Aihe: Haluan oppia jazzia - mistä aloitan?
1 2 3 4 5
komero
17.03.2013 20:00:45
mpekkanen: Jollekin kitaran soittotaito tarkoittaa sitä että osaa soittaa muiden tekemiä kappaleita ja joillekkin taas sitä että osaa tehdä omaa musiikkia ja tulkita omia tunteita soittonsa kautta.
Itse olen sitä mieltä,että jos ensin mainittu on se miksi halutaan niin minusta silloin ei kannata hommata mitään soitinta.
Kyllä sen oman materiaalin tekeminen ja mahdollinen esittäminen täytyy olla se ensisijainen juttu,ainakin minun mielestä.

 
Olisiko vaikkapa Esa Pulliaisen ollut parempi jättää soittaminen sikseen? Hyvin monet itseoppineet (niistä oli puhetta aiemmin) jatsikitaristit vuosikymmeniä sitten soittivat pelkästään muiden musiikkia. Mutta jotainhan sitä on tehtävä elättääkseen perheensä. Annetaan kitaransoitto sen vuoksi heille anteeksi.
Tsugu Way
17.03.2013 20:24:01
Päivän oon jauhanu kitaralla jatsia. Äsken löysin tosi mainion Bossa Jazz backin trackin. Sen päälle sain aikaisksi aika kipakkaa etäisesti jatsilta kuulostavaa sooloilua. Mutta kyllähän meni kuitenkin Cm-skaalan sahailuksi. Oisko mitään täsmä vinkkejä skaalojen, painotusten tai minkä vaan suhteen ajatellen tätä taustaa:
 
/ Cm7 / Cm7 / Fm7 / Fm7 /
/ Dm7b5 / G7alt / Cm7 / Cm7 /
/ Ebm7 / Ab7 / Dbmaj7 / Dbmaj7 /
/ Dm7b5 / G7alt / Cm7 / G7alt /
 
http://www.youtube.com/watch?v=Qn3Q6CuwzD8
Blues is allright!
antnis
17.03.2013 20:29:48
komero: Olisiko vaikkapa Esa Pulliaisen ollut parempi jättää soittaminen sikseen? Hyvin monet itseoppineet (niistä oli puhetta aiemmin) jatsikitaristit vuosikymmeniä sitten soittivat pelkästään muiden musiikkia. Mutta jotainhan sitä on tehtävä elättääkseen perheensä. Annetaan kitaransoitto sen vuoksi heille anteeksi.
 
Niin vissiin turha setä se Segoviakin kun ei kauheesti omia teoksiaan soitellut. Montgomerykin opetteli kaikki Christianin soolot ekana, hyi hyi.
mpekkanen
17.03.2013 21:08:13
komero: Olisiko vaikkapa Esa Pulliaisen ollut parempi jättää soittaminen sikseen? Hyvin monet itseoppineet (niistä oli puhetta aiemmin) jatsikitaristit vuosikymmeniä sitten soittivat pelkästään muiden musiikkia. Mutta jotainhan sitä on tehtävä elättääkseen perheensä. Annetaan kitaransoitto sen vuoksi heille anteeksi.
 
Pulliainen on kyllä siinä mielessä hieman huono esimerkki ,koska häneltä löytyy myös sitä omaa musiikkia/tuotantoa niin omilta kuin muidenkin levyiltä ja on muutenkin tehnyt omia versioita tutuistakin rautalanka biiseistä.
 
Aihe oli edellleenkin jazz musiikin aloittaminen ja sen oppiminen.
 
Kyllä yleensä jos hyvä kitaristi on niin kyllä hänellä on myös ihan oma tyylinsä soittaa se cover biisi ja se näkemys myös kuuluu siitä soitosta vaikka ei olisi oma kappale.
 
