mungiisi 17.07.2009 10:45:26 | |
---|
Aivan ensimmäinen sähkökitara, Washburnin joku, ostettiin koska myyjä sitä suositteli. Tämä vaihtui vuoden pari myöhemmin halpaan stratokopioon, koska Esa Pulliaisellakin oli strato. Tämä ritsa oli enemmällä ja vähemmällä soitolla jonkin aikaa, kunnes se lopulta vaihtui Mexicossa valmistettuun Fenderin Stratocasteriin, joka minulla siis edelleen on. Varsinaisia esikuvia ei siis tuossa vaiheessa suuremmin ollut (olisinkohan ollut 11-12 vuotias?). Nyt myöhemmin stratocasterin hienous on paljastunut SRV:n, Jimin ja David Gilmourin kautta. Toisin sanoen siis jos minulla ei stratoa olisi, luultavasti sen hommaisin näiden herrojen ansiosta. Ensimmäinen "toinen kitara" olikin sitten Jacksonin Fusion Professional. Pitkään oli tarkoitus ostaa ESP-LTD:n KHV-MMV, olihan Children of Bodom kova sana tuolloin. Jossain vaiheessa katse kuitenkin suuntautui Jacksonin kitaroihin, koska "Jackson oli aito asia ja Bodom oli aidoimmillaan silloin kun he soittivat Jacksoneilla". Foorumeita tuli luettua ja paljastui että Japanissa valmistetut ysikytluvun kitarat ovat kelpo kamaa, joten RR3 jäi pois haaveista ja tuo Fusion Professional tuli taloon. Jacksonilla soittelin parisen vuotta, kunnes alkoi seitsemän kielinen kitara kiinnostamaan. Vaikuttajina Meshuggah, Mokoma ja Stam1na, kitaraksi valikoitua Ibanezin RG1527. Olihan Stam1nan Pexillä kuitenkin tuollainen. Tällä tuli soiteltua reilun vuoden päivät, tallamikiksi vaihtui Lundgrenin M7. Alavireet kiinnosti edelleen, mutta vireiden vaihtelu floikallisen kitaran kanssa oli hieman hankalaa joten uusi kitara rupesi pyörimään mielessä. Schecterin seiskat olivat yksi vaihtoehto, ehkäpä Nevermoreen tutustumisen takia. Lopulta kuitenkin tuli ostettua ESP-LTD:n SC607B Stephen Carpenter signature. Carpenterin bändin musaa en ollut ikinä kuullut, enkä herrasta juuri mitään muutenkaan. Vaikuttajina tähän kitaraan olivat kuin olivatkin Antti "Hyrde" Hyyrynen ja Devin Townsend. Kitara on kuitenkin siirtynyt jo uudelle omistajalle. Nyt tätä kirjoittaessa vasta älyänkin kuinka paljon näihin kolmeen viimeisimpään kitaraan ovat vaikuttaneet idolit. Enpä ole ennen juurikaan asiaa ajatellut. Seuraavaan kitaraan ovat toki vaikuttaneet esikuvat, mutta ehkä vähenemässä määrin kun tietää jo enemmän mitä haluaa. Ehkäpä soitettavan musiikin monipuolistumisellakin on jotain tekemistä asian kanssa. |
JuSu 17.07.2009 11:00:45 | |
---|
masterhat: vittu nää kitarakamat palstan listaus topicit on kyllä jotain aivan, noh, "levelii" tavaraa xD "paskin spedu.." "paras spedu..." "jos sulla olis vain yks spedu.." "jos sulla olis vain yks muna, eiku..." jne. jne. mun kitara-valintoihin on vaikuttanut kirk hammet, koska sillä on viikset ja se on maailman nopein kitaristi. Mitäm. Aivoni sotkeentuivat ajatukseen, että Kirk Hamsterilla on maailman nopeimmat viikset. Mitäs sulle kuuluu? |
Iskariot 17.07.2009 11:07:30 (muokattu 17.07.2009 23:20:42) | |
---|
Aikoinaan ensimmäistä kitaraa ostaessani oli Gunnarit ja etenkin Slash sen verran kovia että joku les paulihan se silloin piti saaha. Aloittelijan budjettikamoja kun olin etsimässä niin ihan sattumalta löytyi lähipiiristä yksi joutilas Ibanezin Les Paul Custom -apinointi ja siihenkös sitä sitten olin tyytyväinen hyvän aikaa. Alkeet opittuani sitten alkoi mieli tehdä jotain erilaista ja kun vajaat kymmenen vuotta sitten levysoittimessa soi tiuhaan eräs laulu- ja soitinyhtye jossa veivas muuan A. Laiho rhoadsillaan niin alkoi jotenkin tuntumaan että sehän se komia keppi ois. Pitkän linjan Metallica-diggarina kun vielä olin aina ollut sitä mieltä että Kirkan hienoin vehjes on musta Jacksoninsa, niin tuleva kitaramallihan olikin käytännössä jo selvillä. Paikallisesta kivijalkaliikkeestä kun vielä sattui lompakolle sopiva rhoads löytymään, niin jo vain taas kelpas soitella. Vaikka olen melkein koko pienen ikäni ollut sitä mieltä että Hetfield on kunkku ja Explorer hienoin kitara, niin silti vasta nyt tulee taloon jotain siihen viittaavaa kalustoa kunhan laiva kaukoidästä rantautuu... Eipä tuo hävetä ollenkaan (edes näin nuoruusvuodet ohittaneena) myöntää että joku stara on vaikuttanu suurestikin omiin kitaroihin, pääasia että itse tykkää. Toinen vaihtoehtohan olisin sitten antaa m.netin raadin valita kitara puolestaan ja onko sekään nyt sitten yhtään hauskaa. edit: ihan pääsi unohtumaan eräs tyylillä Jacksonin Rhoadsia käskenyt kitaristi, eli maestro S. Lopakka. Herra näytteli kohtuullisen suurta roolia niin levysoittimessa kuin kitaran valinnassakin. |
