Kitarat: soittaminen ›

Buckethead collection. On vaan niin hyvää ämpäripäätä..

Juuri nyt levysoittimessa erittäin pitkän kuuntelutauon jälkeen bändin parista on Dream Theaterin Images and Words.. Ekoja kertoja on lukenu oikeesti musiikin ohella sanoja, uskomaton mestariteos tää levy. Uskosin, että musiikillisesti ois erittäin opettavaista, jos joskus jaksais alkaa transkriboimaan näitä Portnoyn rumpujuttuja ihan ajan kanssa just tältä levyltä.

Aleks Sever: Danger Girl. Just nyt kuulostaa hyvältä. Ja näyttää.

Death - The Sound Of Perseverance. Oli kyllä Chuck huikee äijä. Uniikki saundimaailma, mielenkiintosia riffejä ja melodioita, intohimosta soittoa. Voice Of The Soul ei kyllä oo vielä kertaakaan jättäny ilman kylmiä väreitä, melkee tulee tippa linssiin.
 
Joka kerta kun Deathia kuuntelee niin kiroaa sitä että Chuck ei oo enään elossa. Sillä ois ollu vielä paljon annettavaa musiikille..
 
E: Kirjoitusvirheitä..

Viime aikoina pyörinyt suhteellisen tiuhaan Leslie Westin "Blue Me" ja "Blues To Die For" levyt, koska tyyli, touchi ja tone.

Eddie Vedder: Into the Wild -soundtrack
http://youtu.be/cVe7IsQqfYo
 
Letkeetä menoa, sanoituksissa ajattelemisen aihetta ja ihan monipuolisesti akustisia kielisoitinjuttuja.

Rival Sons - Head Down. Tää on vaan älyttömän hyvä.

Iron Angel - Hellish crossfire
 
Wikin mukaan Ritchie Blackmoren poika, Jürgen R. Blackmore soitteli bändissä kitaraa. (en tiedä soittiko tällä levyllä).
Tiukkaa kitarariffittelyä bändin koko tuotanto, ja vähän genreen sopivalla karulla soundilla
 
http://www.youtube.com/watch?v=TPS9kohzQaQ

Warren Zevon - A Certain Girl
 
http://www.youtube.com/watch?v=ACqlT3Tfu_o
 
Warren nappasi kunnolla Sinisiä Vuoria kiertäessä, ja Sydneyn kaupungista löytyi levykauppa mistä miehen kokoelma suuntasi kotiin. Sillä tuli pärjättyä pitkään, kunnes tajusin pari kuukautta sitten, että heppu on tehnyt levyjä vinon pinon silloin kun olin uusi. Yksi ehdottomista suosikeista on kappale, joka kertoo Norjan lahjasta maailman konepistoolikerhoon: päätön heebo nimeltä Roland ja sen Tanskassa (...) valmistettu Thompson-kp.

Nämä on tuossa älppärin päällä makoillut ja rullannut vuoronperään jo jonkin aikaa:
 
Hendrix - Electric Ladyland
Hendrix - Axis: Bold as Love
Hendrix - Band of Gypsys
Stevie Ray Vauhgan & Double Trouble - Couldnt Stand the Weather
 
Ja CD pesässä Hendrix - Valleys of Neptune
 
Kyllä se tuo Jimi aina iskee uudelleen pikku paussin jälkeen. Erityisesti Electric Ladyland on mulle mieleen. Todella hieno levy. Ja Band of Gypsys levyn kitaraimprot on jotain mieleenpainuvaa. Hyvät sounditkin vielä ollakseen äänitetty 69-70 livenä!
 
Suosittelen kaikille kitaravirtuooseille jos ei vielä ole pahemmin tutustunut. Ja vaikka ois tutustunutkin niin uusintakierros ja syventyminen ei ole koskaan pahasta!!

Beck, Bogert & Appice Live. Kitaransoittoa omalla staililla, hyvällä saundilla ja asiaankuuluvalla muudilla.

Angel Dust - To Dust You Will Decay
Yksi tiukimpia Thrash lättyjä 80 luvulta. Nimikkobiisi toimii ehkä parhaiten.
 
http://www.youtube.com/watch?v=GRnymDJde1U

The Quietsin uusi levy. Parin kuuntelukerran perusteella loistava kokonaisuus tyylikästä kitarainstrumentaalia.

Tonski: Juuri nyt levysoittimessa erittäin pitkän kuuntelutauon jälkeen bändin parista on Dream Theaterin Images and Words.. Ekoja kertoja on lukenu oikeesti musiikin ohella sanoja, uskomaton mestariteos tää levy. Uskosin, että musiikillisesti ois erittäin opettavaista, jos joskus jaksais alkaa transkriboimaan näitä Portnoyn rumpujuttuja ihan ajan kanssa just tältä levyltä.
 
