Yleistä keskustelua musiikista ›

arc: Toisaalta ymmärrän myös tietyn tarkotuksellisuuden tietynlaisessa musiikissa ja varsinkin vahvasti temaattisissa kappaleissa tai levyissä. The Wall toimii lyriikoineen ja tunnelmineen helvetin hyvin musiikkielokuvana, mutta ei sitä levyltä jaksa juuri soittaa. Tiettyjen kappaleiden absoluuttista arvoa (jos semmosta edes haetaan) on mielestäni melko vaikea määrittää musiikkitieteellisen lähestymistavan ja taiteellisen tarkotusperäisyyden synnyttämästä ristiriidasta johtuen.
 
The Wall onkin tässä yhteydessä monessa mielessä kiintoisa tapaus. Ensinnäkin pari biisiä on niin raskaita että jos ne nyt olisivat sitä metallia niin minäkin tykkäisin metallista. Kyseessä on myös lyriikaltaan täysin nerokas tuotos joka satirisoi nyky-yhteiskuntaa käyttämällä päähenkilön mielikuvissa syntynyttä totalitaarista utopiaa jonkinlaisena välittäjänä. Katselin Watersin In the Flesh -liveä vuodelta 2000, konsertti Oregonin Portlandista, ja konsertin alussa Waters tekee tämän Wall-tervehyksen eli käsivarret ristiin pään yläpuolella. Suurin osa yleisöstä osallistuu tähän tervehdykseen! Minä tulkitsen tämän niin että he eivät osallistu niinkään Watersin ironiaan kuin unelmaan totalitarismista! Syystä että Watersin suhde totalitaariseen utopiaan Wallilla ei ole ironinen vaan hän ironisoi nyky-yhteiskuntaa. Waters on siis rakentanut kieron "natsitestin" johon suurin osa kansasta hulahtaa kuin vettä valaen!
 
Sanonpa vielä offtopicina (kun kerran erottelit ammattimiehen turistista), että minusta olisi ehkä musiikin saralla ollutkin johonkin, jos en muuten vierastaisi täysin valokeilassa olemista. En myös oikein koskaan ole käsittänyt musiikin jakamista muiden kuin toisten soittajien kanssa. En esimerkiksi ole saanut yleisöstä koskaan mitään kiksejä, joten musiikki on loppujen lopuksi jäänyt vain tavaksi selviytyä oman pään sisällä. Mutta se nyt ei kuulu tähän :)
 
Tää esiintunkemisen vierastaminen on jotenkin suomalainen ilmiö. Toinen suomalainen ilmiö on motivaatiokyvyttömyys, joka on jo sairaus.
 
Olen muuten näin perinteisiin lautapeleihin sisältyviin mekaniikkoihin ja pelisuunnitteluun erittäin paljon syventyneenä kanssasi täysin eri mieltä. Väitteesi on hyvin paljon oiottu tietyistä huomioista muodostettu johtopäätös. Paskaa tiedettä. En muutenkaan ottaisi pelejä tähän verrantoon, sillä niiden objektiivit ja toimintamuodot ovat rajattu säännöin, toisin kuin taiteen.
 
Esim. jenkkifutis on taktisempaa kuin rugby eli valmentajan rooli korostuu koska siinä pelikenttä on pienempi ja soikula liikkuu suhteessa kentän kokoon keskimäärin nopeammin siksikin että pelivälinettä saa myös heittää eteenpäin. Seuraan rugbya hyvin mielelläni, jenkkifutista en niin mielelläni.

velipesonen: Suurin osa yleisöstä osallistuu tähän tervehdykseen! Minä tulkitsen tämän niin että he eivät osallistu niinkään Watersin ironiaan kuin unelmaan totalitarismista! Syystä että Watersin suhde totalitaariseen utopiaan Wallilla ei ole ironinen vaan hän ironisoi nyky-yhteiskuntaa. Waters on siis rakentanut kieron "natsitestin" johon suurin osa kansasta hulahtaa kuin vettä valaen!
 
