Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Funk, soul, hip hop, rap, reggae, r'n'b »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Karri Koira - K.O.I.R.A (30.11.2012)
1 2
DM
28.11.2012 12:38:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ennakkoonhan tätä pääsee jo kuuntelemaan YleX:n sivujen kautta: http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutis … oko-levy-ennakkoon-nyt?ref=leiki-yx
 
Vähän yllättävää ettei vielä ketjua aiheesta ole. Omaan korvaan yksi parhaita julkaisuja tänä vuonna. Kolmasosa levystä onkin jo toistaan parempina sinkkuina ehditty julkaisemaan ja viimeistään tuo viimeisin Lähe mun kaa-biisi sulki pois sen mahdollisuuden, että tää levy enää vois epäonnistuu.
 
Mitä tässä aamun mittaan nyt sitten ennakkopätkiä olen soitellut repeatilla, ei paljoa hymynkareet ole kasvoilta kadonneet. Näin svengaavaa tai letkeää tai korvaan sopivaa matskua harvemmin voi paskana pitää. 80-luvulle päin kumartavat soundit(ei kuitenkaan ehkä tuotannollisesti) on aina plussaa, mut esitys ei lopu vielä siihen, vaan päälle Karri Koira on onnistunut taustajoukkoineen luomaan myös aika maistuvaa ja ajoittaisessa itseironiassaan hyvällä tavalla huvittavaa lyriikkaa.
 
Jos jotain kritisoidaan niin ehkä ton Pidä kii-biisin olisi voinut jopa jättää poiskin, vähän täytteeltä maistuu liikaa. Kakkua taas onkin sitten muuten tarjolla yllin kyllin. Sinkkubiiseistä löytyy myös mukavasti videota tuben puolelta ja sama henki on niissäkin tavoitettu kiitettävästi kuin itse biiseissä.
 
If you find yourself lost in the woods, fuck it, build a house. "Well, I was lost, but now I live here!" -Mitch Hedberg
Rattata
28.11.2012 13:03:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

DM: viimeistään tuo viimeisin Lähe mun kaa-biisi sulki pois sen mahdollisuuden, että tää levy enää vois epäonnistuu.
 
Tää biisi on parasta tämän genren musaa mitä tässä maassa on ikinä julkastu. Lähtee väkisin jalka vipattamaan.
 
Vähän kyllä kaipaan Koiran räppiä.
 
DM
28.11.2012 13:09:37 (muokattu 28.11.2012 13:09:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rattata: Tää biisi on parasta tämän genren musaa mitä tässä maassa on ikinä julkastu. Lähtee väkisin jalka vipattamaan.
 
Vähän kyllä kaipaan Koiran räppiä.

 
Mun mielestä ihan hyvä, et ei lähetty mitään räppipainotteista levyä tekemään, vaan mentiin vähän eri polkuja. Onhan ne mausteet tossakin toki olemassa ja hyvä niin, hieman pitää ollakin.
 
If you find yourself lost in the woods, fuck it, build a house. "Well, I was lost, but now I live here!" -Mitch Hedberg
Japsu
28.11.2012 14:01:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyy myös Spotifysta.
 
Vuoden odotetuin kotimainen julkaisu ehdottomasti.
 
"Why has John Zorn put out like 100 albums? Because he can bang on a cookie sheet for an hour and this chick will take it home and listen to it."
Kikolaa
28.11.2012 14:11:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huhhuh, tätä on odoteltu. Mun mielestä tässä on yksi suomalaisen hiphopin itsetunnon huipentumista, joita ollaan viime vuosina nähty jo paljon. Vinyylinkin varasin jo.
 
DM: Mun mielestä ihan hyvä, et ei lähetty mitään räppipainotteista levyä tekemään, vaan mentiin vähän eri polkuja. Onhan ne mausteet tossakin toki olemassa ja hyvä niin, hieman pitää ollakin.
 
Nimenomaan. Kielii uskalluksesta ja siitä, että suomalaiset tuottajat on älyttömän kovia nykyään.
 
One O'Clock Jump
Milkop
28.11.2012 14:15:16 (muokattu 28.11.2012 14:35:27)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mahtavaa kasarifiilistä. Hyvällä mielelle tulee väkisin. Hankintaan.
 
E: Lähe Mun Kaa lienee parasta kotimaista mitä olen hetkeen kuullut. Ai hitto kun svengaa.
 
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
Rattata
28.11.2012 14:39:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

DM: Mun mielestä ihan hyvä, et ei lähetty mitään räppipainotteista levyä tekemään, vaan mentiin vähän eri polkuja. Onhan ne mausteet tossakin toki olemassa ja hyvä niin, hieman pitää ollakin.
 
Joo, voi olla että kun lopullinen kuva levystä alkaa hahmottua niin oon samaa mieltä. Mä vaan oon aina tykännyt Karrin räppäilyistä. Omintakeinen tyyli.
 
TheBlackestEye
28.11.2012 14:42:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pieni pelko oli perseessä ekojen sinkkujen jälkeen, että miten tämä toimii kokonaisena levynä. Tuo pelko tuntuisi kostautuvan täysin aiheettomaksi, sillä tämähän kuulostaa aivan timanttiselta kokonaisuudelta!
 