On muuten kova plätty. Portnoyn virppasoundi on aika erikoinen triggaus, mutta kyllähän levy siitäkin huolimatta toimii kuin tauti. Niille jotka sanoo että DT on paskaa kikkeliprogea, sanon aina että kuunnelkaapa tuo levy.

aalataur: On muuten kova plätty. Portnoyn virppasoundi on aika erikoinen triggaus, mutta kyllähän levy siitäkin huolimatta toimii kuin tauti. Niille jotka sanoo että DT on paskaa kikkeliprogea, sanon aina että kuunnelkaapa tuo levy.
 
Joo! Kuuntelin tossa Greatest Hit -kokoelmalevyä viime viikonloppuna, ei noi remixit oikein iskeny itelleni.. Take the Timekin kuulosti joltain teknoversiolta:D Toi on semmonen mestariteos itselleni toi levy, että nykyDT:llä on aika vähän ton tasosen kaman kanssa enää tekemistä, mun silmissäni ainakaan.
 
Ite eksyin taas pitkästä aikaa pelimusiikin ja klasarin puolelle:
http://www.youtube.com/watch?v=kb4U1GZQR-I
http://www.youtube.com/watch?v=ZYhZVqODYsI
 
Tämän tyyppistä kamaa on pyöriny soitossa nyt hetken. Molemmat todella tunteita herättävää kamaa:D
 
E:
http://www.youtube.com/watch?v=NgEzFscwNyU
Hähähä!! Miten eeppinen olo voi kitaranhinkkaajalle tulla kahvikuppi kädessä koneen äärellä? Selviää kuuntelemalla:D

ancci: Death - The Sound Of Perseverance. Oli kyllä Chuck huikee äijä. Uniikki saundimaailma, mielenkiintosia riffejä ja melodioita, intohimosta soittoa. Voice Of The Soul ei kyllä oo vielä kertaakaan jättäny ilman kylmiä väreitä, melkee tulee tippa linssiin.
 
Joka kerta kun Deathia kuuntelee niin kiroaa sitä että Chuck ei oo enään elossa. Sillä ois ollu vielä paljon annettavaa musiikille..
 
E: Kirjoitusvirheitä..
 
Plussa putos sulle. Voisin antaa ihan jokaiselle plussan, joka vain mainitsee Chuckin ja Deathin.

Judas Priest eli JP on soinut. Sitä ennen kasari-vuosien alun BonJovi.
 
'69 levyttänyt brittibändi, joka kuulostaa tosi soulilta & bluussilta: itse asiassa mega--underrated-yhtye Spooky Tooth..!
 
Kuunnelkaapa vaikka: esim. Feeling Bad--!!

Niin juu, voisipa tuota itsekkin pysyä varsinaisesti aiheessa. Black Sabbathin levyt on viime aikoina pyörinyt, lähinnä ne neljä ensimmäistä. Iommi on mahtava kitaristi (sanomattakin selvää) ja aika ei kuluta hänen loistavuutta näillä levyillä, kuten jotkut ovat väittäneet. Mihin se tunne katoaa muka? Ei mihinkään.
 
Tulee niin hyviä muistoja näistä levyistä, varsinkin Paranoidista ja Master of Realitystä. Muistan kun 18-vuotiaana kuuntelin näitä vinyyleinä ja join kaljaa. Silloin kaikki tuntui täydelliseltä.

Kattavaa kasarin alkupuolen tuotantoa: MSG alias Michael Schenker.
Chrysalis-kauden koko tuotanto, laajuus on 5 cd-levyä.
 
Ostin MF:n (M-Kullas) alennusmyynnistä, eikä hinnasta suinkaan tullut mikään huikaiseva.
 
Viime vuoden puolella (2012) julkaistussa kokoelmassa mukana menossa, myös One Night At Budokan - eli Kukon vuotena 1981 tehty livari-äänite.
 
Diggaan kovasti Shenkkeriä, sekä koko hänen tuotantoaan. Mielestäni on kuitenkin alkusarjan kausi, viitisvuotissuunnitelmalla 1980-1984 aivan häikäisevän hyvä...
 
Pidän nopeista tiluttelijoista, mutta "Mikke" muistaa mielestäni pitää sen lyyrisen otteen ehkä monia muita paremmin.
 
En ala vertailemaan tässä näitä sen enempiä, mutta "se toinen kova entinen länsisaku" tietty on armoitettu kitarajumala Wolf Hoffmann!