Bassot ›

Mä en tiedä vieläkään.

Tänne tulee kirjoiteltua enemmän.

rattledad: Tänne tulee kirjoiteltua enemmän.
 
Tämä. Soitan kitaraa ja bassoa. Täällä on fiksumpaa ja sivistyneempää keskustelua.

hollstro: Täällä on fiksumpaa ja sivistyneempää keskustelua.
 
Aina sillon kun ei karkaa lapasesta syystä tai toisesta... Noh, ainakaa tällä palstalla kukaan ei jaksa kantaa pitempiä kaunoja, vaikka välillä olis ankariakin erimielisyyksiä asioista.

Silloin kun tajusin ettei taidot riitä.

Silloin kun sormet ei kertakaikkiaan taipuneet niihin omituisiin asentoihin tarpeeksi nopeasti mitä komppikitaristilta olis vaadittu...

Pääsin bändiin kitaristiksi...jo ennen ensimmäisiä treenejä sain kuulla että pääsinkin basistiksi koska olin niin kelvoton kitaristi.
 
Noihin aikoihin esim. D-avosoinnut tuotti niin kohtuuttomasti vaikeuksia että yksi kieli kerrallaan oli parempi idea :) Soitin sen deen aina kahden kielen voimasointuna. A, E, G ja C sentään luonnistui jotenkin. Muutaman Apulannan ja Nirvanan rallin osasin ja pari muuta riffiä. Kolme viikkoa myöhemmin olinkin sitten jo lavalla, paskan suomirockbändin varmasti paskimpana soittajana.
 
Olen kaiketi basistina jokseenkin pätevämpi kuin kitaristina, joten bändikontekstissa tunnen itseni basistiksi. Pääsääntöisesti teen musiikkia kotistudiossa niin siinä tulee vedettyä kaikki muutkin instrumentit ja kikkailut. Ehkä enimmäkseen ajattelen itseäni vain musiikintekijänä, harrastajana ja diggarina.

Poikain kesken suoritettiin ns. vertailu. Meisselit riviin ja sinne lähti kapulat, plektra ja soitan siis sormilla itse.

Olin hyvin varhaisesta, eli noin kolmevuotiaasta lähtien äärimmäisen kiinnostunut rumpujen soitosta, mutta en niitä pannuja kovasta ruinaamisesta huolimatta koskaan saanut. Kerran muistan ihan pikkuskloddina olleeni mutsin kans musaliikkeessä yytsimässä niitä settejä, mut sitten mamma perääntyi hankkeesta. Tästä on jäänyt silleen aika kovin hampaankoloon, että yritän olla omien skidien kanssa vähän paremmin korvana siitä että mitä ne haluaa harrastaa.
 
Ollessani 12 naapurin sälli tai pikemminkin sen isobroidi oli hommannu tän levyn: http://en.m.wikipedia.org/wiki/Evil_Empire_(album)
 
Vaikka moni nyt tänä päivänä ehkä ihmettelee moisen levyn roolia valinnan aiheuttajana, niin kuitenkin 12-vuotiaan se pysäytti sellasella jäätävällä rähjällä yleissaundilla, josta ei keltään voinut jäädä bassosaundit ja niiden riffien potku rekisteröimättä. Mulla mikään muu ei ole aiheuttanut tätä valintaa kuin tuo nimenomainen platta. Ekat bassokamat sain sumplittua myymällä 80cc crossihondan pois. Vanhempien vastustus tais olla myös vähäisempää verrattuna rumpujen hankintaan.
 
Kuin kohtalon ivaa, pikkubroidi sai kahta vuotta myöhemmin rummut, mutta ne ei enää siinä kohtaa kiinnostaneet aivan todenteolla. Bassoo tullu ny ropattuu 16 vuotta. Skitan soittoo oon yrittäny aina välillä, että sais kesällä puistossa esittää vähän kulkuriromantiikka, mutta se ei oo oikein missään vaiheessa ottanut tuulta alle. En sovellu muusikoksi.

Joskus olin pianisti. Sitten minusta tuli kitaristi. Jossain välissä olin basisti. Nykyisin multi-instrumentalisti.

koska luulin että basistit saa pesää
no, ei ne saa
 
vaihdoin sit viimein rumpuihin, ja nyt pesää tulee ovista ja ikkunoista

hemmo: koska luulin että basistit saa pesää
no, ei ne saa
 
Miten niin eivät saa?