MaD PiAnIsT
28.11.2012 18:32:54 (muokattu 28.11.2012 18:38:59)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vissiin maistunu kasarit Koiralle, tulee jokin D-Train mieleen tästä touhusta. Kyllähän tää pistää jalan vispaamaan ja loistavaa, että lyriikat ovat yhtä sokerisia kuin Amerikan kasaridiskoissa. Hyvää sokerista löysää hötöö, kädet yhteen ja vartalo liikeeseen, eikä huolet mieltä paina. Hyvää siirappia!
 
"Live like a windrammer as you fuck"
jigsore
28.11.2012 23:25:54
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kasetti tilauksessa. Sinkut lupaa kyllä juustoisen hyvää tavaraa.
Vaihtovirta
29.11.2012 21:09:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hämmentävää, oikeasti hämmentävää. Jotenkin tästä tulee mieleen 80-90 luvulta kaikki se mitä karsasti suuresti, eli ihan kuin Sami Saari olisi käynyt neverlandissa siitostöissä. Mutta silti lähti äsken levy kolmatta kertaa soimaan ja täytyy myöntää että tässä on tämän vuoden kovin lätty. Perkule kun vielä osaisi sanoa miksi tämä iskee näin kovaa...
 
Tupuna
23.12.2012 13:19:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan mahtava. Diggaan näistä soundeista ja vaikutteista muutenkin, ja mulla on intohimo 90-luvun alun mustaan musaan ja siltähän tää kuulostaa. Loistavan freesi.
 
ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT!
turs
02.01.2013 23:42:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaisko joku fyysisen äänitteen omistavista tai muuten vaan kaikkitietävistä henkilöistä kertoo ketä levyllä soittavat?
 
dts9624
05.01.2013 21:24:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Levyn tuotanto ja tekijätiedot ovat puutteellisia parhaimmillaan, kundit väittävät pokerina säv/san/sov kaikki biisit, sampleja ei kreditoida (terveisiä tekijänoikeusristiretkeläisille). Muusikoita ei mainita, ehkä sellaisia ei ole, tai kaikki on samplattu muualta?
 
Varmana vastauksena kysymykseesi ketkä soittavat levyllä, ainakin Timanttisateessa soittaa itse Herb Alpert, koska kyseessä on yksi yhteen
tämä biisi http://www.youtube.com/watch?v=vhu6KrT2QoA
 
turs
06.01.2013 16:26:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dts9624: Levyn tuotanto ja tekijätiedot ovat puutteellisia parhaimmillaan, kundit väittävät pokerina säv/san/sov kaikki biisit, sampleja ei kreditoida (terveisiä tekijänoikeusristiretkeläisille). Muusikoita ei mainita, ehkä sellaisia ei ole, tai kaikki on samplattu muualta?
 
Varmana vastauksena kysymykseesi ketkä soittavat levyllä, ainakin Timanttisateessa soittaa itse Herb Alpert, koska kyseessä on yksi yhteen
tämä biisi http://www.youtube.com/watch?v=vhu6KrT2QoA

 
Jeps, hankin itsekkin vinyylin jo, mutta en jaksanu poistaa kysymystäni. Itseäni lähinnä kiinnosti fonisti, joka on siis Antti Lauronen (Sound explosion band jne.).
 
fidZi
13.01.2013 01:08:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dts9624: Levyn tuotanto ja tekijätiedot ovat puutteellisia parhaimmillaan, kundit väittävät pokerina säv/san/sov kaikki biisit, sampleja ei kreditoida (terveisiä tekijänoikeusristiretkeläisille). Muusikoita ei mainita, ehkä sellaisia ei ole, tai kaikki on samplattu muualta?
 
Varmana vastauksena kysymykseesi ketkä soittavat levyllä, ainakin Timanttisateessa soittaa itse Herb Alpert, koska kyseessä on yksi yhteen
tämä biisi http://www.youtube.com/watch?v=vhu6KrT2QoA

 
Mitäs ihmettä. Tarkastin vielä levyn statsitkin. Nyt kyllä hämmennyin suuresti, luulin poikien olevan vähän rehellisempiä näiden puuhien suhteen...
 
...vaikka mahtava albumihan tuo tietenkin on kaikesta huolimatta.
 
Peniin lanseeraaja. | The more I give, the less I get.
Cathi777
19.02.2013 14:45:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tupuna: Ihan mahtava. Diggaan näistä soundeista ja vaikutteista muutenkin, ja mulla on intohimo 90-luvun alun mustaan musaan ja siltähän tää kuulostaa. Loistavan freesi.
 
Joo, kyllähän tässä levyssä hyvää meininkiä on. Välillä menee kyllä niin imeläksi, että meinaa oksettaa. Eli ihan kokonaisuutena ei kyllä toimi tämä levy, tai omaan makuun mennään jo tosiaan sinne liian imelän puolelle. Nuo sinkkubiisit lupasivat kyllä parempaa vs. siihen, mitä levyllä lopulla oli annettavaa.
 
Only pop music can break my heart...
Epämuusikko
24.02.2013 19:33:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvää matskua, mutta a) vokaaliosuuksiin ei vissiin sitä karisma-pluggaria löytynyt, ja b) isolla yhtyeellä sitten tien päälle, jookosta?
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Juhani
05.09.2013 11:49:54
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuvia Ruisrockin keikalta: http://muusikoiden.net/galleria/54/977
Bonham
06.09.2013 15:22:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juhani: Kuvia Ruisrockin keikalta: http://muusikoiden.net/galleria/54/977
 
Oli toi Ruissin keikka sitten totaalinen pettymys... jotenkin toivoin, että olis ollu vähän bändiä messissä, mutta ei. Sitä samaa dj paskaa kaikki tyynni
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «