Etno, proge, latin ›

velipesonen: Suora kysymys: Miksi ette soita Piperia?
 
Suora vastaus: Se ei ole suurimman osan bändiläisten mielestä siellä Pink Floydin tuotannon kärkipäässä. Ehkä me joskus se soitetaankin, ei oo vielä keretty. Tosin lähtisin tekemään sitä itse vähän pienemmällä kokoonpanolla ja pienemmissä puitteissa kuin Pakkis - mun mielestä se on jotenkin kaikinpuolin sellanen intiimi levy, esim. Treen ylioppilasteatteri vois sopia mestaksi. Ja soundimaailma pitäisi miettiä tosi tarkkaan, koska sen pitää soundaa kuuskytluvulta ja se on todella eri kuin seiskytluku saati 80- tai 90-luku. Onneksi on Nuuska äänimiehenä, sillä on varmaan aidot kuuskytluvun PA-kamat ja backline jossain varastossa, nii saadaan siitä jo vähän autenttisuutta ;)
 
Piper on kuitenkin paremmin toteutettavissa livenä kuin esim. Ummagumma. Nyt on tehty Wish You Were Here, The Division Bell, Animals ja Dark Side of The Moon. Kuten voi ehkä huomata, ollaan lähdetty noista ehkä yleisöystävällisimmistä kokonaisuuksista. Mutta mun mielestä Piper olis aikalailla seuraavana listassa.
 
Yleisöystävällisyydestä puheen ollen: oli muuten aika kihelmöivä tilanne, kun 2011 Tammerfesteilla soitettiin hotelli Ilveksen yökerhossa Careful With That Axe Eugene ja 70 % ko. ravintolassa olleesta porukasta oli tullut sinne suoraan Petri Nygårdin keikalta jatkoille välittämättä siitä, että mikä bändi sielä soittaa. Yleisön mielipide oli hyvin kaksijakoinen, vois sanoa. Kai siellä joku tappelukin meinas tulla. Eli sikäli pitää miettiä, että mitä biisejä soittaa missäkin (tosin toi oli ihan tietoinen ratkaisu meiltä ja ravintoloitsijalta, että vedettiin aika härölle osastolle se keikkaa).
 
Ite oon lähinnä fiiliistellyt tota Live at Pompeiin uudelleen toteuttamista (tosin yleisön kera) Pyynikin kesäteatterissa, mutta katotaan ny. Ideoita on paljon, aikaa ja resursseja vajaasti.
 
Loppuun siis vielä tiivistelmä: eiköhän se Piper joskus tule, ei vaan vielä oo ehditty sinne asti. Ei kuitenkaan tehdä pääasiassa kuin yksi iso keikka vuodessa ja sitten ehkä pari pienempää, jos tulee jotain jänniä tilaisuuksia. Että voi mennä parikin vuotta...

Tigerstedt: Koska se on yliarvostettu teos, jota ainoastaan musiikkiin perehtymättömät hehkuttavat.
 
Eiköhän se ole täsmälleen toisin päin että musiikkiin perehtymätön olet sinä!

Joonas: Suora vastaus: Se ei ole suurimman osan bändiläisten mielestä siellä Pink Floydin tuotannon kärkipäässä.
 
Todellisuudessa vain Piperissa on haastetta, kaikki muut ovat oikeastaan ylihelppoja. Toivottavasti muuten se teidän kakkoskitaristi viitsii tällä kertaa treenata omat osuutensa suunnilleen kohdalleen ja jos soittaa fonia niin viitsii vetää suunnilleen samalla tavalla kuin levyllä.

velipesonen: Todellisuudessa vain Piperissa on haastetta, kaikki muut ovat oikeastaan ylihelppoja. Toivottavasti muuten se teidän kakkoskitaristi viitsii tällä kertaa treenata omat osuutensa suunnilleen kohdalleen ja jos soittaa fonia niin viitsii vetää suunnilleen samalla tavalla kuin levyllä.
 
