Rock, pop, alternative ›

Alkuajoista:
John oli taustaltaan ylempää luokkaa kuin Paul. 50-luvun englannin elämää erittäin paljon määrittävä asia. Siis se mistä tulet, ei se mikä olet. Johnia varoiteltiin sekaantumasta alempiin yhteiskuntaryhmiin ja Paulille sanottiin että tuon (John) kanssa joudut vaikeuksiin.

lööperi: Alkuajoista:
John oli taustaltaan ylempää luokkaa kuin Paul. 50-luvun englannin elämää erittäin paljon määrittävä asia. Siis se mistä tulet, ei se mikä olet. Johnia varoiteltiin sekaantumasta alempiin yhteiskuntaryhmiin ja Paulille sanottiin että tuon (John) kanssa joudut vaikeuksiin.
 
Oliks tää nyt taas sitä lööperiä?

velipesonen: Oliks tää nyt taas sitä lööperiä?
 
Miten niin taas?

lööperi: Miten niin taas?
 
Joku toinen tuossa aiemmin taisi keksiä kysyä samaa. Onhan se ihan totta että John oli lähinnä alempaa keskiluokkaa ja Paul ylempää työväenluokkaa, George alempaa työväenluokkaa ja Ringo sitä kaikkein alinta työväenluokkaa.
 
Paulin työväenluokkaisuus on tosin kaksipiippuinen juttu koska hänen kotinsa oli erittäin valveutunut ja isän ammatti oli puuvillakauppias, puoliammattimainen jazzmuusikko, bändiliideri. Paul kävi lukiota. Kuitenkin asuivat kunnan vuokralla joten kai ne sitten työväkeä oli. Mutta toisaalta syy kunnan vuokralle jäämiseen saattoi olla Paulin ja Miken äidin kuolema ja siitä aiheutunut tulotason keveneminen.

velipesonen: Joku toinen tuossa aiemmin taisi keksiä kysyä samaa. Onhan se ihan totta että John oli lähinnä alempaa keskiluokkaa ja Paul ylempää työväenluokkaa, George alempaa työväenluokkaa ja Ringo sitä kaikkein alinta työväenluokkaa.
 
Paulin työväenluokkaisuus on tosin kaksipiippuinen juttu koska hänen kotinsa oli erittäin valveutunut ja isän ammatti oli puuvillakauppias, puoliammattimainen jazzmuusikko, bändiliideri. Paul kävi lukiota. Kuitenkin asuivat kunnan vuokralla joten kai ne sitten työväkeä oli. Mutta toisaalta syy kunnan vuokralle jäämiseen saattoi olla Paulin ja Miken äidin kuolema ja siitä aiheutunut tulotason keveneminen.
 
Olikos tämä asiaa vai jotain ihan puutaheinää? Niin et sitten pystynyt osoittamaan että kirjoitin jotain väärää. Ei kannata tuomaroida jos ei ole perusteita.
Enkä kyllä ymmärtänyt ketjussa aiemmin sormusen kommenttia.

lööperi: Olikos tämä asiaa vai jotain ihan puutaheinää? Niin et sitten pystynyt osoittamaan että kirjoitin jotain väärää. Ei kannata tuomaroida jos ei ole perusteita.
Enkä kyllä ymmärtänyt ketjussa aiemmin sormusen kommenttia.
 
Niin en pystynytkään osoittamaan mutta jos tarkkoja ollaan en yrittänytkään osoittaa enkä alun perinkään muuta kuin kysynyt että olikos tämä nyt taas sitä lööperiä. Huumorini liikunnee turhan matalalla tasolla jotta sitä kaikki ymmärtäisivät.

velipesonen: Jo Beatles-aikaan äijien yhteistyö kulki siten että Macca ajoi St. John's Woodista Lennonille Kenwoodiin eli Lennon lymyili paikoillaan, mitä nyt kavereiden kanssa poistui silloin tällöin Rollsilla kaupunkiin vetämään perseet, eli eli täysin tavanomaista nuoren esikaupunkilaisisän elämää (automerkkiä lukuunottamatta). Ringolla ja Georgella oli sama asumismuoto mutta John oli ainoa joka mökkiytyi.
 
