Aihe: Vaietut kitaramerkit
1 2 3 4 5 6 7 8 9
hallu
21.01.2013 18:56:07
LaXu: Gibsonin ei välttämättä tarvisi edes yrittää innovoida. Aika monet muutkin merkit tekevät sitä mitä osaavat parhaiten eivätkä yritä väkisin tuupata markkinoille todella rumia kepukoita tai kuriositeettitekniikkaa perinnemalleihin yhdistettynä. Gibsonilla on kyllä osattu tehdä monta aikaansa edellä olevaa ja samalla esteettisesti kaunista mallia. Nykyinen R&D tiimi (jos sellaista edes on) ei selkeästi ymmärrä oikein kummankaan päälle.
 
No jo se Gibson nyt tökkii kerta kaikkiaan:-). Mulla on yksi Gibson ja kyllä se on hyvä usko pois. Yleisesti sanoisin, että kyllä minusta Ibanez on omissa kirjoissani hyvämaineinen valmistaja enkä muutenkaan tykkää mistään vastakkainasetteluista merkkien kesken.
 
Mitä tuohon innovatiivisuuteen tulee, niin näiden "perinteisten" merkkien innovaatioista tuppaa ajansaatossa tulemaan defactoja ja sellaista soitinperinnettä, minkä alkuperää ei lopulta moni enää muista. Se kertoo vain sen, että siellä funtsitaan ne jutut loppuun saakka. En ihan ymmärrä miksi on erityisen paheksuttavaa jos perinteinen valmistaja innovoi ja samaan hengenvetoon paheksutaan sitä että ne eivät innovoi. Se, että Gibson ja Fender kaiken kilpailun puristuksessa ovat onnistuneet säilyttämään asemansa on jo itsessään todiste niiden elinvoimasta.
 
Jotenkin tuntuu, että nämä jotkut merkit vain edustavat sellaisia arvoja joita jotkut ihmiset paheksuu. Gibsoniin ja Fenderiin liitetään usein taantumuksellisia ja konservatiivisia arvoja (jotka eivät kylläkään mielestäni vastaa arkitodellisuutta missään mielessä).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
hallu
21.01.2013 19:00:49
Gabe: Onnea hankinnasta. Siinä meneekin tovi tutustuessa :) Ja varmasti mielekästäkin tehdä ihan uudenlainen aluevaltaus. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tämä, pistäpäs kommenttia kun häneen tutustut.
 
No kiitos kiitos:-) torilla oli jossain järvenpäässä tai kirkkonummella yksi Gibson SG:kin jota aloin alkujaan kuolaamaan ja meinasin että nyt sen ostan. Se vaan oli varattu jo ja sitten bongasin tuon Carvinin johon olin jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota ja ostin sen. Tämmöinen tuuliviiri minäkin sitten olen:-D. No eipä tässä mittään kun tämä on tämmöinen harrastus, mutta kohta mun pitänee varmaan alkaa myymäänkin näitä joskin tässä kaupassa kitaroiden lukumäärä ei lisääntynyt.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
delarco
21.01.2013 19:34:33
Jos ois turhaa rahanpaskaa, niin ekaks hommaisin jonkun kivan Tom Andersonin ja sit Valley Artsin nauhattomana.
McNulty
21.01.2013 19:42:02
Mä olen jo pitkään halunnut Parker Fly:n... harmi vaan ettei sitä ole ollut HSS-mikitettynä tarjolla. MaxxFly kun ei ole yhtään niin kivan näköinen mitä esim. Fly Deluxe tms.
For those who do not play along, there exists the danger of considering themselves better than others and misusing their critique of society as an ideology for their own private interest.
fox
21.01.2013 20:30:40
 
 
Dinorocker: Onko toi 25.5" skaalalla?
 
Mitäs nämä? http://www.sdcurleeusa.com/today.htm

 
Juu on, pitkäskaalainen, 24 nauhaa. Randy Curlee oli aktiivinen toukokuun 18. päivästä 1976 tuonne 1982. Wanhoista Curlee-soittimista valtaosa oli bassoja, ja sama meininki näkyy olevan tuolla "uudella" S.D.Curlee-vapriikillakin.
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
StJerky
21.01.2013 20:36:34
Illu: Mulla on -85 ja melko hyvä on hinnat alkaen malliksi sekin.
 