Kiva, että purit Wallin teemaa. Ei olisi tarvinnut, se on myös tuttu minulle :)
 
Minä tulkitsen, että sinä ylitulkitset. Tai siis kyllähän se tavallaan on juuri kuten sanoit, mutta suurin osa yleisöstä tiedostaa sen ja tervehtii ihan vain puhtaasta teemaan heittäytymisestä. Sama tilanne on nähtävissä monessa muussakin kantaanottavassa taiteessa. Esimekiksi Saul Williams huutaa spoken word teoksessaan Niggy Tardust yleisölle: "When I say Niggy, you say nothing" -"Niggy", ja kun yleisö vastaa "Nothing", vastaa Saul tähän yleisön reaktioon "Shut up". Saulin teema on tässä teoksessa tulkittavissa monella tapaa, mutta mielestäni koko levy käsittelee mustan miehen asemaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa.
 
Aika kauas mennään ehkä pointista, mutta toisaalta tuokin ajattelu mitä Wallissa sovelsit todistaa mielestäni vain sitä, että musiikin arvon määrittely musiikkitieteellisin lähtökohdin (mihin mielestäni jazzmies pyrkii) on ristiriidassa taiteen filosofisen käsittelyn ja analyysin kanssa. Lopputulosta voidaan joko tarkastella puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta, jollon ehkä musiikin hyvyys ja paskuus on perusteltavissa. Taiteen näkökulmasta homma on paljon haastavampaa.
 
Esim. jenkkifutis on taktisempaa kuin rugby eli valmentajan rooli korostuu koska siinä pelikenttä on pienempi ja soikula liikkuu suhteessa kentän kokoon keskimäärin nopeammin siksikin että pelivälinettä saa myös heittää eteenpäin. Seuraan rugbya hyvin mielelläni, jenkkifutista en niin mielelläni.
 
Heh. Itsehän seuraan jenkkifutista varsin intensiivisesti. En tunne rugbya tarkasti, joten en osaa sanoa tähän mitään, mutta jenkkifutiksen taktisuus ei ole mielestäni riippuvainen ainakaan pelkästään kentän koosta. Kyllä siellä varsinkin puolustuspäässä on tilaa sooloilla. Eri asia on, saako tai onko se edes kannattavaa poiketa valmentajan antamasta pelistä.
 
E: Tuli vielä mieleen, että mun mielestä tämäntyyppiset yleistykset ovat törkeitä jo lähtökohtaisesti musiikin tekijöitä kohtaan. Millään tapaa objektiivista arviota tehdessä ei ole oikein olettaa, että kukaan tekisi musiikkia valmiiksi allekirjoittautuneena johonkin genreen. Olen itse tehnyt ihan puhtaasti avoimella mielellä kappaleita ja niistä on sitten syntynyt mihin tahansa genreen luokiteltavaa musiikkia. Jos tuo aloitussivun teesi pitää paikkaansa, oikeampaa olisi ilmeisesti sanoa että tyhmä musiikki on heviä eikä että hevi on tyhmää. Ei se musiikin tekijä ole allekirjoittanut sopimusta siitä, mihin genreen hänen kappale lokeroituu, mutta silti velipesosen mielestä se kappale on ollut tyhmä jo ennen lokeroitumista samoin perustein, kuin millä se kappale on tyhmää, kun se voidaan lokeroida heviin. Vai voidaanko kappaleen tyhmyys määrittää vasta sitten, kun tiedostetaan mihin lokeroon se kuuluu?
 
Kaikella tapaa tää koko threadi (tai tuo sinun blogikirjoitus) lokeroi ihmiset metaillisteiksi, musiikin metalliksi ja yleistää niin vitusti, etten jaksa edes turhautua. Lokerot ovat vain ihmisten tapa luokitella ympärillään olevia asioita. Mustissa vaatteissa liikkuva ihminen ei silti ole geneettisesti metallisti.
 
Tavallaan edelleen ymmärrän sen pointin, että musiikkitieteellisesti lähestyen suurin osa metallista ja hevistä on usein melko geneeristä, ennalta-arvattavaa ja tiettyihin toisiaan toistaviin tapoihin perustuvaa. Tästä lähtökohdasta musiikin järkevyyttä tai typeryyttä voidaan myös yrittää perustella. Heti kun mukaan sekoitetaan taiteellisen tarkoitusperäisyyden (jostain syystä rajattu) käsittely, silmitön tiettyjen ihmisten lokerointi ja yleistyksiin perustuvat oletukset heidän tavoitteistaan, niin aika lapsen tasolla ollaan taas.

herran jumala sentään. ei voi kuunnella jotain musaa kun se ei ole laadukasta. kai sitä nyt saa kuunnella sitä mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä? oli se sitten tylsien neekerin aivojen työstämää tai muuten vaan paskaa :D
 
tulee olo, että tiettyjen henkilöiden mieleen voi olla joku bändi mutta jos se ei ole "laadukasta" niin sitä ei voi kuunnella??? vääntäkee rautalangasta :D
 
mike pattonin hengityslevyistä ei kyllä voi tykätä kukaan.

seppo69: Jatkaa rauhassa ilman minua, loistava ketju.
 