Mielenkiintoista että biisinkirjoittaminen siirtyi kiertuieilta Lennoneille Rubber Soulin aikoihin eli juuri silloin kun Norman Smith alkoi viihtyä bändin sessioissa aiempaa huonommin, on todennut aiheesta että Rubber Soulia äänittäessä aikaisempi veljeyden ja yhteisyyden tunne oli tiessään ja että erityisesti Lennonin ja McCartneyn välillä oli pientä kärhämää.
 
On väitetty että Lennon olisi ollut Maccalle kateellinen tämän elämäntyylistä mutta olisiko se vähän liioittelua, pystyihän hän itsekin lapsestaan huolimatta elämään kuten itseään huvitti, Cyn ei ollut käsittääkseni mikään pirttihirmu. Tai ehkä John vain kaipasi pirttihirmua ja lopulta saikin.
 
No hyvä oli, että Paul ajoi Kenwoodiin, Lennonhan oli surkea kuski!
Ja Paulhan asui Asherien "nurkissa", niin Lennonien talon musiikkihuoneessa oli vapaampaa luoda. En ole muuten k.o. huoneesta nähnyt kuin yhden kuvan, liekö useampia olemassakaan?

Calliope: No hyvä oli, että Paul ajoi Kenwoodiin, Lennonhan oli surkea kuski!
Ja Paulhan asui Asherien "nurkissa", niin Lennonien talon musiikkihuoneessa oli vapaampaa luoda. En ole muuten k.o. huoneesta nähnyt kuin yhden kuvan, liekö useampia olemassakaan?
 
St. John's Woodissa osoitteessa 7 Cavendish Avenue on Paulin oma talo, jota ensin romontoitiin ja johon hän muutti Ashereilta keväällä 66. Ashereiden talo on Marylebonessa osoitteessa 57 Wimpole Street.
 
En minäkään muista nähneeni kuin tuon yhden kuvan enkä ihan muista edes missä kirjassa.

Mulla on lainassa Pepe Willbergin urasta kertova kirja "Kai vielä muistat sen".
Pepe muistelee;
"Eräs kaverini oli käynyt Lontoossa kesällä 1963 ja tuonut sieltä mukanaan Beatlesien ensimmäisen LP:n, "Please please me". Kuuntelimme sitä ja olimme aivan ihmeissämme, miten bändillä saattoi olla niin huonot kitarasoundit! (Kirjoittajan huom. Hetken aikaa Beach Boysissa soittanut David Marks myös hämmästeli Beatlesien "kuivaa" kitarasoundia)
Heillä kun ei ollut soitossaan minkäänlaista kaikua, johon olimme Shadows-biiseissä tottuneet. Kaverimme kertoi bändin kuitenkin olevan aivan järjettömän suosittu Englannissa. Hieman hämmentyneinä jatkoimme levyn kuuntelemista, ja kun "Twist and shout" alkoi vähän myöhemmin soida radiossa, meillä oli tavallaan jo valmius napata se välittömästi ohjelmistoomme."
Beatles aiheutti myös toisen ongelman; jonkun bändistä oli ruvettava laulamaan! Keikoista oli muuten turha unelmoida. Pepe ryhtyi sitten laulamaan, koska soitti komppikitaraa, kukaan ei kysynyt halusiko hän tai edes osasiko.
Islandersin jäsenet muuten soittivat Höfnerin kitaroita.

Tässä varmaan tarkoitetaan nauha- tai kiekkokaiun eli viivelaitteen efektiä mikä on tietysti Shadowsille ja monelle muulle rautsikkatähdelle tunnusomainen. Mutta esim. Venturesilla ei sitä kauheasti tainnut olla. Euroopassa kuitenkin juuri Sadows loi sen formaattisoundin mitä kaikki kopsivat mutta Beatleshan oli siitä kokonaan ulkona, niiden soundit juontuvat 50-luvun lauletusta rock'n'rollista ja countrysta.
 
