Koskettimet ›

P-sarjan digipianoissa on sustain-pedaaleissa ns. "half-pedaling" toiminto. Eli sustainin pituus riippuu siitä, kuinka paljon pedaalia painaa. Niissä on myös mahdollisuus käyttää toista poljinta vaimennus- tai sostenutopedaalina ja muutenkin jonkin verran säätömahdollisuuksia pedaalien suhteen
 
ei tietenkään sitten P-80:ssä? Vai voiko siihen hankkia jonkun systeemin..? Oon aika tietämätön, mutta niin tuntui myyjäkin olevan silloin kun tuota valkattiin. Suostui sentään vaihtamaan sen nappulapedaalin Rolandin suurempaan :D

ei tietenkään sitten P-80:ssä? Vai voiko siihen hankkia jonkun systeemin..? Oon aika tietämätön, mutta niin tuntui myyjäkin olevan silloin kun tuota valkattiin. Suostui sentään vaihtamaan sen nappulapedaalin Rolandin suurempaan :D
 
P-80:ssa taitaa olla juuri tuollainen kaksiasentoinen pedaali, ja soittimen mukana tuleva vakiopedaali on kyllä muutenkin sellainen rimpula, että hermot menee.
 
Eikä se pedaalin kaksi- tai useampiasentoisuus kai riipu juurikaan siitä pedaalista vaan soittimesta, miten mikäkin vehje on rakennettu tulkitsemaan erilaisia signaaleja sustain-pedaalilta.

Eikä se pedaalin kaksi- tai useampiasentoisuus kai riipu juurikaan siitä pedaalista vaan soittimesta, miten mikäkin vehje on rakennettu tulkitsemaan erilaisia signaaleja sustain-pedaalilta.
 
Ei se kyllä pedaalista ole kiinni, vaan vastaanottaako soitin on-off signaalia vai monimutkaisempaa.

P-80:ssa taitaa olla juuri tuollainen kaksiasentoinen pedaali, ja soittimen mukana tuleva vakiopedaali on kyllä muutenkin sellainen rimpula, että hermot menee.
 
En tiedä josko P-80:n vakiopedaali on sama kuin P-120:ssa, mutta ei minulla ainakaan vielä reilussa vuodessa ole mennyt hermot jälkimmäisen suhteen. Nariseehan tuo välillä ikävästi, mutta ihan mukavasti oon pärjäillyt. Johtuneeko siitä, etten ole pitkää uraa musiikkiopistossa tehnyt, vaan enemmän bändipohjalta aina soittanut...ei tuu mieleen verrata keikkapianoja akustisiin laatuvehkeisiin. Ja ero entiseen Rolandin RD-300:ni on kuitenkin valovuosia.

En tiedä josko P-80:n vakiopedaali on sama kuin P-120:ssa, mutta ei minulla ainakaan vielä reilussa vuodessa ole mennyt hermot jälkimmäisen suhteen. Nariseehan tuo välillä ikävästi, mutta ihan mukavasti oon pärjäillyt. Johtuneeko siitä, etten ole pitkää uraa musiikkiopistossa tehnyt, vaan enemmän bändipohjalta aina soittanut...ei tuu mieleen verrata keikkapianoja akustisiin laatuvehkeisiin. Ja ero entiseen Rolandin RD-300:ni on kuitenkin valovuosia.
 
Mulla on luulo (educated guess, ei tieto) että P-120 on sama kuin P-90 mutta kaiuttimilla varustettu.

Mulla on luulo (educated guess, ei tieto) että P-120 on sama kuin P-90 mutta kaiuttimilla varustettu.
 
Joo, niin suurin piirtein taitaa olla.
 
http://www.yamaha.com/yamahavgn/CDA … VNM%253DLIVE%2526AFLG%253DY,00.html

Itselläni on tuollainen Kawai CL36 digipiano, maksoi 990. Olen sen nyt vajaat puoli vuotta omistanut, ja täytyy sanoa, että kyllä sillä saa kehitettyä tekniikkaa ja hermostoa ihan jees, kynnys soittaa akustista on pienentynyt huomattavasti kun on saanut itselle reenipeliksi kunnon painotetut koskettimet. Ja yleensä vielä säädän tuon digipianon kosketuksen aika raskaaksi, että hermosto kehittyy, säätämättä tahtoo olla niin pirun kevyt tatsi.
 
