Media ja viihde ›

vt1100: Aika selkeästi paistaa joidenkin kommenteista millä intensiteetillä on sarjaa katsottu, ilmeisesti on kytätty vaan näkyykö omaa lempibändiä ja itse asia menee aivan vasemmalta ohi. Ja sitten ihmetellään miten se ja se bändi liittyy siihen ja siihen genrerunkkauksen alueeseen vaikka asiaa oli juuri valotettu... (lopetan rageemisen tähän).
 
Mikäköhän se "itse asia" sitten on, ellei eri bändit ja niiden vaikutus milloin minkäkin tyyliseen musiikkiin?

No se "itse asia" lienee joiltain hukassa juuri tulleen jakson jälkeen jos sen perään tarvitsee huudella nettifoorumilla vaikka asia selitettiin ko jaksossa, muutenkin ihme itkemistä koko ketju täynnä kun kuitenkin on yhden ihmisen näkemyksen pohjalta rakennettu sarja. Voin olla toki väärässäkin. Ihan liikaa Anselmoa oli viime jaksossa trolololo.

Siis ihan väärinhän tämä sarja on tehty. Pitäis olla jokaiselle 179:lle metalligenrelle, subgenrelle ja subsubgenrelle oma jakso. Ja jokaisessa jaksossa pitäis mainita vähintään 500 bändiä ettei vaan mitään jää mainitsematta. Muutenkin törkeää että joku tommoinen juippi tekee tällaisen sarjan jotenkin omien näkemystensä pohjalta. Kun se pitäis tehdä mun näkemysten pohjalta.

Plussa napsahti :)

vt1100: Aika selkeästi paistaa joidenkin kommenteista millä intensiteetillä on sarjaa katsottu, ilmeisesti on kytätty vaan näkyykö omaa lempibändiä ja itse asia menee aivan vasemmalta ohi. Ja sitten ihmetellään miten se ja se bändi liittyy siihen ja siihen genrerunkkauksen alueeseen vaikka asiaa oli juuri valotettu... (lopetan rageemisen tähän).
 
Hmm, ketähän mahdat tarkoittaa? Genrerunkuttelu on ihan yhtä hauskaa ja hyödyllistä kuin soittokamarunkuttelu; lopputuloksen kannalta vaikutus on hyvin vähäinen, mutta mikäs siinä lämpimikseen ihmetellessä. Ainakaan minua ei vois vähempää kiinnostaa tiukat genrerajat, ja genrehygienia sekä orjallinen apinointi on täyttä spedeilyä. Dokkarin tekijälle iso hatunnosto ainakin minun puolestani.

Terry Pantheras: Hmm, ketähän mahdat tarkoittaa? Genrerunkuttelu on ihan yhtä hauskaa ja hyödyllistä kuin soittokamarunkuttelu; lopputuloksen kannalta vaikutus on hyvin vähäinen, mutta mikäs siinä lämpimikseen ihmetellessä. Ainakaan minua ei vois vähempää kiinnostaa tiukat genrerajat, ja genrehygienia sekä orjallinen apinointi on täyttä spedeilyä. Dokkarin tekijälle iso hatunnosto ainakin minun puolestani.
 
En jaksa/viitsi alkaa osoittelemaan sormella ketään. Kun ketjun kahlaa läpi niin noita kirjaamiani juttuja kyllä huomaa.
 
Eipä itselläkään ole mitään tiukkoja rajoja genreittäin kun hevin kentällä liikutaan, jos kuulostaa omaan korvaan hyvältä niin se riittää. Ja itselle varsinkin vokalisti on se deal breaker, ei niinkään se onko kyse proge-, death-, thrash- jnejnejnemetallista.
 
