Yleistä keskustelua musiikista ›

Kaupallisuushan on aina ollut olennainen osa rock-musiikkia, eikä sen vuoksi kannata vaipua epätoivoon. Rockin jokaisessa "sukupolvessa" on näkynyt sama ilmiö - Elvis, Monkees, Kiss, Blondie, Disco jne. - listaa voisi jatkaa loputtomiin. Rock-musiikki on pohjimjiltaan myyntituote - musiikkigenre johon on ympätty laskelmoiden elementtejä muista musiikkilajeista. Tyylipuhdasta ostos-tv tavaraa siis. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää, mutta kosmisia totuuksia tuskin löytää pelkästään Ritchie Valensia kuuntelemalla. Turha fanaattisuus rock-musiikkia kohtaan on siis mielestäni perusteetonta. Kyse on pohjimmiltaan viihteestä.
 
Rock musiikki on aina tarvittaessa muovautunut sen hetkisen yhteiskunnan peilikuvaksi. Voidaanko siis nyky-musiikin "kaupallisuutta ja tuotteistamista" todella ihmetellä aikana, jolloin materialistmi on huipussaan ja uusavuttomat, pelkillä eineksillä elävät ihmiset kantavat mukanaan 40 erilaista elektronista laitetta? Miten nykymusiikissa voisi siis olla minkäänlaisia orgaanisia elementtejä?
 
Musiikin nykytilaa tuskin kannattanee ottaa liian raskaasti. Vaikka rock olisikin aallonpohjassa, on siitä huolimatta olemassa valtavasti muuta hyvää musiikkia. Kannattaa unohtaa turha karsinoiminen ja kuunnella kaikkea mikä omaa korvaa miellyttää - oli se sitten kelttiläistä kansanmusiikkia, vanhaa dixie-jazzia tai afroamerikkalaisia vankilalauluja. Saattaa olla mullistavaa huomata, ettei kaiken musiikin tarvitse liittyä joko autoihin, naisiin tai välttämättä edes surffaamiseen ollakseen hyvää.

Askr: Pitkälti, ehkä täysin samaa mieltä, MUTTA onko "myyvyys" aina "kaupallisuutta" siinä merkityksessä, että se ei ole taiteellinen elementti? Eikö myyvyys tarkoita myös sitä, että moni ihminen haluaa teoksesta osalliseksi. Kyllä mielestäni taide ilmentää maailmaa ja sen eräs osatekijä (ei ainoa ja eri teoksissa eri osatekijät painottuvat eri tavoin) on se, että se ilmentää mailmaa tekemällä näkymätöntä näkyväksi, ymmärtämätöntä ymmärrettäväksi. Siksi joskus "myyvyys" kertoo suuresta taiteellisesta onnistumisesta, teos puhuttelee yleisinhimillisesti. Vaikeaa rajanvetoa tietenkin, jossa ehkä joudutaan liikkumaan niinkin upottavalla suolla kuin tekijän pyrkimysten vilpittömyyden arviointi.
 
Niin no, myyvä tuotteistaminen yhdistyy taiteellisen tarkoituksenmukaisuuden kanssa joskus, mutta mielestäni se yhdistyminen on satunnaista. Jos levyllä on jotain mikä selvästi huonontaa musiikkia, se yleensä johtuu myyvyyden tavoittelusta.
 
Jos myyvyyttä eli todennäköisiä huononnuksia on oikein paljon, saattaa mahdollisimman moni haluta osalliseksi siitä moskasta. Ei heidän elämänsä siitä parane enkä usko myöskään porttiteorioihin että tekemällä tarkoituksellisesti huonompaa jälkeä tuottaja tosiasiassa yrittäisi innostaa kuulijat kuuntelemaan parempaa musiikkia kuin tämä hänen levynsä!
 
Sellaista ajattelutapaa, jossa "lähestyttävyys mahdollisimman monelle" tai jokin muu sellainen nähdään osana musiikin ilmaisua, en kannata. Jos tahdomme tutkia, onko jokin suosittua tai voisiko jostakin tulla suosittua, ei ole hyvä jos jo tässä jossakin pidämme yhtenä komponenttina sitä, mikä tarkastelussa kuuluisi sinne yhtälön toiselle puolelle.
 
Number 9: Niin. Heartbreak Hotel hieno tulkinta Presleyltä. Siinä kaupallisuus ei ole ohittanut arvojärjestyksessä musiikillista sisältöä, tosin Elvikselle näin myöhemmin kävi.
 
