Kitarat: kitarakamat ›

joku muu sikko: .......
 
Mutta onhan se pakko myöntää että stratoistakin on vuosikymmenien mittaan tehty esikuviaan parempia versioita. ............. :)
 
Kyllä jopa Fender itse on tehnyt niitä;-)

joku muu sikko: Että ennakkoluulot veks vaan. :)
 
Totta puhut. Vaatii huomattavasti enemmän aikaa perehtyä, etsiä, kokeilla ja arvioida muita kuin johtavia merkkejä. Sen lisäksi pitää olla pokkaa mennä lavalle kitaralla, jonka merkkiä porukat ei edes niinkään tunnista. Ollaan nyt rehellisiä, silläkin on merkitystä miltä asiat näyttää.
 
Toisaalta itse Carvinin ja Washburnien omistajana nyt on aika sopivat vehkeet löytyneet omaan makuun sopivaksi. Lainaten voisi sanoa että "omistan Carvinin ja kaikki on hyvin" :)

hallu:..on niitä muitankin vanhoja yrityksiä esimerkiksi eikös mainittu Crvin ole kuusikymmentä vuotias eli samaa ikäluokkaa Fenderin kanssa.
 
Kyllä vaan, eli ei tuo Carvin ole laisinkaan "uusi" näissä ympyröissä. Itse asiassa, Carvinin kitaroita myytiin jenkeissä runsaasti postimyyntinä tuossa sodan jälkeen, ja moni sai noitten kuvastokuvien kautta aika hyvän "tietopaketin" esim. kitaranrakennuksesta.. =)
Carvinin perusti sellanen Lowell Kiesel aikoinaan, ja firman nimi tuli Kieselin pojista, Carson ja Gavin..
 
Sehän tässä on hienoa, että jokainen kitaravalmistaja Fenderistä Schesteriin pyrkii palvelemaan omaa asiakaskuntaansa osakkeenomistajien sijaan. Muualla yritystoiminnassahan ollaan nähty miten asiakas on jätetty statistiksi osakkeenomistajille kumarrellessa.
 
No, kun tuossa jo aiemmin on mainittu tuo Schecter, täytyy todeta, että sen Van Nuysissa toimineen Schecter Guitar Research-firman kanssa ei ole enää muuta yhteistä kuin tuo brändinimi, jolla firma on aika hyvin päässyt "etenemään". 1990-luvun loppupuolella tuon nimen osti eräs japanilainen, jonka firma toimi alkuaan "samalla alalla" eli myi osia ja "virityspaloja", eli Electric Sound Products -firman omistaja Hiratake Shibuya. Perustettu 1975, tuo mainittu firma, joka sittemmin tuon osien valmistuksen sijaan ryhtyi itse rakennuttamaan kitaroita. Shibuyan "brändivalikoimaan" kuuluu siis ESP, Schecter, Edwards, Robin, Zep-II ja Navigator..

Osteri: Lainaten voisi sanoa että "omistan Carvinin ja kaikki on hyvin" :)
 
80-luvun alkupuolella yhden bändin kitaristi totesi: "Kaikki mitä tarvin on Carvin" ;)
Mutta kuitenkin, sitä varten on olemassa aika valikoima erilaisia kitaroita, että joka ikinen soittaja sen omimmalta tuntuvan työvälineen löytää. Ei ole olemassa sellaista, joka olis joka-ainoalle joka tilanteeseen "täydellinen", se kannattaa muistaa. Ja toinen, mikä (joskus) tuntuu täällä helposti unohtuvan, on se että joka merkillä on niitä vikoja. Joistain vaan tunnutaan olevan enemmän huolissaan, toisissa ne on vain niitä "persoonallisia ominaisuuksia". ;)

fox: 80-luvun alkupuolella yhden bändin kitaristi totesi: "Kaikki mitä tarvin on Carvin" ;)
 
Aika rohkeeta. En kyllä ikinä menis sanomaan noin - kuulostaa tosiaan tehtaan maksetulta mainokselta. Vaikka Carvin mielellään mainostaa esim DC400 mallia "kaiken kattavana" niin itsekin huomaa että aika vähän sitä aktiivialuetta tulee edes käytettyä vaikka nippeliä on joka lähtöön. Tukevia Gibson soundeja on myös turha hakea. Joka kitarassa on varmasti aina jotain henkilökohtaista hyvää, mikä seikka pääosin vaikuttaa ostopäätökseen. Tässä mallissa itse miellyin mulle täydelliseen kaulaan, bodyn sulavaan ergonomiaan ja napakkaan tallamikin soundiin passiivina. Esittelystä julkinen kiitos jäsen Räkkipelille.

