Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: HIM
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
fgh
27.12.2012 18:14:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

HIM:stä ei löytynyt haulla mitään yleispätevää ketjua täältä, joten uuteen levyyn liittyvän ketjun perustaminen lienee paikallaan. Ensi vuonna yhtye julkaisee uuden albumin nimeltään Tears On Tape. Levyntekoa ja keikkoja on viivästyttänyt runsaasti yhtyeen rumpalin käsivaivat, mutta pitkä keikkatauko päättyi eilen Turun Klubin loppuunmyydyllä keikalla. Kyseisellä keikalla sai ensisoittonsa myös ensi vuonna julkaistavalla levyllä oleva kappale, joka ainakin tällä hetkellä leviää netissä nimellä I Will Be the End of You. Tarkempaa arviota on tällä laadulla vaikeaa sanoa kappaleesta, mutta ainakin riffien osalta tulee ehkä hiukan mieleen Venus Doom-levyn kappaleet.
 
Linkki kyseisen kappaleen ensiesitykseen:
 
http://www.youtube.com/watch?v=O77xSxOiNEw
 
Booombox
27.12.2012 21:17:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kivalta ihan kuulostaa tämä klippi. Mielenkiinnolla odotan levyä. Hyvä bändi.
 
I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm.
Boyakasha
28.12.2012 00:11:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuolla sama laulu paremmalla äänenlaadulla:
http://www.youtube.com/watch?v=F8w5m2A-600
 
aivokuolio
28.12.2012 13:00:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sehän kuulosti ihan HIMiltä.
pushead
29.12.2012 22:00:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aikamoista. Oliko joku todistamassa kyseistä tapahtumaa? http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288527787287.html
 
kasvistako
31.12.2012 19:40:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin talvipäivän promenoinnissa Pitskussa tossa välipaivinä ja teollisuusalueen studioista kantautui HIM:in biisi. Siltä itseltään se kuulosti vieläkin kuin noin kymmenen vuotta sitten.
 
Flow
01.01.2013 17:05:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hih. Uuden albumin nimestä kun jättää T kirjaimet pois niin ollaan asian ytimessä :D
 
Kilisee kilisee varpuset saatana. -Kukkis 77
Booombox
11.04.2013 14:57:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaahas. Uusi biisi spotifystä löytyy Into the Night nimeltään.
 
http://open.spotify.com/track/0hUVVCTFRvUGgUswwjX9qe
 
Aika perus Him biisi, tosin kertsi jättää toivomisen varaa.
 
I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm.
bedlam
11.04.2013 20:18:41
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juu, onhan tuo muutaman viikon radiossa pyöriny. Todellakin perus-Him.
 
http://www.petrilampela.net
Tumppa
26.04.2013 15:09:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kauheasti ei HIM täällä keskustelua herätä, mutta tänäänhän tämä uusi lätty julkaistiin. Itse tilasin tuon spesiaaliversion ja täytyy tuo studiolive-DVD joskus tänään vielä katsella läpi.
 
Itse levyn olen kertaalleen kuunnellut ja kokonaisuudelle on kyllä pakko antaa täydet pisteet! Loistavat soundit ja muutenkin erinomaisia biisejä. Instrumentaalikappaleet, joita on peräti neljä, sopivat hyvin kokonaisuuteen, mutta tuskinpa niitä tulee sellaisinaan juurikaan kuunneltua.
 
doppelgänger
26.04.2013 15:20:55 (muokattu 26.04.2013 15:27:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tumppa: Instrumentaalikappaleet, joita on peräti neljä, sopivat hyvin kokonaisuuteen, mutta tuskinpa niitä tulee sellaisinaan juurikaan kuunneltua.
 
Hauska tuo Lucifer's chorale. Enpä olisi uskonot drone doomia HIMin levyltä kuulevani
 
Ihan hyvältä vaikuttaa levy muutenkin. Kuitenkin tuntuu jäävän selkeästi Screamworksin tasosta. Vähän liian väsykkä meininki tässä uudessa joissain biiseissä mun makuun.
 
"Never argue with a fool,they only lower you down to their level and beat you with experience" -J.R.R Tolkien
krautio
26.04.2013 16:10:53
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyy Spotifystä.
 
Hey Ho, Let's Go!
zekeode
26.04.2013 16:57:46
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

bedlam: Juu, onhan tuo muutaman viikon radiossa pyöriny. Todellakin perus-Him.
 
Luulin ensiksi, että mulla on nettiselaimessa joku toinen biisi taustalla, kun sen verran irtonaiset noi akustisen soundit. Ei toimi miksaus yhtään.
 
Muusikon elämä terveellisemmäksi: iHerb alennukset ja kokemuksia - Rouhee Blues - Spotifyn paras blueslista... ...tai aina
jassi
26.04.2013 22:05:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No paskat löydy Spotifystä, ainakaan vielä 26.4 klo 22.00.
 
Tare veti sitä retkua turpaan, niin että turpa rullalla.
apropoo
26.04.2013 22:21:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olikohan Kaasu tosissaan joskus Soundissa kun se sanoi kuuntelevansa edelleen Slayeria joka päivä? Siis JOKA päivä? Saattasin hamuta haulikkoa mieluummin vaikka hyvä bändi onkin.
Mutta onnea HIMille jatkossakkin.
 
jassi
26.04.2013 22:21:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiukuttelut takas! Olihan se siäl=)
 
Tare veti sitä retkua turpaan, niin että turpa rullalla.
dixi19
27.04.2013 11:12:59
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kelpo levy. Salaa toivoin vähän enemmän Venus Doomin suuntaan menevää, kokeellisempaa haahuilua, mutta hyvä näinkin.
 
Ainoastaan Valon vokaalit häiritsevät hieman. Ne ovat omaan makuun jotenkin liian iisit ja smoothit, vaikka useammassa biisissä voisi ehkä vetää vähän rajumminkin. Palatakseni Venus Doomiin vielä, niin siinä voksupuoli oli loistava - erittäin monipuolista laulua läpi levyn, hennosta falsetista matalaan murinaan ja räkäiseen huutoon. Tällä levyllä tuntuisi, että mennään aika pitkälti yhdellä ja samalla meiningillä läpi lätyn.
 
anomus.com
Timitzii
30.04.2013 02:41:48 (muokattu 30.04.2013 02:42:08)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dixi19: Kelpo levy. Salaa toivoin vähän enemmän Venus Doomin suuntaan menevää, kokeellisempaa haahuilua, mutta hyvä näinkin.
 
Ainoastaan Valon vokaalit häiritsevät hieman. Ne ovat omaan makuun jotenkin liian iisit ja smoothit, vaikka useammassa biisissä voisi ehkä vetää vähän rajumminkin. Palatakseni Venus Doomiin vielä, niin siinä voksupuoli oli loistava - erittäin monipuolista laulua läpi levyn, hennosta falsetista matalaan murinaan ja räkäiseen huutoon. Tällä levyllä tuntuisi, että mennään aika pitkälti yhdellä ja samalla meiningillä läpi lätyn.

 
99% samaa mieltä.
 
Regalis Apertura
01.05.2013 11:07:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm välillä tuli ekan levyn fiilikset ainakin parin biisin kohdalla... Ei paha juttu;). Näin ekan kuuntelun perusteella.
 
Kaake
05.05.2013 11:36:32 (muokattu 05.05.2013 16:02:49)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitähän vittua nyt taas?
 
http://www.blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=189541
 
No väärinhän se meni
Hey Punk, where you goin' with that flower in your hand? Well, I'm goin' up to Frisco to join a psychedelic band.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «