Yleistä keskustelua musiikista ›

Funkonaut: Itse en ole koskaan Spotifytä omistanut, mutta jos se antaa suosituksia samaan tapaan kuin Last.fm, niin todennäköisesti siinä tapauksessa paras tapa tutustua uuteen musaan on Spotify. Sieltä ku löytää paljon biisejäkin.
 
Related-toiminto löytyy sekä Artist radio, joka soittaa satunnaisesti tohon related-toimintoon liittyen.

Nuages: Related-toiminto löytyy sekä Artist radio, joka soittaa satunnaisesti tohon related-toimintoon liittyen.
 
Tarttee siis harkita liittymistä suoraan maksavien asiakkaiden joukkoon.

Funkonaut: Tarttee siis harkita liittymistä suoraan maksavien asiakkaiden joukkoon.
 
Lisäksi netistä löytyy runsaasti valmiita soittolistoja, kun vähän googlettaa. Ei oo 10e/kk paha hinta, kun toimii mainiosti puhelimessakin.

BubbleBob:
 
Onko se sattuma, että juuri tämä tajunta on minussa eikä sinussa ?
 
mites toi käsite "kollektiivinen alitajunta" ? Tool on jaksanut meuhkata siitä jonninaikaa musiikissaan.
Elikkäs periaatteessa että tajunta on kaikilla verkottunut yhteen tällä olemisen tasolla, mutta fysiikka luo rajoitteet ja samalla myös sen turvallisen yksilön käsitteen.
 
ihmisen yksilöllisyyttä kannustavana ja siihen uskovana, en koskaan ole kuiten rajannut psyykkisen tason asioita niin päivänselviksi
kuin ne esim. valtavirran keittiöpsykologiassa mielletään,.
 
erilaiset persoonallisuuden häiriöt ovat asia erikseen, mutta että noi psyyken salat on jo snadisti monimutkaisempi juttu
,varsinkin silloin kun oikeen syvälle ruvetaan menemään ja ihmisen kapasiteettia ja psyykkistä rajoittuneisuutta/rajallisuutta selvittämään.
Onko spiritualistinen maailma ja psyyken verkostoituneisuus sekä eri olemisen tasot mahdollisia?
Sitä on monet kvanttimekaanikot yrittäneet ja yrittävät koko ajan selvittää. Make of that what you will,..
 
Lisäksihän joku voi vielä mieltää kaiken sattumaksi, joku taasen uskoo synkronisiteettiin. Kuka ajattelee mitenkin.
Niinjuuh ja sit on vielä toi välimaasto ja harmaan eri sävyt.
 
ei siis ole kovin helppo rasti löytää ehdottoman oikeita tai vääriä vastauksia tällasissa

BubbleBob: Onko se sattuma, että juuri tämä tajunta on minussa eikä sinussa ?
 
Pidän erilaisuuttamme selviönä. Maailmaa tarkkailemalla ei mielestäni voi mitenkään tulla tulokseen että olisimme keskenämme olemukseltamme jotenkin samanlaisia. Samalla voi mielestäni enimmän osan ns. psykologiaa unohtaa.
 
Lähelle samankaltaisuutta pääsee aivan taantuneessa olotilassa kuten äärimmäisen ankarilla vankileireillä tai dementiakodissa. Sen sijaan elämän ylläpitämiseen kykenevä ihmismassa koostuu hyvin erilaisista yksilöistä. Onko siis sattumaa että juuri minä olen identiteetiltäni minä ja sinä olet sinä? Ehkä ei.
 
Mistä erilaisuus sitten pohjimmiltaan johtuu? Tiede on toistaiseksi luonut maailmankaikkeudesta pikemminkin sellaista kuvaa jossa ilmenee yhdenmukaisuuksia, ts. tiede tavoittelee ykseyttä, se on sen tapa toimia toistaiseksi. Tämä on kartesiolaista pinnallisuutta, jonka soveltajina Newton ja Einstein olivat poikkeuksellisen eteviä. Keskitytään asioiden pintatasolla ilmeneviin suhteisiin mutta ollaan kykenemättömiä kuvaamaan minkään olemusta, essentiaa.
 
