Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Basil79: Ne oikeasti olivat siinä välivaiheessa kun siirryin Pet Shop Boysseistä, New Kids On the Blockeista ja Bad Boysseistä heviin ja metalliin.
 
Voi jukolauta! Kovimmat bändit mulle 5-6. luokalla oli Pet Shop Boys ja Bad Boys Blue.

Manowar - Sign Of The Hammer
 
tähän piti vastaa, koska niin selkeä ensitutustuminen heavy-musaan oli juurikin k.o. tuotos. Ja hywä sellainen olikin!
joskus 90-luvun alkupuolella vaahtosammuttimen kokosena löyty frendin isobroidin levyhyllystä.
Kyä täältä kaiken utuisen Rockin seasta vielä osa kunnon tr00 Hevariakin löytyy :P

Asteittain päästiin tähän nykyiseen metallimakuun.
 
Ensimmäinen oli Metallican Black tai Rammsteinin Mutter jonka kaveri löi yläasteella käteen. Paluuta ei ollut.
 
Paremmin rässiin ja dödikseen minut johdatteli sittemmin Pantera. Tällä tiellä ollaan.

Ei ollu muuten albumi. Telkkarista tuli joskus 90-luvun alkupuolella Sepulturan keikka Giants of Rockista vuodelta 1991. "Mitä vittua" -ensireaktion jälkeen tukka venähti, farkut repes polvista alle ohmissa ja rokkenrollin satunnainen kuriositeettidiggailu Raptorien ohessa vaihtui täyspäiväiseen hevarointiin lopputeinivuosiksi. Kai se hevari tuolla jossain sisimmässä vielä kituu, vaikka kiinnostus metallimusiikkiin on pikkuhiljaa hiipunut.

Vaikka "hevari" onkin väärä sana niin siitä huolimatta se oli Rainbow-The Very Best Of ja Blackmoren kitarointi oli jotakin mitä en ollut aiemmin edes kuullut. Biisi taisi vieläpä olla Kill The King. Siitä tuli sitten tutustuttua Deep Purplen ja Dion musiikkiin jne jne...

Mulla on ysäriteknolevyt saanu aikaan sellasta tuhoo pään sisällä, jonka voi mieltää hevariks syttymiseks. Hevari en oikeastaan silti ole, millään mittapuulla.

Ehkä Master of puppets oli se viimeinen niitti "hevarin" arkkuun.
 

 
Onneksi olkoon! Viesti numero 666! ;)
 
Moderaattori

Mites tää nyt tällein pysähty O_o

Jallumiäs: Mites tää nyt tällein pysähty O_o
 
En tiä.
 
Voin silti varmaa kantaa korteni kekoon, koska turhat listausketjuthan ne on paras.
 
Natiaisena oli kyllä tullut tykiteltyä jotain raskaampaa rokkia, kuten Offspringia, Bloodhound Gangia, Kornia summuuta, Metallicastakin pidin silloin kun se radiossa soi, mutta eka varsinainen hevilevy lienee Cryhavocin Sweetbriers jossain '98-'99 taitteessa.
 
Tosin en kyllä itseäni minään "hevarina" pidä, vaikka raskas musiikki uppoaakin muun tavaran ohella.

Vuosi oli 1987 ja Welcome to the Jungle radiosta. Duran Duranit vaihtui Gunnareihin, siitä sitten Metallicaan ja Slayeriin.

Joskus 7-8 vuotiaana W.A.S.P. ja Twisted Sister olivat aika kovia. Varsinaisesti metalli kolahti 12-vuotiaana Metallican ..and justice for allin myötä. Aika nopsaan tuon jälkeen löytyivät Metallican vanhempi tuotanto, Sepulturan Beneath The Remains ja Arise, Megadethin levyt ja Stone. Kuunnelluin metallilevy mulla taitaa kuitenkin olla Panteran Vulgar Display Of Power joka ilmestyessään -92 oli 14-vuotiaalle kiukkuiselle murrosikäiselle aika täysosuma.
 
E: Niin ja "hevari" on minustakin ropissut pois vuosien myötä, mut musamaku on lähinnä laajentunut. Edelleen pyörivät ("tyhmääkin tyhmemmät") metallilevyt soittimessa kyllä muiden mukana.

Ensimmäinen metallikappale, joka kolahti taisi olla Nightwishin Nemo, kun piano-tunneilla opettaja iski sen nuotit eteen ja sitä aloin opettelemaan. Siitä se lähti, kappale kappaleelta yhä enempi metalliin suuntautuen, seuraavana Europen Final Countdown ja sitten pari vuotta tunneilla käytyäni lopetin jatkaen harjoittelua itsekseni. Pian tuli Maidenin Trooper ja sen jälkeen Bodomit, Behemothit sun muut raskaammat. Black metalia kuuntelemaan taisi ajaa yläkoulun aamunavauksessa kuultu Zos Kia Cultus, Behemothin biisi siis, pari tyyppiä kun päätti sen soittaa ja ymmärrettävistä syistä koulun keskusradio hiljeni puolivälissä kertosäettä.