Minulla myös Love Rock LS-50 -85. En luovu koskaan.
Dinorocker
21.01.2013 21:22:19
fox: Juu on, pitkäskaalainen, 24 nauhaa. Randy Curlee oli aktiivinen toukokuun 18. päivästä 1976 tuonne 1982. Wanhoista Curlee-soittimista valtaosa oli bassoja, ja sama meininki näkyy olevan tuolla "uudella" S.D.Curlee-vapriikillakin.
 
Ok, vähän jo pelkäsin että "pelisilmä" näkee väärin... S.D.Curleesta löytyy ihan kivasti juttua kyllä kun etsii.
 
Mitä vaiettuihin tulee, niin Hamerhan nyt vaiennettiin... Harmittavan vähän taitaa USA Hamereita olla täällä. Samoin esim. Heritage, perkuleen laadukkaitta soittimia..
Turbo!!!
Osteri
21.01.2013 21:40:25
hallu: ostin tänään sitten Carvinin... nappasin tuolta torilta tuon DC400T kitaran
 
Onnittelut ja tervetuloa klubiin! Jos laittelet fiiliskirjoitusta myöhemmin, niin olisko ideaa nostaa se vanha otsikko esille ? Nythän tämä malli ei enää ole vaiettu ja voidaan vaihtaa mietteitä siellä. Kiitos.
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
fox
21.01.2013 21:43:13
 
 
Dinorocker: Ok, vähän jo pelkäsin että "pelisilmä" näkee väärin... S.D.Curleesta löytyy ihan kivasti juttua kyllä kun etsii.
 
Toivotaan nyt että noi Birdsong Guitarssin kaverit saa uudelleen tuon toimimaan.. Tampereen seudulla oli tuossa 80-luvun alkupuolella useempia Curleen bassoja, vallan hauskoja soittimiahan ne oli. Vaikka olivatkin tuollasia "omatekemän" näköisiä.. ;)
 
Mitä vaiettuihin tulee, niin Hamerhan nyt vaiennettiin... Harmittavan vähän taitaa USA Hamereita olla täällä. Samoin esim. Heritage, perkuleen laadukkaitta soittimia..
 
Totta puhut.. Paul Hamerin versiot niin Explorerista (Hamer Std) kuin LP Specialista (Hamer Sunburst) oli todella hyvin tehtyjä. Ja komeitakin, loimukansineen kaikkineen. Mulla oli pari vuotta Hamer Chaparral. Mutta tuli myytyä pois.
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
Guildfinger
21.01.2013 22:34:57
Gretschit on vielä mainitsematta. Taitaa olla sen soundimaailman soittajat tällä palstalla aika marginaalissa. Guildit tuli jo, mutta lyhytaikainen alamerkkinsä DeArmond on vielä lähes unohdettu Korealainen mysteeri. Diggailen kaikista kovasti.
Osteri
21.01.2013 22:40:00
Muistan kun Helsingin Musa-Fazerilla oli aikoinaan omassa vitriinissään sellainen Hamer Monaco Elite. Olisko ollut hintalappu siinä 15.000,- markkaa, onko mahdollista ?
Ja katohan, kuvakin sellaisesta löytyy... http://www.hamerguitars.com/?fa=detail&mid=411
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
Dinorocker
21.01.2013 22:54:56 (muokattu 21.01.2013 23:09:02)
Osteri: Muistan kun Helsingin Musa-Fazerilla oli aikoinaan omassa vitriinissään sellainen Hamer Monaco Elite. Olisko ollut hintalappu siinä 15.000,- markkaa, onko mahdollista ?
 
Hyvinkin mahdollista. Jotain Hameria kans ihastelin, kenties Monaco "joku" ja päälle 3000€ tais hinta olla, mikäli oikein muistan. Oli se kyllä helvetin hyväkin.
Turbo!!!
mhaarala
21.01.2013 23:15:30 (muokattu 21.01.2013 23:17:10)
tupesaku: Mun on pakko tuoda tota suomalaista helmeä, Flaxwoodia, lisää esiin (vaikka siitä jo mainittiinkin).
 
---
 
Ikävä kyllä taitaa liian iso osa soittajista olla liian epäileviä noinkin erilaisen kitaran suhteen, vaikka soittotuntuma ja soundit ei mitenkään, ainakaan huonolla tavalla, poikkea koko puu kitaroista. Päin vastoin...eikä ole iän ikuista säätörumbaa talven ja kesän tullen, eikä rupee nauhat törröttään jne jne.