Samoin kartesiolaisuus, siis nyky-yhteiskunta, nykytiede ja NYKYIHMINEN, ajattelee ratkaisevansa kokonaisongelman siivutettuaan sen ensinnä riittävän moneen ratkeavaan osaan. Silloinkin sen kokonaisuuden olemus katoaa jäljettömiin ja ongelmana mielletyn asian sisin jonnekin mutkikkaiden syy-seuraussuhteiden kätköihin. Suomalaisten teknokraattinen sivistymättömyys on kartesiolainen ääri-ilmiö historiassa.
 
En siis usko että tiede voi nykymuodossaan lainkaan selvittää asiaa jonka tunnistamiselle se on täysin IMMUUNI. Erilaisuus on tällainen asia. Erilaisuus on sama kuin eroavuus.
 
Tajunnan lamppu voi sammuakin, se on jokaisella hyvin herkässä, ja itse uskon että juuri ei-mikään synnyttää erilaisuuden, joka on perustavampaa laatua kuin samuus, jonka aiheuttaa jokin.

velipesonen: Pidän erilaisuuttamme selviönä. Mistä erilaisuus sitten pohjimmiltaan johtuu? Tiede on toistaiseksi luonut maailmankaikkeudesta pikemminkin sellaista kuvaa jossa ilmenee yhdenmukaisuuksia, ts. tiede tavoittelee ykseyttä, se on sen tapa toimia toistaiseksi. Tämä on kartesiolaista pinnallisuutta, jonka soveltajina Newton ja Einstein olivat poikkeuksellisen eteviä. Keskitytään asioiden pintatasolla ilmeneviin suhteisiin mutta ollaan kykenemättömiä kuvaamaan minkään olemusta, essentiaa.
 
erilaisuus johtuu siitä, kun nuo atomit ja partikkelit poukkoilee toisiinsa sattumanvaraisesti.
Silloin syntyy materiaa kun rakennusaineet sitä muodostaa. Ja siitä se etenee ketjureaktion omaisesti.
 
velipesonen: ja itse uskon että juuri ei-mikään synnyttää erilaisuuden, joka on perustavampaa laatua kuin samuus, jonka aiheuttaa jokin.
 
juuh se on aika äärimmäinen termi tuo olemattomuus. Mutta onhan tosiaan ei-mitäänkin jotain, tavallaan :P
Kysymys onkin lähinnä, onko järkevää /oikea suunta pyrkiä dualismista singulariteettiin?
Meinaan kun tämä meidän maailmankaikkeuden (toistaiseksi) dualistinen luonne mahdollistaa paljon kaikkea fantsua,
niinkuin juurikin noiden atomeiden ja partikkeleiden törmäilyt ja sensellasta :D
 
lols, näin yöfilosofiaa :)

Tarkoitatko dualismilla rintamilinjaa jotain vs. ei-mitään?

Archangels_Thunderb1rd: ihmisen yksilöllisyyttä kannustavana ja siihen uskovana, en koskaan ole kuiten rajannut psyykkisen tason asioita niin päivänselviksi
kuin ne esim. valtavirran keittiöpsykologiassa mielletään,.
 
Hmmmm.......
 
Toisinaan käytetään käsitettä keittiöpsykologia.
 
Mutta onkohan keittiöpsykologian lisäksi olemassa myös keittiöfilosofiaa ?
 
Voihan olla, että keittiöpsykologian ja (mahdollisen) keittiöfilosofian lisäksi on olemassa vielä heittiöpsykologiaa ja heittiöfilosofiaa (?) :)

Haluaisin kovasti osallistua tällä sivulla tapahtuneeseen keskusteluun, mutta tää on rockin tulevaisuus-aihe? Mitä vittua täällä tapahtuu?

Folkson: Mitä vittua täällä tapahtuu?
 
Velipesonen tapahtuu.

velipesonen: Mä en osta tätä koska tämä ei sisällä mitään kertomusta siitä, miksi näin on. Sellaisen radiomusiikin sisäisen "taantumisprosessin", josta tässä puhutaan, pelkkä kuvaaminen on lapsellisen yksinkertaista ja sille tasolle tämä jää.
 