Näissä vilttiketjuissa on hyvä muistaa vanha prinsiippi: Älä keskustele idiootin kanssa, joudut alentumaan hänen tasolleen ja hän päihittää sinut puhtaalla kokemuksellaan.

arc: Minä tulkitsen, että sinä ylitulkitset. Tai siis kyllähän se tavallaan on juuri kuten sanoit, mutta suurin osa yleisöstä tiedostaa sen ja tervehtii ihan vain puhtaasta teemaan heittäytymisestä.
 
Nürnbergin puouepäivillä teemaan heittäytyminen oli helppoa, oli siellä muutama suomalainenkin heittäytymässä, mm. musiikin akateemikko, säveltäjä Yrjö Kilpinen.
 
Aika kauas mennään ehkä pointista, mutta toisaalta tuokin ajattelu mitä Wallissa sovelsit todistaa mielestäni vain sitä, että musiikin arvon määrittely musiikkitieteellisin lähtökohdin (mihin mielestäni jazzmies pyrkii) on ristiriidassa taiteen filosofisen käsittelyn ja analyysin kanssa. Lopputulosta voidaan joko tarkastella puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta, jollon ehkä musiikin hyvyys ja paskuus on perusteltavissa. Taiteen näkökulmasta homma on paljon haastavampaa.
 
Mun käsittääkseni tässä keskustelussa esiin tulleet käsitteet ovat yleisiä musiikkitermejä eivätkä niinkään pelkästään musiikkitieteelle ominaisia. Tätä keskustelua voi pitää eräänalaisena testinä nykypäivän yleiselle asenteelle "antaa kaikkien kukkien kukkia", jota yksi ja toinen taho hyväksikäyttää, totta kai. Ajatus, että musiikin lokeroituminen jonkinlaisiksi omalakisiksi alakulttuureiksi on jonkinlainen nykyaikaan liittyvä ontologinen tosiasia, on postmodernin ajattelun väärin tulkitsemista. Tämä ilmenee monessa kohtaa esim. valtionpalkintoja myönnettäessä, saihan esim. Röyhkä veronmaksajilta elämäntyöpalkinnon vaikka on hirveän huonoa ja näköalatonta musiikkia tehnyt ja laulaa aina ja poikkeuksetta huonosti.
 
Tuli vielä mieleen, että mun mielestä tämäntyyppiset yleistykset ovat törkeitä jo lähtökohtaisesti musiikin tekijöitä kohtaan. Millään tapaa objektiivista arviota tehdessä ei ole oikein olettaa, että kukaan tekisi musiikkia valmiiksi allekirjoittautuneena johonkin genreen. Olen itse tehnyt ihan puhtaasti avoimella mielellä kappaleita ja niistä on sitten syntynyt mihin tahansa genreen luokiteltavaa musiikkia. Jos tuo aloitussivun teesi pitää paikkaansa, oikeampaa olisi ilmeisesti sanoa että tyhmä musiikki on heviä eikä että hevi on tyhmää. Ei se musiikin tekijä ole allekirjoittanut sopimusta siitä, mihin genreen hänen kappale lokeroituu, mutta silti velipesosen mielestä se kappale on ollut tyhmä jo ennen lokeroitumista samoin perustein, kuin millä se kappale on tyhmää, kun se voidaan lokeroida heviin. Vai voidaanko kappaleen tyhmyys määrittää vasta sitten, kun tiedostetaan mihin lokeroon se kuuluu?
 
Olen tässä moneen kertaan esittänyt että lienee olemassa myös ihan hyviä hevikappaleita mutta hevi on mielekästä ymmärtää nimenomaan yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, joka hakee tukea muista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Oma havaintoni poikkeaa sinun havainnostasi jyrkästi siinä kohtaa, onko muusikoita, jotka tarkoituksella haluavat tehdä musiikkia juuri tiettyyn genreen sopivaksi; on heitä ja erittäin paljon onkin. Lähes kaikki muusikot ovat sellaisia!!!
 