 
Komppaan tätä täysillä, vaikka minulla ei olekaan "ihan aitoa" vaan rakennussarjasta omin karvaisin käsin tehty. Tähän astisista kepakoistani (ja myös lainatuista kepakoista) soittoergonomia on ehdottomasti paras ja kun se soi ja se soi ja se soi... harmi vaan ettei niitä ole kovin laajasti testattavana soitinkaupoissa, mutta jos törmäätte niin kokeilkaa ihmeessä.
Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen
jra
22.01.2013 20:33:18 (muokattu 22.01.2013 20:51:12)
tupesaku: Mun on pakko tuoda tota suomalaista helmeä, Flaxwoodia, lisää esiin (vaikka siitä jo mainittiinkin).
 
Just nyt TV1:n uutisten alkupätkässä mainittiin että lähetyksessä tulee jostain kotimaisesta komposiittikitarasta, olisko ollut juuri Flaxwood, vai onko muitakin?
 
E: Jep, oli Flaxwood. Juttu lähetyksen toisessa puolikkaassa, jos vaikka Areenasta katsoo.
- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 -
hallu
22.01.2013 20:51:45
jra: Just nyt TV1:n uutisten alkupätkässä mainittiin että lähetyksessä tulee jostain kotimaisesta komposiittikitarasta, olisko ollut juuri Flaxwood, vai onko muitakin?
 
Sepä se ja kansainvälinen läpimurto on kuulemma ihan ovella. Onnea vaan hienoa että suomestä löytyy tämmöistä osaamista. Niin ja se kitara on kuulemma puoliksi muovia, mutta ne ei vaan halua kutsua sitä muoviksi;-). Mua ei haittaa yhtään.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
LaMotta
22.01.2013 20:56:57 (muokattu 22.01.2013 20:59:11)
 
 
hallu: Sepä se ja kansainvälinen läpimurto on kuulemma ihan ovella. Onnea vaan hienoa että suomestä löytyy tämmöistä osaamista. Niin ja se kitara on kuulemma puoliksi muovia, mutta ne ei vaan halua kutsua sitä muoviksi;-). Mua ei haittaa yhtään.
 
Materiaalin 'virallinen' nimi on vissiin luonnonkuitukomposiitti.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
hallu
22.01.2013 21:07:05
LaMotta: Materiaalin 'virallinen' nimi on vissiin luonnonkuitukomposiitti.
 
No sehän se, mutta viittasin lähinnä tuon Falxwoodin päällikön haastatteluun joka tuossa insertissä tuli ja hän itse sanoi jokseenkin niillä sanoilla, että "se on puoliksi muovia, mutta vain sellaista laatua että soi hyvin. Tosin itse emme halua kutsua sitä muoviksi vaan komposiitiksi tai polymeeriksi". En tarkoittanut mitenkään dissata, vaan kiinnitin huomiota tuohon hauskaan avoimuuteen ja suomalaiseen rehtiyteen jota kaverin kommentti huokui. Kuten todettua että vaikka itse en ole flazwoodia soittanut, niin sen verran kovanluokan kaverit on sitä kehuneet ettei se vaan voi olla huono. Sitä paitsi itse pidän selkeästi etuna jos kitaran rakennuksessa onnistutaan käyttämään keinotekoista materiaalia, koska onhan muovi monin verroi puuta parempaa materiaalia kaiken muun paitsi soivuuden osalta ja jos sointiongelma on onnistuneesti ratkaistu, niin vain taivas on rajana.
 
Tuossa tuli lisäksi mainittua, että flaxwoodin materiaalille ja kitaranosille on maailmalla kysyntää. Ettei vain uuden Gibsoninkin otelauta olisi flaxwoodia;-)
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Snapo
22.01.2013 22:55:33
Yhtä Flaxwoodia oon hipelöinyt, aika äkkiä osasin sanoa ettei oo mua varten vaikka ihan laadukkaalta tuntuikin. Kyseisessä yksilössä soundi oli aika terävä, metallinen, kova, kolkko jos voi sanoa. Resonointia kylläkin piisasi.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
Volle
23.01.2013 20:23:12
hallu: Sepä se ja kansainvälinen läpimurto on kuulemma ihan ovella.
 
Eikös tätä ole puhuttu joku viimeset viis vuotta ellei pidempäänkin? Ei siinä, toivottavasti lähtee rullaan. Ainakaan tuote ei ole huono. Yhden Flaxin olen omistanut ja se oli kyllä todella hyvä kitara. Ulkonäöstä en oikein tykännyt. Muuta moitittavaa on hankala keksiä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)