Minusta olisi tarpeellista esimerkiksi kysyä, miksi hittilistamusiikki ei aina ole ollut pelkästään huonoa? Joku tyrmää kysymykseni sanomalla että "huonous" on kuulijan korvien välissä ja se siitä sitten. Heidän kanssaan ei voi keskustella mistään. Mutta miksi sitten iskelmiä viitsittiin aikoinaan ihan säveltääkin nykyisen elementtirakentamisen sijaan? Miksi rock kiinnosti lahjakkaita ihmisiä? Miksi hienot jazzmuusikot olivat nuorisojengien suosikkeja? Jos joku relativisti on oikeasti sitä mieltä että tuunatussa Ladassa pauhaava jymps-jymps on ihan yhtä kiinnostavaa kuin Helsingin lättähattujen 50-luvun alussa suosima Earl Bosticin jazzmusiikki, hänellä on kyllä vintti pimeänä.
 
Tarkoitan sitä että miksi nykyään ns. massakuluttaja jaksaisi vaatia ns. "korkeatasoisempaa" musiikkia kun se listamusiikki, mitä joka tuutista tulee, riittää hänelle? Miksi se riittää? Siksi että se täyttää hänen käsityksensä hyvästä musiikista. Miksi se täyttää sen? Koska se on sitä mitä hän on oppinut kuulemaan. Tai oikeammin, hänen aivonsa ovat oppineet kuulemaan. Aivot palkitsevat itseään dopamiinilla kun kuulemme hyvän kappaleen ja jos aivot eivät tunnista kappaletta hyväksi perustuen opittuun, ei tipu dopamiinia ja kappale on "huono". Ja jos se yhdellä "hittikaavalla" väsätty kappale miljoonana variaationa kerran riittää valtaosalle kuulijoista, miksi levy-yhtiöt kuluttaisivat energiaa markkinoimalla monipuolisempaa musiikkia? Rahahan tässä isoille pörssiyrityksille on se oleellinen asia nykypäivänä.
 
Minä olen nykyään aikuisopiskelijana ammattikoulussa ja luokkatoverini ovat valtaosin noin 16v sakkia. Olen mm. kuullut semmoisia käsityksiä että porukka pitää ihan vakavissaan Jennifer Lopezin ja Bittbullin lambadasta vääntämää versiota parempana kuin originaali ja yleensä tietokoneluokassa soi Cheek. Minä en voi sietää näitä enkä yleensäkään sen tyylistä musiikkia mutta penskoille kelpaa. Eivätkä nämä tyypit mitään vajakkeja ole. Osa on kaksoistutkintoa suorittavia ja onpa vielä yksi kitaristinalkukin. En siis keksi itse ainakaan tuolle muuta selitystä kuin sen että minä olen kasvanut niin erilaisen musiikin parissa ettei räppi kolahda minulle siksi että siitä tuntuu puuttuvan kaikki minun aivojeni asettamat kriteerit hyvälle kappaleelle. Nämä jasterit taas ovat varttuneet aikana, jolloin tämmöiseltä musiikilta ei ole voinut enää välttyä ja sillä on ollut isompi statusarvo kuin vielä minun aikanani. Aivot ovat oppineet yhdistämään tämmöisen musiikin ominaisuudet laatuvaatimukseksi heille mutta ei minulle.
 
Meitä ohjaa todella paljon lopulta biologinen koneisto vaikka kovasti yritämme aina perustella järjellä omia mieltymyksiämme.

on myös se fakta ettei rockilla saa nykyään naisia.
 
Eikö Musen kundit saa naisia? Ellei rockilla täällä tarkoiteta jotain hurriganes -vääntöä... Saiko Queenin kundit naisia (tai miehiä tai kaikkia yhtaikaa jos halusivat)? Sehän on kuulemma Musen suurimpia vaikuttajia.
 
Täällä on käyty nyt läpi kaikki teoriat kuinka nykynuoret eivät kuuntele rockia koska vanhemmat aikanaan kuuntelivat. Ja toisaalta koska nykynuorten vanhemmat EIVÄT kuunnelleet rockia vaan listahittejä siksi nuoretkaan eivät kuuntele.
 