TOTTAKAI se akusitinen olis aina akustinen, ja vielä mieluummin semmonen kiiltävä hieno flyygeli, jonka päällä vois cabaree-naiset samalla laulaa, mutta näin rivitaloasujana tuskin naapurisopu säilyis, kun yks paahtais akustisella neljää tuntia etydejä per päivä. Toisaalta oon miettinyt, että joskus ostais tuohon kaveriksi akustisen, sitten vois sillä akustisella soittaa niitä biisejä kun ovat "viimeistelyä vaille valmiita", eli olis soitot muuten hallinnassa, mutta pitäis vaan niitä sävyjä siitä äänestä metsästää. Tässä lottovoittoa tai ihmettä ootellessa sitten, että staikkari jonain kauniina päivänä tipahtaa taivaasta meikäläisen opiskelijakämpän olkkariin. ;)

Usein verrataan digiä akustiseen. Mainospuheissa ja esitteissä myös usein selitetään, että digipiano X vastaa touchilta aitoa jne.. Oman kokemukseni mukaan kaikki akustiset pianot on touchiltaan erilaisia. Toiset raskaita, toiset kevyitä ja muutenkin se vasaran tuntuma on joissakin hyvä ja toisessa olematon.
 
Itse hankin 90-luvulla soittoharrastuksen vakavoituessa Hellaspianon (akustisen) ja siinä on ainakin kohtuullinen touchi ja pikkupianona hieman tukkoinen soundi. Sanoisin että nykyaikainen yli 700 euron digipiano pesee sellaisen mennen tullen. Kahtena pääluokkana vastaan tulee suuria ja vanhoja pianoja, joissa on usein nätti soundi ja kulunut ankea koskettimisto. Toinen ryhmä on vähän soitetut pikkupianot, joissa on usein tukkoinen soundi. Uudehkot (esim. Yamaha) saattavat olla hyviä molemmilta ominaisuuksiltaan, mutta rahallinen panostus on suuri.
 
Mutta siis lähtökohtaisesti kerros/rivitalo + rajallinen budjetti johtaa aika suoraviivaisesti digipianoon. Jos rahaa on ja omakotitalo, niin hyvällä akustisella saa vielä enemmän iloa irti.

MarkusB: . Jos rahaa on ja omakotitalo, niin hyvällä akustisella saa vielä enemmän iloa irti.
 
"Rahaa on" mutta omakotitalo puuttuu. Siksi mulla ei sitä akustista flyygeliä ole.

baron: "Rahaa on" mutta omakotitalo puuttuu. Siksi mulla ei sitä akustista flyygeliä ole.
 
Sen verran voin kertoa, että lukioiässä treenasin akustisella kerrostalossa toki vain silloin kuin hiljaisuus ei ole voimassa. Yövuoroa tekevä naapuri tykkäsi siitä niin paljon, että soitti puhelimella ja sopi turpareissutapaamisen rappukäytävään. Jotain meni kuitenkin sopimusvaiheessa pieleen kun häntä ei ilmestynytkään sinne sovittuna aikana.

MarkusB: Sen verran voin kertoa, että lukioiässä treenasin akustisella kerrostalossa toki vain silloin kuin hiljaisuus ei ole voimassa. Yövuoroa tekevä naapuri tykkäsi siitä niin paljon, että soitti puhelimella ja sopi turpareissutapaamisen rappukäytävään. Jotain meni kuitenkin sopimusvaiheessa pieleen kun häntä ei ilmestynytkään sinne sovittuna aikana.
 
Mulla on ollut parikin akustista pianoa, ikivanha Blühtner ja pikku Yamaha. Mutta
mun haave on kunnon flyygeli.
Joskus keikoilla ollut tilaisuus soittaa kunnon Yamahaa, Steinwayta tai Bösendorferia ja tykkään niitten soundeista ja kosketuksesta.
Mutta jos mä himaan ostaisin niin se ei olisi huonekalu. Ja kun asun kerrostalossa niin soittimeni on Yamaha GT2!

mun haave on kunnon flyygeli.
 
