Laulava Kylätohtori 26.01.2013 11:04:27 | |
---|
Kefiiri: Tökerösti tehty tatuointikin on kiusallisen näköinen. Ja kyllä joku relicoi oman naamansakin siten, että näyttää 40 vuotiaana 60-70 vuotiaalta... Onko siinä sitten mitään järkeä? Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. |
joku muu sikko 26.01.2013 11:28:50 | |
---|
terolt: Olen ollut likimain yhtä kauan samaa mieltä. Mutta, taannoin hommasin ESP Eclipsen Distressed värillä. Se vaan jotenkin heti tuntui omalta ja relic näyttää sopivan oikeasti lookiin. Monista reliceistä poiketen, tuossa ei ole ollut missään vaiheessa kiiltävää mustaa pintaa ja että siihen vain oltaisiin tökätty sillä taltalla, vaan kaikki on mietitty maalipinnasta lähtien. Sekin on jo mukavan "vintage". Tokihan se on "vähän teennäistä" kun noiden rosojen päälle on kuitenkin lopuksi vedetty vielä se lakka. Mutta tuo kitara hieman muutti käsitystäni Reliceistä. Pahoittelut =) Ai saatana.. hyvän pelin ostit. Erittäin maukas tapaus.. Ihastuin itsekin tuohon malliin heti paikalla Musamaailmassa kun kokeilin. Noita ei vaan juurikaan liiku käytettynä, niin päädyin itse nuukuuttani siihen perus Eclipseen eikä se nyt tietenkään juuri huonompi ole, tuntumaltaan mutta jos vierekkäin vertailee niin kyllä Distressed mallin tuntuma on minusta vieläkin hitusen parempi. |
balanced1 26.01.2013 11:36:05 | |
---|
|
RamoQ 26.01.2013 12:15:55 | |
---|
Nostalgia on vanhojen ihmisten heroiinia. |
FensonGibder 26.01.2013 14:41:12 | |
---|
Riffi, nyt. |
terolt 26.01.2013 20:14:40 | |
---|
joku muu sikko: Ai saatana.. hyvän pelin ostit. Erittäin maukas tapaus.. Ihastuin itsekin tuohon malliin heti paikalla Musamaailmassa kun kokeilin. Noita ei vaan juurikaan liiku käytettynä, niin päädyin itse nuukuuttani siihen perus Eclipseen eikä se nyt tietenkään juuri huonompi ole, tuntumaltaan mutta jos vierekkäin vertailee niin kyllä Distressed mallin tuntuma on minusta vieläkin hitusen parempi. Kieltämättä sitä huomaa pitkästä aikaa hymyilevänsä kunnolla kun soittaa. Voisin oikeastaan kirjoittaa tuonne I killed GAS osioon, että kitaroiden osalta tämä on nyt tässä; Capa ja ESP. Kaikki mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
Jakki 27.01.2013 10:34:03 | |
---|
|
svilo 27.01.2013 13:17:20 | |
---|
Nykyinen raastimeni pesee kyl fiiliksessä ja tonessa monet Suhrit ja Tylerin mitä minulla on ollut, saa toki nähdä kuinka kauan se kestää ;) /sääh "It's like... okay, this sounds like Fender BF, but wait... now I'm hearing Plexi... Oh, hold on... EVH tone... hey, that sounds very Tweed-ish" |
Zeeboo 27.01.2013 17:43:41 | |
---|
Jakki: Kulutettuja farkkujakin myydään....
Joskus muinoin kuluneet farkut olivat merkki siitä, että yhteistä taivalta pöksyjen kanssa oli kuljettu ja kokemuksiakin oli todennäköisesti karttunut. Sama homma soittimien kanssa: Rory Gallagherin strato herätti kunnioitusta, kun tiesi että se oli soitettu siihen kuntoon. Ei suata ymmärtää näitä relikoituja soittimia. Varmaan hyviä soittimia, ainakin ne muutamat joita olen kokeillut, mutta katu-uskottavuuden kannalta täysiä feikkejä. Joskus mietin, että milloin aletaan myydä valmiiksi ruostuneita autoja railakkaaseen ylihintaan. Milloinkahan valmiiksi rupsahtaneet mimmit valtaavat kosmetiikkamainoset... White men can't Monk |
Point 02.02.2013 01:30:31 | |
---|
Ite vältän kitaroita, jotka pyyhitään aina sormenjäljistä ja joissa ei ole pienintäkään kolhua tai naarmua. Kohtelen omiani hyvin, mutta en erityisesti varo pieniä kolhuja ja naarmuja. Oma gibson on ollut käytössä vissiin kolme viikkoa ja nyt on jo muutama pikku dentti bodyn reunassa. Sellasta se on ahtaassa kotistudiossa pyöriessä. Kulumat ja kolhut tuo vaan lisää fiilistä ja tekee sen kitaran jotenkin hienommaksi. Valmiit relicit näyttää usein ihan helvetin typeriltä ja överiksi vedetyiltä. Mieluiten kulutan itse soittimeni ajan kanssa. :) |
YarZoo 02.02.2013 02:10:28 | |
---|
Laulava Kylätohtori: Ja kyllä joku relicoi oman naamansakin siten, että näyttää 40 vuotiaana 60-70 vuotiaalta... Onko siinä sitten mitään järkeä? Noh nyt sentään, eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin... Potkukelkan jäljet ja rankka ahavoituminen lärvissä saattaa myöskin johtua ankarasta ulkoilmaelämästä ja kestävyyslajeista =; / S.N.A.F.U |
