Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Tätä on psykoakustiikka parhaimmillaan ja sitä älkööt kukaan rationalisti väheksykö. Minun mielestä kitaran tarkeimmät ominaisuudet ovat juurikin psykoakustisia. Itse kun otan uuden kitaran käteeni niin ensimmäisenä kuuntelen sen psykoakustista sointia ja vasta paaaaljon myöhemmin alan tutkia sen fysiologista sointia tarkemmin.
 
Tämä on muuten täysin totta. Kitaran tärkein ominaisuus on sen kyky inspiroida soittamaan, eli siinä pitää olla jotain mikä ajaa aina tarttumaan siihen yhä uudelleen ja uudelleen.

Jos miettii tuota aloitusviestin LTD-pohdintaa.
 
Deluxessa abalone-reunalistaa yllin kyllin, paremmat virittimet. Olen omistanut mh-400nt sekä nykyään mh-1000nt, eikä niissä ole soitettavuudessa, tai saundissa paljoa mitään eroa mielestäni, varmaan joku tarkkakorvainen kuulee.
 
Eli kai maksat bling blingistä kun ostat deluxen :)
 
Horizonia en ole testannut koskaan.

Kyllä kitaroissa on sellaista outoa magiaa jota on ihan älytön joskus selittää mistä se johtuu. Joku soitin vaan tuntuu hyvältä hyppysiin ja se ei aina perustu hintaan tai oikein mihinkään järkevästi selitettävään.
Voihan se juttu olla korvienkin välissä :)
Sitä en nyt kuitenkaan tarkoita.

stumpe: Jos miettii tuota aloitusviestin LTD-pohdintaa.
 
Deluxessa abalone-reunalistaa yllin kyllin, paremmat virittimet. Olen omistanut mh-400nt sekä nykyään mh-1000nt, eikä niissä ole soitettavuudessa, tai saundissa paljoa mitään eroa mielestäni, varmaan joku tarkkakorvainen kuulee.
 
Eli kai maksat bling blingistä kun ostat deluxen :)
 
Horizonia en ole testannut koskaan.
 
Aika paljon se riippuu vahvistimestakin kuuleeko eroja. Joku paska mallintava ja kaikki kepit kuulostaa samalle.
 
Paremmilla vahvareilla erot kuulee heti.

hallu: Minusta ei ole olennaista miltä se kitara kuulostaa, vaan miltä se kitara saa sittajansa kuulostamaan
 
Allekirjoitan tämän täysin, omalla kohdalla valitsemani kitara vaikuttaa todella paljon soittotyyliin ja soundiin.
 
Mitä tulee kitaroiden hinta/laatusuhteeseen, niin ohessa hieman analysointia omien keppien osalta (kaikki näkyvät omassa kuvassa):
 
OLP MM1: made in China, ostettu täysin fiilisostoksena aikoinaan Turusta (taisi olla vuosi 2003) kun olimme viikonloppuna kaverin luona nauhoittelemassa, ja illalla kaupungilla näin tuon kaupan ikkunassa. Kauppa oli tietenkin kiinni, joten palasin seuraavalla viikolla (Espoosta) hakemaan keppiä. Liikkeessä oli kolme kappaletta näitä, ja tässä kohta huomasi selkeästi laatuerot yksilöiden välillä tässä hintaluokassa (alle 300e). Yksi oli selkeästi ylitse muiden, ja tästä tuli luottopeli seuraaviksi vuosiksi. Okei, tuosta tuli vaihdettua mikit ja potikat, jossain vaiheessa satula meni vaihtoon ja pientä hienosäätöä tuo kaipasi, mutta silti tässä kitarassa on mielestäni ookoo hintalaatusuhde. Yksilöiden erot kuitenkin huomattavat!
 
Hamer Vintage Special, made in U.S.A (1993): Erittäin loistava keppi, toimii omassa tyylissään mainiosti, hinta käytettynä reilut 500e. Oeschin mukaan kaula aivan aavistuksen ropellilla, mutta käytännössä tuo ei vaikuta mitään. Ei reunalistoja tm. hifistelyä, mutta soittotuntuma ja soundi mahtava! Tässäkin mielestäni erinomainen hintalaatusuhde omaa käyttöä ajatellen, enkä osaa sanoa mitä reilusti kalliimmat G:n vastaavat tuotteet voisivat tuoda lisää (jos ei lasketa ulkonäöllisiä seikkoja).
 
MusicMan JP6, made in U.S.A (2009): Erinomainen soitin, tuntuma loistava, viimeistely (kaula, body) loistavaa. Tässä kohtaa kuitenkin kokonaispaketin laadussa on runsaasti parannettavaa, eli alle viikon soiton jälkeen hajosi mikkivalitsin. Ekan vuoden aikana volapotikka alkoi rahisemaan, ja myöhemmin tonepotikka alkoi myös pettämään. Elektroniikkaa lukuunottamatta keppi on kuitenkin toiminut moitteetta, ja esimerkiksi vireen tuo pitää todella hyvin (jopa hieman agressiivisemman kampikikkailun jälkeen lukoton talla on pitänyt vireen täysin). Kuitenkin tämä kitara on ainoa näistä neljästä, jota en pidä hintalaatusuhteeltaan niin hyvänä, eli parin tonnin kepin kohdalla ei saisi komponenttiongelmia näin paljon olla. Viimeistelyltään kuitenkin ylivoimainen.
 