oma osansa on myös varmaankin tällä pirun retro ja vintage buumila joka on jo jonkin aikaa pyörinyt, vähän kaikkialla. Ei 80-90 luvuilla liikaa putivehkei ja fentereitä hehkuteltu, ainakaan siinä määrin mitä nykyään. Osansa on varmaankin myös netti kaupan yleistymisellä, sokkona jos ostaa niin helposti sitä luottaa tunnettuun merkkiin jolla on melko varma jälleen myynti arvo jos ei miellytäkkään.

hallu: Uudistumiseen kykenevä? meinaatko liiketoimintaa vai tuotteita? molemmilla alueilla sekä Fender että Gibson ovat olleet johtavia valmistajia innovatiivisuudessa ja tuotekehityksessä varmasti harva valmistaja pystyy samanlaisiin panostuksiin vuosikymmenestä toiseen.
 
Samaa mieltä. Suhteellisen nopeaa tahtia näitä uudistuksia ja uutuustuotteita molemmilta merkeiltä kyllä tulee. Ja uusintaversioita vanhoista malleista. Oikein sivistävä ketju tämä, oli pakko naputella Hallulle plussaa aloituksesta.

Itseäni kaasuttaa aika lailla sellainen onttokoppainen Carvin, joka aikoinaan Riffissä ylistettiin korkeuksiin. Tiedän jopa mistä sellaisen saisi, olisipa saatavilla vielä muutaman kuukauden päästä. Rahat on nyt varattu Knecktin pajalle Espooseen...
 
Carvinit on muuten todella hienoja kitaroita lähes poikkeuksetta. Jopa ne vähän tylsemmän lätkämailahevikepit ovat ihan siistejä omassa kategoriassaan. Les Paul-johdannaiset, onttoina tai solid, ne ovat sitten jo aivan muuta.
 
Lähinnä jotain tällaista haen siis nyt:
 
http://www.guitarsite.com/news/images/guitar/3_cs6beauty_1.jpg
 
Turkasen kalliita vain ovat nuo...

Kyllä mulla ainakin tökkii noissa pienemmissä merkeissä juurikin tuo että ne on niitä "hyviä kopioita". Siis tarkotan että jotenkin se alkuperäinen vaan on alkuperäinen. Useampia hyviä japsikopioita omistaneena jossain vaiheessa vaan alkoi ottamaan pannuun se alitajuinen "Tää on kyl tosi hyvä, mut ei tää oo Gibson" homma.
 
Kyllä ainakin mä haluan ajatella asian niin että se "esikuva" on se paras, vaikkei niin ehkä oikeasti absoluuttisesti olisikaan. Nytkin mulla on pirun hyvä Epin Dotti joka toimii ku nenä päähän siihen juttuun mihin sitä käytän mut eiköhän sekin kohta gibsoniin vaihdu riippumatta siittä että kelpaa se Hommellekin.
 
Kyllä mun mielestä sen pikkumerkin tuotteen pitää vaan olla riittävän erilainen siihen esikuvaan nähden jotta se olisi mielenkiintoinen. Mielestäni Ruokangas on tästä hyvä esimerkki. Ainakin VSOP, Duke ja Hellcat ovat riittävän persoonallisia siihen ettei niitä oikein voi sotkea esikuviinsa. Siis tarkoitan että se näyttää ja tuntuu ruokankaalta eikä esim. Gibsonilta tai Fenderiltä.
 
Ei mulla ole mitään pikkumerkkejä vastaan, päin vastoin, on mulla ollut Washburnia, Musaria ja Ruokangasta mutta tosiaan ne kaikki on ollut erilaisia kuin esim. G tai F ja niistä kaikista olen tykännyt. Syystä tai toisesta vaan ovat kiertoon lähteneet.

vilpor79:Mielestäni Ruokangas on tästä hyvä esimerkki. Ainakin VSOP, Duke ja Hellcat ovat riittävän persoonallisia siihen ettei niitä oikein voi sotkea esikuviinsa. Siis tarkoitan että se näyttää ja tuntuu ruokankaalta eikä esim. Gibsonilta tai Fenderiltä.
 
Aika hyvä näkökulma, pitänee paikkansa myös minun kohdallani.