Elviksen Hollywood-kauden levyt ovat aliarvostettuja! Ei siellä paljon rokilla juhlita vaan viihdemusiikilla ja paikoitellen sekä sävelmät että tulkinnat että sovitukset ovat erinomaisia. En nyt muista kuka niitä sovitteli mutta siinä on jännä tällainen kitsityyli, sliipattu ja puleerattu enimmäkseen mutta varsin uniikki. Esimerkkinä "kadonnut" jatsistandardi: http://www.youtube.com/watch?v=K9z_uK7c9zc
 
Martinin kaupalliset sovitukset pitävät kutinsa, mutta kyllähän BIitlesin jätkät aluksi itsekin yrittivät mahdollisimman myyvää tavaraa tehdä, muunmuassa käyttämällä sanoituksissa Minä-Sinä-asetelmaa, mutta tämähän ei haittaa koska musiikki oli niin loistavaa. Miten se meni? Toppermost of the Poppermost?
 
Ettei tulisi vääriä mielikuvia niin on korostettava että sovittajanakin Martin teki varsin vähän. Enimmäkseen lisäsi jonkin koukun tai vaikutti kitarasooloon, muuten olivat bändin omia arreja, siis enimmäkseen. Ainoa täysin Martinin sovittama kappale on Eleanor Rigby! Sekä Beatles että Martin toimivat studiossa lähes täydellisesti taiteellisista lähtökohdista.
 
Mutta yrittivätkö beatlet itse tehdä myyvää kamaa, kyllä varmaankin yrittivät ennen kuin breikkasivat Amerikassa. Mutta silloinkin taisi myyvyys olla sivuroolissa luulenpa. I Want to Hold Your Handista on ristiriitaista tarinaa, vaikuttiko Epsteinin kehotus tehdä jokin jenkeille mieluisa biisi kappaleeseen vai ei. Siksi toisekseen jos joku tekee sellaisia biisejä kuin Please Please Me tai She Loves You niin on kai herttisen yhdentekevää mitä se on ajatellut.
 
Varmaa on kuitenkin se että miljoona biisintekijää on sitä koettanut kopioida täysin kaupallisista lähtökohdista! Tähän mennessä onnistujia nolla. Buzzcocks ja Pete Shelley ehkä lähimpänä: http://www.youtube.com/watch?v=MPcnXBj8Msw

Askr: Ei pakota ei, mutta silti niitä katsotaan ja sitä seiskaa luetaan. Ovatko ihmiset tyhmiä pässejä narussa (ne muut kuin minä ja kaltaiseni tietenkin siis)? Onko mahdotonta, että nk. huono tai aivoton viihde tavoittaa jotain mihin korkeampi ei osaa vastata? Onko tämä jokin vaarallinen pahe ja sairaanloinen perversio vai onko mahdotonta, että siihen sisältyy jotain muutakin, joka ehkä pitäisi osata paremmin tunnistaa?
 
Toiset kaipaa myös jotain syvällisempää, toiset ainoastaan tai enimmäkseen perustarpeiden ja viettien tyydytystä. Toisia viihdyttää seiskan lukeminen, tosia seiskan lukemisen analysointi. Ei tästä mitään muita johtopäätöksiä voi vielä kuitenkaan tehdä.

P.P.King: Musiikin nykytilaa tuskin kannattanee ottaa liian raskaasti. Vaikka rock olisikin aallonpohjassa, on siitä huolimatta olemassa valtavasti muuta hyvää musiikkia. Kannattaa unohtaa turha karsinoiminen ja kuunnella kaikkea mikä omaa korvaa miellyttää - oli se sitten kelttiläistä kansanmusiikkia, vanhaa dixie-jazzia tai afroamerikkalaisia vankilalauluja. Saattaa olla mullistavaa huomata, ettei kaiken musiikin tarvitse liittyä joko autoihin, naisiin tai välttämättä edes surffaamiseen ollakseen hyvää.
 
Tämän allekirjoitan. Useimmiten musiikillisesti ahdasmieliset ulisevat eniten musiikin kuolemasta.

velipesonen: Niin no, myyvä tuotteistaminen yhdistyy taiteellisen tarkoituksenmukaisuuden kanssa joskus, mutta mielestäni se yhdistyminen on satunnaista. Jos levyllä on jotain mikä selvästi huonontaa musiikkia, se yleensä johtuu myyvyyden tavoittelusta.
 