Kefiiri 02.02.2013 10:19:39 | |
---|
Tietyt kestävyyslajit saattavat pitkänä putkena johtaa ulkoilmaelämään. "Musiikki on ainut melu josta täytyy maksaa." -Alexandre Dumas |
Zeeboo: Joskus muinoin kuluneet farkut olivat merkki siitä, että yhteistä taivalta pöksyjen kanssa oli kuljettu ja kokemuksiakin oli todennäköisesti karttunut. Sama homma soittimien kanssa: Rory Gallagherin strato herätti kunnioitusta, kun tiesi että se oli soitettu siihen kuntoon. Ei suata ymmärtää näitä relikoituja soittimia. Varmaan hyviä soittimia, ainakin ne muutamat joita olen kokeillut, mutta katu-uskottavuuden kannalta täysiä feikkejä. Joskus mietin, että milloin aletaan myydä valmiiksi ruostuneita autoja railakkaaseen ylihintaan. Milloinkahan valmiiksi rupsahtaneet mimmit valtaavat kosmetiikkamainoset... Volkkariharrastajilla on ainakin yhteen toiveeseesi vastaus: http://carphotos.cardomain.com/ride … ges/3/3205/21/33010010282_large.jpg |
WanhaWetäjä 02.02.2013 12:42:26 | |
---|
Zeeboo:. Ei suata ymmärtää näitä relikoituja soittimia. Varmaan hyviä soittimia, ainakin ne muutamat joita olen kokeillut, mutta katu-uskottavuuden kannalta täysiä feikkejä.Ihme homma on, joo..saakos noita reliikkejä ikäänkuin ilman relikointeja, ts kitara olis muuten täysin sama mutta ilman tuota keinotekoista vanhentamista? Ja mitä tuo mukilointi ja juustoraastinosasto tuo lisähintaa? Ja soiko se skitta paremmin tuon raastamisen jälkeen? http://www.thomann.de/fi/fender_69_strat_heavy_relic_vw_lh.htmEsmes tämä kitara ; JOS haluaisin täysin vastavan ILMAN mukilointeja niin mikä malli mahtais olla kyseessä ja mitä se maksaisi ? Tai sitten tämä http://www.thomann.de/fi/fender_61_stratocaster_relic_lh.htm Joskus mietin, että milloin aletaan myydä valmiiksi ruostuneita autoja railakkaaseen ylihintaan. Sama kävi mielessä, uus Mersu 50,000€, valmiiksi "sisään"ajettu eli pikku lommoilla ja vähän kukkasia helmoissa, tuulilasissa särö etc. Moottorissakin valmiit öljyvuodot ja pinttynyt wunderbaumin ja sikarin käry nahkasisustuksessa... |
Les Fender 02.02.2013 13:00:52 | |
---|
"Living is easy with eyes closed!" |
h.e.k.a 02.02.2013 13:06:59 | |
---|
Zeeboo: Rory Gallagherin strato herätti kunnioitusta, kun tiesi että se oli soitettu siihen kuntoon. Voisitteko valaista tyhmää, miten pelkällä soittamisella saadaan kitara tähän kuntoon ? http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/b3/Drnxh_RG_SC1961.jpg En laske soittamiseksi treeniksellä/keikoilla/keikkabussissa tapahtuvaa kitaran huonoa käsittelyä, säilytystä ojanpohjalla useiden päivien ajan tai muita soittamisen ulkopuolella tapahtuvia aktiviteetteja... "isi, katso, tuo yksi kitara on ihan rikki!" - 3v. tytär DLX-musicin kitaraosastolla kommentoi Jacksonin RR3:sta... |
svilo 02.02.2013 13:11:26 | |
---|
h.e.k.a: Voisitteko valaista tyhmää, miten pelkällä soittamisella saadaan kitara tähän kuntoon ? http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/b3/Drnxh_RG_SC1961.jpg En laske soittamiseksi treeniksellä/keikoilla/keikkabussissa tapahtuvaa kitaran huonoa käsittelyä, säilytystä ojanpohjalla useiden päivien ajan tai muita soittamisen ulkopuolella tapahtuvia aktiviteetteja... Kaverin hiki oli aika happoa, mutta eiköhän se mennyt huonoon kuntoon ku strato pöllittiin ja löyty jostain sillan alta... /s "It's like... okay, this sounds like Fender BF, but wait... now I'm hearing Plexi... Oh, hold on... EVH tone... hey, that sounds very Tweed-ish" |
FensonGibder 02.02.2013 13:14:40 | |
---|
h.e.k.a: Voisitteko valaista tyhmää, miten pelkällä soittamisella saadaan kitara tähän kuntoon ? http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/b3/Drnxh_RG_SC1961.jpg En laske soittamiseksi treeniksellä/keikoilla/keikkabussissa tapahtuvaa kitaran huonoa käsittelyä, säilytystä ojanpohjalla useiden päivien ajan tai muita soittamisen ulkopuolella tapahtuvia aktiviteetteja... Lievää vahvempaa hikoilua - mahdollisesti sonetteja sateessa. Riffi, nyt. |
StJerky 02.02.2013 13:26:16 | |
---|
|
Karvamammutti 02.02.2013 14:05:21 | |
---|
StJerky: Niitä farkkuja kuluttaessa lapsityöläiset saa syövän ja pölykeuhkon. Yksi syy lisää ostaa moisia. Twinkle: "hyvät jätkät istuu mammutin vasemmalla ja oikealla puolella ja tuomitsevat sieltä eläviä ja kuolleita." |