Aina 20 vuoden välein tulee pintaan näitä keskusteluja rockin kuolemasta, esim 90-luvun alussa oli grunge ja techno, samoin 70-luvulla taisi olla samat jutut kun tuli punk ja disco. Aina rock on tullut kuitenkin takaisin sillä se on ajatonta musiikkia. Se vain lokeroituu uusiin ja pienempiin niche -osastoihin ja kaikille riittää kyllä kuulijoita.

Enigmatic: Aina 20 vuoden tulee pintaan näitä keskusteluja rockin kuolemasta, esim 90-luvun alussa oli grunge ja techno, samoin 70-luvulla taisi olla samat jutut kun tuli punk ja disco.
 
Musta punk ja grunge ovat kyllä rockia jos mitkä, aika läheisiä sukulaisia vielä. Molemmat olivat lopulta piristäviä ilmiöitä oman aikansa musiikissa - hommat suoristettiin liioista koukeroista ja poseerauksista.

Lennu: Vertaat punkkia rockiin. Näen jo punan velipesosen poskilla.
 
"Mikä on tuo punainen kajo horisontissa? Näyttää pullistuneelta otsasuonelta..."

Lennu: Vertaat punkkia rockiin. Näen jo punan velipesosen poskilla.
 
Punk oli kunniallinen yritys pelastaa rock mutta punk kuoli omaan oksennukseensa vuonna 1977. Punk oli mielestäni hyvä asia ja silkkaa rokkia. Grunge oli sitten sisäpiirien hipsterikamaa eikä siitä olisi paljon mitään tullut ellei Cobain olisi osannut tehdä lauluja.

Karipiirto: Meitä ohjaa todella paljon lopulta biologinen koneisto vaikka kovasti yritämme aina perustella järjellä omia mieltymyksiämme.
 
Entä sitten - mistä sinun mielestäsi johtuu ettei listamusiikki ole aina ollut huonoa?

Enigmatic: Aina 20 vuoden välein tulee pintaan näitä keskusteluja rockin kuolemasta, esim 90-luvun alussa oli grunge ja techno, samoin 70-luvulla taisi olla samat jutut kun tuli punk ja disco. Aina rock on tullut kuitenkin takaisin sillä se on ajatonta musiikkia. Se vain lokeroituu uusiin ja pienempiin niche -osastoihin ja kaikille riittää kyllä kuulijoita.
 
Mutta eikös tämä fragmentoituminen jo sinällään ole merkki ilmiön kuolemasta? Nykyisin mitä erikoisimmalle tuotteelle on mahdollista löytää jonkinsuuruinen yleisö koska netti on tehokas markkinointikanava. Nämä heimot pitävät omaa kivaa omissa liemissään sitten, eli sisäänlämpiävät kuppikunnat harrastavat. On myös ns. genrejä joiden piirissä ei paljon yleisöä olekaan vaan yleisön virkaa hoitavat muut muusikot. Eihän se ole mitään rockin uutta tulemista vaan vähän sama kuin saksalaisten valkoviinien juojat kerättäisiin omaan karsinaansa juomaan saksalaisia valkoviinejään ja portugalilaisista enemmän pitävät sitten omaansa. Nautinto on todellinen mutta yllätyksetön, äärimmäisen pikkuporvarillinen ja privatisoitunut.
 
Minunkin privatisoitunut nautintoni on kuunnella haluamaani musiikkia kotioloissa ja olen onnellinen että siihen on mahdollisuus, huonomminkin voisi olla. Onko minun kotisohvaltani kuuntelema Whon Live at Leeds sitten rockin uusi tuleminen?

velipesonen: Nautinto on todellinen mutta yllätyksetön, äärimmäisen pikkuporvarillinen ja privatisoitunut.
 
Tämä on kyllä totta. Valinnan vapauden kasvu tekee mahdolliseksi myös sen, että mitään omaa makuaan haastavaa ei ole pakko kohdata. Jokainen heimo voi mudostaa oman järjestelmänsä, jonka sisällä leikitään omaa piirileikkiä ja leimataan kaikki ulkopuolelle jäävä huonoiksi, mauttomiksi ... kuolleeksi :).
 
