Saappineste 12.02.2013 12:30:50 | |
---|
Meikästä tuo oli parin pyöräytyksen jälkeen aivan hyvä kappale. Ei millään muotua paras, mutta kuitenkin sellainen hyvän tuulinen. Onhan se huomattu että bändi osaa poppiakin vetää, niin miksipä sitä estämään. Kyllä sieltä se raskaampikin puoli vielä taittuu. |
Ragorn 12.02.2013 14:06:42 (muokattu 12.02.2013 14:07:29) | |
---|
Tuo Haloo Helsinkihän on loistava bändi. Ehkä olisi mielummin kuullut metalliversion, mutmut. |
Maailmanvalloitus alkakoon: Mokomaki Rupusaki 2013 kiertue starttaa toukokuussa Helsingistä ja päättyy Tokioon Metalliyhtye Mokoma lähtee toukokuussa keikalle Japaniin. Kyseessä on vuodesta 2005 järjestetty Finland Fest, joka kuuluu osaksi Music Finlandin Japanin vientikokonaisuutta. Metallimusiikin showcase-ilta Loud & Metal Attack järjestetään tänä vuonna Nightwishin Tokion keikan yhteyteen. Mokoman lisäksi sinne on tähän mennessä vahvistunut suomalaisesiintyjistä Jessica Wolff. Mokoman Japanin keikan buukkasi itse tapahtuman järjestäjä viime kesänä nähtyään Mokoman keikan Tuska Festivalin päälavalla viime kesänä. Kaveri saapasteli keikan jälkeen takahuoneeseen ja täräytti: You come to Japan. In May! Toki meillä oli alkuun vaikeuksia suhtautua heittoon vakavasti, mutta tässä sitä sitten mennään valloittamaan Japania. Eikä yhtään liian aikaisin. Helsinki-Tokio all night long!, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen. Mokomaki Rupusaki 2013-kiertue starttaa Helsingin Virgin Oilista 4. toukokuuta ja päättyy Tokioon 25. toukokuuta. Mokomaki Rupusaki 2013 kiertue 4.5. Helsinki, Virgin Oil 10.5. Turku, Klubi 11.5. Heinola, Tukkijätkä 25.5. Tokio, Shinkiba Studio Coast Mie oon vaan basisti... |
reaper666 26.03.2013 15:56:10 | |
---|
Mokoman Japanin keikan buukkasi itse tapahtuman järjestäjä viime kesänä nähtyään Mokoman keikan Tuska Festivalin päälavalla viime kesänä. ja tämä buukkaus sitten tapahtui varmaan viime kesänä? |
Jeszse 26.03.2013 16:05:51 (muokattu 26.03.2013 16:06:28) | |
---|
reaper666: ja tämä buukkaus sitten tapahtui varmaan viime kesänä? :---------------------------------------------------D Aika jepa. Eihän susta koskaan tiä vaikka olisit ollu tosissas. :) |
reaper666 26.03.2013 16:35:39 | |
---|
Jeszse: :---------------------------------------------------D Aika jepa. Eihän susta koskaan tiä vaikka olisit ollu tosissas. :) ai tuo oli siksi jeba koska ajattelit, että tosissani olisin pähkäillyt tapahtuiko tuo buukkaus viime kesänä? suorastaan älykkyyteni halveerausta :D |
Röntgen-Jeesus 04.08.2013 11:35:44 | |
---|
Oon pitäny Luihin ja Ytimiin- levyä aiemmin suorastaan ihan paskana. Viime aikoina on ollut kovassa kuuntelussa ja hyvä levyhän se on. Muutama täytebiisi mutta muuten sangen kova meininki. Viime yönä näin unta että kuuntelin Mokoman uusinta levyä. Biisit kertoi juopottelusta ja välillä laulettiin englanniksi jotain "everything is ok" :D. Nyt soi 180 astetta, saas nähdä muuttuuko mielipide tästäkin yhtä radikaalisti. Quru: Kaikki musiikki on ihan perseestä. |
janezki_ 25.09.2013 21:41:55 (muokattu 25.09.2013 22:40:11) | |
---|
Mie oon vaan basisti... |
Skebaholikko 01.10.2013 18:19:27 | |
---|
Oi fm tarjoilee juuri tällä hetkellä Korroosiossa Mokoma-spesiaalin, kun haastateltavana kitarismus major Kuisma Aalto. Turinaa eritoten lätkästä ja kyseenalaisista joukkueuskollisuuksista. Lisäksi toki raskasta parhautta musan osalta aina klo 20 asti! Audion lähteet: Pohjois-Karjalassa taajuudella 101,5 megahertsiä (kaapelitalouksissa 95,2) ja verkossa kautta maapallon: Nettiradio: http://oifm.fi//kuunteleTai samointein streamin url omaan soittimeen: http://media.streaming.fi:8000/oifm.m3uM.A.C.H.O. # 1
Don't break radio silence until they see this strike force.
"Wimpy, non-strike force person: How will I know?"