Musiikillisesti hevi l. metalli, joka minun mielestäni historiallisesti alkaa Priestistä, tuppaa vain olemaan sellainen tyylillinen osatekijä, joka syö musiikista kaiken muun. Mielestäni Metallica on osoittanut että myös niillä opeilla voi saada kelvollista jälkeä kunhan on vain riittävän ovela. Metallican levyistä suosikkini on St. Anger mutta onko se metallia vai kauhusurffia, sanopa se!
 
Ei minulla ole mitään metallisteja vastaan ihmisinä, olemme erilaisia. Meillä on erilaisia musiikkimakuja ja poliittisia kantoja, on erilaisia uskontoja ja jopa erilaisia uskonnottomuuden muotoja vaikka järjen mukaan luulisi olevan vain yhdenlaista uskonnottomuutta. Ja niin edelleen. Se on normaalia.

velipesonen: Oma havaintoni poikkeaa sinun havainnostasi jyrkästi siinä kohtaa, onko muusikoita, jotka tarkoituksella haluavat tehdä musiikkia juuri tiettyyn genreen sopivaksi; on heitä ja erittäin paljon onkin. Lähes kaikki muusikot ovat sellaisia!!!
 
Niin siis enhän toki täittänyt, etteikö näin olisi. Kuten sanoit, näin tapahtuu usein miten. Pyrin painottamaan lähinnä sitä, että minkä tahansa järkevän arvostelun lähdökohdaksi ei voida heti asettaa sitä oletusta, että tiedetään muusikon tavoitteet, syyt ja perusteet tietyille ratkaisuille. Ei ole reilua kappaleen säveltäjää kohtaa olettaa ilman oikeaa tietoa, että säveltäjä on pyrkinyt tiettyihin ratkaisuihin.
 
Samoin jos puen aamuisin mieleiset vaatteeni päälle, mutten tarkoituksenmukaisesti hae syvempiä vaikutteita mistään tietyistä alakulttuureista, niin joka tapauksessa kadulla kulkijat luokittelee mut jonkun alakulttuurin seuraajaksi, vaikken sitä mielestäni olekaan. Ehkä se on väistämätöntä, ja kuten sanoit, asiat on mielekästä ymmärtää ilmiöinä, mutta vammaista joka tapauksessa.
 
Kulttuurissa on olemassa mielestäni runsaasti turhaa gimmickiä ja hevonpaskaa. Sitten on olemassa vaikutteita. Oma musiikkini on varmasti esimerkiksi vaikutteitteni kuuloista, mutta kyllä se musiikki on aina ensisijaista ja loukkaantuisin, jos joku väittäisi minun pyrkineen iskeytyä jonkun stereotypian kultasuoneen.
 
Sitä paitsi ainakin nykypäivänä, fanit ja media määrittelevät sen, mihin lokeroon muusikko kuuluu musiikin, vaatetusten, ulkonäön, iän, miljöön, kuuntelijakunnan ja monen muun perusteella. Näiden voimien määrittelemät arvot sekoittuvat aina kummasti musiikillisiin arvoihin ja tästä ihmisille syntyy tyypillisiä helvetin yleistäviä pakkomielteitä ja kaikki tiettyyn ihmislokeroon liittyvä vedetään saman katon alle, ihan kun näiden kattojen alla ei olisi yksilöitä, yksilöityä taidetta ja yksilöllistä musiikkia: Hevi on tyhmää, räppi on paskaa jne.
 
Paska on paskaa.

arc: Niin siis enhän toki täittänyt, etteikö näin olisi. Kuten sanoit, näin tapahtuu usein miten. Pyrin painottamaan lähinnä sitä, että minkä tahansa järkevän arvostelun lähdökohdaksi ei voida heti asettaa sitä oletusta, että tiedetään muusikon tavoitteet, syyt ja perusteet tietyille ratkaisuille. Ei ole reilua kappaleen säveltäjää kohtaa olettaa ilman oikeaa tietoa, että säveltäjä on pyrkinyt tiettyihin ratkaisuihin.
 
Näin on.
 
Kulttuurissa on olemassa mielestäni runsaasti turhaa gimmickiä ja hevonpaskaa. Sitten on olemassa vaikutteita. Oma musiikkini on varmasti esimerkiksi vaikutteitteni kuuloista, mutta kyllä se musiikki on aina ensisijaista ja loukkaantuisin, jos joku väittäisi minun pyrkineen iskeytyä jonkun stereotypian kultasuoneen.
 