Jos myyvyyttä eli todennäköisiä huononnuksia on oikein paljon, saattaa mahdollisimman moni haluta osalliseksi siitä moskasta. Ei heidän elämänsä siitä parane enkä usko myöskään porttiteorioihin että tekemällä tarkoituksellisesti huonompaa jälkeä tuottaja tosiasiassa yrittäisi innostaa kuulijat kuuntelemaan parempaa musiikkia kuin tämä hänen levynsä!
 
Sellaista ajattelutapaa, jossa "lähestyttävyys mahdollisimman monelle" tai jokin muu sellainen nähdään osana musiikin ilmaisua, en kannata. Jos tahdomme tutkia, onko jokin suosittua tai voisiko jostakin tulla suosittua, ei ole hyvä jos jo tässä jossakin pidämme yhtenä komponenttina sitä, mikä tarkastelussa kuuluisi sinne yhtälön toiselle puolelle.
 

 
Elviksen Hollywood-kauden levyt ovat aliarvostettuja! Ei siellä paljon rokilla juhlita vaan viihdemusiikilla ja paikoitellen sekä sävelmät että tulkinnat että sovitukset ovat erinomaisia. En nyt muista kuka niitä sovitteli mutta siinä on jännä tällainen kitsityyli, sliipattu ja puleerattu enimmäkseen mutta varsin uniikki. Esimerkkinä "kadonnut" jatsistandardi: http://www.youtube.com/watch?v=K9z_uK7c9zc
 
Mutta rockia tuo ei ole
 

 
Ettei tulisi vääriä mielikuvia niin on korostettava että sovittajanakin Martin teki varsin vähän. Enimmäkseen lisäsi jonkin koukun tai vaikutti kitarasooloon, muuten olivat bändin omia arreja, siis enimmäkseen. Ainoa täysin Martinin sovittama kappale on Eleanor Rigby! Sekä Beatles että Martin toimivat studiossa lähes täydellisesti taiteellisista lähtökohdista.
 
Mutta yrittivätkö beatlet itse tehdä myyvää kamaa, kyllä varmaankin yrittivät ennen kuin breikkasivat Amerikassa. Mutta silloinkin taisi myyvyys olla sivuroolissa luulenpa. I Want to Hold Your Handista on ristiriitaista tarinaa, vaikuttiko Epsteinin kehotus tehdä jokin jenkeille mieluisa biisi kappaleeseen vai ei. Siksi toisekseen jos joku tekee sellaisia biisejä kuin Please Please Me tai She Loves You niin on kai herttisen yhdentekevää mitä se on ajatellut
 
.
Martinia roolia suurennellaan. Käsittääkseni P.McCartney kantoi suuren vastuun sovituksista. Ja totta, jos joku tekee niin loistavia biisejä kun Biitles teki, niin ei ole mitään väliä onko se kaupallista vai ei .
Mutta eikös esim. Helpin pitänyt olla Dylanmainen valitusvirsi, mutta tempoa nopeutettiin ja taustalaulu lisättiin, mistäpä muustakaan kuin kaupallisista syistä?
 
Edit.Pidän kyllä kappaleesta, mutta sanat ja sovitus ovat vähän ristiriidassa.

Funkonaut: Useimmiten musiikillisesti ahdasmieliset ulisevat eniten musiikin kuolemasta.
 
Juuri tuo musiikillinen ahdasmielisyys vauhdittaa pop-ja rock-musiikin kuolemaa kaikista voimakkaimmin. Uskaltaisin väittää, ettei musiikkia välttämättä enää osata kuunnella samoin kuin "rockin kulta-aikoina". Ennakkoasenteet "kuuntelen vain 60-luvun musiikkia, sillä olen erilainen kuin muut", "kaikki uusi rock-musiikki on huonoa" ym. genrerajoitteisuus rajaavat aivan uskomattamon määrän oikeasti olennaista musiikkia pois. Kuinka voitaisiin siirtyä edistyneemmän aineiston pariin, jos edes aapinen kokonaisuudessaan ole tuttu?
 
Rockin rappiosta syytetään usein kaupallisuutta, radion soittolistoja tai levy-yhtiöitä, vaan ei koskaan kuluttajia. Vaikka en itse todistanut 60-luvulla "rockin kulta-aikaa" voin silti varmuudella väittää muutaman asian pysyneen ennallaan läpi rock-musiikin 60-vuotisen historian.
 