Voin kyllä kuvitella että Please Please Me:n skittasoudi on saattanut kuulostaa jotenkin kömpelöltä tai oudolta näiden sliipattujen Hank Marvinien rinnalla. Beatlesin kitarasoundi on hyvin maanläheinen ja melkein rujo. Mikään kaiuton levyhän Please Please Me ei todellisuudessa ole, mutta se kaiunta ei ole sitä sliipattua ja puleerattua ja designattua osastoa vaan enempi preerialta kotoisin.

velipesonen: Tässä varmaan tarkoitetaan nauha- tai kiekkokaiun eli viivelaitteen efektiä mikä on tietysti Shadowsille ja monelle muulle rautsikkatähdelle tunnusomainen. Mutta esim. Venturesilla ei sitä kauheasti tainnut olla. Euroopassa kuitenkin juuri Sadows loi sen formaattisoundin mitä kaikki kopsivat mutta Beatleshan oli siitä kokonaan ulkona, niiden soundit juontuvat 50-luvun lauletusta rock'n'rollista ja countrysta.
 
Voin kyllä kuvitella että Please Please Me:n skittasoudi on saattanut kuulostaa jotenkin kömpelöltä tai oudolta näiden sliipattujen Hank Marvinien rinnalla. Beatlesin kitarasoundi on hyvin maanläheinen ja melkein rujo. Mikään kaiuton levyhän Please Please Me ei todellisuudessa ole, mutta se kaiunta ei ole sitä sliipattua ja puleerattua ja designattua osastoa vaan enempi preerialta kotoisin.
 
Minun mielestäni George Harrisonin, George Martinin ja Paul McCartneyn kontribuutio sähkökitara-saundeihin oli kokonaisuutena melko ohut. Alkuaikojen kitarasaundi oli pitkälti Lennonin jämäkän komppikitaroinnin kannattelemaa.
 
Vaikka sähkökitaraosastolla oli omat hetkensä (vaikkapa Hard Day's Night), niin ainakin Revolveriin asti sähkökitarasaundit olivat pahimmillaan todella epämääräisiä, esimerkiksi McCartneyn sooloilu Help!illä ja Rubber Soulin What Goes On'in kummallinen komppikitararaidalla.
 
Harrison ja Martin onnistuivat paljon paremmin akustisilla kitaroilla ja hienoimmat beatles-sähkis-saundit ovat melko suoraan Byrdsiltä (Itse Byrdsin alkuaikojen levyt tosin ovat saundillisesti aika hirveitä, koska musiikki on kylvetetty jenkkityyliin muodottomaksi mössöksi tolkuttomalla kaiuttamisella)
 
Loppuaikoina, ja sitten yhtyeen hajottua kaikki, ehkä nyt kuitenkin McCartneyä lukuunottamatta, olivat jo maailmanluokan sähkökitaristeja. Esimerkiksi Lennon on todella hienossa vireessä Yoko Onon soololevyllä Plastic Ono Band ja Harrison on todella upea Lennonin Imaginella. Näkemys kehittyi pikku hiljaa opiskelemalla muiden kehittämiä juttuja, mutta tällä osa-alueella beatlet itse eivät aina häikäisseet. Lennonin roolia omaperäisenä ja energisenä kitaristina haluaisin silti korostaa.

GiovanniDiRondo: Vaikka sähkökitaraosastolla oli omat hetkensä (vaikkapa Hard Day's Night), niin ainakin Revolveriin asti sähkökitarasaundit olivat pahimmillaan todella epämääräisiä
 
Minä olen kyllä eri mieltä. Minusta ne kitarasoundit siinä Revolverista lähtien alkoivat olla melko tavanomaisia. Sitä ennen oli se Beatlesin omaleimainen soundi, jolla on kyllä tosi vaikeaa kuulostaa hyvältä. Vaatii paljon harjoitusta ja soittotaitoa. Ei anna mitään virheitä anteeksi.