Näin tietysti myös on. Suuri osa ihmisistä vain on sellaisia joiden mielestä olet joko opportunisti tai sitten vastenmielinen HULLU. He eivät ymmärrä tai hyväksy muuta kuin ahneuden. Ahneudesta kieltäytyminen on siis heidän mielestään hullua eikä sellaista tarvitse ymmärtää tai hyväksyä. Siksi he yrittävät viimeiseen saakka tunkea sinut omaan muottiinsa, että pystyisivät sinua suvaitsemaan! Vika on tietysti heidän.
 
Sitä paitsi ainakin nykypäivänä, fanit ja media määrittelevät sen, mihin lokeroon muusikko kuuluu musiikin, vaatetusten, ulkonäön, iän, miljöön, kuuntelijakunnan ja monen muun perusteella. Näiden voimien määrittelemät arvot sekoittuvat aina kummasti musiikillisiin arvoihin ja tästä ihmisille syntyy tyypillisiä helvetin yleistäviä pakkomielteitä ja kaikki tiettyyn ihmislokeroon liittyvä vedetään saman katon alle, ihan kun näiden kattojen alla ei olisi yksilöitä, yksilöityä taidetta ja yksilöllistä musiikkia: Hevi on tyhmää, räppi on paskaa jne.
 
Paska on paskaa.
 
Ei yleistämisessä sinänsä mitään pahaa ole. Mun mielestä. Aina on tyhmiä ja fiksuja yleistyksiä.

Askr: http://www.ellendissanayake.com/pub … tualization_EllenDissanayake%20.pdf
 
Minulla ei tietyistä syistä ole aikaa perehtyä tähän nyt syvemmin mutta kiinnostavaltahan tämä selailun perusteella vaikuttaa. Ei näyttäisi kuitenkaan ottavan kantaa siihen mitä musiikki pohjimmiltaan on, vaan luettelee musiikin tiettyjen käyttötapojen ominaisuuksia. Sen voisin vielä sanoa, että meikäläisessä yhteiskunnassa jossa vallitsee työnjako on täysin odotettavaa että myös musiikin tuottaminen sälyttyy ammattilaisille joiden yleensä odotetaan olevan tähän työhön kaikkein sopivimpia. Ns. primitiivisemmissä yhteisöissä työnjako ei ole samalla tasolla jolloin yleinen käsitys siitäkin, mikä on musiikkia, luonnollisesti on toisenlainen kuin meillä. Heilläkin on aina poppamiehensä joiden edesottamuksista ja ominaisuuksista kaikki kuitenkin riippuu eikä kuka tahansa voi olla Poppa Joe.

velipesonen: Minulla ei tietyistä syistä ole aikaa perehtyä tähän nyt syvemmin mutta kiinnostavaltahan tämä selailun perusteella vaikuttaa. Ei näyttäisi kuitenkaan ottavan kantaa siihen mitä musiikki pohjimmiltaan on, vaan luettelee musiikin tiettyjen käyttötapojen ominaisuuksia. Sen voisin vielä sanoa, että meikäläisessä yhteiskunnassa jossa vallitsee työnjako on täysin odotettavaa että myös musiikin tuottaminen sälyttyy ammattilaisille joiden yleensä odotetaan olevan tähän työhön kaikkein sopivimpia. Ns. primitiivisemmissä yhteisöissä työnjako ei ole samalla tasolla jolloin yleinen käsitys siitäkin, mikä on musiikkia, luonnollisesti on toisenlainen kuin meillä. Heilläkin on aina poppamiehensä joiden edesottamuksista ja ominaisuuksista kaikki kuitenkin riippuu eikä kuka tahansa voi olla Poppa Joe.
 
Oli kyllä tyhmin viesti pitkään aikaan missään. Parissa aiemmassa laittamassa viestissäs oli jotain järkee jopa, mutta tämä nyt ylitti kyllä pessimistisimmätkin arviot sinun viestien tasosta. Väität siis pokkana, että musiikkia ei saisi tehdä kuin ammattilaiset, jotka sinä hyväksyt "oikeiksi" musiikintekijöiksi?

Miikss: Oli kyllä tyhmin viesti pitkään aikaan missään. Parissa aiemmassa laittamassa viestissäs oli jotain järkee jopa, mutta tämä nyt ylitti kyllä pessimistisimmätkin arviot sinun viestien tasosta. Väität siis pokkana, että musiikkia ei saisi tehdä kuin ammattilaiset, jotka sinä hyväksyt "oikeiksi" musiikintekijöiksi?
 
