Aihe: Sundown A 50 (customoitu) & Carvin X-100B
1 2
Aman
27.04.2004 11:20:51 (muokattu 27.04.2004 11:27:13)
 
 
Terve.
 
Pitipä poiketa kysymään parista putkinupista muutama asia.
 
Minulle tarjottiin Sundown A 50 nuppia (ex-kombo) johka on tehty prikulleen samat muutokset, kuin Peter Lerchen vastaavaan aikoinaan, eli dynamiikkaa lisätty särökanavaan ja jotain muita muutoksia. Kaiku on poistettu käytöstä, ja putki joka oli kaiun kanssa käytössä on otettu fx-luupille kaveriksi.
 
Kyseessä on siis kombosta värkätty 50? wattinen nuppi, viidellä (?) etuasteputkella (12ax7, luultavasti?). Kaksi kanavaa, sävynsäätimet puhtaalle treble ja basso, särölle treble, middle ja basso. Erikoisuuksista mainittakoon rms ja governor potikat. Molemmille kanaville omat fx-luupit.
 
Harmony-centralista lukaisin kolme arviota ja vaikutti varteenotettavalta vekottimelta. Mistään muualta en sitten mitään tietoa laitteesta löytänytkään..
 
Pääsen tätä ensi viikolla testaamaan, mutta kaipaisin jo joitain soundimaailmallisia ajatuksia laitteen toiminnasta. Toimiiko hyvin erilaisten pedaalien kera? Särökanavassa ei taida kuitenkaan potku ihan hevimpään menoon riittää? Omistaja itse ei osannut lähteä soundeja analysoimaan.
 
Hinta olisi mesaboogien kaapin kanssa 750€. Nupin kanssa tulee mittoihin tehty transitcase.
 
Mikäköhän olisi kohtuullinen hinta tuosta vekottimesta ilman tuota mesan kaappia? (kaapin mallista / elementtien määrästä en muistanut kysäistä) Putket ovat uudet, jotenka mitään remppaa ei pitäisi olla edessä.
 
Sitten tyrkyllä olisi myös tuollainen Carvin X-100B, 100watin putkinuppi. 90 vuonna ostettu (en tiedä alkuperäisvuotta), graafinen eq, pari kanavaa, fx-luuppi, tehojen tiputus 25%, 50% (toimii nähtävästi virtoja alentamalla?).
 
Puhdas kanava on saanut paljon kehuja, mutta särökanavasta olen lukanut uskomattoman paljon erilaisia mielipiteitä. ("Riipivä"/"Tunkkainen", "Tosi tiukka"/"Löysä ja ohut", "Massiivinen särö"/"Heviin tarttet ehdottomasti säröspedun", "Mesarecto!"/"Fenderin trankku", jne.) Eipä tässä tiedä mitä uskoa, mutta myyjä kyllä kehui (tietenkin:) sitä eritoten tiukaksi ja varsinkin hevittelyyn sopivaksi. Myös erittäin dynaamisesti (tärkeää) sanoi vahvistimen käyttäytyvän.
 
Pääsen testaamaan (jos menen testaamaan) kyseistä laitetta aikaisintaan viikonloppuna, joten tästäkin olisi kiva kuulla hieman mielipiteitä etten turhaan lähde pitkiä matkoja ajelemaan lainapakulla.
 
Vahvistinta pidetää nähtävästi jo jonkin sortin klassikkovahvarina (Frank Zappa ja Steve Vai käyttänyt aikoinaan) ja siitä löytyy ihan mukavasti tietoa netistä, mutta jos jollakulla olisi tähänkin jotakin sanottavaa niin kumartaisin ja kiittäisin.
 
Hintaa laitteella oli 400€ ja putkiremppa edessä. (4 pääteputkea)
 
Kaappina itselläni on Fenderin 4x10 (mallia en muista)
 
EDIT: Eli tarkoitus olisi heviä soundia saada irti, mutta erottelevuus ja dynaamisuus ovat suuri plussa. En karsasta overdrivespedujen käyttöä:) Kitarana on pääasiallisesti Gibsonin V
 
-Ari Manninen
Ihminen se on muusikkokin.
leather rebel
27.04.2004 11:31:42
Ei kuulosta kumpikaan hirveän pahalta. Käy ihmeessä kokeilemassa.
 
Itekkin pitäis hoitaa joskus syksyllä uutta styrkkaa. Tulis vaan jotain tollasia tarjouksia mullekin...
"If rocks's dead, then bury me with it." -Blackie Lawless
Aman
27.04.2004 11:57:57
 
 
...Tulis vaan jotain tollasia tarjouksia mullekin...
 