Kyllähän flyygeli on aina flyygeli, on siinä sen verran herkempi tatsi kuin tavan pystypianossa, ja tottakai täydempi soundi. :)

Charge: Kyllähän flyygeli on aina flyygeli, on siinä sen verran herkempi tatsi kuin tavan pystypianossa, ja tottakai täydempi soundi. :)
 
Samaa mieltä tietysti siitä että flyygeli on kosketinsoitinten kingi (tietysti vain mielipiteeni). Sen verran vielä parannusta että jos se flyygeli sijaitsee akustisesti hyvässä tilassa (varta vasten rakennettu sali), niin vielä paranee. Aikanani pääsin sellaisellakin tiluttamaan kohtuu usein. Loistava touchi, loistava soundi ja loistava akustiikka. Muistelen vieläkin sitä lämmöllä.

Eikös sellainen iso kirkkourku olisi vielä kingimpi?
Tai ehkä se on vähän niinkuin leijona ja norsu, kumpi nyt sitten on se savannin kuningas?

Undying Dreams: Eikös sellainen iso kirkkourku olisi vielä kingimpi?
Tai ehkä se on vähän niinkuin leijona ja norsu, kumpi nyt sitten on se savannin kuningas?
 
Pakko nyt vielä sanoa, tosiaan ihan offtopiccina, että mikää muu soundi ei ole niin mahtava, kuin kunnon kirkkourku osaavan urkurin hyppysissä. Sitä kuuntelis vaikka loputtomiin! :D

Undying Dreams: Eikös sellainen iso kirkkourku olisi vielä kingimpi?
Tai ehkä se on vähän niinkuin leijona ja norsu, kumpi nyt sitten on se savannin kuningas?
 
Vaikka olis sähköurku, niin puhutteleva fiilis syntyy kun soitetaan hyvällä meiningillä musaa, joka vetoaa kuulijaan:
http://www.youtube.com/watch?v=0W8Y … cQ6jZqTT_N5tExbR6syE2g&index=10
 
Meikäläiseen vetoaa vaikka tollanen... pienessä kännissä menis vielä paremmin suoraan sydämeen.
 
Läheskään kaikki edes kirkkourkujen äären tulleet ei soita kauhean rouheasti ja omaperäisesti. Rohkeissa käsissähän ne kuin kuin taikavehkeitä!

WanhaWetäjä: Tais olla vuosi sitten kun pääsin sattumalta kokeileen Yamahan flyygelia suuressa vanhassa salissa missä tosiaankin kuului ja akustiikka oli loistava juurikin tuohon tarkoitukseen.
 
Mun himan vieressä seurakunnalla on iso tila lähiostarilla ja harkitsin sellaistakin mahdollisuutta että tekisin diilin seurakunnan kanssa ja niiden vanhan pystypianon tilalle ostaisin flyygelin jota saisin käydä aina soittelemassa kun seurakunnassa ei mitään tapahdu, iltaisin, öisin.
Mutta päätin sittenkin että mun kohtaloni on joutua elämään ilman ikiomaa flyygeliä!

baron: Mun himan vieressä seurakunnalla on iso tila lähiostarilla ja harkitsin sellaistakin mahdollisuutta että tekisin diilin seurakunnan kanssa ja niiden vanhan pystypianon tilalle ostaisin flyygelin jota saisin käydä aina soittelemassa kun seurakunnassa ei mitään tapahdu, iltaisin, öisin.
Mutta päätin sittenkin että mun kohtaloni on joutua elämään ilman ikiomaa flyygeliä!
 
Näin kirkkovaltuutettuna näkisin, että seurakunnille olisi suorastaan hyväksi jos siellä treenailtaisiin vaikka musiikkia. Itsekin treenailin aiemmin seurakunnan puitteissa, mutta muualta on osunut kohdalle enempi musiikillista äksonia ja siksi energia on tällä saralla suuntautunut muuhun.
 
Jos tietäisin, että meidän seurakunnassa treenaa vaikkapa Baron, silloinhan mullakin olisi matalampi kynnys tulla mukaan kun luvassa voisi olla jotain mielenkiintoista.

musamies: Jos tietäisin, että meidän seurakunnassa treenaa vaikkapa Baron, silloinhan mullakin olisi matalampi kynnys tulla mukaan kun luvassa voisi olla jotain mielenkiintoista.
 
Tässä on sellainen käytännön kysymys että harvemmin kuin kerran vuodessa mulla on tilaisuus soitta keikalla flyygeliä (ihanaa!), ehkä pari kertaa vuodessa vireessä olevaa pystypianoa ja kaikki loput digipianolla.
Eli onko sittenkin järkevämpää treenata sillä jolla joutuu keikkailemaan, niin ihanaa kuin flyygelinsoitto onkin?