Ja kyllä, dokkarin tekijä saa kiitokset täältäkin, ihan hyvää ja viihdyttävää settiä on saatu aikaiseksi noilla eväillä mitä tarjoillaan. Tottakai itsekin olisin esimetallijaksossa halunnut nähdä vaikkapa Blue Öyster Cultin, mutta hyvä noinkin. Ja kun levyt on hyllyssä ja kuuntelussa edelleen lähes viikottain niin eipä se siitä miksikään muutu vaikka olisi ohjelmassa käsitelty. Seuraavaa osaa odotellessa...

vt1100: Tottakai itsekin olisin esimetallijaksossa halunnut nähdä vaikkapa Blue Öyster Cultin, mutta hyvä noinkin.
 
Vilahti se kuvana siellä sentään.

vt1100: En jaksa/viitsi alkaa osoittelemaan sormella ketään. Kun ketjun kahlaa läpi niin noita kirjaamiani juttuja kyllä huomaa.
 
Kyllähän noita kieltämättä löytyi kun lukasin syvemmälle...
 
Tottakai itsekin olisin esimetallijaksossa halunnut nähdä vaikkapa Blue Öyster Cultin, mutta hyvä noinkin. Ja kun levyt on hyllyssä ja kuuntelussa edelleen lähes viikottain niin eipä se siitä miksikään muutu vaikka olisi ohjelmassa käsitelty. Seuraavaa osaa odotellessa...
 
Siinäpä kerrassaan loistava bändi!

Terry Pantheras:
 
Siinäpä kerrassaan loistava bändi!
 
Olette oikeassa :)

W.A.S.P. oli jätetty shock rock-jaksosta pois. Ilmeisesti sirkkelinterä haarovälissä juoksentelu ja ajoittainen nunnien viiltely ym. ei ole Sam Dunnin mielestä shokeeraavaa. Tai olihan siellä Fuck Like A Beast-levynkansi kuvissa.
 
Mutta jos W.A.S.P. ei ole shock rockia niin mikä sitten on?

danny: W.A.S.P. oli jätetty shock rock-jaksosta pois. Ilmeisesti sirkkelinterä haarovälissä juoksentelu ja ajoittainen nunnien viiltely ym. ei ole Sam Dunnin mielestä shokeeraavaa. Tai olihan siellä Fuck Like A Beast-levynkansi kuvissa.
 
Mutta jos W.A.S.P. ei ole shock rockia niin mikä sitten on?
 
Ehkä Blackie oli liian kovassa krapulassa eikä päässyt haastateltavaksi.

Tai sitten W.A.S.P ei ollut koskaan maailmalla niin iso juttu kuin Suomessa. Kiss saa kyllä sarjassa yllättävän paljon ruutuaikaa, bändi kun ei varsinkaan klassisena kautenaan ollut lähelläkään metallia, ei edes heavya.
 
Tässä jaksossa huomiota herätti se ettei taidettu puhua sanallakaan musiikista, tosin tuo shock rock -termi tuntuu muutenkin sen verran keinotekoiselta että ehkä olikin ok puhua vain siitä miltä homma näyttää, ja millaisia reaktioita näyttäminen herättää. Toinen asia joka hieman yllätti on se kuinka tosissaan Slipknot, Marilyn Manson jne. on otettu, sen ymmärtää taas hyvin että Screamin' Jay Hawkins on omana aikanaan herättänyt joissain piireissä kovastikin värinää.

jra:Kiss saa kyllä sarjassa yllättävän paljon ruutuaikaa, bändi kun ei varsinkaan klassisena kautenaan ollut lähelläkään metallia, ei edes heavya.
 
Kyllä minusta esim. tämä biisi menis läpi vaikkapa Sabbathin lätyllä:
http://www.youtube.com/watch?v=hy1oKHABHqg
 
Kyllähän KISSit ja Alice on takuuvarmoja viihdyttäjiä ja saa jengin varmasti hyvälle fiilikselle. Slipknot ja Manson pistää hymyilyttään sitten ehkä vähän tahattomasti.

aivokuolio: Kyllä minusta esim. tämä biisi menis läpi vaikkapa Sabbathin lätyllä:
http://www.youtube.com/watch?v=hy1oKHABHqg
 
Kyllä! Taikka vaikka God of Thunder, Parasite, Hotter than Hell, 100.000 Years...

jra: Tai sitten W.A.S.P ei ollut koskaan maailmalla niin iso juttu kuin Suomessa. Kiss saa kyllä sarjassa yllättävän paljon ruutuaikaa, bändi kun ei varsinkaan klassisena kautenaan ollut lähelläkään metallia, ei edes heavya.
 