No eipä nämä oikeastaan mitään tarjouksia olekkaan, ihan vaan myynti-ilmoituksista bongattuja :)
Ihminen se on muusikkokin.
askomiko
27.04.2004 12:07:12 (muokattu 27.04.2004 12:07:44)
Kaverilla oli Sundown joku A(oisko 50) combo joskus, siinä oli aika semmoinen wanhakantaisen Mesan soundi, eli semmoista Mark yks-kaks-kolmea. Aika raaka, eikä gainia hirveästi ollut. Eikun testimään, voipi ollakin sopiva, sitä dynamiikkaa kyllä oli.
 
Carvinia en ole kuullut, mutta kehuja.
Myytävänä superhieno-hevikitara ja superhieno-twängi-JazzCaster.
Kitarakamakaavio -inspired by AFIL :)
lexa53
27.04.2004 12:39:33 (muokattu 27.04.2004 12:40:42)
Mulla oli aikoinaan Carvinin X-60 combo ja luulisin, että siinä on perustekniikka saman tyylinen kuin tuossa X-100B nupissa. Mielestäni siinä oli tuo säröpuoli juuri sopiva heavyn soitteluun (toki muitakin soundeja sai ruuvattua). Mielestäni tuo "massiivinen" kuvaa hyvin tuota säröä. Joku kaverini väitti aikoinaan ettei paljoa eroa soundiltaan jostain Mesa-Boogien mallista tuo Carvinin X-60...enpä tiedä tuohon sanoa mitään, kun ei oo oikein noita Mesoja tullut testailtua.
Aman
27.04.2004 13:31:01
 
 
Kaverilla oli Sundown joku A(oisko 50) combo joskus, siinä oli aika semmoinen wanhakantaisen Mesan soundi, eli semmoista Mark yks-kaks-kolmea. Aika raaka, eikä gainia hirveästi ollut. Eikun testimään, voipi ollakin sopiva, sitä dynamiikkaa kyllä oli.
 
Tuon mesan mark I/II vertauksen olen kanssa jossain kuullut, olikohan harmony-centralissa... Mielenkiinto heräsi jossain määrin myös tuon takia:)
 
Carvinia en ole kuullut, mutta kehuja.
 
Sama tilanne...
Ihminen se on muusikkokin.
Aman
27.04.2004 13:33:44
 
 
Mulla oli aikoinaan Carvinin X-60 combo ja luulisin, että siinä on perustekniikka saman tyylinen kuin tuossa X-100B nupissa. Mielestäni siinä oli tuo säröpuoli juuri sopiva heavyn soitteluun (toki muitakin soundeja sai ruuvattua). Mielestäni tuo "massiivinen" kuvaa hyvin tuota säröä. Joku kaverini väitti aikoinaan ettei paljoa eroa soundiltaan jostain Mesa-Boogien mallista tuo Carvinin X-60...enpä tiedä tuohon sanoa mitään, kun ei oo oikein noita Mesoja tullut testailtua.
 
Mesaan tuota on kyllä rinnastettu muuallakin. Tarkoitatko että demppaus chunky-chunky soundi irtoaa hyvinkin? :)
 
Miksi erosit laitteesta?
Ihminen se on muusikkokin.
p130
27.04.2004 15:31:09
 
 
A-50 nuppi löytyy, eipä siitä mitään haukuttavaa löydy. Mesa-vertaukset eivät ole kaukaa haettuja todellakaan. Samaa henkeä. Yllättävän monipuolinen ja onhan siinä se "keinokuormakin" vakiona...
 
Säröpuolella irtoaa aina "Niskalaukaus"-soundiin saakka. Putkia en ole koskaan siihen vaihtanut, joten niiden vaikutuksesta soundiin en osaa sanoa.
 
Liian vähälle käytölle on Sundown jäänyt, keikoillakin tulee kuljetettua comboa...
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
Aman
28.04.2004 08:24:31
 
 
A-50 nuppi löytyy, eipä siitä mitään haukuttavaa löydy. Mesa-vertaukset eivät ole kaukaa haettuja todellakaan. Samaa henkeä. Yllättävän monipuolinen ja onhan siinä se "keinokuormakin" vakiona...
 
Säröpuolella irtoaa aina "Niskalaukaus"-soundiin saakka. Putkia en ole koskaan siihen vaihtanut, joten niiden vaikutuksesta soundiin en osaa sanoa.

 
Kas kas, sun laitteessa taitaa olla enemmän kierroksia säröpuolella kuin Askomikon mainitsemassa:) Voiko etariputket vaikuttaa merkittävästikkin tuohon asiaan? Eikös niitä putkien "säröytymisluokkia" ole ykkösestä kymppiin?
 
