Aihe: Musiikintekijöiden tiimityö
1
tomppa_r
19.11.2012 09:05:04
En löytänyt aiheesta haulla oikein mitään, joten aloitetaanpas tämmönen aihe. Toivottavasti joitain kiinnostaa.
 
Eli nythän on ollut jossain määrin tapetilla musiikin tekeminen tiimityön voimin. Mm. Teosto on käynnistänyt Pumppu -nimisen hankkeen, jossa koko musiikin toimialaa pyritään samaan tehokkaammaksi verkostoksi ja yleisesti musiikin tekemistä kokonaan uudelle tasolle. Musiikin tekemistä pyritään tuomaan konkreettisemmin esille ihan jo peruskoulun tasolla. Aiheesta on olemassa oma Facebook -ryhmäkin, joka löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/groups/musapumppu/ Koko homman yhtenä ytimessä olevana asiana on myös tiimityön tuominen uudelle tasolle musiikintekijöiden kohdalla.
 
Tuolla voi käydä tutkailemassa ihmisten ajatuksia aiheesta.
 
Toisena asiana aiheeseen liittyen, teen opinnäytetyötä juurikin tuosta tiimityöstä. Ajattelin, että löytyisikö täältä ihmisiä jotka toimivat tiimeissä, kun biisejä kirjoitetaan? Jos näin, pyytäisin muutamaa minuuttia vastaamaan kyselyyn aiheesta. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja tietoja käytän ainoastaan opinnäytetyöhöni. Kysely löytyy osoitteesta http://digiumenterprise.com/answer/?sid=929382&chk=K6FX4M99
 
Minä kiitän ja kumarran jo etukäteen!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)