Etno, proge, latin ›

bedlam: Ostin sen Live in Montreux -bluukkarin ja odotin innolla setin aloittanutta Siberian Khatrua. Oikeasti meni hetki, ennenkuin tajusin että se ukkojen aloittama biisi on tuo kansissa mainittu. Alunperin rokkaava ja menevä biisi soitettiin niin hitaasti ja löysästi ettei biisiä meinannut edes tunnistaa samaksi.
 
Tuossa kyseisessä esityksessä syyllinen on mielestäni Steve Howe. Muu bändi yrittää saada biisiä kulkemaan, mutta Howe laahaa todella pahasti. Vielä kun kappale sattuu olemaan kitaravetoinen, niin muut eivät pysty korjaamaan tilannetta oikein mitenkään.
 
Montreux-liven puolesta on sanottava kuitenkin se, että siinä on aivan jäätävän hieno versio Awakenista.

Nyt tällaista..
 
http://www.progrockmag.com/news/anderson-wakeman-rabin-project-is-on/

Yes vetää ameriikassa ens kiertueella The Yes Albumin, Close to the Edgen ja Going for the Onen kokonaan. Ois aika muikeeta nähä!
https://www.facebook.com/yestheband/posts/447243695324514

Ilman Andersonia ei kiinnosta kakan vertaa.

bedlam: Ilman Andersonia ei kiinnosta kakan vertaa.
 
Ditto. Komodo.

bedlam: Ilman Andersonia ei kiinnosta kakan vertaa.
 
Ei ollut kovin kummoinen Andersonin panos Stadin keikalla n. 2004. Varmasti nyt kuuntelukokemus on parempi. Ja kun Wakeman ei ole kiilaamassa, saattaa olla mainio konserttielämys.

SnowCrow: Yes vetää ameriikassa ens kiertueella The Yes Albumin, Close to the Edgen ja Going for the Onen kokonaan. Ois aika muikeeta nähä!
https://www.facebook.com/yestheband/posts/447243695324514
 
Koskahan vaan mahdetaan saada se korvaava keikka tänne.

Vessajono: Koskahan vaan mahdetaan saada se korvaava keikka tänne.
 
Jaa-a. :D Meikä reklamoi jo rahat siitä takasin kun ei ruvennu puoleen vuoteen kuulumaan.

jazzmies: Ei ollut kovin kummoinen Andersonin panos Stadin keikalla n. 2004. Varmasti nyt kuuntelukokemus on parempi. Ja kun Wakeman ei ole kiilaamassa, saattaa olla mainio konserttielämys.
 
jazzmies on mies, joka ei menisi Mozartin keikalle, koska Mozartin soitto kiilaa liikaa.

jazzmies: Ei ollut kovin kummoinen Andersonin panos Stadin keikalla n. 2004. Varmasti nyt kuuntelukokemus on parempi.
 
En ole livenä bändiä nähnyt, mutta muutaman livetallenteen perusteella Anderson ainakin 2000-luvun alussa kantoi olemuksellaan ja laulullaan koko pappaorkesteria. Minusta Anderson laulaa noilla tallenteilla ihan hemmetin kauniisti ja nuotilleen, varsinkin verrattuna mihin tahansa vastaavan ikäiseen yhä kiertävään bändiin. Vertaa vaikka Rushiin, Jethro Tulliin, Deep Purpleen, joissa laulusuoritukset aiheuttavat pahimmillaan kivuliaita kouristuksia. Anderson vetää korkeatkin nuotit vanhalla iällään hämmästyttävän puhtaasti ja samalla äänellä kuin vuosikymmeniä sitten.
 
"Kuuntelukokemus on parempi". Eli sun mielestä kaikki bändin jäsenet nuorempiin ja parempiin vaihtamalla kuuntelukokemus paranisi vielä entisestään? Jos olen menossa katsomaan Yesiä, haluan nähdä Yesin enkä Yes-coverbändiä.

Funkonaut: jazzmies on mies, joka ei menisi Mozartin keikalle, koska Mozartin soitto kiilaa liikaa.
 
Se, että ei kuulosta hyvältä, ei tee musiikista automaattisesti hyvänkuuloista. Wakeman oli koko ajan nokillaan ja Howe sleebas, Squire epämääräinen, Anderson vaisu ja Alan White täyttä rautaa.

jazzmies: Se, että ei kuulosta hyvältä, ei tee musiikista automaattisesti hyvänkuuloista. Wakeman oli koko ajan nokillaan ja Howe sleebas, Squire epämääräinen, Anderson vaisu ja Alan White täyttä rautaa.
 