Ramenia: Ensimmäinen metallikappale, Siitä se lähti
 
Kaunis tarina.
 
Jotenkin ahistaa tuo, kun kouluissa ynm. ei saisi ikinä soittaa mitään raskaampaa musiikkia, mutta sitten nykyajan huorien teknojumputusta voi kyllä soittaa. Mutta onhan tuo Behemoth aika brutaalia jos raskain musiikki mitä kuuntelee on vaikka Muse.
 
Itsellä lähti musiikkimaku kulkeutumaan metalliin jossain 13v ikäsenä. Metallica oli se eka isojuttu raskaamman musiikin puolelta. Kitaraa soittava enoni oli yksi suurimmista innoittajista ja siitä se omakin kitaran rämpytys sitten lähti. Musiikkimaku kehittyi hyvää vauhtia hard rockista metalliin ja maku laajenee yhä edelleen laajemmalle raskaan musiikin syövereihin. En vieläkään pidä synkästä dead metallista muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, mutta kokoajan on menty raskaamman puolelle, vaikka ei se tietenkään kevyempien bändien kuuntelua ole syrjäyttänyt. Laaja maku ennenkaikkea :)

ei mullakaan mitään albumia ollut. mutta muistan että sillon joskus kersana se oli niin uskomaton tunne kun kuuli jostain heviä. ja muistan kun kuuli jotain örinäbändejä ekaa kertaa niin se oli ihan taivaallista. nykyään vaikka kuulisi jotain itselle uutta hyvää bändiä niin ei se samalla tavalla sytytä. mikä on kyllä surullista.

Vulgar display of power.

Muistaakseni kesällä 2006 ostin Impaled Nazarenen "Pro Patria Finlandia":n komeitten kansien takia, ja kyllähän se johonkin lähinnä skeittipunkkiin mieltyneeseen kakaraan iski ja kovaa. Yhä suosikkibändejä.

No ihan ekaa "kokemusta" en muista mutta yksi ensimmäisistä oli Van Halenin Fair Warning kasetilta silloin joskus;)... No way back after that:).

Olin neljän vanha kun sain joltain isäpuolen kaverilta laatikollisen kasetteja, eniten silloin pyöri koneessa Stray Cats, Kiss ja Elvis. Vuotta myöhemmin eno muutti meille väliaikaisesti ja siitä alkoikin jokapäiväinen Rainbow/Deep Purple/Black Sabbath/Frank Marino kuuntelu (kuin myös meikäläisen kitaransoittoharrastuskin) ja nuo edellä mainitut jäi käytännössä kaikki, muutamaa Stray Catsin biisiä ja yhtä Kissin biisiä lukuunottamatta (levyn nimiä en noille muista, voipi olla että oli jotain kokoelmia myöskin).
 
Tuosta vielä vuosi niin ostin ensimmäiset vinyylit, eli vuosi oli '83 ja platat olivat Mötley Crüen Shout At The Devil sekä Iron Maidenin debyytti. Siitä eteenpäin ostinkin jokaikisillä viikkorahoilla uusia levyjä, aluksi pelkästään makeiden kansien perusteella, mutta pikkuhiljaa sitä alkoi löytymään bändejä jotka vielä tänäkin päivänä on vakituisessa kuuntelussa. Aika ennakkoluulottomasti sitä tuli vaan ostettua kaikenlaista, kavereiden kanssa vaihdeltua niitä mistä ei pitänyt (samassa rapussa asui muutaman vuoden vanhempi tyyppi joka sitten vaihteli noita). Kaikenmaailman Kill 'Em Allit sun muut kuultiin tuoreeltaan ennenkuin suuri yleisö tiesi edes mikä hitto Metallica on, saatika sitten Panterat sun muut.
 
'90 luvun alussa maku sitten laajenikin käsittämään enemmän bluesia ja oma tilulilu innostuskin laantui lähes täysin. Satrianit, Malmsteenit ja Vait eivät enää olleetkaan niitä kovimpia jätkiä vaan tilalle tuli Albert King, Stevie Ray Vaughan sekä Danny Gatton. Stray Catsinkin löysin näihin aikoihin uudestaan.
 
Eli miten sen nyt ottaa...heviä kuuntelen edelleen, mutta en koe koskaan olleeni täysverinen hevari, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Sentenced - Down
Children of Bodom - Something Wild
 
Ysäri heviä..