1) Suuret levy-yhtiöt ovat aina ajaneet ensisijaisesti liiketoimintaa. Gentle Giantin Pink Floydin, Edgar Broughton Bandin tai Zappan kaltaisiin progeartisteihin ei olisi uhrattu resursseja, mikäli niistä ei olisi saatu riittävää tai edes potentiaalista taloudellista tuottoa tai mainosarvoa. Levy-yhtiöillä saattoi olla pienemmän budjetin sivulafkoja (esim EMI:n Harvest), jotka julkaisivat kokeellisempaa musiikkia kartoittaakseen musiikkimarkkinoiden kysyntää. Nykymusiikin tila kertoo lähinnä muutoksesta kuluttajien asenteiden.

2) 60- ja 70-luvulla radiosta ei todellakaan kuullut kellon ympäri aikansa klassisten rock-bändien musiikkia. Useampi vanhemman polven musadiggari on kertonut kuinka aikansa rock-musiikkia kuuli Suomessa vain tunnin viikossa "Nuorten sävellahja"- ohjelman muodossa. Muulloin soittolistoilla oli mm. Tapio Rautavaaraa ja Hiski Salomaata.
 
60- ja 70-lukujen "top 40" ym. listoja tutkimalla uskaltaisin epäillä tilanteen olleen sama myös Yhdysaloissa sekä Britanniassa. Myyntilistojen kärjessä komeilivat "oman kultturinsa Kari Tapiot" sekä muut viihdeartisti. Radiosta on aina kuullut myyvää viihdehuttua. Vaikka vaihtoehtomusiikkia soittavia radioasemia varmasti löytyi Yhdysvaltojen puolelta jo 60-luvulla, vaikutti rockin kukoistukseen enenemmän luultavasti vilkkaammat alakulttuurit.
 
Musiikissa - kuten muussakin liiketoiminnassa- sanelee kysynnän ja tarjonnan laki. Mikäli ihmiset eivät enää edes osaa kaivata erilaista musiikkia, miksi sitä olisi kuluttajille tarjottava? Itse olen tehnyt kiinnostavimmat musiikilliset löytöni poistumalla mukavuusalueeltani lainaamalla kirjastosta vaikkapa sen oudoimman näköisen mariachi-kokelman. Erilaista musiikkia voi löytää muillakin tavoin kuin Youtuben videosuisitusten tai Spotifyn "Related artists"-osion avulla.

velipesonen: Minusta tässä nyt haisee vähäsen kaksi asiaa, sosiologia ja rasismi.
 
Mitään uutta kulttuurista ilmiötä ei ole järkevää tarkastella ilman reseptionistista, antropologista tai sosiologista näkökulmaa.

Funkonaut: Tämän allekirjoitan. Useimmiten musiikillisesti ahdasmieliset ulisevat eniten musiikin kuolemasta.
 
No kyllähän se on ikävää rokkarin kannalta, kun ei oman tyyppistä musiikkia josta tykkää tule enää mistään ellei kuuntele vanhoja julkaisuja, ja kaikkialla soi musiikki josta ei itse välitä. Kaiken lisäksi sitten "nykymusiikin" kuuntelijat pitävät rokkareita joinakin alieneina, kun eivät tajua nykyajan massamusiikin hienoutta.

TheMusiikkmies: No kyllähän se on ikävää rokkarin kannalta, kun ei oman tyyppistä musiikkia josta tykkää tule enää mistään ellei kuuntele vanhoja julkaisuja, ja kaikkialla soi musiikki josta ei itse välitä. Kaiken lisäksi sitten "nykymusiikin" kuuntelijat pitävät rokkareita joinakin alieneina, kun eivät tajua nykyajan massamusiikin hienoutta.
 
Juuri näin. Ei voi radiotakaan kuunnella.
 
Ei kiinnosta tutustua nykymusiikkiin, jota suositellaan, kun itselle vittuillaan joka välistä kuinka vanhanaikainen olen. Kuulemani perusteella en pitäisikään siitä.
Mutta kun itse ehdotan jotain bändiä, se tyrmätään edes kuulematta koska se on "vanhaa".

jazzmies: Mitään uutta kulttuurista ilmiötä ei ole järkevää tarkastella ilman reseptionistista, antropologista tai sosiologista näkökulmaa.
 
