Media ja viihde ›

Ziggy Bubba: Toki tuossa on samaa fiilistä riffissä, mutta muuten tuo levy ei kyllä edusta metallimusiikkia oikein ollenkaan. Erittäin hyvää musiikkia anyhoo, vaikka Red onkin omaan korvaan vielä parempi :)
 
Sabbathilla se koko homma perustui varsinkin alkuvuosina siihen suoraan ja rujoon jyrään. KC:lla sitä ei riitä edes tuon biisin mitalle.
 
Hmm, näemmä kuulemme Sabbathin debyytin aivan eri tavalla. Itse taas en nimibiisiä lukuunottamatta kuule tuollakaan levyllä juurikaan tuota "suoraa ja juroa jyrää". Olen aina ajatellut että kyseisen levyn status ensimmäisenä metallilevynä perustuu nimenomaan aloitusraitaan.

bedlam: Hmm, näemmä kuulemme Sabbathin debyytin aivan eri tavalla. Mun mielestä myös eka Sabbath-levy on aloitusbiisiä lukuunottamatta aivan jotain muuta kuin tuota "suoraa ja juroa jyrää". Ilman nimikkobiisiä kyseinen levy tuskin olisi millään tavalla laskettavissa ensimmäiseksi metallilevyksi.
 
No juu, toki tuossa on vielä vahvemmin perinteisemmältä bluesilta soundaavia kipaleita. Vaikka bändi Wizardilla vetääkin aika lennokkaasti, niin kyllä sekin biisi perustuu mainitunlaiseen simppeliin "jyräriiffin", Nibistä nyt puhumattakaan.
 
Visuaalinen ilme vaikuttaa kieltämättä aina mielikuvaan juuri tuon ekan levyn kohdalla. Levyn kansi kun tuo aina mieleen juuri nimibiisin, eikä niinkään sitä blues-veivausta.

Ziggy Bubba: Visuaalinen ilme vaikuttaa kieltämättä aina mielikuvaan juuri tuon ekan levyn kohdalla. Levyn kansi kun tuo aina mieleen juuri nimibiisin, eikä niinkään sitä blues-veivausta.
 
Juuri näin. Ja ei tuo nimibiisikään mikään shokki ollut muuten kuin temponsa puolesta. Tuota samaista Gustav Holstin Planeettasarjan osaa 'Mars' työsti King Crimson levylleen In the Wake of Poseidon (nimellä Devil's Triangle) samoihin aikoihin ja sitten Greg Laken myötä myös Emerson, Lake and Powell 1980-luvulla. Rockbändien oli luonnollista alkaa etsiä inspiroitumisen lähdettä jazzin, bluesin ja kelttimusiikin ulkopuolelta, joten mikäpä muukaan kuin klassinen musiikki tarjosi varsinaisen runsaudenlähteen. Sabbathin proge ei vain ollut yhtä sulavaa ja taitavaa kuin King Crimsonin, joten persoonallisuutta oli pakko hakea toiselta suunnalta - volyymista ja raskaudesta. Ja se bluesveivaushan on tosi kömpelöä, joten ei debyytillä ole muuta mainitsemisen arvoista kuin nimibiisi.

Ihan hyviä näkökulmia glam metalliin tarjosi tämäniltainen jakso. Ja olihan 90-luku aika synkkää aikaa tukkahevareille.

Tuo Sunset Strip jakso oli mielenkiintoisin osuus tästä sarjasta. Hollywoodin meikatut jätkät saivat enemmän pillua kun muut bändit yhteenlaskettuna.
 
Aika jännä juttu miten nopeasti ne sitten tipahtivat huipulta niin alas kun tippua voi. Vaikka niinhän se tuppaa vähän menemään että tänään huipulla ja huomenna kaatopaikalla.

Atomic Cafe: Tuo Sunset Trip jakso oli mielenkiintoisin osuus tästä sarjasta. Hollywoodin meikatut jätkät saivat enemmän pillua kun muut bändit yhteenlaskettuna.
 
Aika jännä juttu miten nopeasti ne sitten tipahtivat huipulta niin alas kun tippua voi. Vaikka niinhän se tuppaa vähän menemään että tänään huipulla ja huomenna kaatopaikalla.
 
Ja vaikka nyt aika moni tuntuu pitävän 2000-lukua jonkinlaisena tukkahevin uudelleentulemisena, niin oikeastaan Sunset Stripin bändeistä vain Mötley Crue (ja pienin varauksin Guns N' Roses) on päässyt edes lähellekään sitä suosiota jossa ne paistattelivat 80-luvulla. Muut kärkibändit, kuten Poison ja Ratt, ovat jääneet sinne klubitasolle.
 
Tietysti on sitten ollut näitä Steel Panthereita sun muita, mutta ne ovat ihan kissan vitusta vailla mitään musiikillista tarjottavaa. Ei minua ainakaan tuon ajan kokeneena sytytä yhtään joku kasariheviparodia.

danny: Muut kärkibändit, kuten Poison ja Ratt, ovat jääneet sinne klubitasolle.
 
Poisonin suhteen olet väärässä. Ne ovat rundanneet koko 2000-luvun menestyksellä varsin isoissa paikoissa (sellaisissa 10000-20000 henkeä vetävissä) ja usein lämppäreinä on sitten noita muita saman skenen bändejä, niinkuin vaikkapa Cinderella.
 
Tuosta voit katsella esimerkkejä paikoista, missä bändi soittaa: http://www.poisonweb.com/tour/
 
Ei todellakaan mitään klubeja, vaan ihan samoja mestoja joissa vaikkapa joku Springsteen soittaa.
 
E: Ja ei varmaan haittaa, että mukana oli tällä kertaa Def Leppard.