Nuotista nuottiin opettelulla on aika vähän tekemistä blues/jazz musan kanssa,tietysti tästäkin on joku erimieltä. saa myös olla. Blues ja jazz musan juttu ei kuitenkaan koskaan ole ollut eikä tule olemaan ulkoa opetellut pätkät jotka soitetaan niin rytmillisesti kuin melodillisestikkin aina samalla lailla. Puhumattakaan kokonaisista kappaleista.
Zeeboo
17.03.2013 21:13:44
/ Cm7 / Cm7 / Fm7 / Fm7 /
C-doorinen Melkein mitä tahansa Fm7 pohjaista
C-blues
 
/ Dm7b5 / G7alt / Cm7 / Cm7 /
kakkos viitonen Cmollille, ja käsittely sen mukaan
 
/ Ebm7 / Ab7 / Dbmaj7 / Dbmaj7 /
Tilapäinen modulaatio II-V;n kautta Db-duuriin, eli käsittely sen mukaan
 
/ Dm7b5 / G7alt / Cm7 / G7alt /
Sama II-V-I kuin edellä
White men can't Monk
baron
17.03.2013 23:56:28
 
 
Zeeboo: / Cm7 / Cm7 / Fm7 / Fm7 /
C-doorinen Melkein mitä tahansa Fm7 pohjaista
C-blues

 
Siinä vaiheessa kun uutta piisiä opettelee niin mä ainakin oon huomannut hyödylliseksi funktionaalisen sointu/harmonia-analyysin (tolppa-analyysin)
1. Jää piisi helpommin mieleen
2. Helppo/helpompi löytää sopivat asteikot.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
baron
18.03.2013 00:03:43 (muokattu 18.03.2013 00:14:09)
 
 
mpekkanen: Jollekin kitaran soittotaito tarkoittaa sitä että osaa soittaa muiden tekemiä kappaleita ja joillekkin taas sitä että osaa tehdä omaa musiikkia ja tulkita omia tunteita soittonsa kautta.
Itse olen sitä mieltä,että jos ensin mainittu on se miksi halutaan niin minusta silloin ei kannata hommata mitään soitinta.
Kyllä sen oman materiaalin tekeminen ja mahdollinen esittäminen täytyy olla se ensisijainen juttu,ainakin minun mielestä.

 
Nyt kyllä kirjoitat väärälle säikeelle: Jatsin ideahan on se että otetaan jonkun piisin sointukierto ja soolon aikana tulkitaan niin p-leesti omia tunteita ja tehdään ihan ikiomaa musaa.
Sillä ei ole suurta merkitystä otetaanko se sointukierto jostain stankusta vai sun ikiomasta hengentuotteesta.
Sitä paitsi Gershwinin "I Got Rhythm" piisin sointukiertoon on tehty satoja jazz-stankkuja ja melodia on vain väline jonka jälkeen päästään sooloilemaan.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Zeeboo
18.03.2013 06:37:41
baron: Siinä vaiheessa kun uutta piisiä opettelee niin mä ainakin oon huomannut hyödylliseksi funktionaalisen sointu/harmonia-analyysin (tolppa-analyysin)
1. Jää piisi helpommin mieleen
2. Helppo/helpompi löytää sopivat asteikot.

 
Totta. Ja näin toki itsekin olen näitä pähkännyt. Blue Bossa on tähän hommaan mukava analysoitava.
Tulokulmiahan tähän hommaan piisaa. Sattui hollille yksi mielenkiintoinen juutuupi pätkä toisesta stankusta:
http://www.youtube.com/watch?v=pj0uUDFIMbQ
White men can't Monk
mpekkanen
18.03.2013 06:53:01
baron: Nyt kyllä kirjoitat väärälle säikeelle: Jatsin ideahan on se että otetaan jonkun piisin sointukierto ja soolon aikana tulkitaan niin p-leesti omia tunteita ja tehdään ihan ikiomaa musaa.
Sillä ei ole suurta merkitystä otetaanko se sointukierto jostain stankusta vai sun ikiomasta hengentuotteesta.
Sitä paitsi Gershwinin "I Got Rhythm" piisin sointukiertoon on tehty satoja jazz-stankkuja ja melodia on vain väline jonka jälkeen päästään sooloilemaan.