Mutta kulttuuri-ilmiöiden menestyksekäs analyyttinen tarkastelu edellyttää että kykenee näkemään myön sen kulttuurin, tai ne kulttuurit, joiden sisältä asioita tarkastelee, ts. tiedostamaan omat totunnaisuutensa ja niihin liittyvät arvostukset. Ne omat lähtökohtaisuudet voivat olla perusteltuja, mutta niiden on silti osattava tunnistaa ja kyseenalaistaa, epäiltävä kaikkea annettuna tulevaa.

Askr: Mutta kulttuuri-ilmiöiden menestyksekäs analyyttinen tarkastelu edellyttää että kykenee näkemään myön sen kulttuurin, tai ne kulttuurit, joiden sisältä asioita tarkastelee, ts. tiedostamaan omat totunnaisuutensa ja niihin liittyvät arvostukset. Ne omat lähtökohtaisuudet voivat olla perusteltuja, mutta niiden on silti osattava tunnistaa ja kyseenalaistaa, epäiltävä kaikkea annettuna tulevaa.
 
Näin on ehdottomasti. Ihan liikaa on tarkasteltu tutkimuskohteita, missä tutkimusmenetelmä on mahdollisimman huonosti kohteen toiminnan ymmärtämiseen soveltuva.

jazzmies: Mitään uutta kulttuurista ilmiötä ei ole järkevää tarkastella ilman reseptionistista, antropologista tai sosiologista näkökulmaa.
 
Minä tarkastelen joten tarkasteluni ei ole järkevää.

Number 9: Mutta rockia tuo ei ole
 
Meinasin että musiikki on hyvää joten kaupallisuudesta puhuminen on samantekevää.
 
Mutta eikös esim. Helpin pitänyt olla Dylanmainen valitusvirsi, mutta tempoa nopeutettiin ja taustalaulu lisättiin, mistäpä muustakaan kuin kaupallisista syistä?
 
Kyllä sekä Please Please Me että Help! ansaitsevat olla tuollaisia kuin ovat aivan musiikillisista syistä, ts. musiikki on siinä muutoksessa parantunut.
 
Pidän kyllä kappaleesta, mutta sanat ja sovitus ovat vähän ristiriidassa.
 
Se on huumoria.

velipesonen: Minä tarkastelen joten tarkasteluni ei ole järkevää.
 
Ei niin mutta tosi piristävää ja olemuksen kompositioon ja arvoon pureutuvaa. Sitäkin tarvitaan.

jazzmies: Ei niin mutta tosi piristävää ja olemuksen kompositioon ja arvoon pureutuvaa. Sitäkin tarvitaan.
 
Tarkasteluni suoritetaan runouden näkökulmasta runouden keinoin. Niin on paras.
 
E: Noin yleisluontoisesti lisäyksenä vielä, että mielestäni humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet ovat suuri erehdys. Tyhjää ideologismia pullollaan. Kriitikkonsa yhteiskunta tarvitsee, mutta esimerkiksi mikään "tieteellinen" lähestymistapa ei nähdäkseni paranna taidehistorian tuntemusta tai laatua millin vertaa.

velipesonen: Tarkasteluni suoritetaan runouden näkökulmasta runouden keinoin. Niin on paras.
 
E: Noin yleisluontoisesti lisäyksenä vielä, että mielestäni humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet ovat suuri erehdys. Tyhjää ideologismia pullollaan. Kriitikkonsa yhteiskunta tarvitsee, mutta esimerkiksi mikään "tieteellinen" lähestymistapa ei nähdäkseni paranna taidehistorian tuntemusta tai laatua millin vertaa.
 
No heh joo joo. Noin yleisluontoisesti voisin todeta, että kirjoituksesi on jokseenkin täyteen kyllästetty humanistisella ja sosiologisella ajattelulla ja analyysilla, kurinalaisellasikin, mutta toki sinulla on vapaus huvittaa yleisöäsi miten haluat.
 
Lisäksi yleisluontoisesti voisin todeta, että lähtökohtainen arvottaminen genren mukaan eri tieteteenlajien välillä vaikuttaa yhtä pintapuoliselle kuin musiikissa. Minun mielestäni. Kaikissa lajeissa on sisäistä vaihtelua, niin geneeristä, kaavamaista ja sisällyksetöntä huttua kuin sävähdyttäviä elämyksiä. Jopa vaikkapa taidehistorian alan ajattelijoilla.

