Aihe: Tahmea kaula
1 2
Rämppy
14.01.2009 10:26:11
Semmoistakin on väitetty, että nitrolakkoja laitetaan kitaroihin osin mielikuvasyistä, vaikka tiedetään että koostumus ei ole samaa kuin vintage-kitaroissa käytetty. Eli sana "nitroselluloosalakka" puree konservatiiviseen asiakaskuntaan, vaikka nykyiset polyuretaanilakat olisivat jopa toimivampia. Nehän ovat kehittyneet vuosien saatossa valtavasti. No nitrolakka vanhenee ja patinoituu nätisti jne. Siitä, onko nitrolakka soundillisesti ylivoimainen verrattuna polyuretaaniin, onkin väännetty kättä tunteet kuumina ja tullaan jatkossakin vääntämään. Mutta kitarahan on pitkälle fiilishyödyke ainakin useimmilla. Ei niitä ostopäätöksiä kylmillä järkisyillä tehdä. Siksi mullakin on noita nitrolakattuja ongelmakimppuja tupa täys.
En sitten malttanut olla sanomatta.
McNulty
14.01.2009 10:45:35
Semmoistakin on väitetty, että nitrolakkoja laitetaan kitaroihin osin mielikuvasyistä, vaikka tiedetään että koostumus ei ole samaa kuin vintage-kitaroissa käytetty. Eli sana "nitroselluloosalakka" puree konservatiiviseen asiakaskuntaan, vaikka nykyiset polyuretaanilakat olisivat jopa toimivampia.
 
Tämä on osaltaan totta, mikäli on uskomista vaikkapa Ruokankaan Jussiin tai muutamaan muuhun kotimaiseen ja ulkolaiseen soitinvalmistajaan. Nykyiset direktiivit ja säädökset eivät salli nitroselluloosalakkojen sisältävän samoja aineita kuin 50 vuotta sitten. Nitrolakkoja laittaessa joutuu kuulemma käyttämään suht paksuja kerroksia, jotta saadaan miellyttävä lopputulos lakkapinnasta. Polyuretaanilakalla saadaan pienemmällä kerroksella soiva ja kiiltävä lopputulos, vaivattomammin kuin nitrolakalla.
 
Nehän ovat kehittyneet vuosien saatossa valtavasti. No nitrolakka vanhenee ja patinoituu nätisti jne. Siitä, onko nitrolakka soundillisesti ylivoimainen verrattuna polyuretaaniin, onkin väännetty kättä tunteet kuumina ja tullaan jatkossakin vääntämään. Mutta kitarahan on pitkälle fiilishyödyke ainakin useimmilla. Ei niitä ostopäätöksiä kylmillä järkisyillä tehdä. Siksi mullakin on noita nitrolakattuja ongelmakimppuja tupa täys.
 
Juu, ja mukaan kun sotkee erilaiset vahat ja öljyt niin soppa on valmis. Viuluja rakentavat tahot sen sijaan suosivat sellakkaa, jota sitäkin voisi kokeilla kitaraan. Tietysti ohuelti käytettynä pinnasta jää röpöliäinen, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvän soinnin ja soundin vuoksi?
 
Minusta hyvin soiva kitara on hyvin soiva kitara, lakkauksesta riippumatta. Itselläni on pari nitrolakattua Gibson Les Paulia ja yksi polylakattu käsityö-Pauli... kaikki soivat, käyvät ja kukkuvat enempi kuin hyvin. Laatukitaroita siis.
Oh, but you can't expect to wield supreme executive power just because some watery tart threw a sword at you.
vale
14.01.2009 17:57:04
Kaksi uutta Gibsonia nitroselluloosalla lakattua omistaneena olen huomannut että vuoden-kahden kuluttua tatsi on ihan eri kuin uutena. Kitara ei kerää enään pintaansa kaikkea paskaa ja pinta tuntuu huomattavasti kovemmalta. Joku joskus sanoikin että nitroselluloosalakka kestäisi kuivua lopulliseen lujuuteensa 5 vuottakin?!?!? Olen kyllä tuollaista laittanut merkille, kun ottaa käteensä muutaman vuoden vanhan lp:n ja pakasta vedetyn. Vasta kun se hienoarominen tuoksu lakkaa haisemasta, kakka olisi kuiva. Tiedä sitten...
www.rumienmiestenliitto.net
fox
14.01.2009 19:32:02
 