Tuossa hittimusiikki ennen parempaa asiassa minun mielestäni sen sijaan on syytä pitää mielessä esimerkiksi Olavi Virran tapaus. Virtaahan pidettiin makupoliisien mielestä ihan kauheana musiikkitaiteen alennustilana, rappiona, kaiken oikeasti merkityksellisen kuolemana. Näin ainakin minulle on kerrottu, ja muutoinkin minulla on sellainen tunne, että siinä missä aikalaisten on vaikea päästä oman aikansa kansansuosikkien epäilyttävien, kitschiksi ym leimattujen piirteiden yli niin jälkeenpäin tämä verho vetäytyy syrjään, jolloin ei ole niin vaikea todeta että kyllä se kansa sittenkin saattoi tietää.

Askr: Tämä on kyllä totta. Valinnan vapauden kasvu tekee mahdolliseksi myös sen, että mitään omaa makuaan haastavaa ei ole pakko kohdata. Jokainen heimo voi mudostaa oman järjestelmänsä, jonka sisällä leikitään omaa piirileikkiä ja leimataan kaikki ulkopuolelle jäävä huonoiksi, mauttomiksi ... kuolleeksi :).
 
Hehheh, jees.
 
Tuossa hittimusiikki ennen parempaa asiassa minun mielestäni sen sijaan on syytä pitää mielessä esimerkiksi Olavi Virran tapaus. Virtaahan pidettiin makupoliisien mielestä ihan kauheana musiikkitaiteen alennustilana, rappiona, kaiken oikeasti merkityksellisen kuolemana. Näin ainakin minulle on kerrottu, ja muutoinkin minulla on sellainen tunne, että siinä missä aikalaisten on vaikea päästä oman aikansa kansansuosikkien epäilyttävien, kitschiksi ym leimattujen piirteiden yli niin jälkeenpäin tämä verho vetäytyy syrjään, jolloin ei ole niin vaikea todeta että kyllä se kansa sittenkin saattoi tietää.
 
Näissä voi kuitenkin käyttää ihan tällaisia absoluuttisia mittareita eli onko musiikki vivahteikkaasti tulkittua, sisältääkö se musiikillista energiaa vai pelkästään voimankäyttöä (vai ei kumpaakaan), onko ilmaisu avointa vai sisäpiirin koodekkiin pohjaavaa "viestintää" jne. Virran Olan tapauksessa tietenkin on niinkin että nyt kun sen laulut on laulettu ja levyt jäljellä, voimme parhaiden levytysten perusteella pitää häntä suurena taiteilijana, mutta ne aikalaiset kuulivat myös sitä tusinatavaraa mitä parhaillakin iskelmälaulajilla aina on messissä. Näkemyksemme Olasta perspektiiviä kaventaa sekin että Suomi on niin pieni maa, että jos täällä joskus on joku oikein hyvä laulaja niin se aletaan nähdä jonkinlaisena ihmeenä vaikka yhtä hyviä olisi maailmalla paljonkin.
 
Perspektiiviä kannattaa hakea siitäkin, että aina ja iankaikkisesti on ollut myös sitä höttöpuuroa ja määrällisesti se on aina muodostanut musiikin enemmistön. On helppo etsiä käsiinsä 50- ja 60-luvun levyjä jotka tunnistaa b-sarjalaisiksi. On myös helppo huomata että nyt tämä b-sarja on päässyt niskan päälle ellei nyt globaalisti koska globaalista en mitään tiedä mutta länsimaissa ainakin, mikä kääntäen merkitsee että a-sarjalle ei yksinkertaisesti ole tilaa kuin marginaalissa. Marginaalilla on ikävä kyllä taipumus ummehtua eli "kultivoitua" sisäpiirin puuhasteluksi jossa ei ole mitään mieltä. Tarvitaan sitkeää ja kirkasta mieltä jos marginaalissa meinaa jotain oikeasti koettaa pitää hengissä.
 
Hyvän ja huonon tavaran voi siis erottaa toisistaan helpommin jos vähän tutustuu roskaan mitä on ennen tehty eikä vain niihin taiteen saavutuksiin.