Andersonin vaisuus on kyllä mielipideasia. Montreux 2003 -keikalla mies on vedossa.
 
Alan White laahaa ihmeellisesti vanhoissa kappaleissa, ei saa Brufordin aikaisia biisejä kulkemaan sitten yhtään. Heart of the sunrisen komppiakaan ei ole vaivautunut vuosikymmenien aikana opettelemaan. Edes Siberian khatru ei miehellä lähde.
 
Suututtaa tuommoinen, etenkin kuin kaikki biisit Relayerista lähtien hän vetää loistavasti. Ja ennen Relayeria kuitenkin tuli suurin osa parhaista biiseistä. Mutta edellä mainittu on toki myös yksi parhaista levyistä.
 
E: typo

Bald Anus: Andersonin vaisuus on kyllä mielipideasia. Montreux 2003 -keikalla mies on vedossa.
 
Symphonic Live iskee muhun vielä paremmin. Eihän Anderson ihmeitä lavalla tee, mutta sillä on jotain sympaattista vetovoimaa ja karismaa, ettei paljon tarttekaan.
 
Bald Anus: Alan White laahaa ihmeellisesti vanhoissa kappaleissa, ei saa Brufordin aikaisia biisejä kulkemaan sitten yhtään. Heart of the sunrisen komppiakaan ei ole vaivautunut vuosikymmenien aikana opettelemaan. Edes Siberian khatru ei miehellä lähde.
 
En itsekään tykkää Whiten tyylistä soittaa Brufordin aikaisia biisejä. Tossa Symphonicin Close to the Edgessä esim. nimenomaan White on bändin heikoin lenkki. Vetää aivan liian hevisti. Joissain kohdissa sen soitto myös ihan selkeästi tosiaan laahaa ja välillä jopa tökkii.

bedlam:
En itsekään tykkää Whiten tyylistä soittaa Brufordin aikaisia biisejä. Tossa Symphonicin Close to the Edgessä esim. nimenomaan White on bändin heikoin lenkki. Vetää aivan liian hevisti. Joissain kohdissa sen soitto myös ihan selkeästi tosiaan laahaa ja välillä jopa tökkii.
 
Täältäkin komppia tälle tosiasialle.

Yes will be playing The Yes Album, Close to The Edge, and Going For the One during their 2013 US tour.
 
http://www.progrockmag.co...y-3-albums-on-us-tour/

Regalis Apertura: Yes will be playing The Yes Album, Close to The Edge, and Going For the One during their 2013 US tour.
 
http://www.progrockmag.co...y-3-albums-on-us-tour/
 
Ootko sä nyt tosissas?

zombywoof: Täältäkin komppia tälle tosiasialle.
 
Makuasialle. Alan White otti Brufordin aikaisen ohjelmiston täysin omiin nimiinsä yhtään apinoimatta Brufordin raitoja omilla ehdoillaan. Näin toimii muusikko. Eihän noista Brufordin aikaisista levyistä olisi samanlaisia tullut missään nimessä White penkillä, mutta ainakin erilaisia. Whiten timefeel on aina ollut ihan käsittämätön - esim. drive Yessongsilla ja laid back nykyrundeilla And You and I -kappaleessa. Relayer ja etenkin Yesshows ovat Whiten juhlaa, kun parhaissa vedoissa on vielä loistava Patrick Moraz Rhodeseineen vetämässä. Aahhh!

Mitäs muuten Moraz tekee nykyisin?

Alan White otti Brufordin aikaisen ohjelmiston täysin omiin nimiinsä yhtään apinoimatta Brufordin raitoja omilla ehdoillaan. Näin toimii muusikko.
 
Kenties. Mutta en usko, että White olisi edes pystynyt apinoimaan Brufordia, vaikka olisi halunnutkin. Eipä silti, ei pystyisi moni muukaan.
 
Brufordin voidaan sanoa olevan rumpujen soiton suuri innovaattori, ja perusratkaisuja kaihtava visionääri, jonka kekseliäs rytmityöskentely nosti varhaisten Yes-levyjen musiikin huikeisiin sfääreihin. Alan White on vain hyvä rumpali.