 
Kaksi uutta Gibsonia nitroselluloosalla lakattua omistaneena olen huomannut että vuoden-kahden kuluttua tatsi on ihan eri kuin uutena. Kitara ei kerää enään pintaansa kaikkea paskaa ja pinta tuntuu huomattavasti kovemmalta. Joku joskus sanoikin että nitroselluloosalakka kestäisi kuivua lopulliseen lujuuteensa 5 vuottakin?!?!? Olen kyllä tuollaista laittanut merkille, kun ottaa käteensä muutaman vuoden vanhan lp:n ja pakasta vedetyn. Vasta kun se hienoarominen tuoksu lakkaa haisemasta, kakka olisi kuiva. Tiedä sitten...
 
Pitää paikkaansa. Siltikin, sitä uskoon kiillottamalla ja vahaamalla saa pahimmat tahmeudet pois. Nitro on nitroa, ei siitä mihinkään pääse... ;)
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
tele09
01.01.2013 03:00:54
Näin aiheesta:
 
Ongelmana on ovationin mahonkikaula joka on käsitelty danish oililla. Aluksi kaula tuntuu hyvin luistavalta mutta noin vartin soittamisen jälkeen kaula alkaa tuntua tahmealta. Onko mitään vinkkejä asian korjaamiseen? Olen hionut 2500-1200 hiomapaperilla, auttaisiko ehkä karheampi hiekkapaperi?
Jucciz
01.01.2013 03:34:55
vale: Vasta kun se hienoarominen tuoksu lakkaa haisemasta, kakka olisi kuiva. Tiedä sitten...
 
Kävin äsken tsekkaamassa vessassa ja kyllä se näin on.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
blues guitar
01.01.2013 07:25:31
 
 
Jucciz: Kävin äsken tsekkaamassa vessassa ja kyllä se näin on.
 
Jos ei malta odottaa kakan kuivumista, voi vetää vessan.
...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt...
Gafa
01.01.2013 09:26:30
tele09: Näin aiheesta:
 
Ongelmana on ovationin mahonkikaula joka on käsitelty danish oililla. Aluksi kaula tuntuu hyvin luistavalta mutta noin vartin soittamisen jälkeen kaula alkaa tuntua tahmealta. Onko mitään vinkkejä asian korjaamiseen? Olen hionut 2500-1200 hiomapaperilla, auttaisiko ehkä karheampi hiekkapaperi?

 
laita talkkia kämmeneen..
karateadonis
01.01.2013 10:03:28
 
 
Oletteko lakattomat ihmiset huomannu mitään suurempaa herkkyyttä kaulan vääntymiselle nyt kun lakat on poissa? Itsellä lespasta lakka irtos itsestään viitosnauhaan asti enkä ole vielä nähnyt vaivaa asian eteen. Tuntuma on itselle hyvä, joten ei ole muuten haitannut. Lähinnä vaan tulevaisuutta ajatellen, että lähteekö helpommin propellille yms. Kaulan normaalisäätöä ei mielestäni ole lisännyt mitenkään vaikka ulkoilmailtukin on.
"pull the trigger on rock'n roll nigger, who's bigger than jesus on a bumper sticker"
Gabe
01.01.2013 11:21:08
karateadonis: Oletteko lakattomat ihmiset huomannu mitään suurempaa herkkyyttä kaulan vääntymiselle nyt kun lakat on poissa? Itsellä lespasta lakka irtos itsestään viitosnauhaan asti enkä ole vielä nähnyt vaivaa asian eteen. Tuntuma on itselle hyvä, joten ei ole muuten haitannut. Lähinnä vaan tulevaisuutta ajatellen, että lähteekö helpommin propellille yms. Kaulan normaalisäätöä ei mielestäni ole lisännyt mitenkään vaikka ulkoilmailtukin on.
 
Minun LP Juniorista on lakka paikoin pahastikin kulunut kaulan takaa, eipä tuosta ole koitunut vielä minkäänlaisia ongelmia. Mukavampi soittaa vain.
www.kitaramaailma.com
ancci
01.01.2013 14:18:44
WinterMad: Uudet nitrolakkakaulat ovat kokemukseni myötä uutuuttaan hieman nihkeitä/tahmeita jonkin aikaa. Luulisi kuitenkin korjaantuvan kovalla soitolla.
 
Pöh. Tahmeat kaulathan on just jees.. Maalatun kaulan tahmeutta ei voita mikään
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)