Meillä on eri tyyppi nykyään kakkoskitarassa ja eri tyyppi fonissa kuin aikanaan. Jotkut tietyt soolo-osuudet tullee levyversioita tai jotain liveversioita mukaillen, jotkut on melko vapaata improa, vähän riippuen siitä, että miten Pink Floyd on niitä livenä vetänyt (ts. onko soolot sävellettyjä vai improttuja). Koska itse oon basisti, niin mulla ei ole ihan täsmällisen hyvää käsitystä siitä, mitä noi kiipparistit/kitaristit/fonisti pilittävät menemään. Kyse on kuitenkin livemusasta ja tilanne elää koko keikan. Joissain tapauksissa ollaan otettu vähän erivapauksia ihan oman fiiliksen vuoksi. Muutenhan voitais vetää suurinpiirtein nuoteista, mikä nyt ei ois nastaa. Mutta tuu ihmeessä tarkastaan miten vetävät :)
 
Piperissa on haastetta, mutta en sanois sen olevan mitenkään huomattavasti vaikeampi kuin jotkut muut levyt. The Division Bell oli ehkä tähänsatisista haastavin sen soundimaailman ja yksityiskohtien puolesta (sielä on jumalaton määrä samplejä ja studiotyötä taustalla). Kyllä sieltä Atom Heart Motherilta, Ummagummalta ja Wallilta löytyy kimurantimpaa kamaa toteuttaa livenä kuin Piperilta. Tai näin ainakin näin levyjä kuunnelleena tuntuu.
 
Jeh, mutta eiköhän tää tästä aiheesta, palataan takas Pink Floydin mehustelemiseen tai muuten siitä keskustelemiseen muissa kuin meidän bändin merkeissä :)

velipesonen: Todellisuudessa vain Piperissa on haastetta, kaikki muut ovat oikeastaan ylihelppoja. Toivottavasti muuten se teidän kakkoskitaristi viitsii tällä kertaa treenata omat osuutensa suunnilleen kohdalleen ja jos soittaa fonia niin viitsii vetää suunnilleen samalla tavalla kuin levyllä.
 
Kyllä mä ainakin näkisin, että on helpompaa soittaa Piper läpi livenä kuin lähteä toisintamaan esim. Ummagumman studiolevyä tai sit tosiaan tota mainittua Atom Heart Motheria. Tai Final Cutia tai The Wallia, aika leveitä orkestraatioita ja efektikikkailuja löytyy niiltäkin.

Vessajono: Kyllä mä ainakin näkisin, että on helpompaa soittaa Piper läpi livenä kuin lähteä toisintamaan esim. Ummagumman studiolevyä tai sit tosiaan tota mainittua Atom Heart Motheria. Tai Final Cutia tai The Wallia, aika leveitä orkestraatioita ja efektikikkailuja löytyy niiltäkin.
 
Piperin biiseissä on tulkinnallista haastetta koska ne ovat parempia, yksinkertaisesti parempia. Mitä parempi biisi, sitä enemmän se vaatii soittajilta, eipä kummempaa.

velipesonen: Piperin biiseissä on tulkinnallista haastetta koska ne ovat parempia, yksinkertaisesti parempia. Mitä parempi biisi, sitä enemmän se vaatii soittajilta, eipä kummempaa.
 
Suosikkibiisin on varmaan Chick Corean Got a Match? http://www.youtube.com/watch?v=p4IMMaF7nPI

Funkonaut: Suosikkibiisin on varmaan Chick Corean Got a Match? http://www.youtube.com/watch?v=p4IMMaF7nPI
 
Ihan kiva mutt juu ei. Piperin biiseissä on enemmän koukkua.

velipesonen: Ihan kiva mutt juu ei. Piperin biiseissä on enemmän koukkua.
 
Mut Got a Match vaatii enemmän soittajalta, eikö? Eikös se sillon oo parempi?

velipesonen: Piperin biiseissä on tulkinnallista haastetta koska ne ovat parempia, yksinkertaisesti parempia. Mitä parempi biisi, sitä enemmän se vaatii soittajilta, eipä kummempaa.
 
Pink Floydin debyytti on käsittämättömän omintaikeinen, persoonallinen ja näkemyksellinen joka saralta. Jos siitä ei pidä, niin sitten minulla ja siitä pitämättömällä on aika vähän keskusteltavaa musiikista. Jos levyn arvon kuulee, niin silloin kuulijalla on perspektiiviä, ja jos sitä ei kuule, niin silloin takerrutaan lillukanvarsiin.

SnowCrow: Mut Got a Match vaatii enemmän soittajalta, eikö? Eikös se sillon oo parempi?
 
Ei vaadi enemmän soittajalta.

velipesonen: Ei vaadi enemmän soittajalta.
 
Perustelisitko?