Onko sinun laitteessa säröpuolen dynamiikka kuitenkin kunnossa, vai tuntuuko se kenties latteemmalta, kuin mitä kaikkialla mainostetaan?
 
Oletko testinyt puhdasta kanavaa säröttimien kanssa?
 
Muistin juuri, että säröjen dynamiikan kasvattamisen ohella myös kiertoherkkyyttä oli lisätty tuossa customoidussa sundownissa.
Ihminen se on muusikkokin.
_Tony_
28.04.2004 08:46:32
Mulla oli 80-luvun lopulla Carvinin X-100B sekä Carvinin 4x12" skobe. En muista soundia enää kovinkaan hyvin, mutta sen muistan että en digannut siitä. Laadukkaan oloinen peli se joka tapauksessa oli, ja soundikin saattaa jonkun toisen mielestä olla hyvä, kysymys enemmän makuasiasta. Pienemmillä volumeilla ei saanut oikein kunnon soundeja. Ostaisin mielummin putkicombon.
Myynnissä Rocktron Intellifex efektiprosessori 300€...
p130
28.04.2004 10:13:30 (muokattu 28.04.2004 10:13:56)
 
 
Kas kas, sun laitteessa taitaa olla enemmän kierroksia...
 
Kyllähän ne putket vaikuttaa... Ja bias-säädöt. Ei ole tullut mitään vaihdettua/säädettyä kun soundi miellytti jo ostohetkellä. En minä tosiaankaan mistään latteudestakaan menisi puhumaan, dynamiikka on kunnossa.
 
Onhan tuota tullut muutaman erilaisen särönkin kanssa testattua. En minä siitä oikeastaan mitään erityistä osaa sanoa. Käyttäytyy niinkuin pitääkin.
 
Les Paulin kanssa on A-50 varsin hyvä kaveri :)
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
Jäärä
28.04.2004 10:15:52
Mulla oli 80-luvun lopulla Carvinin X-100B ...
 
Morjens Tony. Myit sen sitten mulle. Se oli n. pari vuotta käytössä, siinä oli aika riipivät säröt ja se oli liian äänekäs ja kolkko peli, pienemmillä voluumeilla ei oikein auennut. Sotkeennuin sitten vuosiksi tommosiin räkkisysteemeihin ja palasin sitten taas takasin ja ostin sen 50w version, joka toimii paljon paremmin. Hemmetin hyvät puhtaat (mun tarpeisiin). Komppisärönä käytän Rat:iä ja sooloon rykäsen sen särökanavan miedolla lisägainilla. Siinä särökanavassa on vielä aavistuksenomainen kulmikas ja terävä soundi (saattaa sopia johonkin rankempaan juttuun paremmin) . Tarttis kokeilla toisilla putkilla.
Suomen Hiihtoliiton luvalla.
Aman
28.04.2004 10:27:28
 
 
Mulla oli 80-luvun lopulla Carvinin X-100B sekä Carvinin 4x12" skobe. En muista soundia enää kovinkaan hyvin, mutta sen muistan että en digannut siitä. Laadukkaan oloinen peli se joka tapauksessa oli, ja soundikin saattaa jonkun toisen mielestä olla hyvä, kysymys enemmän makuasiasta.
 
Muistatko oliko vuosimalli mikä? Entä pääteputket? Näitä kai tehtiin kahta versiota. Aikaisempi 6l6gc putkilla ja uudempi el34:lla (vaihtui kait jossain 80-90 luvun vaihteen tietämillä).
Soundieroista on liikkeellä kaikenlaista sekavaa...
 
Pienemmillä volumeilla ei saanut oikein kunnon soundeja.
 
No, onneksi tämän ei pitäisi tuottaa mulle ongelmia. Luukutukseen se meneekin:)
Ihminen se on muusikkokin.
Aman
28.04.2004 10:36:28 (muokattu 28.04.2004 10:36:51)
 
 
Se oli n. pari vuotta käytössä, siinä oli aika riipivät säröt ja se oli liian äänekäs ja kolkko peli, pienemmillä voluumeilla ei oikein auennut. Sotkeennuin sitten vuosiksi tommosiin räkkisysteemeihin ja palasin sitten taas takasin ja ostin sen 50w version, joka toimii paljon paremmin. Hemmetin hyvät puhtaat (mun tarpeisiin). Komppisärönä käytän Rat:iä ja sooloon rykäsen sen särökanavan miedolla lisägainilla. Siinä särökanavassa on vielä aavistuksenomainen kulmikas ja terävä soundi (saattaa sopia johonkin rankempaan juttuun paremmin) . Tarttis kokeilla toisilla putkilla.
 
