Kitarat: kitarakamat ›

h.e.k.a: Voisitteko valaista tyhmää, miten pelkällä soittamisella saadaan kitara tähän kuntoon ?...
 
No joo, soittamalla ja elämällä sen soittimen kanssa. Tuohon aikaan soittimet - varsinkin F- ja G-soittimet - olivat oikeaa arvotavaraa jota ei tieten tahtoen ulkonäkösyistä alettu pieksämään. Tuossa aikaisemmin viitattiin Röörin railakkaaseen perspiraatioon soiton aikana, ja pari kertaa äijän lauteilla nähneenä uskon kyllä kitaran saaneen joka keikalla lotrakkaan hikikylvyn. Oliskohan hien seassa ollut lisäliuottimia, kun kaverin elämäntapa oli jokseenkin kostea. Oli miten tahansa, niin soittimen varsinaisen käyttötarkoituksen mukaisissa kinkereissä pitkän ajan kuluessa lakat ja metallien pinnotteet ovat kyytiä saaneet.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että tehdasrelikoitujen soittimien uskottavuusarvo on suunnilleen sama kuin siirtokuvatatuoinneilla ;)

Zeeboo:Ja edelleen olen sitä mieltä, että tehdasrelikoitujen soittimien uskottavuusarvo on suunnilleen sama kuin siirtokuvatatuoinneilla ;)
 
... Aika urpo saa olla jos joku hommaa relikin jonkun uskottavuuden vuoksi
 
/s

svilo: ... Aika urpo saa olla jos joku hommaa relikin jonkun uskottavuuden vuoksi
 
/s
 
Totta. Ja mitä tuohon soittajan uskottavuuteen tulee, niin eikö se hankita soittamalla eikä kitaroilla? Jos vaikkapa Heikki Silvennoinen soittaisi Bilteman maalilla ja höylällä relikoidulla Harkey Benton -kitaralla niin olisiko hän vähemmän uskottava?
 
En kyllä oikein ymmärrä koko uskottavuutta jos puhutaan soittajista tai ihmisistä ylipäätään - onko se sitä, että jos on "uskottava", niin sitten ko. tyypin soitosta on lupa tykätä ja jos taas ei ole uskottava, niin ei parane kertoa julkisesti tykkäävänsä vaikka soitto kuulostaisi kuinka pirun hyvältä tahansa? Vai onko se sitä katu-uskottavuutta? Soiton tai musiikin "uskottavuuden" jotenkin ymmärrän, mutta siihen ei kait liity kitarat tai vaikkapa tatuoinnit ja naisten lukumäärä mitenkään.
 
Itse en aiemmin oikein ymmärtänyt sitä relikointia, mutta sitten satuin kaupassa testaamaan hemmetin rumaa relicoitua teleä ja soittotuntuma oli aivan mahtava. Ostin sen kitaran. Kaula on jotenkin niin loistavalla tavalla kulutettu, että se vaan tuntuu "oikealta". Sitten aloin ymmärtämään sitä touhua, mutta vähän turhan överiksi esim. Fenderin CS:n reliikit monesti on laitettu. Olis mukava jos löytyis enemmän sellasia "lähinnä kaula" -reliikkejä.

Kun straton lakat on kulutettu puhki pleksin alta, alkaa uskottavuus olla heikoissa kantimissa.

h.e.k.a: Voisitteko valaista tyhmää, miten pelkällä soittamisella saadaan kitara tähän kuntoon ?
 
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/b3/Drnxh_RG_SC1961.jpg
 
En laske soittamiseksi treeniksellä/keikoilla/keikkabussissa tapahtuvaa kitaran huonoa käsittelyä, säilytystä ojanpohjalla useiden päivien ajan tai muita soittamisen ulkopuolella tapahtuvia aktiviteetteja...
 
No siis tuollainen kokonaisvaltainen lakkapinnan poistaminen soittamalla vaatii tietysti hyvin resonoivan kitarayksilön. Kieliä rämpytettäessä bödy tunnetusti resonoi ja kyllähän ne lakat sitten ajan oloon ropisee lattialle tota.

Old Joe: Kun straton lakat on kulutettu puhki pleksin alta, alkaa uskottavuus olla heikoissa kantimissa.
 
Mikkejä vaihdettu ahkerasti?

Old Joe: Kun straton lakat on kulutettu puhki pleksin alta, alkaa uskottavuus olla heikoissa kantimissa.
 
Vähän sama kun kolhusta voi päätellä millä työkalulla se on tehty.

Zeeboo: Joskus mietin, että milloin aletaan myydä valmiiksi ruostuneita autoja railakkaaseen ylihintaan.
 
Kyllähän näitä löytyy. Yleensä nettiautossa tunnistaa sanoista JA TÄMÄ ON SUOMI AUTO.

Onkohan noilla tehtailla relikointisimulaattoreita tai vastaavia käytössä: Kitaroita joiden runkoon on vedetty päälle vain yksi ohut kerros maalia, ja jotkut halpatyövoimaa edustavat soittajat rämpyttävät niitä putkeen 24h. Sitten katsotaan mistä maalit ovat kadonneet ja tuotantomallit turmellaan syntyneen tutkimusdatan perusteella. Noin saadaan realismia peliin...
....
 
Kukin tyylillään, mutta vaikka Ace Frehley onkin minulle jonkinlainen nuoruuden idoli, niin en silti ostaisi tämmöistä valmiiksi turmeltua LP:tä:
 
http://www.themusiczoo.com/images/1 … dokan_74_Aged_ACE_FREHLEY_052_b.jpg
 
Jos jonkun on turmeltava soittimeni, niin kyllä se on mieluiten minä itse...

Ei voi mittää, mutta kyllä meikäläinen tykkää relikoiduista soittimista, JOS relikointi on tehty tyylillä ja hyvin, kuten tuo Kitarapajan Strato. Patinassa on tiettyä karismaa ja monesti nuo tuntuvat käteenkin paremmilta kuin upouudet kiiltävälakkaisuudessaan nahkeat skebat.

Terry Pantheras: Ei voi mittää, mutta kyllä meikäläinen tykkää relikoiduista soittimista, JOS relikointi on tehty tyylillä ja hyvin, kuten tuo Kitarapajan Strato. Patinassa on tiettyä karismaa ja monesti nuo tuntuvat käteenkin paremmilta kuin upouudet kiiltävälakkaisuudessaan nahkeat skebat.
 
Tuolta torilta löytää kevyesti luomurelikoituja kitaroita huomattavasti huokeammalla kuin Fenderin CustomShopista. Minustakin relikointi on makea kitarassa kuin kitarassa, mutta elämä on tolppaporaa parempi relikoija (se on niinkö autenttisempi).
 
Tehdasrelikointiin en ole vielä oikein oppinut suhtautumaan, mutta kieltämättä Fender Roadworm on ihan perhanan hyvä skeba ja on se kyllä aika makea. Toisaalta jos kitara on heavyrelokoitu eli se pysyy kasassa lähinnä roudarin teipillä ja syljellä, niin ehkä tehtaalla paskottu soitin on vakuuttavampi (se on kuitenkin soittamiseen tehty eli mitään elintärkeää ei olla rikottu tai jos ollaan niin se on ammattitaidolla korjattu). Toisaalta keikkabussin alle jäänyt kitara joka toimii teipillä ja kananlannalla, on käytännön elämän armottomat testit jo läpäissyt.
 
Oma reliikkimaku menee siinä että metalliosien himmeneminen ja lakkapinnan mattaisuus ja muutamat pintaskrubut ovat sympaattisia, mutta soittimessa arvostan toiminnallista moitteettomuutta.

Ei muuta kun polttolamput kehiin ja relikoimaan, miksi pelleillä pikku kolhuilla kun homman voi tehdä kunnolla ja näyttävästi http://www.google.com/imgres?imgurl … oF4&ved=0CC8Q9QEwAQ&dur=657
 
Nuotiokitara saisi aivan uuden merkityksen...ja mikäs sitä olis savunhajuiselle pelillä soitellessa vaikkapa "smoke on the wateria"...

