Kitarat: akustinen ›

Akustisen kitaran särinöiden syiden etsiminen voi olla työlästä. Seuraavassa aiheesta pientä pohdintaa:
 
Liian matala yläsatula voi aiheuttaa särinää, jos vasemman käden kieltä painavan sormen vasemmanpuoleinen kielen osuus resonoi jonkun sormen oikealla puolella soivan kielen osuuden kanssa. Kaularaudan säätö ei poista särinöitä jotka aiheutuvat 12. aseman yläpuolelta - joskus täytyy tuon alueen nauhoja madaltaa särinöiden estämiseksi; jos kaularautaa löysätään liiaksi, tulee särinöitä jos kieltä painetaan jostain 5.-8. aseman tienoilta jossa kaula on notkoimmillaan, ja tällöin pitää kaularautaa kiristää notkon vähentämiseksi - jos notko eli relief on säädetty normaaliksi ja yhä särisee, pitäisi otelaudan profiilia muuttaa siis juuri nauhojen hionnalla. Jäykemmät kielet värähtelevät suppeammalla alueella, joten niitä käyttäessä reliefiä voi pienentää - jäykempien kielten käyttö ei siis tee soitosta paljoakaan raskaampaa, koska kieliä voidaan pitää lähempänä otelautaa. Reliefiä ei saa olla liikaa, muuten painettavat äänet soivat ylävireisesti. Ohuemmilla kielillä saattaa olla kevyempi soittaa, mutta kieliä ei voi pitää kovin lähellä otelautaa särinöiden välttämiseksi ja taas korkeammalla olevat kielet lisäävät ylävireisyyttä painettavilla äänillä - vibratoon ohuemmat kielet kyllä taipuvat paremmin. Ammattimainen soittaja harvemmin käyttää hard tension-kieliä ohuempia - toki tästäkin on poikkeuksia. Konsettisoittimesta ei useinkaan saada tarpeeksi tehoa kuin 'kovemmilla kielillä" - soittimen voimavaihtelut kuuluvat paremmin ja särisee vähemmän.
 
Liian löysä kaularauta voi säristä kaulan sisällä samoin kuin kitaran kopan sisällä irronnut palkki -aina niihin ei käsi yllä, mutta niitä voi katsella kännykameran videokuvauksen ollessa paussilla ja kuvausvalo päällä - jos ei samanaikaisesti pysty näyttöä katsomaan, voi kuvata videon ja katsoa sen erikseen. Epäilyttävän palkin liimauksen voi varovasti tarkistaa palettiveitsellä. Varrellisilla peileillä myös näkee, pitää vain ujuttaa kitaran sisään pieni lamppu. Joskus voi irronneen palkin sijainnin selvittää soittamalla tukevia ääniä samalla painellen kantta ja pohjaa eri kohdista - tällöin soittajalla pitäisi olla kolme tai neljä kättä - jalkojakin voi käyttää, ei kuitenkaan kielten näppäilyyn. Toisinaan irtonainen palkki särähtää kun sen kohtaan napauttaa kimmoisasti kuin rumpua lyöden peukalon ulkosyrjällä. Löysällä oleva kaularauta taas saattaa särähtää kun kaulaa tömäyttelee kämmenen sillä osalla joka on aivan ranteen vieressä.
 
Ammattikorjaaja huolehtii myös nauhojen päällipuolen pyöreydestä - lattanoista nauhoista voi tulla särinöitä - myös liian matalaksi hiotut nauhat tekevät soittamisesta hankalaa ja tulee helposti särinöitä jollei soita tarkasti ja paina kieliä riittävästi; kieltä ei pitäisi tarvita painaa otelautaan kiinni.
 
Uuden ja vanhan kitaran rakenne elää, ja varsinkin talven tullen kuivuminen sekä kesän tullen (tai yhtenäisten vesisadejaksojen lopussa) kostuminen edistää sitä - silloin eivät välttämättä hienosti hiotut nauhat enää olekaan tasaisella korkeudella.
 
Kitaranhuoltaja voi keskustelemalla soittajan kanssa selvittää soittotyylin ja käytettävän kielivahvuuden säätääkseen soittimen hyvin - pelkästään tämä voi aiheuttaa särinöitä jolleivat soittimen säätö ja soittotyyli kohtaa.
 
