaa on kun muut on nukkumassa ja isäntä voi kaivaa kitaran esille.
 
Semmosen helkkaristi motivaatiota lisäävän seikan oon huomannu, että kyllä se vanhempiki lihas oppii uusia kuvioita kun tarpeeksi monesti sille opettaa. Eli ei kannata ajatella, että joku riffi on mahdoton. Pitkään kun kurittaa sormia, niin lopulta ne oppii. :)
 
Toinen juttu, niin kyllä nykypäivänä on kotisoittajalla helppoa kun on esimerkiksi youtube. Sieltä löytyy ainakin kitaristille neuvoja lähes jokaseen ongelmaan mitä on vastaan tullu soittamisessa. Tietty englantia täytyy vähän hanskata. Ihan uskomatonta millasta tietoa jotku soitonopettajat siellä jakaa ilmaseksi.