 
Ilmaisin varmaan itseäni hieman huonosti. tarkoitin lähinnä näitä tabulatuureista opeteltuja juttuja jotka oikein hyvällä päivänä menevät niinkuin ne pitääkin,mutta samainen kaveri ei sitten osaa edes bluesia jammata yhdestä sävelestä.
Kyllähän muidenkin kappaleita voi opetella kun niistä tekee sellaisia versioita ,että ne kuulostavat omilta. Eihän siinä ole mitään järkeä että opettelee jonkun biisin ihan alusta loppuun ja mitään muuta ei sitten osaakkaan. jos se biisi menee niin rytmillisesti kuin melodillisestikkin aina samalla lailla,eli on jostain tabulatuureista opeteltu.
Kyllä minusta sekin kuulostaa aika omituiselta jos jonkun lähtökohta musiikin harrastamiselle on se ,että aion opetella kaikki artisti x:n biisit siltä ja siltä levyltä ja muuten ei mikään muu sitten kiinnostakkaan.
Siitä tulee mieleen vähän sama kuin opettelisi jotain kirjoja ulkoa. Jazz ja blues musaa ei minusta kannata opetella ollenkaan mistään tabulatuureista,ei ainakaa sooloja. Tällaisella opettelulla ei sitä paitsi olisi jatsin kanssa paljoakaan tekemista jos sitä kappaletta joskus pääsisi livenä soittamaan.
Karipiirto
20.03.2013 20:50:39
 
 
Kiitän tämän ketjun kirjoittajia myös omasta puolestani kun sattui silmään juuri sopivasti kun itse aloin kiinnostua aiheesta. Tosiaan alkuun tuntui noi ekan sivun kommentit täydeltä heprealta mutta parissa päivässä alkoi kummasti homma aukeamaan tässäkin luupäässä. :)
"If you're going to be crazy, you have to get paid for it or else you're going to be locked up." Hunter S. Thompson
Ahti Tuumiainen
23.03.2013 20:28:06 (muokattu 23.03.2013 20:30:29)
Minä tein omaa musiikkia niin kauan, kunnes opin soittamaan. Sitten kun alkoi oppia, niin ei tarvinnut enää tehdä omia biisejä. Kun osasi soittaa jo oikeaakin musiikkia. Ja sitten tajusin, että miksi helvetissä pitäisi tehdä lisää uusia kappaleita. Musiikkia on niin hiton helppo tehdä, varsinkin jatsia ja poppia. Ei tarvii kun ottaa pari riffiä ja tilutella siihen päälle jotain, niin siinä se on. Santanallakin on sellasia biisejä, missä on vaan joku yksi sointu ja komppi ja koko biisi on jotain tilulilua siihen päälle ja välillä hoilataan jotain siansaksaa tyyliin ''jingoo, laba laba!''.
Kefiiri
24.03.2013 10:02:07
komero: Hyvin kuvaavaa :D Kiitos lauantaiaamun piristyksestä! :)
 
Oikeasti mahtava kiteytys Santanan meiningistä =D
"Musiikki on ainut melu josta täytyy maksaa." -Alexandre Dumas
Ahti Tuumiainen
25.03.2013 08:48:50 (muokattu 25.03.2013 08:49:13)
Kuunnelkaa Wesmont Gomerya.
mattim
28.03.2013 06:37:34
 
 
Ahti Tuumiainen: Kuunnelkaa Wesmont Gomerya.
 
Wesmont Go Merry ?
Hynkel
31.03.2013 16:44:25
Täällä on paljon hyviä juttuja ja aika vähän osailua (mitä nyt yksi taas julistaa), mikä on hieno ja harvinainen homma jazzarien keskuudessa :)
 
Suosittelen komppaamisen opettelua ensin, harmoniasääntöjen opiskelua ja sointukäännösten ottamista haltuun. Tosiaan voi olla helpointa aloitella ihan bluesista ja alkaa maustamaan sitä jazz-kliseillä. Pikkuhiljaa jyvä löytyy. Ovatko sointuasteet tuttuja? Teorian kautta kannattaa ilman muuta lähestyä tätäkin, kuten mielestäni mitä tahansa hieman funtsimista vaativaa musiikkia.
 
Pitää myös kuunnella paljon musaa, ja muistaa nauttia uuden oppimisesta. Jazz on loputon suo, mutta sellainen kaunis aapasuo eikä mikään rämeikkö.
C'é solo un Capitano.
Tsugu Way
01.04.2013 10:03:54
Hynkel Belzepop: Tosiaan voi olla helpointa aloitella ihan bluesista ja alkaa maustamaan sitä jazz-kliseillä. Pikkuhiljaa jyvä löytyy. Ovatko sointuasteet tuttuja? Teorian kautta kannattaa ilman muuta lähestyä tätäkin.
 
