Aihe: Oikean käden tekniikka hakusessa
1 2 3
northern
19.11.2012 16:06:04
 
 
Olen soittanut kitaraa noin 12 vuotta, mutta viime aikoina on ruvennut häiritsemään oikean käden tekniikka. Huomaan että nopeissa jutuissa jännitän kättäni olkapäästä lähtien ja liike tuntuu lähtevän melkein enempi kyynerpäästä kuin ranteesta. Jo yhden nopeamman biisin aikana käsi väsyy huomattavasti ja kokonaisen keikan soittaminen olisi mahdotonta.
 
Lisäksi kaikki muut joiden tiedän harjoitelleen yhtä kauan ja monet jotka ovat vähemmänkin aikaa soittaneet pystyvät pikkaamaan huomattavasti nopeampia juttuja. Itselle tuntui tolevan vuosia sitten raja vastaan mistä ei enää nopeus kasva. Lisäksi esim. swiippaaminen ei ole koskaan luonnistunut ja pinch harmonicit onnistuu noin 10% todennäköisyydellä ja matalalta E kieleltä ei koskaan.
 
Luulen siis että on jotain pahasti tossa oikean käden tekniikassa pielessä mutten osaa sanoa mitä ja korjata. Youtubesta oon koittanut jotain videoita selata, mutta siellä on vaan ihan alottelijoille suunnattuja tyyliin "ota plektra peukalon ja etusormen väliin ja harjottele hitaasti" ton verran mäkin osaan mutta jotain muuta on pielessä.
Etsiikö bändisi hyvää studiota jossa työskennellä halvalla? Ota siinä tapauksessa minuun yhteyttä.
Numb
19.11.2012 16:15:05 (muokattu 19.11.2012 16:20:10)
 
 
northern: Olen soittanut kitaraa noin 12 vuotta, mutta viime aikoina on ruvennut häiritsemään oikean käden tekniikka. Huomaan että nopeissa jutuissa jännitän kättäni olkapäästä lähtien ja liike tuntuu lähtevän melkein enempi kyynerpäästä kuin ranteesta.
 
Mun mielestä olet jo analysoinut ongelmasi. Seuraava ongelma on se, että opitun tekniikan muuttaminen on pirunmoinen ja turhauttava homma, joka hoituu vain treenillä.
 
Eli. Siis. Elikkäs. Etsit uuden tekniikan, joka lähtee enemmän ranteesta kuin kyynärpäästä. Sitten hinkkaat sitä kunnes se muuttuu uudeksi normiksi.
 
Ja se hitaasti -juttu, se pitää paikkansa tässäkin.
 
Vauhtiin ei tarvitse voimaa, se pikemminkin haittaa.
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head MySpace
Krice
19.11.2012 16:33:27
 
 
Numb: Etsit uuden tekniikan, joka lähtee enemmän ranteesta kuin kyynärpäästä.
 
Minusta pikemminkin rentous on avainasemassa. Tekniikoitahan on erilaisia eikä mun mielestä ole järkeä pakottaa itseään sellaiseen tekniikkaan, joka ei vain tunnu hyvältä. Jos jännittää olkapäästä asti niin miksi? Vastaus voi olla hyvinkin yksinkertainen kuten vaikka kitara on liian korkealla tai kitarassa ei ole ranneviistettä, joten olkapäätä tulee pidettyä ergonomisesti huonossa asennossa jne. Kitaran muotokin voi olla ergonomisesti hankala, useimmissa hevikirveissä on sitä vikaa.
Numb
19.11.2012 16:39:14
 
 
Krice: Minusta pikemminkin rentous on avainasemassa.
 
Excellent point. Mutta jos vaikka noin äkkisestään kokeilee, että onko rennompaa heiluttaa nopeasti pientä liikettä ranteella, kyynärpäällä vai olkapäällä...
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head MySpace
Zed
19.11.2012 17:00:15
 
 
Numb: Excellent point. Mutta jos vaikka noin äkkisestään kokeilee, että onko rennompaa heiluttaa nopeasti pientä liikettä ranteella, kyynärpäällä vai olkapäällä...
 
Minun fysiikallani selkeästi nopein liike lähtee kyynärpäätä käyttämällä, vaikka tätä vastausta tuskin odotettiinkaan.
"Joo." -Syd Barrett yhtyeen jäsenten kysyessä häneltä kappaleen sävellajia.
Numb
19.11.2012 17:01:41 (muokattu 19.11.2012 17:03:25)
 
 
Zed: Minun fysiikallani selkeästi nopein liike lähtee kyynärpäätä käyttämällä, vaikka tätä vastausta tuskin odotettiinkaan.
 
Mutta onko se rennompi? Siitähän tässä oli vissiin kyse, että jaksu loppuu. Siksi se rennompi tapa ja sen reenaaminen vauhtiin.
 