Hyviä kitaroita tekee ainakin Charvel. Mutta eipä niistä kauheasti puhuta. Tai no nyt on varmaan nostetta GG:n vuoksi.

Toisten sinänsä arvostettujen, hyvälaatuisten ja jopa legendaaristenkin soitinmerkkien loisto poissaolollaan keskustelun palstoilta, johtuu osittain myös nykyisistä trendeistä musan suhteen ja esim. Rickenbackerin suhteen lähtöhinnasta. Gibson ja eritoten Fender valmistavat kuitenkin sellaisiakin malleja, joihin on varaa melko kevyelläkin lompakolla jolloin niihin kiinnytään jo soittouran alkuvaiheissa ja sitten uran edetessä pysytään samassa merkissä, mut kenties vähän kalliimmissa malleissa. Mut jos merkin halvimmat mallit on uutena 1700-2000€ hintaluokassa ei sitä alkuvaiheen kiintymystä tiettyihin malleihin ja merkkiin pääse syntymään.

hallu: Uudistumiseen kykenevä? meinaatko liiketoimintaa vai tuotteita? molemmilla alueilla sekä Fender että Gibson ovat olleet johtavia valmistajia innovatiivisuudessa ja tuotekehityksessä varmasti harva valmistaja pystyy samanlaisiin panostuksiin vuosikymmenestä toiseen. Varsinkin Gibson on hionut tuotteitaan paremmiksi samalla kun on kehittänyt täysin uutta ja innovatiivista (jota ei kyllä ole otettu aina vastaan kovin mairittelevasti ainakaan mnetissä). En nyt ehkä ihan auringonlaskun valmistajiksi noita tituleeraisi. Esimerkiksi Fenderin keksintö perustaa kahdeksankymmentäluvulla CustomShop oli täysin oikeaan osunut idea jonka muut ovat joutuneet ottamaan myös omakseen (joka valmistajalla lienee nykyisin oma Customshopinsa).
 
Sehän tässä on hienoa, että jokainen kitaravalmistaja Fenderistä Schesteriin pyrkii palvelemaan omaa asiakaskuntaansa osakkeenomistajien sijaan. Muualla yritystoiminnassahan ollaan nähty miten asiakas on jätetty statistiksi osakkeenomistajille kumarrellessa.
 
Jaa niin mikä innovatiivisuus? Se, että joka vuosi julkaistaan uusi strato tai lespa eri värisenä? Tai ostetaan joltain lafkalta joku tekniikka ja tuputetaan sitä sen lespan kaverina?
 
Asiakkaiden kuunteleminen? Asiakkaathan käytännössä haluaisivat vain mahd. laadukkaita versioita firmojen perinteikkäistä malleista. Sen sijaan ainakin G:lla otelautapuut on vaihdettu halvempiin, puulajit painavampiin ym. juurikin sitä osakkeenomistajaa suosivaa meininkiä. Kummankaan lafkan tuotantolinjat eivät käsittääkseni ole myöskään mitään huippumodernia suhteessa tuotettavien kitaroiden määrään.
 
En kyllä sanoisi, että mitään innovaatiota on nähty noilta merkeiltä moneen vuosikymmeneen. Vastaavasti esimerkiksi Ibanez on kehitellyt ainakin useamman uuden tallamallin jos ei muuta. Mutta kitarafirmathan yleensäkin ovat aika perinteeseen nojaavia, sähkökitarat kun ovat jo vakiintuneet aika pitkälti F:n ja G:n viitoittamiin muotoihin ja niiden variaatioihin.
 
Eipä silti, vaikea uskoa F:n ja G:n kaatuvan niin kauan kun ihmiset fanittavat takavuosien huippuartisteja.

LaXu: Eipä silti, vaikea uskoa F:n ja G:n kaatuvan niin kauan kun ihmiset fanittavat takavuosien huippuartisteja.
Näyttävät myös nuoremmat huippuartistit suosivan äFFää ja Geetä.

Paljon arvokasta kitaratietoutta säikeessä, arvostan!
 
hallu: Sehän tässä on hienoa, että jokainen kitaravalmistaja Fenderistä Schesteriin pyrkii palvelemaan omaa asiakaskuntaansa osakkeenomistajien sijaan. Muualla yritystoiminnassahan ollaan nähty miten asiakas on jätetty statistiksi osakkeenomistajille kumarrellessa.
 