En väitä sellaista missään tapauksessa enkä ole sitä mieltä. Meidän yhteiskunnassamme musiikki-käsitteen ymmärtämistä luonnehtii yhteiskunnassa vallitseva työnjako. Primitiivisemmissä yhteisöissä työnjako on matalampaa tai sitä ei edes ole.
 
Lue itse tuo Askrin postaaman linkin takana oleva essee.

velipesonen: En väitä sellaista missään tapauksessa enkä ole sitä mieltä. Meidän yhteiskunnassamme musiikki-käsitteen ymmärtämistä luonnehtii yhteiskunnassa vallitseva työnjako. Primitiivisemmissä yhteisöissä työnjako on matalampaa tai sitä ei edes ole.
 
Lue itse tuo Askrin postaaman linkin takana oleva essee.
 
No hyvä, käsitin sitten väärin tuon sinun viestin. En jaksa kyllä nyt millään keskittyä sitä vertaa, että alkaisin tuota esseetä lukemaan. Omasta mielestäni musiikin nimenomaan pitää olla primitiivistä tietyllä tapaa. Jos alkaa liikaa järkeä käyttämään, niin jossain vaiheessa ajautuu tunteettomaan "esittämiseen", jossa musiikkia tehdään vaan järkeä käyttäen ja tiukasti musiikin teoriaa lukien. Metalli on mennyt entistä enemmän siihen laskelmoituun suuntaan, joka on omaa mielenkiintoani vähentänyt huomattavasti kyseistä genreä kohtaan.
 
Otanpa pari esimerkkiä:
 
https://www.youtube.com/watch?v=9y25snz83ms
Tuo on sitä niin viimeisen päälle laskelmoitua osastoa, että ei mitään järkeä. Kuulostaa hyvältä, mutta sielu puuttuu. En saa minkäänlaisia kickejä tuota kuunnellessa viimeisen päälle hiotun soundin ja musiikin vuoksi. Tähän samaan luokkaan kuuluu 99 % nykyisistä metallibändeistä, fiilis puuttuu täysin. Pätee myös ihan mihin tahansa muuhun suosittuun genreen.
 
En tosin itse jaksa olla kovinkaan elitistinen tämän asian suhteen, jos joku tykkää noista laskelmoiduista bändeistä, niin senkus. Ei se tee niistä sen huonompia ihmisiä kuin minäkään. Mutta vahvasti olen sitä mieltä, että jos musiikista oikeasti välittää musiikin takia eikä vain esimerkiksi kaverien vuoksi, niin jossai vaiheessa ajautuu pakosta kokeilemaan myös vähän kokeellisempaa meininkiä ja eri genrejä.
 
Kokeellisemmasta musiikista minun on ihan pakko linkata yksi biisi hienoimmalta black metal -bändiltä (tai oikeastaan artistilta) ikinä:
 
https://www.youtube.com/watch?v=vecvW9Olw3Q
Toki tuon biisin hienoutta ei huomaa, jos ei ole BM-genreen tutustunut ja ei sinänsä ole ehkä ihan paras esimerkki tähän hätään. Tuo on minusta yksi hienoimpia esimerkkejä siitä, että vaikka tehdään puhtaasti tietyn genren musiikkia, niin silti ei ole pakko jumiutua vain niihin genren maneereihin. Dødkvlt sinänsä kunnioittaa hyvin pitkälti perinteistä raa'an black metallin pohjaa, mutta ujuttaa mukaan mukavasti vaikutteita eri genreistä. Jos et muuten jaksa kuunnella, niin kuuntele vaikka pelkästään tuo 5:30 alkava väliosa.
 
Edit: Vielä hienompi esimerkki omasta mielestäni on venäläinen Dvar-yhtye. Ei tosin liity metalliin mitenkään, mutta oon ihmetelly, että miten kukaan voi tehdä yhtä aikaa niin häiriintyneen ja iloisen kuuloista musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=J4J-nngSJ0g

Miikss: En tosin itse jaksa olla kovinkaan elitistinen tämän asian suhteen, jos joku tykkää noista laskelmoiduista bändeistä, niin senkus. Ei se tee niistä sen huonompia ihmisiä kuin minäkään.
 
