Kitarat: kitarakamat ›

Korvaoo jo tunteekin tapauksen, mutta muille kerrotakoon, että oma SA 2000 -kitarani ei kärsi tuosta ilmiöstä. Tarkastin asian vielä äsken. Kummankaan kitaran vuosimalli ei liene täsmälleen selvillä, mutta omistamani SA 2000 taitaa olla joitakin vuosia vanhempi, mahdollisesti aivan 1970-luvun lopulta. (Jestas. Onpa sekin jo vanha...) Onkohan lakkaustavat tai lakat sillä välin vaihtuneet? Ja jotta asia ei olisi yksinkertainen, olisivatkohan lakat sinällään muuttuneet? Kysehän voi olla siitäkin, että lakkapurkin sisältö on Yamahasta riippumattomista syistä muuttunut.
 
Kosteudesta ei kannata puhua tässä yhteydessä - ainakaan puumateriaalissa. Nämä kitarat käsittämättömän hyvää tekoa ja kaiketi ensiluokkaista materiaalia. Näitä ei totisesti ole päästetty vähällä tai kohdeltu aina kauniisti. Aikanaan näitä tosiaan kuskattiin helteessä ja pakkasessa, junassa ja kälyisessä Ladassa jne. Siihen nähden näissä on ollut käsittämättömän vähän mitään säätötöitä. Useimmiten nämä ovat olleet kuljetuksen jälkeen vireessä. Omaansa on tietenkin mukava kehua, mutta kaikki nämä kokemukset viittaavat siihen, että lakan sisällä on ammattitaidolla käsiteltyä, ensiluokkaista puuta.
 
Tuossa yllä jo viitataan eri lakkakerrosten reagointiin keskenään. Tuleepa mieleen jopa sekin, että jokin lakkakerros reagoi omaan olemassaoloonsa tai allaan olevaan puuhun. Silloin kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun nämä kitarat on valmistettu, käsitys muovinsukuisten aineiden kestosta oli vielä melko naiivi. Tiedettiin, että muovi ei lahoa tai ruostu, joten sitä pidettiin suunnilleen muuttumattomana, ikuisena materiaalina. Ja tämä siitä huolimatta, että esimerkiksi ultravioletin vaikutus olisi silloinkin ollut havaittavissa ja tiedettiin joistakin muoveista haihtuvan jotakin vuosien ajan.
 
Muutoin kaiketi voi sanoa, että nämä takavuosikymmenten jaappanilaiskitarat kestävät isältä pojalle. Ei puutu kuin se poika!