Joo, bluesin lyhyt oppimäärä on aika hyvin hallussa. Ja sointuasteetkin ymmärrän. Mutta jatsin suhteen tasomittauksena kävi hyvin Viinikaisen Rytmi elää-kirja. Viikolla sen kirjastosta hain. Yritin soittaa sen mukana niitä harjoituksia/biisejä. Ei taittunut ainoakaan. Ei riittänyt tekniikka, rytmitaju eikä nopeus :-/
Blues is allright!
Forell
16.04.2013 23:27:31
Tsugu Way: Joo, bluesin lyhyt oppimäärä on aika hyvin hallussa. Ja sointuasteetkin ymmärrän. Mutta jatsin suhteen tasomittauksena kävi hyvin Viinikaisen Rytmi elää-kirja. Viikolla sen kirjastosta hain. Yritin soittaa sen mukana niitä harjoituksia/biisejä. Ei taittunut ainoakaan. Ei riittänyt tekniikka, rytmitaju eikä nopeus :-/
 
Hanki itsellesi Timo Ketolan, Kitaristin työkalupakki. Jazz-improa käsitellään melko perusteellisesti (ei valmiita vastauksia antaen ) vaan hyviä vinkkejä ja työkaluja oman soiton rakenteluun. Hyvään improvisointiin, moodien ja pentatonisten lisäksi tarvitset;
alt-, dimi-, puolidimi-, bebop-, harmoninen 5. ym... asteikkojen hallintaa. Saat oppaassa hyvän teorian lisäksi dvd-levyn, missä videoesitysten avulla käydään läpi asteikkojen rakentelua ym... Sitä hankintaa et kadu.
Begemoth
06.05.2013 10:48:21
Timo Ketolan Kitaristin työkalupakki-kirja/DVD on mainio opus. Suosittelen.
aasinhattu päähän ja selkä suorana kohti uusia nöyryytyksiä.
orfus
22.05.2013 00:47:29
Bert Ligonin Jazz Theory Resources vol. 1&2 tuli hankittua. Ja myöskin toi saman hepun Comprehensive technique for jazz musicians -harjotuskirja.
 
Teokset eivät ole millekään instrumentille erityisesti vaan yleisesti kaikille soittajille. Kirjaa lukiessa ja opiskellessa kehittyy monipuolisesti muusikkona, esim tällä hetkellä teen ear training -osiota eli harjoittelen laulamaan suoraan nuotista ja kirjoittamaan melodioita nuotille pelkän korvan avulla. Jazz ja muukin musiikki nyt vaan on paljon muutakin kuin "mikä skaala tähän sointuun" -tyyppisten kysymysten parissa näpräämistä: esimerkiksi kirjan ekat 50 sivua on omistettu jazzrytmiikalle. Tuntuu hyvältä mennä kunnolla "konepellin alle" eikä vain opiskella yksittäisiä skaaloja tms. Tähän mennessä ei tunnu siltä että kirja olisi liian "kovaa kamaa" vaan opetuksessa pysyy mukana ihan normaalilla teoriatietämyksellä.
 
Suosittelen kirjoja lämpimästi. Käsittääkseni yliopistotasoisen jazztutkinnon oppimäärä kahdessa kirjassa. Paljon parempi opiskella kirjasta jossa tieto on jäsenneltyä ja esitetty järkevässä järjestyksessä kokonaisuuksina kuin närppiä satunnaista tietoa sieltä täältä pitkin internetiä. Itsekin kahlailin Youtuben opetusvideoita mutta turhauduin liian demokraattiseen meininkiin: internetissä kuka tahansa turakainen voi esiintyä opettajana ja suoltaa dadaa kritiikkiin kykenemättömille opetuslapsille.
 
Tilasin kirjat Amazonista. Ehkäpä jostain Euroopasta löytyis myös niin ei tarttis tulleja maksella. Vissiin reilu kymppi piti maksaa neljästä kirjasta tullisedille. Kirjojen hinta parikymmentä dollaria kappaleelta, todella kohtuuhinta. Sivuja kuitenkin yhteensä varmaankin n. 700.
 
http://www.amazon.com/dp/0634038613 … ef=pe_175190_21431760_M3T1_ST1_dp_4
 
http://www.amazon.com/dp/0634038621 … ef=pe_175190_21431760_M3T1_ST1_dp_1
 
http://www.amazon.com/dp/0634001760 … ef=pe_175190_21431760_M3T1_ST1_dp_3
Put down your books and pick up a gun, we're gonna have a whole lotta fun!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)