Aihe: Kamelot
1 2 3 4 5 6 7 8 9
vt1100
06.11.2013 05:14:05
Tänään tsekataan sitten livekunto Pakkahuoneella.
vt1100
07.11.2013 13:26:10
Ja kuntohan oli kova. Tämä keikka pyyhki mielestä ne pari viimeisintä Khanin aikaista väkisellään vedettyä tuskaista ähinää ja osoitti Karevikin olevan mies paikallaan. ReVamp veti myös hyvin ja Floor nähtii vielä Kamelotin kanssakin yhden biisin verran. Hietalan Marco tuli myös käteltyä ja kiiteltyä hyvästä vedosta uudella Ayreonilla, onnistunut ilta siis kaikin puolin.
Ilelee
08.11.2013 10:16:29
Oli erinomainen keikka Nosturissa, vaikka kritisoitavaa löytyykin niin voitonpuolelle jäätiin ja reippaasti. Eniten ärsytti miksauksen ongelmat, ilmeisesti Karevikilla oli jotain muitakin ongelmia kun laulu ei meinannut välillä kuulua ja se räpläs vähän väliä sitä langatonta lähetintään.
 
Helposti etäiseksi jäävä yhtye nousi ihan toiselle tasolle Karevikin ansioista. Kovempi ja monipuolisempi laulaja sekä selvästi parempi, yleisön haltuun ottava esiintyjä kuin Khan. Oli bändiltä erinomainen valinta, toivottavasti vaan riittää vielä aika Seventh Wonderille, joka on allekirjoittaneelle vielä kovempi bändi.
 
Pieni asiavirhe siellä pääsi kitaristin suusta, Tommy tietääkseni toki on esiintynyt Helsingissä ennenkin, Seventh Wonderin mukana.
 
Erityismaininta kuuluu Floor Jansenille ja ReVampille. Bändiä en ollut aikaisemmin kuullut ja yllätys oli kyllä todella positiivinen. En myöskään muista milloin viimeksi Nosturissa olisi ollut noin kova meininki jo lämppärin aikana. Harvoin tulee vastaa noin rock/heavy uskottavaa mimmiä, josta ei tule yhtään "näytelty" fiilis. Sehän osas vielä öristäkkin mallikkaasti! Siinä salainen ase Holopaiselle kun seuraavaa Nightwish lättyä säveltää.
Regalis Apertura
24.02.2015 10:19:14 (muokattu 24.02.2015 10:51:46)
Seuraava levy Haven julkaistaan Euroopassa 8.5. Lisäinfoa levystä löytyy Imperiumin topikista:
 
http://lauta.imperiumi.net/viewtopic.php?f=2&t=37229&start=200
 
Tai bändin kotisivulta:
 
http://www.kamelot.com/site/news/ka … d-track-listing-revealed/#more-1624
vt1100
01.04.2015 19:15:56
Regalis Apertura
02.04.2015 21:32:17
Ihan tuttua ja turvallista Kamelotia luvassa;)... Karevik kuullosti paremmalta kuin edellisellä levyllä näin 1 kuuntelunkin perusteella.
vt1100
03.04.2015 09:04:37
Regalis Apertura: Ihan tuttua ja turvallista Kamelotia luvassa;)... Karevik kuullosti paremmalta kuin edellisellä levyllä näin 1 kuuntelunkin perusteella.
 
Edellinen levy taisi olla sellainen turvallinen siirtymävaihe "vedät tän kuin Khan, seuraavalla sitten revittelet"
Regalis Apertura
03.04.2015 10:54:20
Näin varmaan hyvinkin oli. Thomas halusi ottaa varman päälle ja oletettavasti ohjeisti Tommyä vetämään enemmän Khan-tyyliin kuin omaan tyyliinsä vielä tässä vaiheessa. Saas nähdä miten tuo jatkuu loppulevyllä...
vt1100
03.04.2015 11:15:29
Ainakin Imperiumin arviossa tuota Karevikin suoritusta kehutaan kautta linjan, odotukset on kieltämättä nyt kovat parin vaisumman levyn jälkeen.
vt1100
17.05.2015 11:39:50
Jaahas, jokunen pyöritys nyt takana ja tasaisen varmaa Kamelotia levy tarjoilee, tosin ei tämä nyt mikään tajunnanräjäyttäjä ole. Karevik vetää kyllä hyvin.
fasces
18.05.2015 12:44:47
Kyllä tämä on pyörinyt jo kymmenkunta kertaa soittimessa, ja täytyy sanoa, että kamppailee kyllä parhaan Kamelot-levyn tittelistä tosissaan. Erittäin tyytyväinen olen.
Harkitsen kaikkien paloittelemista.
Modnar
09.06.2015 23:31:34
 