Siinä vaiheessa, kun huomasin plokkaavani biisejä coverbändille, jossa soitan kitaraa, basso kädessä. Lisäksi mä soitan kolmessa eri kokoonpanossa bassoa ja vain yhdessä kitaraa.

Siitä kun kalliiden soittotuntien ja yhteensä 14 vuoden kitaransoiton jälkeen huomasin pari vuotta soittaneen itseoppineen kaverin soittavan kitaraa paljon minua paremmin. Vasenkätisesti, oikeakätisen kitaralla ja kielityksellä... Nyt soitan sen kaverin kanssa samassa bändissä bassoa ja olen tyytyväinen.

Hmmnmmmm.. Varmaan siitä etten ikinä ole kunnolla kitaraa soitellut :D Nykysin tekis hirveesti mieli opetella, mutta basistiksi jäisin (iik apua toivottavasti) silti!
 
Tosi noloa sanoa, että taisin tosiaan sillon kauan sitten valita basson koska se on muka "yksinkertaisempi". Ei, ei, mutta bassohan on oikeasti helvetin cool soitin. En kadu.

Sama vanha tarina, mitä on edellä kuultu. Kaveriporukassa oli 2 kitaristia ja haluttiin ruveta soittaan ja koska mä en osannut soittaa yhtään mitään eikä huvittanut satsata miljoonaa rumpuihin, niin ostin halvan basson. Samassa (noh, saman nimisessä) bändissä on räimitty jotakuinkin 5 vuotta, enkä vaihtaisi bassoa enää pois mistään hinnasta.
 
Onhan se niinkin, että kun kitaristi hypistelee vahvariansa ja uutta gibboniansa, niin voi tokaista: "Mulla onki 300W. Se on enempi ku 50W, eli ainaki 6 kertaa parempi ja mun instrumenttini kaulaki on paljon pitempi ku sun." Harmi kun meillä on sama mutsi, niin ei kehtaa sitä pilkata.

hemmo: koska luulin että basistit saa pesää
no, ei ne saa
 
vaihdoin sit viimein rumpuihin, ja nyt pesää tulee ovista ja ikkunoista
 
Tässä tapauksessa suosittelen sänkylukemiseksi Cisse Häkkisen, Gene Simmonsin tai Phil Lynnotin elämänkertaopuksia. Käyvät oppimateriaaliksi aiheesta "kuinka kaadan naisia bassolla".
Mun havainnon mukaan rummuttaja on bändin rumin tyyppi, joka täytyy piilottaa rumpusetin taakse lavan perälle mahdollisimman kauas parrasvaloista säikyttämästä kauneimpia naisia pois. Ja
pellit tietysti täytyy säätää niin, että naama ei näy.

Rock-Ola: Miten niin eivät saa?
 
Hemmo ei saa bassolla.
 
Muut saa.

Yritin olla kitaristi, ja olen edelleen sitä ihan yhtä paljon kuin soitan bassoakin.
 
Lakkasin kuitenkin jossain vaiheessa yrittämästä olla jotain mitä ei musta ikinä voisi tulla, eli musikaalisen kuuloista kitaristia. Ymmärsin että on yks asia jossa olen hyvä ja se on biisien tempon ja hengen ymmärtäiminen, ja biisin pulssin tukeminen omalla soitolla.
 
Niinpä tuo homma onnistuu yhtä hyvin bassolla kuin kitarallakin. Omine rajoituksineen.
 
Aluksi vitutti kaikkien bassonatsien "basso ei ole kitara" ja "ei basistiksi aleta tosta vaan"-tarinat.
 
Ei bassonsoittoon liity mitään mystiikkaa sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan soittamiseen. Soittaminen on soittamista, ja jokainen löytää sen oman mukavuusalueensa. Hassu juttu on että mitä enemmän sitä mukavuusaluetta löytyy, sen tavallaan kapeammaksi huomaa oman osaamisensa rajoittuvan. Ehkä se pitääkin olla niin.
 
Se ei tarkoita että pitää alakata kalastelemasta uusilla vesillä, jos siltä tuntuu.