ZakkBE 17.07.2009 13:39:26 | |
---|
Voisipa veikata jo nimimerkistäni, että Les Paul-osastolla mennään, ja tokihan asia näin on =) Lisäksi oli pakko ostaa Explorer, kun onhan noilla vetäneet esim. J. Hetfield ja Al Pitrelli. Strato- kausi alkoi, kun SRV:n levy kilahti soittimeen. Pakonomainen tarve asentaa Fenderin Texas Specialit. Toinen Strato sai Ynkkä-urat kaulaan juurikin kolmen minuutin YJM- Straton kokeilun jälkeen. Tosin ei koko kaulan matkalle... Mutta takaisin Les Paul- tarinoihin... Wylde, Randy Rhoads, Slash, B.Gelotte, Gary Moore, Hammettin Kirkki, Jimmy Page, taisipa Albert Järvinenkin joskus repiä kyseisellä koneella. SG = Angus Young Kelly= Marty Friedman Ibanezin tilukeihäät... Satriani (ai että se Iban EDR470 oli lähelle JS-sarjaa, miksi luovuin?!?) "It feels bitter to feel bitter" |
LaMotta 17.07.2009 22:20:06 | |
---|
Ei varsinaisesti kukaan ole vaikuttanut kitaroiden valintaan mutta Telecaster Nashville on soundiltaan osuvin "Eppuiluun." "Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito...eikä sekään ole kovin tärkeää." -vanha kiinalainen sananlasku- |
FrisCo 19.07.2009 19:43:12 | |
---|
taitaapa olla tuo Pulliainen, Eput ja muut kovat suomalaiset |
Orne 19.07.2009 22:50:59 | |
---|
Dave Mustaine ihan selvästi :D, ostin juuri hänen dean angel of deth signaturensa :P Kitara harrastus pelasti minut rikkaudelta! |
Kivijalka 20.07.2009 08:48:29 | |
---|
Taisi olla paikallisen musiikkiliikkeen omistaja joka suostui kauppaamaan 85% kitaroistani osarilla. ;) A million miles from nowhere, Dragon Lance burns hot. By the fire of a horse's ghost, a minnow would be lost... Cha-cha-changes... Tits... A fish... A fish with tits. Titty fish. |
Andy Six 20.07.2009 10:00:03 | |
---|
Varmaan Joan Jett,koska en tiedä muita jotka soittaa Melody Makerilla..Ei mulla tosin ole hänen nimikkomalliaan...Onhan hän vaikuttanut muunmuassa seksuaaliseen heräämiseeni 70-luvun loppupuolella... Judge me not by the music i play,but how i play it.... |
tracyjacks 20.07.2009 10:14:15 | |
---|
CeeCeeÄr: Varmaan Joan Jett,koska en tiedä muita jotka soittaa Melody Makerilla..Ei mulla tosin ole hänen nimikkomalliaan...Onhan hän vaikuttanut muunmuassa seksuaaliseen heräämiseeni 70-luvun loppupuolella... Dude way too much info! ;D Ei vaiskaan. Itsellä varmaan eniten vaikutti alunperin silloin kun aloin ala-asteella soittamaan, niin Blurin kitaristi Graham Coxon, ja sitten kun yläasteella innostuin taas enemmän kitarasta, niin silloin The Curen Robert Smith. Graham ja Robertin innoittamana mulla onkin sitten ollut Telejä ja Jazzmastereita vaikka miten. Mutta kyllä se nykyään menee oman mielen mukaan, mutta tuohon perus Gibson-arsenaaliin on päästy. SG Standard ja Les Paul Studio löytyy - varmaan aika pitkälti tulee kaveripiiristä ja sen sellaisista noi vaikutteet nykyään. But I have trusted in thy mercy; my heart shall rejoice in thy salvation. Psa 13:5 |
Juicefani11 09.12.2012 19:06:28 | |
---|
Huom! Olet kirjoittamassa yli 1238 päivää vanhaan aiheeseen! Well boo-hoo.. Strato ilmestyi yhtäkkiä huoneeseeni silloin vuosia sitten, mutta olen harkinnut toisen ostamista.. Lähinnä SRV vaikuttaa tähän. SähköiseenEspanjalaiseen vaikutti Roy Orbison, joka käytti sellaisia aika paljon Gretsch/Gibsonin katoamisen jälkeen. Nocasterin rakensin koska Waylon Jennings soitti Teleä. Tämä video sisältää kumppanin Constantin Film sisältöä, ja se on estetty tekijänoikeusseikkojen vuoksi. |
Stone 09.12.2012 19:29:54 | |
---|
KEITH RICHARDS ja jossakin määrin myös Ron Wood. "If you want heavy metal, talk to John Lee Hooker...that's heavy metal. That's armour!"