 
On jäänyt nämä power metal -yhtyeet tarkastamatta reilun 15 vuoden ajalta ja mitä olen lueskellut niin vaikuttaisi että juuri tämä aika kattaisi Kamelotin parhaat tuotokset. Haven tuli kuunneltua ja kyllähän se oli aika pirun hyvä. Ei mikään tajunnan räjäyttävä eepos, mutta sellainen perusvarma ja toimiva. Arch Enemyn laulajattaren vierailu parissa kappaleessa toi kivaa lisävivahdetta. Aloituskappale on todella hieno, mutta ehkä paras jollain tapaa on Insomnia. Hieno biisi.
 
http://murska-arviot.blogspot.com/2015/06/kamelot-haven-2015.html
http://murska-arviot.blogspot.com www.somnam.tk
The Oath
10.06.2015 00:42:45
On Haven yleisesti hyvä albumi, muttei parasta mitä Kamelot on saanut aikaan. Kuitenkin parhainta (tähän asti), mitä saavat aikaan ilman Roy Khania.
 
Vaikka Khan ei ole enää Kamelotissa, niin saisi hän kuitenkin soololevyn tehdä. Tai ylipäätänsä jotain edes musiikkiin liittyvää. :)
 
Harmi vain etteivät eksy syksyllä Oulun suunnalle. Olisi ollut mukavaa päästä keikalle, kun en ole Kamelotia koskaan livenä nähnyt.
 
Näin siis oma mielipiteeni. Aloitin kuuntelun joskus viime kesänä/syksynä. Kunpa olisin löytänyt bändin aikaisemmin.
Akiman
28.09.2015 15:17:41
 
 
Huomenna alkavan KAMELOT -kiertueen kunniaksi hieman ennakkotunnelmointia keikoista ja hehkuttelua bändin mahtavasta tuotannosta Infernon verkkosivuilla! Olkaa hyvä!
 
http://www.inferno.fi/uutiset/miksi-kamelotia-rakastetaan/
W-Man
30.09.2015 13:01:19
https://www.youtube.com/watch?v=n8Tr5JtVtBw
 
Siitä vähän tunnelmaa eiliseltä lutakon keikalta.
Perro Stupido
30.09.2015 13:19:05
W-Man: https://www.youtube.com/watch?v=n8Tr5JtVtBw
 
Siitä vähän tunnelmaa eiliseltä lutakon keikalta.

 
Hyvä soundi!
Regalis Apertura
05.10.2015 15:05:02
Kamelot suunnittelee kuvaavansa jonkun keikan live-dvdlle ensi vuonna...
 
On KAMELOT's plans to release a new concert DVD:
 
"We just pretty much finalized contractual plans for a DVD, so now we have to figure out where we're gonna do it and whether it's gonna be part of a tour or it's gonna be a one-off concert, like we did before. That's all being planned right now, so we're not totally sure yet. But hopefully next year we'll be able to shoot that and get it out to the fans."
 
Read more at http://www.blabbermouth.net/news/ka … ew-concert-dvd/#VWyjuoLCYD9lqflU.99
Perro Stupido
28.04.2016 12:06:31
Tuli vastaan kreikkalainen Sunburst, jonka laulaja on hämmentävän paljon Roy Khanin kuuloinen. Spotifysta löytyy uusin levy, Fragments of Creation. Jatkakaa.
vt1100
05.03.2018 15:47:30
Kamelotin tulevalta The Shadow Theory -levynkäiseltä lohkaistu tämmöinen Kamelotilta kuulostava biisi, Ravenlight: https://www.youtube.com/watch?v=cQKrMeeTlfc
 
Ja bändihän on tulossa kulmille syksyllä parin keikan voimin, oliko Helsinki ja Tampere.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)