Särinöitä voi akustiseen tulla niin maan peevelin monesta kohtaan - useimmat resonanssiääniä = toistensa kanssa itsestään soimaan alkavia ääniä - kielet eivät esimerkiksi viritystapin ja yläsatulan välissä saisi osua puuhun (klassinen kitara tai vastaavanlainen lapa) eivätkä kielenpäät saisi osua toisiin kieliin, myöskään tallapäässä (klassisessa kitarassa) kieltenpäät eivät saisi osua kanteen. Pitäisi myös selvittää tuleeko särinöitä kieltä painavan sormen oikealta vai vasemmalta puolelta - vai juuri siitä metallinauhasta (mahdollisesti liian latteasta eli pyöristämättömästä), vai särisevätkö vain vapaat kielet.
 
Usein bassokielet särisevät enemmän, jolloin pitää esimerkiksi bassopuolen nauhojen profiilia vain viilata, jolloin diskanttikieliä laajemmin heiluvat bsssokielet mahtuvat liikkumaan paremmin.
 
Tallanluun pitää olla oikean korkuinen ja kaulan kulman oikea -liian korkea tallanluu rasittaa tallan puurakennetta, ja vähääkään liian ohut luu kääntyy vinoon kielten paineessa ja sitäpaitsi aiheuttaa ylävireisyyttä - liian matalassa tallanluussa kielet pääsevät lipsumaan sivusuunnassa jolloin kieltä näpättäessä kuuluu äänen alussa särähdys tai ääni ei ala soimaan kirkkaasti ja selkeästi vaikka jatkaakin soimista hyvin alkupamauksen eli näppäyksen jälkeen. Tallanluun päällypuoli pitää olla riittävän karhea kielen pitämiseksi paikallaan, näin myös äänen alku on selkeä.
 
Soittotekniikka pitää olla sellainen, että kielet heiluvat kannen suuntaisesti - ei kannesta poispäin - bluesin soitossa tosin välillä pitääkin vetäistä kannesta poispäin (vrt. "bartok-pizzicato). Valmistusvialliset nailoniset diskantit tuottavat sivuäänen, joka saa kielen soimaan epämääräisellä sävelkorkeudella - lisäksi tuollainen kieli särisee samaan tapaan kuin kieli särähtää osuessaan metallinauhaan.
 
Yläsatulan kieliuran liian terävä etureuna syö nailonlieliä ja estää bassokieliä vapaasti liikkumasta virittäessä, tästä syystä reunaa voi vähän pyöristää, mutta jos pyöristys tehdään liian loivasti voi siitä tulla särinää. Myöskin liika pyöristys saa kielen soimaan alemmissa asemissa ylävireisesti, koska esimerkiksi satulan reunan ja 1. nauhan etäisyys kasvaa liian suureksi. Samasta syystä liika pyöristys saattaa mitätöidä muuten hienosti mitatun ja valmistetun kompensoidun satulan.
 
Jos tallan luun pohja ei istu kunnolla tallan puisessa hahlossa, voi se aiheuttaa särinää - myös tallan luun pystysivun ja puisen uran pystysuuntaisessa välissä voi olla särinää aiheuttava rako - siitä syystä tallan luun pitäisi istua urassaan tiiviisti - ei kuitenkaan niin tiiviisti ettei sitä ilman työkalua saa paikoilleen - joskus kyllä aivan normaalisti mitoitettu tallanluu voi olla vaikea irrottaa ilman apuvälinettä.
 
Särinöiden etsiminen on toisinaan aikamoista salapoliisin työtä, ei kuitenkaan salatiedettä, vaan jokaiselle särinälle on olemassa jokin syy. Monet edellä kuvatut ongelmat ovat ammattilaiselle kitarankorjaajalle hyvinkin tuttuja. Niiden korjaaminen useissa tapauksissa vaatii paljon kokemusta ja kekseliäisyyttä - tosin jokainen soittaja voi hyvällä tuurilla ja välineillä tehdä itsekin joitain korjauksia.