Ensimmäinen jakso jonka skippasin.

AnonHero: Ensimmäinen jakso jonka skippasin.
 
Parempihan tämä oli kuin pari edellistä, vaikka musana niitä bändejä ehkä mieluummin kuunteleekin. Ne oli tylsää itsestäänselvyyksien kertaamista, tässä oli sentään jotain draaman kaarta. Eka ja tämä ovat olleet tähän mennessä ainoat joissa ei ole tullut vilkuiltua kelloa ja/tai käytyä jääkaapilla. Aika köykäinenhän tämäkin oli, mutta jotain uutta kulmaa sentään, Shotgun Messiah -tason aktien nykykuntoa olisi voinut valottaa myös...

Glam metal on mielestäni hirvein keksintö koko ihmiskunnan historiassa, joten skippasin tämän jakson. Oliko tää nyt tarpeellinen episodi lainkaan, en tiedä.

Stiiq: Glam metal on mielestäni hirvein keksintö koko ihmiskunnan historiassa, joten skippasin tämän jakson. Oliko tää nyt tarpeellinen episodi lainkaan, en tiedä.
 
Kohtuupaljon levyjä ton genren bändit myivät aikoinaan, ehkä kuitenkin ihan perusteltua sisällyttää tohon sarjaan. Aika oleellinen osa raskaan musiikin jatkumossa vaikkei tykkäiskään.

Aika pinnallista skipata jakso vain siksi koska se käsittelee jotain mistä ei tykkää. Musiikin historia yleisesti kiinnostaa ja glam oli sen verran näkyvä ilmiö, että siitä on mukava kuulla lisää.

Meadow: Aika pinnallista skipata jakso vain siksi koska se käsittelee jotain mistä ei tykkää.
 
Ei mua ainakaan kiinnosta katsella sellaista mikä ei kiinnosta mua lainkaan enkä usko että tämä jakso olisi mullistanut käsitystäni glamista. Rässi- ja power metal jaksot taidan myös skipata.

Flash: Poisonin suhteen olet väärässä. Ne ovat rundanneet koko 2000-luvun menestyksellä varsin isoissa paikoissa (sellaisissa 10000-20000 henkeä vetävissä) ja usein lämppäreinä on sitten noita muita saman skenen bändejä, niinkuin vaikkapa Cinderella.
 
Tuosta voit katsella esimerkkejä paikoista, missä bändi soittaa: http://www.poisonweb.com/tour/
 
Ei todellakaan mitään klubeja, vaan ihan samoja mestoja joissa vaikkapa joku Springsteen soittaa.
 
E: Ja ei varmaan haittaa, että mukana oli tällä kertaa Def Leppard.
 
Ohoh, eipä ollut käsitystäkään että Poison on edelleen noin iso bändi! Jotain ovat siis tehneet oikein, kun menestystä riittää.

danny: Ohoh, eipä ollut käsitystäkään että Poison on edelleen noin iso bändi! Jotain ovat siis tehneet oikein, kun menestystä riittää.
 
Se auttaa kummasti kun Poisonilla oli ykköshitti Jenkeissä ja useampi muukin biisi oli top 10:ssä. Vastaavaan crossover suosioon kumminkin ylsi varsin harva saman genren bändi (se auttaa varmaan myös, että bändi on kiertänyt 2000-luvun taas alkuperäisellä kokoonpanolla).

Glam metal Kyllä ton katsoi. Poison:in kohdalla mielummin niin, että puhutaan paljon ja sitä soitetaan vähän - tai ei ollenkaan.
 
Poison - "Talk Dirty to me" (1986) ja perään vaikka Sweet - "Turn it Down" (1974) tai Action (1976) = Huh huh, aikas köykästä metallia (lähinnä jo umpiruosteista peltiä...) , kun paljon vanhempi rock on hevimpää tavaraa. "Glam kevyt särökitara pop", ehkä sopisi moniin kasari Glam "Metal" viritelmiin, paljon paremmin.

Hiukan surkuhupaisa tarinahan tuo koko glam-vaihe oli. Oli pillua ja ponua, kunnes yhtäkkiä ketään ei enää kiinnostanut. Siinä saattoi meikkaavalla miehellä tulla suru puseroon kun jenkkirundilta piti mennä suoriksi oikeisiin töihin. Enhän mäkään juuri välitä Mötiköistä sun muista, mutta varsin mielenkiintonen jakso oli taas. Jotenkin nämä nykyään viisikymppiset ja pulskistuneet äijät käsittelevät nykyistä uraansa hiukan nolostuneina, kun vetävät keikoillaan pelkkiä 30 vuoden takaisia hittejään.

Meadow: Aika pinnallista skipata jakso vain siksi koska se käsittelee jotain mistä ei tykkää. Musiikin historia yleisesti kiinnostaa ja glam oli sen verran näkyvä ilmiö, että siitä on mukava kuulla lisää.
 
Ai jaa. Minua ei glamin historia kiinnosta kyllä pätkääkään ja tiedän jo miten se syntyi ja miten se vaikutti myöhempään raskaaseen rockiin.

AnonHero: Ei mua ainakaan kiinnosta katsella sellaista mikä ei kiinnosta mua lainkaan enkä usko että tämä jakso olisi mullistanut käsitystäni glamista. Rässi- ja power metal jaksot taidan myös skipata.
 
Täällä päässä meni vähän sillai, että tuon jakson myötä oikeastaan vasta kirkastui miksei tukkaosasto ole paria yksittäistapausta lukuunottamatta oikein ikinä iskenyt. Mutta eipä tuosta kyllä juuri mitään muuta mielenkiintoista käteen jäänyt.