Aikoinani kun rivakampaa musaa soittelin, niin ne kiivaimmat downstroke-dempit lähtivät kyllä ranne jäykkänä kyynärpäästä :)
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head MySpace
Räkkipeli
19.11.2012 22:17:31
Kyynärvarren liike kuormittaa moninkertaisesti enemmän kättä kuin pelkkä ranne liike. Aloittaja, jos haluat kestävyyttä ja nopeutta, harjoittele se liike ranteesta. Jos olkapää tai kyynärvatsikaan sedes kuormittuu liikaa, homma kusee.
kekkuliheikki
20.11.2012 08:58:02
Kokeile saataa ranteen kulmaa. Nostamalla ja laskemalla.
Ruutukunkku
20.11.2012 11:02:20
Luettelit kyllä ansiokkaasti juuri ne asiat, jotka ovat omaa soittoa viime aikoina mietityttäneet! Hetken asiaa mietittyäni totesin, että niin.....treenaamisen määrä on ollut viime aikoina vähäisempää.
 
Oman kokemuksen mukaan nämä mainitsemasi asiat ovat just niitä, jotka ensimmäisten joukossa lähtee rapistumaan, kun tulee soittamatonta aikaa.
Tottakai vasen käsikin vähän kangistuu, mutta nämä oikean käden ongelmat jotenki pomppaa esiin herkemmin.
Räkkipeli
20.11.2012 11:59:01 (muokattu 20.11.2012 11:59:23)
tomaattiorava: Sweepit ovat asia erikseen, sweepeissä liikkeen kuuluu tulla nimenomaan kyynärpäästä, koko käsivarsi liukuu edestakaisin.
 
Tämä nyt ei välttämättä ollenkaan pidä täysin paikkaansa. Joillakin liike tulee melkeinpä pelkästään ranteesta, itse mukaanlukien.
tender.insanity
20.11.2012 12:02:42
Räkkipeli: Tämä nyt ei välttämättä ollenkaan pidä täysin paikkaansa. Joillakin liike tulee melkeinpä pelkästään ranteesta, itse mukaanlukien.
 
Ylipäätänsä näistä käsien asennoista ja plektraotteista yms. on aivan turha alkaa kertomaan toiselle, miten ne pitää olla. Jokaisella on oma tyylinsä. Tietysti, jos kipua jossain tuntuu jatkuvasti, niin sitten homma kannattaa arvioida uudelleen.
Ianuarius
20.11.2012 12:35:14 (muokattu 20.11.2012 12:36:08)
 
 
tender.insanity: Ylipäätänsä näistä käsien asennoista ja plektraotteista yms. on aivan turha alkaa kertomaan toiselle, miten ne pitää olla. Jokaisella on oma tyylinsä. Tietysti, jos kipua jossain tuntuu jatkuvasti, niin sitten homma kannattaa arvioida uudelleen.
 
Juurikin näin.
 
Eli ainoa väärä tekniikka on sellanen, joka ei toimi. Jos jännittää, niin opettele soittaan niin ettei jännitä. Vaikka sitten yks nuotti kerrallaan. Ei tohon oo mitään taikatemppua. Alotat vaan alusta. Mä oon alottanu alusta useaanki otteeseen ku oon tullu siihen tulokseen, että nyt pitäis tekniikkaa muuttaa. Se kuuluu muusikon elämään.
The secret to creativity is knowing how to hide your sources. -Albert Einstein
northern
20.11.2012 15:34:07
 
 
Selvennetään vielä että oon kyllä ton "hitaasti pitää alottaa" tyylin omaksunut. Alotellessa muistan kun sanottiin että ei kannata heti lähteä niitä tilusooloja opettelamaan vaan vasta sitten kun tekniikka on kunnolla kehittynyt... tästä on seurannut se etten ole varmaan elämässäni opetellut kuin noin 20 sooloa ja niistäkin varmaan suurin osa tän vuoden aikana. Häiritsee vaan kun toiset jotka soittaneet puolet vähemmän aikaa pystyy soittamaan virheettömästi puolet nopeammin. Jossain täytyy olla vikaa.
Etsiikö bändisi hyvää studiota jossa työskennellä halvalla? Ota siinä tapauksessa minuun yhteyttä.
Ianuarius
20.11.2012 15:42:11
 
 
Niin siis vika on siinä, että jännität. Kun opettelet soittaan silleen, ettet jännitä, niin sitten ne tilusoolotki alkaa luistaa.
The secret to creativity is knowing how to hide your sources. -Albert Einstein
Krice
20.11.2012 15:44:28
 
 
northern: tästä on seurannut se etten ole varmaan elämässäni opetellut kuin noin 20 sooloa ja niistäkin varmaan suurin osa tän vuoden aikana.
 
