Aihe: The Raveonettes (DK), to 7.3. Tavastia
1
Artemi
05.11.2012 10:20:51
THE RAVEONETTES ENSIMMÄISELLE KLUBIKEIKALLEEN SUOMEEN
To 7.3.2013 Helsinki, Tavastia
 
Garagea, shoegazea ja indierockia The Jesus and Mary Chainin ja The Velvet Undergroundin hengessä soittava The Raveonettes saapuu viimeinkin ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan viettävän ja syyskuussa uuden albumin julkaisseen tanskalaiskaksikon Euroopan-kiertue pysähtyy Tavastialla torstaina 7. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 7.marraskuuta.
 
Nykyisin Yhdysvalloissa vaikuttava The Raveonettes nousi maineeseen pian perustamisensa jälkeen 2000-luvun alussa. Ensimmäisillä julkaisuillaan Sune Rose Wagnerin ja Sharin Foon muodostama kaksikko tuli tutuksi tiukasta dogma-linjastaan: kappaleet saivat kestää korkeintaan kolme minuuttia, ne tuli kirjoittaa sovitussa sävellajissa ja symbaalien käyttöä piti välttää. Myöhemmillä julkaisuillaan The Raveonettes on luopunut rajoituksista ja laajentanut soundimaailmaansa esimerkiksi elektronisen musiikin suuntaan.
 
Syyskuussa Vice Recordsin (mm. Black Lips, Chromeo, Justice) kautta julkaistu kuudes The Raveonettes -albumi Observator on kerännyt edellislevyjen tapaan lähes varauksetonta ylistystä. Kalifornian musiikkiperinteestä innoitusta hakenut pitkäsoitto äänitettiin Los Angelesissa sijaitsevassa Sunset Sound -studiossa, missä myös levyä inspiroinut The Doors nauhoitti kaksi ensimmäistä albumiaan. Ajankohtaisen albumin tuotannosta vastasi muun muassa Blondien kanssa työskennellyt ja I Want Candy -hitin kirjoittanut Richard Gottehrer.
 
Suomalaisyleisön pitkä odotus päättyy maaliskuussa, kun yhtye soittaa ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa. Aikaisemmin The Raveonettes on vieraillut maassamme ainoastaan kesän 2003 Provinssirockissa sekä salakeikalla VR:n Makasiineilla syksyllä 2005.
 
LIPUT:
Myyntiin ke 7.11.2012 klo 9.00
- 24 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
- 26 EUR ovelta
 
THE RAVEONETTES (DK)
Jumalaisinta tänä vuonna kuultua kitarapoppia, 9/10 Sue
Observator tuo mieleen the xx:n ja Chromaticsin kaltaiset tunnelmilla pelaavat nykypopin minimalistit, 85/100 NRGM.fi
Surumielinen kokonaisuus kuulostaa narkoottiselta päiväunelta, 4/5 Rumba
Marrying vintage rocknroll with forward thinking electronics..charming, dexterous and completely compelling, 4/5 Q Magazine
Contains the band's most focused songwriting since the last album Gottehrer produced, 2005's Pretty In Black, 4/5 Alternative Press
 
urlwww.theraveonettes.com/url_
urlwww.facebook.com/theraveonettes/url_
urlwww.tavastiaklubi.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Artemi
07.11.2012 11:22:36
Liput myynnissä!
 
urlhttp://www.tiketti.fi/The-Raveonett … vastia-klubi-Helsinki-lippuja/17800/url
 
The Raveonettes-"She Owns The Streets":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=zGBLKevkdUw/url
 
The Raveonettes-"Attack Of The Ghost Riders":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=1gQEvupSrRY/url_
Artemi
19.12.2012 16:39:55
Black Lizard lämmittelee!
 
urlhttp://www.facebook.com/blacklizardmusic/url_
Artemi
03.03.2013 18:27:16
Torstaina Tavastialla! Lippuja saatavilla enää rajoitettu määrä joten kipinkapin Tikettiin jos mielii keikalle tulla!
 
The Raveonettes-"Love In A Trashcan":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=mRUqpgg-8Ps/url_
 
The Raveonettes-"That Great Love Sound":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=Akl3k1kcPvY/url_
 
Black Lizard-"Love Is A Lie":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=nhBd-10Y-0c/url_
 
Black Lizard-"Dead Light":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=yjcmpMk46gk/url_
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)