Askr: No heh joo joo. Noin yleisluontoisesti voisin todeta, että kirjoituksesi on jokseenkin täyteen kyllästetty humanistisella ja sosiologisella ajattelulla ja analyysilla, kurinalaisellasikin, mutta toki sinulla on vapaus huvittaa yleisöäsi miten haluat.
 
Lisäksi yleisluontoisesti voisin todeta, että lähtökohtainen arvottaminen genren mukaan eri tieteteenlajien välillä vaikuttaa yhtä pintapuoliselle kuin musiikissa. Minun mielestäni. Kaikissa lajeissa on sisäistä vaihtelua, niin geneeristä, kaavamaista ja sisällyksetöntä huttua kuin sävähdyttäviä elämyksiä. Jopa vaikkapa taidehistorian alan ajattelijoilla.
 
Sosiologi on sellainen joka keksii jonkin yleensä kliseisen rintamalinjan tai jaottelun yhteiskunnan sisäpuolelta, tutkii sitten sitä ja päätyy tulokseen että hänen esittämänsä viitekehys on retorisesti mahdollinen. Humanisti on sellainen joka problematisoi yksinkertaisen asian, koska tahtoo suulla suuremmalla pieksää muita omilla ideologioillaan, jotka tietenkin ovat periaatteessa mielivaltaisesti valittuja. Käytännössä ne yleensä kuitenkin ovat sen sosiologin valitsemia eli kehä on täydellinen.
 
Taidehistorian ajattelija ei tarvitse tieteellistä viitekehystä ollakseen vaikuttava. Systemaattinen ajattelu ei tarvitse lähtökohdakseen tiedettä tai tieteellistä asennetta. Puolueettomuus ei ole tieteen keksintöä, sitä paitsi nykytiede humanistisella ja yhteiskunta-alalla aina vain harvemmin on millään tasolla puolueetonta. Uskonnot sentään yleensä tunnustavat reilusti olevansa uskontoja mutta tiedeyhteisön sisällä sovellettavat uskonnot tekeytyvät joksikin muuksi.
 
Juuri humanistisen ja yhteiskunnallisen intelligentsian alueelta tulevat ne höynäytettävät hölmöt, perusteellisen orwellilaiset hahmot, joille ei riitä päteminen nollatutkimuksen sisäpuolella vaan jotka tahtovat kukistaa koko yhteiskunnan noudattamaan omaa mielenköyhää normiaan. Mikäs ihme sekään on. Onko ihme sekään että valistusajattelun, johon nämäkin tieteet nykymuodossaan pohjaavat, myötä myös kaikenkarvaiset huuhaatyypit kuten Smith tai Marx on päästetty luomaan poliittisia järjestelmiään.
 
Kulttuurisidonnaisuuden tutkiminen kulttuurisidonnaisin menetelmin tuottaa mielivaltaisia lopputuloksia, täysin mitä tahansa tai mitä halutaan. Itse tutkittavan ilmiön ei tarvitse olla oikeasti kulttuurisidonnainen, kunhan sitä sellaiseksi luullaan. Silloin ei oikeastaan tutkita enää YHTÄÄN MITÄÄN. Epäilen, että näin tehdään juuri siksi että menetelmien kehnous todellisuudessa tiedostetaan, ja halutaan saada tutkimustuloksen muodossa esiintyvää tuubaa jolla yleisöä voi johtaa harhaan.
 
Tiede ei siis ole puolueetonta eikä rehellistäkään. Jos joukkoon tällaisia henkilöitä eksyy niin he joutuvat kuitenkin toteuttamaan vallitsevia paradigmoja, jotka ovat puolueellisia, kulttuurisidonnaisia, politisoituneita l. väärämielisiä, mielivaltaisia, älyvapaita ja kautta rantain ideologistisia.

Mitä tämä nykymusiikki on, mistä nämä pronssimitalistit puhuvat? Miksi nykymusalla on asemasota rockin kanssa? Ja miten tämä kaikki on edes mahdollista?

Linnunlaulupuu: Mitä tämä nykymusiikki on, mistä nämä pronssimitalistit puhuvat?
 
Kaikki musiikki mikä ei sovi heidän näkemyksiinsä rockista ja mikä on tehty 80-luvun jälkeen.