Tässä jaksossa huomiota herätti se ettei taidettu puhua sanallakaan musiikista, tosin tuo shock rock -termi tuntuu muutenkin sen verran keinotekoiselta että ehkä olikin ok puhua vain siitä miltä homma näyttää, ja millaisia reaktioita näyttäminen herättää. Toinen asia joka hieman yllätti on se kuinka tosissaan Slipknot, Marilyn Manson jne. on otettu, sen ymmärtää taas hyvin että Screamin' Jay Hawkins on omana aikanaan herättänyt joissain piireissä kovastikin värinää.
 
King Diamondissa oli edelleen jotain pelottavaa. Muistan edelleen ne sätkyt, jotka sain 10-vuotiaana kun kaupan vinyylikokoelmaa selatessa Conspiracyn levynkansi tulii vastaan.
 
Vaikka imagotouhuahan se hänelläkin oli. Siviilioloissa ihan tavallinen kaveri. Ja olihan näistä shock rock-artisteista vaikka mitä myyttiä ja huhua liikenteessä aikanaan. Eiväthän ne todellisuudessa paikkaansa pitäneet, mutta loivat kuitenkin mainetta.

Terry Pantheras: Toisin kuin Arthur Brown...
 
Arthur Brown oli kyllä edelleen aivan toiselta planeetalta kuin muut jaksossa haastatellut. Hämmensi suorastaan.

danny: ...Eiväthän ne todellisuudessa paikkaansa pitäneet, mutta loivat kuitenkin mainetta.
 
Mitvit... eikä Blackie Lawless rakastellutkaan ainostaa nunnien kanssa kuten Suosikki kertoi! (hymiö)

Veikko: Mitvit... eikä Blackie Lawless rakastellutkaan ainostaa nunnien kanssa kuten Suosikki kertoi! (hymiö)
 
Suosikki kertoi myös miten Blackie oli nähty poistumassa konserttipaikalta liituraitapuvussa, peruukki attaseasalkussa (miten lie peruukki oli salkusta bongattu). Voi tietty olla että bisnespukeutuminen upposi nunniin haarasirkkeliä paremmin.
 
Ja kyllähän itsellekin Kiss on yksi kovimmista nuoruuden bändeistä, mutta aina se on enemmän rokettirollilta tuntunut kuin metallilta. Mutta kyllähän se ihan hyvin tähän jaksoon sopi.
 
Omasta mielestä sarjan ongelma tulee esiin siinä että vaikka esim. itse en ole tainnut heavyn tai metallin kuvioita juurikaan 80-luvun lopun jälkeen seurata, niin yllättävän vähän on tullut mitään uutta tai yllättävää. Jopa sellaiset jutut ja alagenret joista ei olisi luullut olevan ollenkaan kärryillä on esitelty juuri niin kuin millainen käsitys todella pinnallisella seuraamisella on jo aikaisemmin ollut. Poikkeuksena ehkä juuri tuo että Kissin jälkeiset sarjakuvabändit on otettu kovinkin vakavasti.

aivokuolio: Slipknot ja Manson pistää hymyilyttään sitten ehkä vähän tahattomasti.
 
No joo, tuo Slipknotin haastateltavien vakavamielinen jurnotus tuntuu vähän ristiriitaiselta siihen nähden että kahdella viimeisellä levyllä on ollut akustisia balladeja ja muutenkin melodista meininkiä. Tavallaan se meni paremmin yksiin musiikin kanssa Iowan aikoihin, vaikka se vähän silloinkin jo huvitti.