StJerky: Minä olen kyllä eri mieltä. Minusta ne kitarasoundit siinä Revolverista lähtien alkoivat olla melko tavanomaisia. Sitä ennen oli se Beatlesin omaleimainen soundi, jolla on kyllä tosi vaikeaa kuulostaa hyvältä. Vaatii paljon harjoitusta ja soittotaitoa. Ei anna mitään virheitä anteeksi.
 
Voxin AC30:iä on sanottu vahvariksi joka ei anna soittomokia anteeksi ja niillähän Beatlet vetivät pitkälti rankimmat livevuodet '63-'64.

StJerky: Sitä ennen oli se Beatlesin omaleimainen soundi, jolla on kyllä tosi vaikeaa kuulostaa hyvältä.
 
Tässä taitaakin olla perimmäinen syy siihen, että melko harvoin ne Harrisonin jutut hyvältä kuulostivatkaan. Terävän raakkuva sointiväri ja kankean kovakourainen soittotuntuma ovat ajoittain sietämättömän kömpelö yhdistelmä.
 
http://www.youtube.com/watch?featur … player_embedded&v=rVYuGVdGhhE#!
 
Ajan kuva tai ei, mutta kyllähän tuokin nyt perkele on kuin raapisi liitutaulua hampailla.

Minun käsittääkseni Harrison oli laiska harjoittelemaan, oli lähinnä opetellut muutaman keskeisen rock and roll - kitara-lickin ja pyöritteli niitä sitten biisistä toiseen. Joskus hänen soittotyylinsä on jopa vaivaannuttavan toisteista.
 
Kyllähän nyt 50 luvun rock and roll-levyjen kitaristit on taidoiltaan ja saundeiltaan ihan eri tasoa.
 
George Martinin kärsivällisessä ohjauksessa hän pystyi samaan aikaan hyvinkin nautittavia melodisia soolokitarointeja, mutta tämän tason yhtyeessä soittavaksi hänen asenteensa oli kaiken kaikkiaan vähintään arveluttava.
 
Mutta ilmeisesti George innostui kitaran soitosta sitten jossain vaiheessa (sitten kun sitar ei enää innostanut) ja pääsi tosiaan huikealle tasolle sitten myöhemmin.
 
Klassista kitaraa hän ei oppinut harjoittelusta huolimatta käytännössä lainkaan, ainakaan häntä opettaneen Klaus Voormannin mielestä.
 
Harrisonin asenne otti McCartneyä niin paljon päähän, että hän sanoi rumasti ja Harrison heitti jossain vaiheessa studioreissulla jopa kitaran nurkkaan.

Pepperin aikaanhan tuo jo alkoi olla sitä että Paul veti soolot heti kun silmä vältti ja tuottaja sekä insinööriarmeija olivat tyytyväisiä ratkaisuun. Mutta kyllä Georgen vanha soittotyyli ja soundi on nähtävä osana kokonaisuutta, kyllä se beat-aikojen George-soundi lisää eikä vähennä musan energisyyttä. Kyllä se bändin kokonaisuus mikä ilmenee vaikkapa Washingtonin-keikalla helmikuulla 1964 on aivan tajuton.

StJerky: Kyllä. Jostain syystä kääntyi George-kritiikiksi edellinen postaukseni joidenkin mielissä vaikka ei ollut tarkoitus.
 
Mikäli minuun viittaat, en ajatellut hetkeäkään sinun kritisoivan Harrisonia. "Tässä taitaakin olla perimmäinen syy" oli osaltani puhdasta irvailua.

Aikoinaan "sosialisoin" mua jonkin verran vanhemmalta veljeltäni hänen The Beatles -collegepuseronsa. Onko moisilla minkäänlaista keräilyarvoa, vai heitänkö suosiolla takkaan?

akuankkakomppi: Aikoinaan "sosialisoin" mua jonkin verran vanhemmalta veljeltäni hänen The Beatles -collegepuseronsa. Onko moisilla minkäänlaista keräilyarvoa, vai heitänkö suosiolla takkaan?
 
Palauttaminen veljelle ei tule kysymykseen?