En tiedä miten hyvä ihminen sinä sitten olet mutta taidekasvatus tietääkseni perustuu ajatukseen, että korkealuokkaisemman taiteen kuluttajista tulee parempia ihmisiä. Onko tämä jonkinlaista valistusajattelua vai kenties jonkinlainen valistuksen vastakohta, tekisi mieleni spekuloida. Joka tapauksessa yhteiskunta uskoo tähän ainakin jossain määrin koska taidekasvatusta opetetaan yliopistoissa mutta esim. kahvinporoista ennustamista ei.
 
Kokeellisemmasta musiikista minun on ihan pakko linkata yksi biisi hienoimmalta black metal -bändiltä (tai oikeastaan artistilta) ikinä:
 
Bläkkisbändit tuntuvat veivaavan jonkinlaista loputonta klassisesta säveltaiteesta nykäistyä kadenssia. Jossain vaiheessa siirtyvät toiseen samanlaiselta vaikuttavaan kadenssiin ja veivaavat sitten sitä. Semmoinen luo kummalla tavalla kiihottuneen tunnelman mutta jos klasariin vertaa niin aivan kuin BM-orkesterit ottaisivat vain muutaman tahdin kappaleen lopusta ja sitten monistaisivat sitä. Jollain tapaa tulee mieleen jotkin rave-musiikin piirteet.

velipesonen: En tiedä miten hyvä ihminen sinä sitten olet mutta taidekasvatus tietääkseni perustuu ajatukseen, että korkealuokkaisemman taiteen kuluttajista tulee parempia ihmisiä. Onko tämä jonkinlaista valistusajattelua vai kenties jonkinlainen valistuksen vastakohta, tekisi mieleni spekuloida. Joka tapauksessa yhteiskunta uskoo tähän ainakin jossain määrin koska taidekasvatusta opetetaan yliopistoissa mutta esim. kahvinporoista ennustamista ei.
 
No tähän oma mielipiteeni on, että ei se suoranaisesti parempaa ihmistä tee, mutta avartaa mieltä kummasti. Jossain vaiheessa olin itsekin ns. metalhead ja väitin kivenkovaan, että en vaan tykkää muunlaisesta musiikista kuin metallista. Kyllä sitä kummasti maailma avautui kun alkoi ymmärtää myös popin, rockin, jazzin ym. hienoutta. Tuossa korkealuokkaisen taiteen luokittelussa on vaan se ongelma, että mikä lasketaan korkealuokkaiseksi taiteeksi? Onko pakko tykätä Dalin tauluista, koska ne on kalliita ja taiteilija yleisesti arvostettu? Usein tuo korkealuokkaisuuden tavoittelu menee siihen, että tehdään kovasti analyysia jostain täysin randomista teoksesta, josta ei kuitenkaan ymmärrä todellisuudessa yhtään mitään.
 
velipesonen: Bläkkisbändit tuntuvat veivaavan jonkinlaista loputonta klassisesta säveltaiteesta nykäistyä kadenssia. Jossain vaiheessa siirtyvät toiseen samanlaiselta vaikuttavaan kadenssiin ja veivaavat sitten sitä. Semmoinen luo kummalla tavalla kiihottuneen tunnelman mutta jos klasariin vertaa niin aivan kuin BM-orkesterit ottaisivat vain muutaman tahdin kappaleen lopusta ja sitten monistaisivat sitä. Jollain tapaa tulee mieleen jotkin rave-musiikin piirteet.
 
Periaatteesta juuri näin. Sitä en kiellä, etteikö klassinen olisi huomattavasti monipuolisempaa ja vaihtelevampaa musiikkia. Kuuntelen sitäkin silloin tällöin. Kuitenkin blakkiksessa juurikin iskee tuo "kiihottunut tunnelma". Tuon Dødkvltin biisin kuitenkin linkkasin sen vuoksi, että vaikka kappaleen pohja on käytännössä väliosaa lukuunottamatta melko samanlainen, niin ne pienet nyanssit siellä biisissä tuo vaihtelua mukavasti.
 
