elsewhere 20.12.2012 22:05:38 (muokattu 20.12.2012 22:06:16) | |
---|
Nyt tuli sitten se ensimmäinen kerta, kun aloittelija tarvitsee apua vahvistimen kanssa :) Minulla on noin puolitoista vuotta vanha Fender Deluxe Reverb Reissue, jonka ostin uutena. Se on ollut ahkerassa käytössä ja toiminut tähän saakka moitteetta lukuunottamatta kerran palanutta sulaketta, mutta tänään bänditreeneissä huomasin yhtäkkiä jostain tulevan hyvin epämiellyttävää tuoksua, vähän kuin juotostinaa. Olin jo hetkeä aikaisemmin ihmetellyt, miksi vahvistin tuntuu menevän särölle, vaikka äänenvoimakkuus on jossain 2-3:n välimaastossa ja soitan cleanilla. Savua ei näkynyt missään, mutta treenit loppuivat välittömästi, otin virrat pois, ja kun hetkeä myöhemmin kokeilin uudelleen, sama toistui. Tukkoisella nenällä suoritetulla empiriisellä kokeella tuoksu tulee siitä osasta vahvistinta, jossa on tasasuuntaaja ja pääteputket, mutta aivan varma en ole. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla on ongelmia minkään putkipelin kanssa, joten ajattelin kysyä neuvoa. Mistä lähteä vikaa jäljittämään? Olettaisin maallikkona, että joku putkista on sanomassa sopimuksensa irti, mutta miten tuo jännä elektroniikan käry sopii siihen? Silmämääräisesti putkissa en huomaa mitään vikaa, sekä tasasuuntaaja että pääteputket hohtivat kauniisti. Hommaanko setin uusia putkia ja kokeilen niillä, vai kiikuntako suosiolla huoltoon? ~ Love broke out and I forgot it's war. |
julkke 20.12.2012 22:17:10 | |
---|
Uusilla putkilla kannattaa testata. Palaneen tuoksu ei ole hyvä merkki ja sen syy pitää tutkia, neuvoisin viemään koneen huoltoon. Samalla saa vaihdatettua putket ja säädätettyä biasin. "Practice cures most tone issues." -John Suhr |
Spike 20.12.2012 22:18:38 | |
---|
Avaa ja katso, ettei basisti ole unohtanut paahtoleipiä koneen sisään. |
Jos ottaa Marskinryypyn ja oksentaa, onko kyseessä mannerlaatta? |
Laulava Kylätohtori 20.12.2012 23:38:28 | |
---|
Aika hyvin oireet täsmäävät Blues Deluxessa ilmenneeseen vikaan. Treeneissä juuri tuon tyylistä hajua ja soundi meni huonommaksi ja säröiseksi. Tosin kotona toimi taas, teki saman uudestaan ja vaihdoin putken, jolloin toimi taas. Tässä kohtaa vein huoltoon ja tiesi heti kertoa, että suojahilan vastus tai joku muu sellainen oli mennyt. Tuon vaihtamalla (vaihdatuttamalla) sain kuntoon.. Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. |
Hynkel 21.12.2012 00:12:54 | |
---|
Siellä haisee putkiblues. Nauti! Fender, Bluetone, Bogner. |
Gabe 21.12.2012 00:20:35 (muokattu 21.12.2012 00:20:49) | |
---|
Samaa mieltä ylläolevien kanssa, huoltoon vain. Jos haisee palaneelta niin se ei yleensä ole hyvä juttu :) www.kitaramaailma.com |
elsewhere 21.12.2012 00:33:26 (muokattu 21.12.2012 00:35:21) | |
---|
Kiitos vastauksista. Ajattelinkin, ettei se ihan asiaankuuluva tuoksu taida olla, vaikka putki olisikin hajoamassa. No, samalla vaivalla sitten ehkä modauttaa hieman... P.S. basistilla on rantasauna, jolla se paistaa makkaraa ja punaista lihaa. Ei se tarvitse minun pientä leivänpaahdintani... ~ Love broke out and I forgot it's war. |
Confidentum 21.12.2012 20:39:42 (muokattu 21.12.2012 20:40:41) | |
---|
Sshäähh....tämä padi prkl Hyvät vehkeet, parempi mieli |
slapvete 22.12.2012 00:37:56 | |
---|
Laulava Kylätohtori: . Tässä kohtaa vein huoltoon ja tiesi heti kertoa, että suojahilan vastus tai joku muu sellainen oli mennyt. Korahtava putki vie toisinaan suojahilavastuksen mennessään. Ei lainkaan tavatonta. "There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people."
- Slipperman |
Wesgu 22.12.2012 08:33:09 | |
---|
Näissä uusissa Reissue malleissa on hyvin usein teholtaan alimitoitettuja vastuksia (toki muitakin osia), jotka voivat silloin tällöin palaa tai muuten oireilla. Vika voi toki olla jossain muuallakin! Vie hyvä mies kone huoltoon ennenkuin viasta tulee isompi... ja kalliimpi ;) |