SnowCrow: Perustelisitko?
 
Tässä haisee sellainen selviytyjäkeskeinen maailmankuva että kappale osataan soittaa silloin kun siitä jotenkin selviydytään. Eihän se ole vielä yhtään mitään. Piperin Syd-biisit ovat syvällistä musiikkia joka vaatii tulkitsijalta paljon. Chick Corean biisi on ihan kiva jazz-lattari muttei niin syvällinen => vaatii soittajalta enemmän selviytymistä ja vähemmän tulkintaa.
 
Eipä silti etteikö Coreankin biisistä saisi tulkitsemalla yhtä sun toista irti, mutta ero säilyy. Näillä keskustelupalstoilla suorastaan häiritsevässä määrin velloo tällainen suorittaja-muusikko-asenne mutta sellainen pätee jossain musiikkiopiston näyttötutkinnoissa. Kun on tarkoitus esittää musiikkia = taidetta yleisölle, sellaisesta asenteesta ei ole kuin haittaa.

velipesonen: Tässä haisee sellainen selviytyjäkeskeinen maailmankuva että kappale osataan soittaa silloin kun siitä jotenkin selviydytään. Eihän se ole vielä yhtään mitään. Piperin Syd-biisit ovat syvällistä musiikkia joka vaatii tulkitsijalta paljon. Chick Corean biisi on ihan kiva jazz-lattari muttei niin syvällinen => vaatii soittajalta enemmän selviytymistä ja vähemmän tulkintaa.
 
Eipä silti etteikö Coreankin biisistä saisi tulkitsemalla yhtä sun toista irti, mutta ero säilyy. Näillä keskustelupalstoilla suorastaan häiritsevässä määrin velloo tällainen suorittaja-muusikko-asenne mutta sellainen pätee jossain musiikkiopiston näyttötutkinnoissa. Kun on tarkoitus esittää musiikkia = taidetta yleisölle, sellaisesta asenteesta ei ole kuin haittaa.
 
Huumesekoilu on siis syvällisyyden korkein muoto. jeppis.

eissäääh pesosen tilitys täällä on melkeinpä maagisempaa kuin huono hevi -ketjussa :DDD

Muinaisuudesta kaivettu lainaus, mutta on pakko:
 
velipesonen: Ilman Gilmourin henkilökohtaista kosketusta käy liian karmivalla tavalla selväksi että biisit loppuvat The Wallilla ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen palatakseen kuulovaikutelmaan Comfortably Numbissa ja In the Fleshin toisinnossa.
 
Mitä tarkoittaa biisin palaaminen kuulovaikutelmaan?

ganesha: Huumesekoilu on siis syvällisyyden korkein muoto. jeppis.
 
Onko Charlie Parkerin musiikki heroiinimusiikkia ja ovatko Fjodor Dostojevskin kirjat juopon horinaa? Ei ja ei. Parker tykitti pollea ja Dostojevski kiskoi sitä viinaa mutta tekeleensä ovat klassista, erittäin korkeatasoista kamaa. Sama pätee Syd-Floydiin.

velipesonen: Piperin biiseissä on tulkinnallista haastetta koska ne ovat parempia, yksinkertaisesti parempia. Mitä parempi biisi, sitä enemmän se vaatii soittajilta, eipä kummempaa.
 
Saattaa kuitenkin olla niinkin että tulkinnallisesta haastavuudesta on helpompi suoriutua kuin teknisestä haastavuudesta. Kyl mä on sitä mieltä että on helpompi soittaa Astronomy Domine tulkinnallisesti uskottavasti kun vaikka toi Kikkakorea tekemättä virheitä.

Vessajono: Saattaa kuitenkin olla niinkin että tulkinnallisesta haastavuudesta on helpompi suoriutua kuin teknisestä haastavuudesta. Kyl mä on sitä mieltä että on helpompi soittaa Astronomy Domine tulkinnallisesti uskottavasti kun vaikka toi Kikkakorea tekemättä virheitä.
 
Ei pidä paikkaansa missään mahdollisessa maailmassa eikä rinnakkaisuniversumissakaan. Esimerkiksi Gilmourin erinomaisen taitava ja sävykäs rumpali Steve DiStanislao pettää Remember That Nightilla ja Live in Gdanskilla juuri Astronomy Dominéssa ja Arnold Laynessa. Liian vaikeita biisejä hänelle.