Ostin viime syksynä kaksi CS relic-stratoa, ja ne on molemmat parhaita stratoja, mitä olen käsissäni pitänyt. Ne on loistavia soitettavia, niissä on hyvä soundi, ne pitävät hyvin vireen, niissä on fiilistä, ne tuntuvat, näyttävät ja jopa tuoksuvat hyvältä. Onko esim. tuo 62 relic nyt niin kauhean näköinen?
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/108195.jpg
 
Mulla on myös relikoimattomia kitaroita, esim. American Series strato, jota en ole noin puoleen vuoteen soittanut juuri lainkaan. Aina vain käteen tarttuu jompi kumpi reliceistä. Tuo American Series on painava ja tuntuu suoraan sanoen kuolleelta muovimöhkäleeltä CS stratoihin verrattuna. Aiemmin olen ajatellut, että se on ihan mukava kitara, kun en paremmasta tiennyt. Oliskohan Custom Shop sittenkin tehnyt jotain oikein?

stratomaster: Onko esim. tuo 62 relic nyt niin kauhean näköinen?
 
Hieno kitara, joka varmasti _tuntuu_ näpeissä hyvältä juurikin relicöinnin vuoksi.
 
Veikkaanpa silti, että Custom Shop saisi halutessaan saman tatsin myös kitaraan, joka ei ole visuaalisesti kulunut/kolhittu. Itse en ainakaan ole koskaan kokenut, että kolhut eripuolilla runkoa tai esim. kaulan lavassa _tuntuisivat_ soitettaessa mitenkään. Yleinen pintakäsittely (kaulan takaa ja otelauta, rungon pinta) sen sijaan tuntuu.
 
Mun oma tele oli muovin peitossa edestä ja takaa (ja sen tunsi kokoajan), mutta parin päivän pintakäsittely projektin jälkeen se _tuntuu_ nyt tosi soitetulta, mutta ilman kolhuja, naarmuja, yms. visuaalista keinotekoista kulumista.

stratomaster: Ostin viime syksynä kaksi CS relic-stratoa, ja ne on molemmat parhaita stratoja, mitä olen käsissäni pitänyt. Ne on loistavia soitettavia, niissä on hyvä soundi, ne pitävät hyvin vireen, niissä on fiilistä, ne tuntuvat, näyttävät ja jopa tuoksuvat hyvältä. Onko esim. tuo 62 relic nyt niin kauhean näköinen?
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/108195.jpg
 
Mulla on myös relikoimattomia kitaroita, esim. American Series strato, jota en ole noin puoleen vuoteen soittanut juuri lainkaan. Aina vain käteen tarttuu jompi kumpi reliceistä. Tuo American Series on painava ja tuntuu suoraan sanoen kuolleelta muovimöhkäleeltä CS stratoihin verrattuna. Aiemmin olen ajatellut, että se on ihan mukava kitara, kun en paremmasta tiennyt. Oliskohan Custom Shop sittenkin tehnyt jotain oikein?
 
Siinä on hieno esimerkki tyylikkäästä relicistä. Ottaisin tuollaisen karjuen ihan milloin tahansa.

AKWM: Siinä on hieno esimerkki tyylikkäästä relicistä. Ottaisin tuollaisen karjuen ihan milloin tahansa.
 
Ilman muuta. Oma relic-kammo kohdistuu niihin taltalla ja vasaralla hakattuihin ja sliipattuihin. Upea kitara, huh!

http://i2.photobucket.com/albums/y47/deucecoupe91/010-1.jpg
 
Hyi helevata :/

the-Antero: http://i2.photobucket.com/albums/y47/deucecoupe91/010-1.jpg
 
Hyi helevata :/
 
Mulla oli joskus tuosta se arvokkaampi ja "puisempi" versio, gl-56. https://lh3.googleusercontent.com/- … AAMUo/fDp6boamqCM/s512/IMG_1628.jpg
 
Yksi parhaista, ellei paras strato, joka on mulla käynyt. Tuo on siinä mielessä erilainen reliikki, että se ei ole reliikki. Se on Yrjön signature-kitara, joka matkii ulkonäöllisesti esikuvaansa, mutta ei yritä näyttää vanhalta. Eli siinä ei ole pinnassa mitään skraaduja (jaa, oliskohan siellä persiipuolella pari vetoa ollut?), se ei ole soitetun näköinen jne.

Mulla on toi LTD.... ja on hintaisekseen silmittömän hyvin soiva ja soitettava strato. Ehdotonta kärkieliittiä n. 300e hintaluokassa. Vakavaan musiikin tekemiseen sopiva väline. Mutta ei noita missään tapauksessa kannata ostaa, koska rumia ;)