On ainakin yksi poikkeus olemassa. Rohkenenko tässä topikissa mainita semmoisen firman kuin Jackson. Ne harrastavat niin epäjohdonmukaista tuote- ja brändisuunnittelua, että tällaisen pitkäaikaisen J-fanin mieli on aikalailla maassa. Nykyään kuullessani jonkun kertovan omistavansa Jacksonin, mieleen tulee ensimmäisenä halpatuotettu indokiinalainen riuku. Akanoita myydään jyvinä, koska eivät viitsineet keksiä vastinetta Epiphonelle, Squierille, Ltd:lle..

PJS: Toisten sinänsä arvostettujen, hyvälaatuisten ja jopa legendaaristenkin soitinmerkkien loisto poissaolollaan keskustelun palstoilta, johtuu osittain myös nykyisistä trendeistä musan suhteen ja esim. Rickenbackerin suhteen lähtöhinnasta. Gibson ja eritoten Fender valmistavat kuitenkin sellaisiakin malleja, joihin on varaa melko kevyelläkin lompakolla jolloin niihin kiinnytään jo soittouran alkuvaiheissa ja sitten uran edetessä pysytään samassa merkissä, mut kenties vähän kalliimmissa malleissa. Mut jos merkin halvimmat mallit on uutena 1700-2000€ hintaluokassa ei sitä alkuvaiheen kiintymystä tiettyihin malleihin ja merkkiin pääse syntymään.
 
Joo, tässä on perää kyllä. Rickenbacker ei ole tainnut lähteä siihen kelkkaan, että valmistettaisiin halpismalleja jossain kaukoidässä. Hyvä vai huono juttu merkin maineen kannalta? Vaikea sanoa. Sit on tietty se, että onhan ne kaikin puolin aika "erikoiskitaroita": niiden ulkonäkö, ergonomia, runkoratkaisut, soundi, raudat ja jopa elektroniikat - kaikki poikkeavat melko lailla Fenderin ja Gibsonin perusmalleista. Voi siis olla, että vaikka Rickenbackerit nytkin ovat melko marginaalikitaroita, ne olisivat sitä vielä enemmän ilman vaikkapa Beatlesin myötävaikutusta.
 
Toisaalta sitten taas jos halutaan sitä Rickenbacker-soundia, hankala sitä on muilla vempeleillä tuottaa.

Carvin on kyllä suomenmaassa turhan marginaalinen merkki. Sen perusteella, mitä olen kokeillut, kitarat ja vahvistimet ovat todella hyviä ja ominaisuuksiin nähden kohtuuhintaisia. Ilmeisesti Carvinia ei edelleenkään valmisteta halpatuotantomaissa, vai?

Jucciz: Rickenbacker .... onhan ne kaikin puolin aika "erikoiskitaroita"
 
Ehkä ne ei olis niin erikoiskitaroita, jos tekisivät ite (tai antaisivat muiden tehdä) persaukisten versioita kitaroistaan (ja bassoistaan). Varmaan aika moni biitles- tai lemmy-fani olis ostanut ensimmäiseksi soittimekseen Rick-kopion, jos sellaisia olisi saatavilla. Sitten ehkä myöhemmin aidon ja oikean. Niinhän se tuppaa käymään F- ja G-tuotteiden kanssakin: ekaksi ostetaan iskän rahoilla Epiphonea, Squieria tai Tokaita ja sitten myöhemmin omalla rahalla aito ja oikea. Mut joo, eiköhän tuo linja ole Rickenbackerilla ihan tietoinen valinta.

Volle: Ehkä ne ei olis niin erikoiskitaroita, jos tekisivät ite (tai antaisivat muiden tehdä) persaukisten versioita kitaroistaan (ja bassoistaan).
 
Olihan niitä, ja on edelleenkin.. Jos muistellaan vaikka tuota 70-luvun "lawsuit"-kopioiden aikaa, niin esimerkiks "Rickenbacker-bassoja" tuli Suomeenkin niin Ibanezina kuin El Mayana.. Ja Englannissa törmäs vaikka Kasugaan, ICL:aan kuin Shaftesburyynkin. =)
Mutta, kuten tuossa toisaalla jo totesin, "kopioiden" myynti on hyvin hankalaa, sillä tunnettu "Ricky-police" poistattaa esim. fleaBaysta erittäin ripeästi kaikki kohteet.. Siinä määrin tunnettu juttu tuo, että asiasta lyödään usein leikkimielisiä vetoja esimerkiks ICW-palstalla, jos joku bongaa lawsuit-Ibanezin myynnissä. Saattaa olla ettei mene kuin hetki, niin ilmoitus on poistettu.