Muutenkin klassista on vähän heikko verrata mihinkään bändisoittoon jo pelkästään sen takia, että käytännössä bändillä ei ole mahdollisuutta "omistaa" yhtä monta soittajaa kuin klassisessa orkesterissa tavanomaisesti on. On siis pakko tehdä tietyllä tapaa yksinkertaisempaa musiikkia. Jos aletaan jollain kolmella instrumentilla vetämään klassisen tasoista musiikkia, niin kuulostaa kyllä melko latteelta paskalta siinä vaiheessa.

jazzmies: Joillekin musiikki on suoraan viettipohjaan liittyvä (suku- ja kuolemanvietti), kun taas esimerkiksi minulle se on sen lisäksi kauhean paljon muuta: ammatti, intohimon kohde, jatkuva tutkimuskohde ja kehoni hallitsija. Jotkut kokevat musiikin täysipainoisina todella nuorena ja heistä tulee "jotakin".
 
Ihmiset kokevat musiikista "liikuttumisen" kovin monin eri tavoin, mikä on ihmisen perusoikeus. Mutta samalla erottuu osaajat turisteista ja diggareista.
 
Tuosta osaajat vs. turistit vastakkainasettelusta tuli mieleen klassinen aforismi: Those who can, do; those who can't, teach; those who can't teach, criticize.

beliel: Ei kaikki black metal ole "junnaamista". Esimerkkinä yksi hienoimmista, "Traces of Reality": http://www.youtube.com/watch?v=nPqtg-8P0Y0
 
Ei toki olekaan. Dominia on esimerkiksi ihan jäätävän kova BM/DM -bändi. Toki kappaleista löytyy perinteiset säkeistöt ja kertosäkeet ym., mutta ei sitä voi parhaalla tahdollakaan sanoa junnaavaksi. Sitä nyt ei vaan kuitenkaan voi kiistää, että klassisessa saadaan jo pelkästään sen soitinarsenaalin vuoksi paljon enemmän vaihtelua aikaiseksi. Eikä tuo aiemmin linkkaamanai Dodkvltkaan kyllä millään tavalla junnaavaa ole, vaikka sinänsä aika pitkälti perinteisillä BM-riffeillä vedetään menemään.
 
Dominialta nyt yks biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=GpCIWJBS47k

mun mielestä Mahler on kans aika junnaavaa...Emperorin joutsenlauluksi jäänyt Prometheus-rieska ei kyl junnaa.

Miikss: Tuossa korkealuokkaisen taiteen luokittelussa on vaan se ongelma, että mikä lasketaan korkealuokkaiseksi taiteeksi?
 
Yksi melko lailla varma mittari on kyky kestää aikaa ja minä panisin rajan viiteen sataan vuoteen eli taideteoksen olisi säilytettävä kiinnostavuutensa viisi sataa pitkää vuotta ollakseen korkeatasoinen.
 
Jos aletaan jollain kolmella instrumentilla vetämään klassisen tasoista musiikkia, niin kuulostaa kyllä melko latteelta paskalta siinä vaiheessa.
 
Kamarimusiikkikin on klassista musiikkia ja onhan niitä soolosävellyksiäkin.

beliel: Sitäpaitsi tuo toistavuuden kritisointi sillä varjolla että on samankaltaisia elementtejä kuin klasarissa, ontuu, kun kritisoija diggaa jopa punkia.
 
Ad hominem. En ole sitä paitsi kritisoinut toisteisuutta.
 
Musiikillisen energian olisi synnyttävä musiikin pohjimmaisista elementeistä itsestään ja nämä pohjimmaiset elementit ovat aika-arvo ja intervalli. Voimankäyttö ei ole musiikillista energiaa.

velipesonen: Yksi melko lailla varma mittari on kyky kestää aikaa ja minä panisin rajan viiteen sataan vuoteen eli taideteoksen olisi säilytettävä kiinnostavuutensa viisi sataa pitkää vuotta ollakseen korkeatasoinen.
 
No mistäs tiiät säilyykö sinun kuuntelemasi musiikki kiinnostava sen viissataa vuotta? Vai onko nyt niin, että pelkästään musiikki, joka on nyt 500 vuotta vanhaa, on hyvää?
 
velipesonen: Kamarimusiikkikin on klassista musiikkia ja onhan niitä soolosävellyksiäkin.
 
No piti itseasiassa sanoa, että sähköisillä soittimilla. Mukaan luettuna siis kitarat ja bassot ym. Toki klassista on tehty pienemmälläkin soitinmäärällä ja soolotuotantokin toimii. Sinänsä huono pointti oli se soitinten määrään vertaaminen minun osalta. Mutta pointti säilyy silti, että perinteisillä bändisoittimilla ei ole järkeä lähteä soittamaan klassiseen musiikkiin verrattavia teoksia.