Squier Simon Neil signature, made in China: viimeisin ostos, Biffy-kuumeen jälkitauti mutta edelleenkin mielestäni loistava ostos. hintaluokka n. 400e, vertasin liikkeessä tätä Fenderin American Standardiin ja SRV-malliin (ABC-vertailun testihuoneessa tunnin verran) ja tämä oli oma henk.koht. suosikki. Viimeistely riittävän hyvä omaan makuun, pitää vireen, ja nämä mikit kruunaavat paketin. Olen myöhemmin kokeillut useita parin tonnin Fenkkuja, mutta eivät istu käteen läheskään yhtä hyvin. Hintalaatusuhde mielestäni loistava.
 
bonuskorttina Landola J-85 (ei kuvassa): Aikoinaan kävin Tapiolan musiikissa kokeilemassa yhtä J-85:sta, ja ihastuin soundiin heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Kävin tuota testailemassa useaan otteeseen, mutta kun menin viimein kauppoja tekemään, ihmettelin ponnetonta soundia. Myyjältä sainkin sitten tietää, että aikaisempi kappale oli myyty ja tämä oli uusi yksilö. Tuo ei vain enää kuulostanut oikealta, mutta Huttuselta löysin sitten saman mallin, ja heillä noita oli peräti kolme kappaletta. Taas löytyi selkeät erot näiden välillä, ja yksi oli ylitse muiden (ja yksi oli suorastaan luokaton). Hintaluokka taisi olla n. 500e ja tuotantolaatu vaihteli siis melko paljon. Ostamani yksilö ei aivan päässyt samalle tasolle kuin se alkuperäinen testiyksilö (tosin tässä välissä ehti kulua kuukauden päivät, ja aika voi "kullata muistot"), mutta hyvä tämäkin hintaisekseen.
 
Summa summarum: omalla kohdalla hinta ei ole aina ollut tae hyvälle laadulle, tosin kalleimmassa kepissä ongelmat ovat pitkälti olleet (alihankkijoiden) komponenttipuolella. Halvemmissa kitaroissa erot yksilöiden välillä ovat selkeästi suuremmat, joten vertailua kannattaa tehdä. Musarin kohdalla uskalsin tehdä ostopäätöksen ilman testiä (ja kitara lähtikin vasta tilauksen jälkeen tehtaan linjastolle, josta sainkin meilillä statustietoa tuotantoprosessin edistymistä), ja viimeistely olikin tuossa huippuluokkaa. Jos haluaa hieman hifistellä ulkonäköseikkojen kanssa, noussee käsityön merkitys (ja hintalapun luku) suuremmaksi.
 
Tulikin hieman pidempi teksti, pahoittelut....

mpekkanen: Kyllä kitaroissa on sellaista outoa magiaa jota on ihan älytön joskus selittää mistä se johtuu. Joku soitin vaan tuntuu hyvältä hyppysiin ja se ei aina perustu hintaan tai oikein mihinkään järkevästi selitettävään.
Voihan se juttu olla korvienkin välissä :)
 
Juuri näin, ainakin omalta kohdalta pitää täysin paikkansa. En ole varma puhummeko samasta asiasta, mutta itse kutsun sitä juuri mojoksi. Esimerkki:
 
Kitara A: Loistavat mikit, huippuviimeistely, täydelliset puut, soi kuin unelma ja soundi on huippu, mutta...
 
Kitara B: Ei ihan niin hyvät mikit, pientä sanomista viimeistelyssä siellä ja täällä, puut soi tässäkin hyvin, mutta...
 
Kitara A voi olla täydellinen, mutta siitä puuttu mojo. Kitarassa B taas on mojoa vaikka ja kuinka. Juuri tuon mojon takia valitsen B:n, vaikka se paperilla olisi A:ta huonompi. Miksi? Koska mojo saa inspiroitumaan, mojo saa heti oikean fiiliksen pintaan. Mojokkaassa kitarassa on hohtoa ja magiaa, joka virtaa suoraan kitarasta soittajan sieluun. Mojokasta kitaraa ei tahtoisi laskea sylistään, vaan mojokas kitara saa soittamaan tunti tunnin jälkeen. Ja kun avaat mojokkaan kitaran laukun, säteilee kitara mojoa ympärilleen ja kun suljet sen koteloon, jäät miettimään kitaran tarinaa...
 
Mojo ei ole rahalla määritettävissä, eikä järjellä, mutta siitä voi olla valmis maksamaan huimia summia. Mojo tekee sinusta paremman soittajan, ehkä jopa ihmisen... ;)