-Keith Richards |
Gabe 09.12.2012 19:46:42 | |
---|
Alkuun eri esikuvat vaikuttivat paljonkin, nyt myöhemmin taas olen huomannut etten juurikaan katso kuka milläkin soittaa... tai ehkä paremmin sanottuna se ei vaikuta juurikaan siihen millaisen kitaran hankin. :) www.kitaramaailma.com |
Tawsky 09.12.2012 19:50:47 | |
---|
"Odotin sellaista Tony Halmeen näköistä kaveria sieltä ilmaantuvaksi, joten shokki oli kova kun mielikuvat romahti." -DM |
Rory Gallagher... Strato (rupinen kuin mikä) joskus 70-luvulla.... |
Jeszse 09.12.2012 21:34:59 | |
---|
Yks isän soittokaveri joskus sano innokkaalle 15v Jeszselle että "älä saatana osta harley bentonia". Ostin vinkistä Squierin straton sitten. Sen jälkeen oonki ostellu semmosia mikä on ollu kiva omasta mielestä. Razorbackin ostoon vaikutti kyllä toi Kiuas -orkesterin Mikko Salovaara heiluessaan lavalla semmosen kanssa. Sit ku myin sen, ostaja ylisti Dimebagia, joten kaippa noi deanin kirvekset yleensä ostetaan jonkun vaikutteen alaisina. RekoS: Ihan normaali mnettiläinen varustettuna keskimääräistä mnettiläistä huomattavasti paremman näköisellä tyttöystävälläm. |
kallepeltopelle 09.12.2012 21:38:47 (muokattu 09.12.2012 22:11:34) | |
---|
Eikö tämmöinen listaus ole aika turha ja tarpeeton...mielesttäni suorastaan typerä. Luetellaan sitten kaikki maailman asiat. Eli mun vastaus on. Ei kukaan kitaristi mutta silti kaikki ! Kuka vaikutti sun elämäntapaasi... ? Musta tää kuuluu enemmänkin :Kitaransoitto palstalle... |
zedder 09.12.2012 22:32:31 | |
---|
kallepeltopelle: Eikö tämmöinen listaus ole aika turha ja tarpeeton...mielesttäni suorastaan typerä.... Musta tää kuuluu enemmänkin :Kitaransoitto palstalle... Eikä kuulu, eihän tässä ole kyse soittamisesta. Voihan sen idolinsa pelivälineeltä nayttävän kaukoidässä tehdyn astalon vaikka ripustaa seinälle koristeeksi... Jackson RR = Vinnie Vincent, Kirk Hammett Steinberger (mikä lie malli) = Paul Stanley 80 -luvun lopun huumassaan... |
kallepeltopelle 09.12.2012 22:40:40 | |
---|
zedder: Eikä kuulu, eihän tässä ole kyse soittamisesta. Voihan sen idolinsa pelivälineeltä nayttävän kaukoidässä tehdyn astalon vaikka ripustaa seinälle koristeeksi... Jackson RR = Vinnie Vincent, Kirk Hammett Steinberger (mikä lie malli) = Paul Stanley 80 -luvun lopun huumassaan... Otan osaa... |
zedder 09.12.2012 22:44:18 | |
---|
kallepeltopelle: Otan osaa... Kaikkeen ei pidä suhtautua täydellä vakavuudella. |