Samaa kysymystä, kuin ylhäällä, esitän sullekkin:) Tiedätkö putkista? Siis molempien vahvistimien (x-100b ja x-50b) osalta kiinnostaa.
Ihminen se on muusikkokin.
Jäärä
28.04.2004 11:32:47
Samaa kysymystä, kuin ylhäällä, esitän sullekkin:) Tiedätkö putkista? Siis molempien vahvistimien (x-100b ja x-50b) osalta kiinnostaa.
 
Tossa x-100b:ssä mikä mulla ja tonylla oli oli GT:n EL-34:t. Tässä nykyisessä x-50b:ssä on myös EL-34:t.
 
Harmony Centralissa toi sai mainiot arvostelut, mutta tää oli ihan ässä arvostelu:
 
"Sound Quality: 2
I use have 2 jackson ( a dinky and a kelly with seymour duncan heavy metal live wire pickups), this amp is crap, it is cheap but it sounds like crap. If play heavy metal DO NOT BUY THIS AMP!!!!!!! I bought this amp thinking I could sound like steve vai but NOWAY, THIS AMP IS A POS, I HATE IT. I'm selling this amp as soon as possible and getting a 2 channel 100 watt marshall jcm 800 head,(if anyone has one please email me). But this amp could be good if you donot want a amp that distorts a lot. After playing this amp I went right back to playing with my Peavey Bandit 112, that amp sucks too, so it shows you how much I hated this amp.
 
Reliability: N/A
It hasa broke anything but i only had it for a couple of weeks.
 
Customer Support: N/A
 
Overall Rating: 3
I been playing for 3 years. If think you'll sound like steve vai on the flexible album, you should just keep your amp and just buy a DS-1 distortion pedal. This amp sucks. I play Steve Vai type music, so I know what I'm talking about.
 
Submitted by Ed at 04/02/2002 19:09 "

 
Hehee!
Suomen Hiihtoliiton luvalla.
Aman
28.04.2004 11:42:33
 
 
Tossa x-100b:ssä mikä mulla ja tonylla oli oli GT:n EL-34:t. Tässä nykyisessä x-50b:ssä on myös EL-34:t.
 
Eli pääteltynä tästä, EL-34:set on tullut noihin jo ennen 90-luvun vaihdetta, koska Tonylla sellainen oli jo '80-luvun loppupuolella. (aplodeja? ...ei?)
 
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuon soundieron sitten noiden kahden välillä aiheutti/aiheuttaa...
 
Harmony Centralissa toi sai mainiot arvostelut, mutta tää oli ihan ässä arvostelu...
 
heheh, tuolle minäkin jo eilen repeilin niin, että ihmettelivät jo muutkin minkä kohtauksen se nyt on saanut:)
Ihminen se on muusikkokin.
_Tony_
28.04.2004 17:31:59
Morjens Tony. Myit sen sitten mulle.
 
Kas vain;-) Mailiosoitteesi perusteella täytyy todeta että olet hyvin todennäköisesti tosiaan sama mies. Ei olla nähtykään kohta 15-vuoteen;-) Täytyy pistää mailia tulemaan ja kysellä kuulumisia tarkemmin.
Myynnissä Rocktron Intellifex efektiprosessori 300€...
_Tony_
28.04.2004 17:43:14
Yks mitä kannattais ehkä harkita olis Carvinin Legacy sarjan kombo. En ole koskaan itse testannut, joskus olen kuullut soundisampleja, jotka kuulosti helvetin hyvältä.
 
http://www.carvin.com/products/single.php?ItemNumber=VL212&CID=GA
 
ENGL:n kombo vois olla toinen harkitsemisen arvoinen. Onhan niitä tietysti paljon muitakin hyviä, VHT, Mesa, jne...
Myynnissä Rocktron Intellifex efektiprosessori 300€...
Aman
29.04.2004 09:11:54
 
 
Yks mitä kannattais ehkä harkita olis Carvinin Legacy sarjan kombo. En ole koskaan itse testannut, joskus olen kuullut soundisampleja, jotka kuulosti helvetin hyvältä.
 
No tässä vaiheessa tulee jo hieman hintakin vastaan, saatika tuollaisten käytettyjen löytäminen, eikä oikein mielenkiinto ihan riitä tuohon malliin saakka (jostain syystä)
 
ENGL:n kombo vois olla toinen harkitsemisen arvoinen. Onhan niitä tietysti paljon muitakin hyviä, VHT, Mesa, jne...
 
Engl (kuten Mesa) vaikuttaisi yleispätevältä laitteelta, mutta etsin jotain hieman persoonallisempaa. VHT:sta en osaa sanoa sanaakaan. Kalliita tuntuvat olevan:)
 
-Ari
Ihminen se on muusikkokin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)