20 sooloa 12 vuodessa? Kiirettä on pitänyt.
northern
20.11.2012 15:53:33
 
 
Laitetaas vielä referenssiä... Tää biisi ehkä kertoo eniten mun soittotaidoista. Soolot on kohdissa ja 1:49 ja 3:14. Molemmat on pitänyt soittaa pätkissä, koska soolot kerralla soitettavaksi oli mun taidoille mahdottomat. Toi alkuriffi oli vähän siinä rajoilla että sen sai just pikattua. Täyty laittaa pikkasen efektiä ettei kuulu niin selkeesti haparointi... Muistaakseni tossakin on alkua kopsattu loppuun kun ei saanut yhtä tarpeeksi pitkää onnistunutta ottoa millään.
http://www.youtube.com/watch?v=mZvJjAXGsRE&feature=relmfu
Etsiikö bändisi hyvää studiota jossa työskennellä halvalla? Ota siinä tapauksessa minuun yhteyttä.
Numb
20.11.2012 16:20:55
 
 
northern: Toi alkuriffi oli vähän siinä rajoilla että sen sai just pikattua.
 
Alkuriffissä on mun korvaan sen tyyppinen atakki, että pikkauksessa on aika paljon voimaa mukana. Voi tietty tulla soundista ja äänityksestäkin.
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head MySpace
John Titor
20.11.2012 17:53:45
 
 
northern: Laitetaas vielä referenssiä... Tää biisi ehkä kertoo eniten mun soittotaidoista. Soolot on kohdissa ja 1:49 ja 3:14. Molemmat on pitänyt soittaa pätkissä, koska soolot kerralla soitettavaksi oli mun taidoille mahdottomat. Toi alkuriffi oli vähän siinä rajoilla että sen sai just pikattua. Täyty laittaa pikkasen efektiä ettei kuulu niin selkeesti haparointi... Muistaakseni tossakin on alkua kopsattu loppuun kun ei saanut yhtä tarpeeksi pitkää onnistunutta ottoa millään.
http://www.youtube.com/watch?v=mZvJjAXGsRE&feature=relmfu

 
Sun soitossa ei oo tarpeeksi kvaliteettiä. Tarkottaa sitä, että soitat vähän sinne päin koko ajan. Ootko kova stressaamaan? Ei mikään vitsi, vaan ihan vakavasti kysyn. Stressaavalle tyypille on vaikea olla paikallaan ja keskittyä hoitamaan yksi asia kerrallaan, se on iso ongelma soittoharjoittelussa.
 
Treenaamisessa se rentous ja keskittyminen ovat avainsanoja. Jos pusertaa menemään väkisin niin ei synny kuin kasa paskaa. Mun korvaan kuulostaa että sun soitto on pinkeetä ja väkisin pusertamista koko ajan.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
Tonski
20.11.2012 22:31:46
 
 
tender.insanity: Ylipäätänsä näistä käsien asennoista ja plektraotteista yms. on aivan turha alkaa kertomaan toiselle, miten ne pitää olla. Jokaisella on oma tyylinsä. Tietysti, jos kipua jossain tuntuu jatkuvasti, niin sitten homma kannattaa arvioida uudelleen.
 
Minä taas en oo tästä ihan samaa mieltä. Etenkään jos olis tilanne, ettei homma suju ja kysytään muilta että mikskäs näin on. Ei siis tarkota sitä, että pitää mennä apinan raivolla huutamaan sille vieressä soittavalle kaverille jonka plekukäden asemointi on vähän omaa erilainen että soitat kaveri päin vittua. Jos vaikkapa pistät plekukäden käsivarren kyynärakselista 90 asteen kulmaan ja jännität käden siihen ja teet ylös-alas liikettä nostamalla olkapäätäsi ylös ja alas (humoristisen kärjistetty esimerkki) niin kyllä itse tommosen tavan opetelleena toivoisin et joku sanoisi mikä tässä mättää kun ei sweapit lähe.. Etenkin kun kipukynnys on niin yksilöllinen juttu, jotkut tunnistavat pienemmätkin jännitteet kehostaan helpommin (mahdollisesti treenattukin tätä), toisille kunnon jumikin voi olla "kunnon treenauksesta johtuvaa poltetta, no pain no gain". Tämä siis vain oma vaatimaton näkemykseni aiheeseen, ei mitään kiveen kirjoitettua.. Itsekin mielelläni tahtoisin suosia ranteesta lähtevää liikettä kitaraa soittaessa. Kehon jännitteistä ylipäätään kiinnostuneet:
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_technique
 
Jos en väärin muista, niin mm. Kai Hahto on tutustunut tuohon metodiin ylimääräisten lihasjännitteiden eliminoinnin työkaluna. Lainaus mieheltä itseltään:
 
"Challenge yourself now and then but dont go the "no pain, no gain" attitude. Thats a little bit risky in the long run. I was also exposed to Alexander Technique and that also helps me to save energy and use my body more wisely."
 
Lähde:
http://www.ragazzi-music.de/hahtokai.html
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)