Because all fucking hell is going to break loose. |
Tumppa 12.11.2013 11:17:20 (muokattu 12.11.2013 11:18:47) | |
---|
Herätetääs tämä topic jälleen. Yksi-ep tosiaan julkaistiin viime perjantaina ja itse olen sen nyt muutaman kerran kuunnellut läpi ja hyvinhän nuo biisit toimivat. DVD:kin on kertaalleen katseltu ja ei se nyt mitään ihmeellistä tarjonnut, mutta ihan hyvä keikka oli ja näin pois päin. Ensi viikolla olisi Mokoma Oulussa, saisikohan sitä itsensä raahattua sinne... |
JohnJ 04.02.2015 12:45:31 | |
---|
Metal meets the bone!
M.A.C.H.O. #13 - JUU HÄV PIIN IREISD!!!1 |
pehko 04.02.2015 18:15:23 (muokattu 04.02.2015 18:26:25) | |
---|
eka biisi ja sen jälkeen pari muuta hyvää oli mut loppua kohden alkaa maistumaan puulta. vähän tämmöstä perus kamaa kliineillä lauluilla mitä on ollu pari viimestä levyä. EDIT: 'Pohja on nähty' on aika kova "Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
Hokkane 04.02.2015 20:54:45 | |
---|
Valtakunnassa kaikki hyvin, Mutta minulta puuttuisi rakkaus ja Pohja on nähty olivat ensivaikutelmalta parhaat. Eipä tule levyä ostettua näillä näkymin. Jotenkin Mokomat soundit ovat alkaneet ärsyttämään. Samalta kuullostaa joka levy... Mustien urkujen tahdissa polkee palkeita kanttori kuoleman |
reaper666 04.02.2015 21:03:44 | |
---|
Onko Kurimus ja Tämän maailman ruhtinaan hovi vinyyleillä mitään arvoa? Mulla olis kuuntelemattomina, enkä tykkää tästä bändistä juurikaan. Mutta en niitä jaksa myydäkkään jos ei niistä rahaa saa. |
pehko 05.02.2015 05:11:47 | |
---|
reaper666: Onko Kurimus ja Tämän maailman ruhtinaan hovi vinyyleillä mitään arvoa? Mulla olis kuuntelemattomina, enkä tykkää tästä bändistä juurikaan. Mutta en niitä jaksa myydäkkään jos ei niistä rahaa saa. hienoa logiikkaa tässä. miksi sulla ylipäätänsä on ne levyt? "Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
reaper666 05.02.2015 07:03:27 | |
---|
pehko: hienoa logiikkaa tässä. miksi sulla ylipäätänsä on ne levyt? sikäli sillä on merkitystä sulle, niin ostin ne joskus kaupasta. ja tarkoitin sitä, että en jaksa jonkun viiden euron takia pakkailla. |
Rhapa 05.02.2015 07:15:04 | |
---|
Hokkane: Valtakunnassa kaikki hyvin, Mutta minulta puuttuisi rakkaus ja Pohja on nähty olivat ensivaikutelmalta parhaat. Eipä tule levyä ostettua näillä näkymin. Jotenkin Mokomat soundit ovat alkaneet ärsyttämään. Samalta kuullostaa joka levy... Kuulin yhden biisin tuolta uutukaiselta ja sen perusteella pakko yhtyä tuohon jälkimmäiseen. Viime levy oli jo todella väsynyttä toistoa. Sydänjuuret taitaa olla tästä uudemmasta mokomasta ainoa skipale, joka on tehnyt vaikutuksen. |
Fantasmic 05.02.2015 20:03:57 | |
---|
Ei ole Mokomakaan aina osunut nappiin mutta jokaiselta levyltä on löytynyt hyvät hetket. Tämä on kokonaisuudessaan pyörähtänyt pari kertaa ympäri eikä se ainakaan huonoin levy ole. Takaisin elävien kirjoihin on helposti paras aloitus Mokoma-levylle ikinä ja ainakin Sinne missä aamu sarastaa on ihan loistava biisi. |
Boltsa 06.02.2015 07:40:54 | |
---|
Fantasmic: Ei ole Mokomakaan aina osunut nappiin mutta jokaiselta levyltä on löytynyt hyvät hetket. Tämä on kokonaisuudessaan pyörähtänyt pari kertaa ympäri eikä se ainakaan huonoin levy ole. Takaisin elävien kirjoihin on helposti paras aloitus Mokoma-levylle ikinä ja ainakin Sinne missä aamu sarastaa on ihan loistava biisi. Aikalailla samat ajatukset. Kolme ekaa biisiä aikalailla timanttia ja muutenkin hyviä biisejä useita levyllä parin kuuntelun perusteella. Paljon parempi tämä on kuin muutama aiempi Mokoma-levy. Boltsa |
Humanoid 06.02.2015 09:17:39 | |
---|
Kyllähän tämä toimii pitkästä aikaa. Poijjat vetelee taas dropped-D:stä enemmälti. |