Jep. Sellainen rallihan se. Syntyi aika kivuttomasti ihan fiilispohjalta jammailtuamme treenikämpällä muutamaa riffiä ja saatiin mukavat mausteet studiolla noista kitaravingutuksista. Laulun sleepparimaisuus johtuu ihan siitä, että muuten siitä olisi tullut liian pliisu. Itse hahmottelin sitä kyllä hieman toisenlaisena tulkintana, mutta laulajamme reippaana miehenä antoi palaa näin ja mikäs siinä. Täytyy myöntää, että sanoituspuolessa olen aika noviisi, mutta linjana olen pitänyt sarkastisuuden. Rakkauslaulut kun ei jotenkin istu. Kun ei bändille ruvennut löytymään parempien sanoitusten tekijää, rumpalin oli otettava kapula kauniiseen käteensä ja alettava kehittämään. Tosin hauskaa on purkaa ajatuksiaan paperille ja hauskempaa sitä on vielä kuunnellakin. Lisää on tietty kuultavissa osoitteessa
www.sunpoint.net/~julkkikset Älkää välittäkö karusta sivustosta. Ja vanhempi tuotanto ohittakaa jo suosiolla. :)